 |
| Hångerin lähde Gotlannissa. (Kuva: Wikimedia Commons) |
Suvivirren historia on kansakoululaitoksen historiaa huomattavasti vanhempi. Itse asiassa harva edes tietää miten kiehtova on virren syntyhistoria. Sen leviäminen on osittain sidoksissa maamme tunnetun historian ehkä kaikkein traagisimpaan ja tuskallisimpaan aikakauteen: tuhoisiin 1600-luvun lopun nälkävuosiin, joita seurasi suuri Pohjan sota sekä isoviha. Väistämättä nousee mieleen, että onko se juuri siksikin säilynyt Suomessa yhtenä lauletuimpana ja rakastetuimpana virtenä. Suvivirren vuosisataista historiaa tutkineen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pääsihteerin Tuomas M. S. Lehtosen mukaan silloisissa oloissa virren teksti on varmasti puhutellut ihmisiä.
Perimätiedon mukaan Suvivirren on säveltänyt 1690-luvun alkuvuosina Visbyn piispa Israel Kolmodin (1643–1709). Hän piti saarnamatkallaan vuonna 1693 juhannuspäivänä jumalanpalveluksen Sälbron pitäjän Gallin puoleksi raunioituneessa kirkossa. Sen jälkeen hän poikkesi läheiselle Hångerin uhrilähteelle. Lähteen ja ympärillä levittäytyneen Gotlannin luonnon kauneudesta viehtyneenä virren sanoituksen kerrotaan syntyneen hänen kynästään muutamassa päivässä. Melodiaksi valikoitui vanha ruotsalaisen kansansävelmä. Kesäkuinen luonto on pitkän pohjoisen talven jälkeen uskomattoman kaunis kuten jokainen meistä hyvin tietää, joten tarinaan on helppo uskoa. Hångerin lähde on Gotlannissa edelleen tunnettu nähtävyys ja sen viereen on pystytetty muistokivi Suvirrelle ja sen kirjoittajalle.
Israel Kolmodin oli syntyisin vanhasta hälsinglandilaisesta pappissuvusta. Sen vanhin tunnettu kantaisä oli 1500-luvulla elänyt Gävlen Koldemon Arbråsta kotoisin ollut nimismies Erik Jonsinpoika. Hänen lahjakas pojanpoikansa Erik Kolmodin opiskeli Turun yliopistossa. Erikin tiedetään kääntäneen latinasta ruotsiksi ylioppilasnäytelmän, joka esitettiin Turussa 1659. Nuorukainen kuoli jo vuonna 1665 Uskelassa ja hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon. Samaan sukuun kuulunut Israel Kolmodin oli ansioitunut piispa, joka kuului ruotsinkielisen Raamatun käännöskomiteaan sekä oli mukana uudistamassa virsikirjaa, johon hänen kynästään syntyi muitakin virsiä. Kolmodin suvulla on toinenkin etäinen linkki Suomeen, sillä Israel Kolmodinin sisaren kautta polveutuu Wåhlberg-suku, jonka jäseniä asettui 1700-luvulla asumaan Oulun seudulle. Kyseiseen sukuun kuului esimerkiksi presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergin ensimmäinen vaimo Hedvig Wåhlberg.
Suvivirsi painettiin Ruotsissa virsikirjaan ensi kerran vuonna 1695. Tuona vuonna suvea ei Suomeen koskaan tullut. ”Saimme kestää sellaisen nälänhädän, että todennäköisesti ei toista sellaista ole maailman alusta ollut”, kirjoitti Hauhon kirkonisäntä Jonas Hirn muutamaa vuotta myöhemmin. Kulunut ja rikkinäinen täyteen kirjoitettu paperi Hauhon kirkonarkistossa on pysähdyttävä. Kammottava kuvaus nälkävuosista päättyy sanoihin: ”Sydäntä vihlovaa oli nähdä varsinkin pieniä lapsia, jotka oli jätettävä kuolemaan. Kyyneliä vuodattamatta en voi tätä kertoakaan”.
Kun normaali kevät vihdoin viimein koitti vuonna 1698, jäljelle jäänyt väestö alkoi toipua. Juuri näinä vuosina suvivirsi käännettiin ensi kertaa suomeksi. Sen kääntäjänä oli mahdollisesti Turun katedraalikoulun rehtori ja Kruunupyyn kirkkoherra Erik Cajanus, jonka käännöksessä esiintyy Kalevasta tuttu alkusointu. Erik Cajanus kuului hänkin vanhaan pappissukuun, jonka juuret olivat Pohjois-Suomessa. Virsi painettiin vuonna 1701 julkaistuun suomenkieliseen virsikirjaan, jota Cajanus oli mukana toimittamassa. Voi vain kuvitella mitä uuden virren kaunis ja mieleen jäävä melodia, sen kevättä ylistävät sanat sekä ruuan rinnastaminen hengelliseen ravintoon merkitsivät nälkävuosista selvinneille ihmisille, joita pian odottivat kuitenkin uudet koettelemukset.
Me 2000-luvulla elävät voimme toki lounaspöytiemme ääressä pohtia pitäisikö virrestä poistaa kaikki kristilliset viittaukset. Virren sanoitusta on muutettu aiemminkin. Ensimmäisessä säkeistössä ei enää lauleta kuinka aurinko hautoo kuolleita eläviksi. Kenties se mielikuva koettiin 1800-luvulla ahdistavaksi. Säkeitä on muokattu muotoon: ”Nyt siunaustaan suopi, taas lämpö auringon, se luonnon uudeks' luopi, sen kutsuu elohon”. Ehkäpä virren sanoitusta muuttivat osaltaan myös seuraavat nälkävuodet. Suvivirren uudistettu sanoitus julkaistiin nimittäin 1867, jolloin Suomen kansa oli jälleen kerran saanut turhaan odottaa uutta kevättä ja kesää.
Vaikka Suvivirren kristillinen sanoma ei sopisikaan omaan arvomaailmaan, niin sitä voisi silti laulaa omien esivanhempien muistolle. Heille Jumalan armo ja suojelus olivat itsestäänselvyys, koska muuta maailmankuvaa heidän ei ollut mahdollista valita. Samalla voisi miettiä virren syntyhistoriaa, jota varjostivat pahimmat katovuodet, joita maamme on koskaan kohdannut. Virren historiaa voisi kerrata myös kouluissa yhdessä oppilaiden kanssa uskontoon tai kansallisuuteen katsomatta. Suvivirren kautta voimme kunnioittaa niiden tuhansien ja taas tuhansien nimettömien ihmisten muistoa, jotka eivät enää vuoden 1694 jälkeistä uutta kevättä nähneet. Lisäksi virsi muistuttaa nälkävuosista ja isovihasta hengissä selvinneistä sukupolvista, joiden olemassaolon ansiosta voimme pohtia heidän laulamansa virren asemaa omassa maailmankuvassamme.
Tutkija Tuomas M. S. Lehtosen sanoihin Kirkko ja kaupunki -lehden artikkelissa on suku- tai historiantutkijana helppo yhtyä omasipa sitten kristillisen maailmakatsomuksen tai ei: ”Suvivirsi on hieno yhdistelmä yleiseurooppalaista ja pohjoista suomalaista kulttuurista perimää. Olisi todella sääli, jos näin jännittävä ja kiinnostava teksti kadotettaisiin”.
Tiina Miettinen
Genos-lehden toimituskunnan jäsen
--
Tuomas M. S. Lehtosen haastattelu: Kesäinen kestohitti. Suvivirttä on veisattu Suomessa 300 vuotta. Kirkko ja kaupunki 21.5.2012 (http://www.kirkkojakaupunki.fi/artikkelit/kesainen-kestohitti).