 |
| Kiskon Lapin kylän koululaisia 1910-luvulla |
Aloittaessani esivanhempieni selvittämistä joskus 1980-luvun
loppupuolella lähdin liikenteeseen helpointa tietä. Kokosin suuren määrän
henkilöiden nimiä, paikkakuntia ja vuosilukuja. Näitä koostin tietokoneen
avustuksella sukutaulustoiksi ja olin erittäin tyytyväinen, kun tulosteideni
sivumäärä nousi jatkuvasti.
Rippikirjoista katsoin pikaisesti nuo em. tiedot ja jätin tyystin
huomioimatta sivujen oikeassa laidassa näkyneet ”pienet präntit”. Ajattelin
palaavani niihin sitten joskus.
Vähitellen aloin kuitenkin ihmetellä, mitä hyötyä näistä
loputtomista luetteloista oikein oli. Tiesin, että eräs esi-isäni oli ollut
Karjalohjalla seppänä ja toinen samoihin aikoihin klarinetin soittajana
sotaväessä. Yksi esiäitini kuoli vain 27 vuoden iässä, kun taas toinen oli
kuollessaan 89 -vuotias. Tähän faktat loppuivatkin eikä minulla ollut mitään
käsitystä näiden henkilöiden arkipäivän elämästä. Luetteloni eivät myöskään
olleet ulkopuolisten nähden kovin mielenkiintoisia. Toki on mukavaa tietää edes
esivanhempiensa nimet, mutta loppujen lopuksi se ei ole kovin tärkeä asia. En
osannut kertoa heidän arkisesta elämästään mitään.
Löysin sitten itseni lukemasta jatkuvasti erilaisia
pitäjähistoriikkeja, elämänkertoja, Suomen historiasta kertovia kirjoja ja
ylipäätänsä kaikkea menneisyyteemme liittyvää. Olin tätä tosin tehnyt aina
ennenkin, mutta nyt näkökulmani muuttui. Aloin pohtia, mitä kaikkea sodat, katovuodet,
"kreivin ajat" ja muut historian käännekohdat ovat tarkoittaneet
omille sukulaisilleni. Samoin muistin nuo rippikirjojen sivuhuomautukset,
joissa kirkkoherra on luterilaisella huolellisuudella muistanut mainita
erityisesti ihmisten epäonnistumiset seurakunnan silmissä. Muutaman rivin ja
jopa sanan lakoniset kommentit saattoivat avata kokonaisia Pandoran -lippaita,
joiden sisään oli kätketty inhimillisen elämän koko kirjo.
Tätä kautta sain laajennettua omaa näkemystäni koko
sukututkimuksesta ja vajaat viisitoista vuotta sitten lähdin ensimmäisen kerran
kirjoittamaan hieman laajempia tarinoita sukulaisteni elämästä. Näiden
proosatekstieni pohja perustuu tiukasti faktoihin, mutta olen pyrkinyt
elävöittämään niitä ottamalla huomioon kulloinkin vallinneet olosuhteet.
Onko tarinoiden kirjoittaminen tutkittujen henkilöiden
ympärille sitten helppoa? Omasta mielestäni on, kun taas eräät tuttavani ovat
arvelleet tekstieni vaativan mahdottoman suuria työmääriä. Helppouden takana
onkin ollut lujasti töitä, mutta ei suinkaan sukututkimusta. Tärkeintä on ollut
lukeminen. On mahdotonta kirjoittaa itse ellei ensin ole lukenut runsaasti.
Suora kopioiminen toisen tekstistä ei luonnollisesti tule kysymykseen, vaan
lukemisen tarkoituksena on antaa ymmärrystä ja rohkeutta oman tekstin
tuottamiseen. Olen huomannut pikkuhiljaa, miten artikkeli on parasta rakentaa.
Jos aloitan sen yksityiskohdilla, on näitä detaljeja viljeltävä jatkossakin.
Kun taas käsittelen laajempaa kaarta, voin unohtaa syntymäpäivät ja vuodet,
sillä niillä ei ole tällöin merkitystä. Oleellisinta on pitää lukija tarinan
ytimessä ja kehittää jonkinlaista kaarta, jossa on sekä alku että loppu.
Sukututkijan on oikeastaan melko helppoa kirjoittaa
henkilöhistoriikkia tai laajempaa kuvausta. Hänellä on varsinaisen tutkimustyön
jäljiltä käsissään runsaasti nippelitietoa, joka sitten vain tarvitsee yhdistää
esimerkiksi historiikkiteoksista opittuihin laajempiin kokonaisuuksiin. Luovuus
astuu kuvaan siinä, kun miettii mistä näkökulmasta tekstin kulloinkin tekee.
Voin tarkastella henkilöä hänen työelämänsä kautta tai
miettiä suurilapsisen perheen äidin loputtomia velvollisuuksia. Elämän
loppupuolella saatan tutustua erilaisiin kansanuskomuksiin sairauksien
parantamisessa ja viime hetkien tullessa kirjoitan juttuni pitäjän
omaleimaisista hautajaistavoista. Ei sovi myöskään unohtaa jonkun esivanhemman
serkkujen muodostamaa sukupiiriä. Serkkujoukosta voit löytää vanhan ajan
sääty-yhteiskunnan kaikki tasot. Opiskelun, työteliäisyyden, avioliittojen tai
onnenpotkujen kautta jotkut ovat edenneet elämässään alkulähtökohdistaan
pitkälle. Jotkut toiset ovat eri syistä joutuneet tai halunneet jäädä samoille
sijoilleen tai astuneet elämän sivupoluille. Näitä pohtiessa lähtee ajatus
lentoon kuin itsestään.
Jos kirjoittamisen aloittaminen tuntuu silti kovin
vaikealta, pyri kuvittelemaan itsesi samaan tilanteeseen. Arvioi, miten sinä
olisit toiminut, kun viidestä ensimmäisestä perheesi lapsesta neljä kuolee
lavantautiin tai "rupuliin". Mieti, mistä kaikesta hankkisit elantosi,
jos omistaisit suurin piirtein vain sen, mitä olet pukenut päällesi. Täysin
samalla tavalla voit kuvitella oman perheesi 1880-luvun säätyläisperheen
ruokapöytään syömään päivällistä. Olisiko isäntä lukenut ruokarukouksen,
olisivatko lapset temmeltäneet ruoka suussa ympäri salia vai olisiko ankara
kasvatus pitänyt heidät tiukasti korkeaselkäisissä tuoleissa. Voit kirjoittaa
ymmärryksellä laitapuolen kulkijoista tai tuomita heidät omien
moraalikäsityksiesi mukaisesti. Toisaalta meidän aikamme moraalikäsitykset ja oikeudentaju
eroavat melkoisesti siitä, mitä se oli maassamme vaikkapa 200 vuotta sitten.
Onkin hyvä käsitellä tätä näkökohtaa siten, että lukijasi ymmärtää mikä on
sinun tulkintaasi ja mitä todellisuudessa tapahtui. Kumpikaan käsittelytapa ei
ole väärä, mutta lukijaa kohtaan pitää olla reilu. Fiktion kirjoittamiseen
pätevät eri säännöt, mutta niiden pohtiminen ei ehkä kuulu Sukutietolehden
aihepiireihin.
Anna mielikuvituksesi lentää ja lue kirjoittamasi tarinat
läpi päivää paria myöhemmin. Tuolloin voit vetää punakynällä yli pahimmat
ylilyönnit, mutta älä missään tapauksessa ole liian ankara itsellesi. Lukijalla
olisi mahdottoman tylsää, mikäli kaikki kirjat, artikkelit ja lehtijutut
olisivat samanlaisia. Ole oma itsesi kirjoittaessasi, sillä on juuri sinä olet
oikea henkilö kertomaan tarinasi. Tiedosta myös se tosiasia, että kukaan muu
tässä maailmassa ei välttämättä tiedä käsittelemästäsi asiasta yhtään mitään.
Meille muille jokainen tarinasi on uusi kokemus ja osaamme varmasti arvostaa
vaivannäköäsi. Omista tutkimuskohteista kirjoittaminen on mitä arvokkainta
kulttuurityötä. Jokainen talteen merkitty sukutarina on meidän suomalaisten
yhteistä perintöä, joka kertoo maamme menneisyydestä. Historia ei ole
pelkästään kuninkaitten, kreivien, sotaherrojen ja pappien tekemää. Jokainen
joskus elänyt ihminen on omalta osaltaan muokannut meidät siksi, mitä tällä
hetkellä olemme ja edustamme.
Anna jutullesi kaikin mokomin luonteenpiirteesi, mutta pidä
toisaalta huoli tekstin sujuvuudesta. Pidä virkkeet melko lyhyinä, tiivistä
asia mahdollisimman kompaktiin muotoon ja käytä rikasta kieltämme
monipuolisesti. Voit myös aivan hyvin kirjoittaa omaa murrettasi. Sillä saat
kirjoitukseesi täysin uuden ulottuvuuden ja puhuttelet erityisesti kotiseutusi
lukijoita. Netin kautta ja kirjastosta löydät opaskirjoja kieliopista, mutta
älä turhaan takerru yksityiskohtiin. Oleellisinta on päästä kirjoittamisen
alkuun. Tunnet varmasti sanonnan työ tekijäänsä opettaa.
Alussa kirjoittaminen voi tuntua hankalalta ja hitaalta,
mutta mitä enemmän annat näppäimistösi tai kynäsi sauhuta, sitä luontevammin tekstisi alkavat
muodostua. Ei kirjoittaminen ole sen kummempaa kuin vaikka hölkkääminen; mitä useammin
sitä harrastat, sitä helpommalta se tuntuu.