Pyhän Henrikin jäljillä

Puupiirros ensimmäisestä Suomea varten julkaistusta kirjasta Missale Aboense secundum ordinem fratrum praedicatorum vuodelta 1488. Piispojen keskellä on Pyhä Henrik Lalli jalkojensa juurella sekä piispa Konrad Bitzin vaakuna. Piispa itse oikealla tuomiokirkon vaakuna kädessä. Vasemmalla tuomiorovasti Maunu Särkilahti omine sukuvaakunoineen. Ylhäällä vasemmalla kirjanpainaja Bartholomeus Ghotan vaakuna ja nimikirjaimet. Kuva: Museovirasto.

Suomen keskiajan historia aloitetaan usein kertomalla Ruotsin kuningas Eerik Jedvardinpojan (sittemmin Pyhä) ja Uppsalan piispa Henrikin (sittemmin niin ikään Pyhä) Varsinais-Suomeen tekemästä ristiretkestä. Nykyisin koko retki kyseenalaistetaan, muttei sentään täysin kiistetä. 
Perimätiedon mukaan piispa Henrik kastoi suomalaisia kristinuskoon Turun Kupittaan lähteellä 1150-luvun puolivälissä. Kupittaalla ehkä siksi, että siellä on sijainnut muinainen pakanallinen uhripaikka. Kansanperinteen vaalijat paheksuvat sitä, että Kupittaan lähde on nykyisin lintulammikkona. Heidän mielestään se on pyhä paikka, joka pitäisi palauttaa luonnontilaan. On kuitenkin vähintään epävarmaa, onko nykyinen lintulammikko sama lähde, joka muinoin toimi kastealtaana. Kupittaalla oli keskiajalla monta lähdettä, sillä koko laaja alue oli soista ja vetistä.

Eerikin ja Henrikin tekemän ns. ensimmäisen ristiretken historiallista totuusarvoa laskee se, että tiedot siitä ovat peräisin toistasataa vuotta tapahtuman jälkeen syntyneistä legendoista: Pyhän Eerikin legendasta 1270-luvun lopulta ja Pyhän Henrikin legendasta noin vuodelta 1300. Henrikistä kertoo lisäksi Piispa Henrikin surmavirsi, joka sekin on laadittu yli sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen. 

Legendojen mukaan kuningas Eerik palasi Ruotsiin ristiretken päätyttyä. Hän hallitsi vain lyhyen ajan, todennäköisesti noin 1156–1160. Eerikin surmasi tanskalainen prinssi, vallantavoittelija Magnus Henrikinpoika Uppsalan kirkossa tai sen edustalla 18. toukokuuta 1160. Piispa Henrik jäi Suomeen tekemään lähetystyötä. Hänet murhasi talonpoika Lalli 20. tammikuuta 1156 Köyliönjärven jäällä. Henrikiä ei mainita missään 1100-luvun lähteessä, minkä vuoksi hänen historiallisuutensa on kyseenalaistettu.

Mielenkiintoisen ja uudenlaisen näkemyksen aiheesta esittää FT, kielitieteilijä Mikko K. Heikkilä palkitussa tutkimuksessaan Kuka oli herra Heinäricki? Piispa Henrikin arvoitus (Tampere University Press, 2016, luettavissa myös netissä). Heikkilän teorian mukaan henkilöissä on tapahtunut sekaannusta ja kahtia jakautuminen. Hän uskoo, että Uppsalan piispa Henrik ja kuningas Eerik ovat yksi ja sama henkilö, joka on kirkkopoliittisista syistä jaettu kahdeksi pyhimyspersoonaksi. 

Suomalaisia kristinuskoon kastaessaan Henrik oli vielä piispa, mutta valittiin pian Ruotsiin paluunsa jälkeen kuninkaaksi. Jälkimaailma tuntee hänet nimellä Eerik. Nimet Eerik ja Henrik (Ericus/Henricus) muistuttavat suuresti toisiaan sekä kirjoitettuina että äännettyinä, mikä osaltaan on saanut aikaan käsityksen kahdesta eri henkilöstä.

Heikkilän mukaan Köyliönjärven jäällä surmattu kirkonmies ei ollut Uppsalan piispa Henrik, vaan herra Heinärikki eli saksalaissyntyinen sisterssiläinen pappismunkki Heinrich, joka vaikutti Suomessa noin 25 vuotta Uppsalan piispa Henrikiä aikaisemmin. Heinrich saapui Pohjolaan vuoden 1123 vaiheilla Hampuri-Bremenin arkkipiispan lähettämänä toimien ensin Tanskan Lundissa, jonka jälkeen Ruotsissa Linköpingin hiippakunnassa.

Heinrich siirtyi lähetyspiispaksi Varsinais-Suomeen 1130-luvun alussa, jolloin hänen nimensä vääntyi suomalaisittain muotoon Heinärikki. Hän toimi Nousiaisten ja Mynämäen seudulla. Talvella 1132 Heinrich seurueineen lähti lähetysmatkalle sisämaahan, mutta ei päässyt Köyliötä pitemmälle. Heinrichin matkakumppanit kuljettivat hänen ruumiinsa haudattavaksi Nousiaisiin, josta alkoi Heinrichin tie Suomen kansallispyhimykseksi.

Pirjo Terho