Avioliitoista eräässä maalaispitäjässä

Tarvasjoen saarnahuonekunta sai oman pappinsa vasta vuonna 1772, kun herra Henrik Hammaren nimitettiin Turun tuomiokapitulin toimesta tähän virkaan. Vuodesta 1774 lähtien Hammaren ryhtyi pitämään tälle Euran kappelina tunnetulle seurakunnalle rippikirjoja sekä kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloita. Tätä aikaisemmat Tarvasjoen aluetta koskevat tiedot löytyvät emäseurakunta Marttilasta.

Syystä tai toisesta vihittyjen luetteloita ei pidetty Tarvasjoella 1787-1789 eikä 1794-1800. Tämän jälkeen luettelot kuitenkin jatkuivat katkeamattomina aina nykypäivään saakka. Tarvasjoki 700 vuotta -luentosarjaan kuuluneessa esityksessäni olivat tarkastelussa vihkimiset aina vuoteen 1874 saakka.
Tuon ajan kuluessa Tarvasjoen kirkossa vihittiin kaikkiaan 732 pariskuntaa. Koska vihkiminen tapahtui pääsääntöisesti aina morsiamen kotiseurakunnassa, lähdin tarkastelemaan sulhasten kotipaikkoja. Vanhan käsityksen mukaan sulho löytyi lähes poikkeuksetta joko kotipitäjästä tai sen rajanaapureista. Olisiko siis niin, että pienessä maaseutupitäjässä tämä pitäisi paikkansa.

Edellä mainittujen 732:n avioparin seulomiseen käytin Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tietokantaa, mistä löytyvät Tarvasjoen vihityt aina vuoteen 1881. HisKi-tietokantaa liittyy tiettyjä epävarmuustekijöitä, sillä se on suurelta osin kopion kopio. Toisin sanoen alkuperäiset luettelot kirjoitettin aikoinaan puhtaaksi Sukututkiusseuran toimesta mustiin vahakantisiin vihkoihin. Näitä vihkoja vanhemman polven sukututkijat kutsuivat nimellä Mustat Kirjat. Kun internetin aikakausi koitti 1990-luvun puolivälissä, kehitettiin HisKi-tietokanta.

Sen sisällöksi tulivat em. Kastettujen, vihittyjen, haudattujen sekä myös muuttaneiden luettelot. Tietokoneelle syötettiin vapaaehtoistyöntekijöiden voimin tietoja Mustista Kirjoista. Näin mahdolliset kopiointivirheet Mustissa Kirjoissa jäivät myös HisKiin ja samalla tuli joukko uusia virhetulkintoja. Tämän takia HisKi ei ole lähdemateriaalia, vaan se on hyödyllinen apuväline varsinkin aloittevalle sukututkijalle.

Tarvasjoen vihittyjen luettelosta löytyi siis 732 pariskuntaa. Sulhasista peräti 516 asui vihkihetkellä Tarvasjoella. Naapuriseurakunnista eli Liedosta, Prunkkalasta (nyk. Aura), Karinaisista, Marttilasta ja Paimiosta oli morsianta tullut hakemaan 151 miestä. Tätä kauempaa sulhoja oli ainoastaan 65 kappaletta. Morsiamen kotipitäjää tai sen rajanaapureita kauempaa oli siis löytynyt reilut kahdeksan prosenttia sulhasista. Näin ollen voidaan pitää hyvin perusteltuna ainakin piskuisen Euran kappelin osalta sitä, että ennen kulkuyhteyksien merkittävää parantumista kosiomatkat olivat sangen lyhyitä.

Pisimmän matkan alttarille teki vuonna 1825 Rengon kappalaisena 1816-1827 toiminut Anders Lunden, joka oli syntynyt Kalannissa. Hän oli jo lähes 50 vuoden ikäinen viedessään vihille Kallelan kylässä asuneen muurarimestarin tyttären, Marian. Pariskunnalle syntyi kaksi poikalasta, joista ainakin toinen menehtyi avian pienenä. Kalannissa vuonna 1777 syntynyt Anders Lunden erotettiin pappisvirastaan 1828 ja hän asui loppuelämänsä Kallelassa perheensä kanssa.
Toinen pitkämatkalainen oli renki Juho Simonpoika, sillä hän asui vihkimisen aikaan Askaisten Kauppisten kylän Laperlassa. Hän puolisokseen tuli piika Liisa Aatamintytär. Juhon mieltymys juuri tarvasjokelaiseen naiseen lienee helposti selitettävissä; hän oli itsekin syntynyt Euran kappeliseurakunnan Suitsulan kylässä helmikuussa 1817.

Turun kaupungista Tarvasjoelle matkasi 12 sulhasta. He edustivat lähinnä lähinnä käsityöläisiä poikkeuksena merimies Ekendal, renki Jacobsson ja aliupseeri Briha.


Pitämäni esityksen voit katsoa tältä Youtube-videolta.


Juha Vuorela