Entinen juutalainen

Välillä erilaisia sukututkimuspalstoja lukiessaan törmää tutkijoihin, jotka mitä ihmeellisimmillä todisteilla kytkevät henkilöitä juutalaissukuihin. Perusteiksi tuntuu riittävän pelkkä eksoottisempi nimi tai joku lähinnä saduksi luokiteltava legenda.

Itse onnistuin vasta tänä keväänä törmäämään todellisiin juutalaisjuuriin nykyisen Raaseporin kaupungin alueella. Aivan Snappertunan kirkonkylän läheisyydessä sijaitsevassa Lillbarsgårdissa asui nimittäin viimeistään 1850-luvulla eräs kauppias Alexander Edelberg, joka rippikirjan mukaan syntyi Mitau -nimisessä paikassa. Muutamia juutalaissukuja esitteleviä nettisivustojan selailemalla löytyykin lisätietoja.

Niiden mukaan Edelberg oli yksi niistä suvuista, joka rantautuivat Latviaan Ukrainasta reilut 200 vuotta sitten. Mitaun kaupunki sijaitsee juuri Latviassa, mutta suomalaiset käyttävät siitä nimeä Jelgava. Alexander Edelberg vanhempi, joka oli syntynyt vuonna 1797, ei suinkaan tullut suoraan Snappertunaan Jelgavasta. Hän asui rippikirjojen mukaan ensin Pietarissa ja Helsingissä, mutta sai Suomen kansalaisuuden 1848. Samoin selviää, että Alexander Edelberg oli syntynyt juutalaisista vanhemmista "samt född af Israeliska föräldrar". Jostain syystä hänet sitten kastettiin Pietarissa 15.4.1829 evankelisluterilaiseen uskoon. Tosin vielä 1830 mainitaan "Tidningar ifrån Helsingfors" -sanomalehden numerossa 98 matkalla olevan "juutalainen Edelbergin" asuvan kellontekijä Nyqvistin luona.

Ilman tätä kääntymystä olisikin Suomeen tulo ollut lähes mahdotonta. Vuonna 1806 oli Ruotsissa säädetty laki, joka kielsi juutalaisten maahanmuuton. Tämä laki jäi voimaan Suomen Suuriruhtinaskunnassakin aina autonomian ajan loppuun, vähintäänkin periaatteellisella tasolla. Vuoden 1831 tilanne oli se, että Turussa asui yksi juutalaisperhe, Helsingissä kuusi ja Viipurissa kaksi. Kenraalikuvernöörin saatua tämän tietoonsa, karkotettiin lähes koko joukko. Vähitellen tilanne rauhoittui ja vuonna 1837 syntyneestä Rohel Lea Ankerista tuli ensimmäinen Helsingissä syntynyt juutalainen.

Palataksemme Alexander Edelbergiin; hän asui jo 1840-luvulla Snappertunan Johannesbergin verotalossa vaimonsa Beata Christina Rosenqvistin kanssa. Beata Christina oli miehensä tavoin syntynyt vuonna 1797, mutta paikkana oli läheisen Tenholan pitäjän Kotkarannan yksinäistalon torppa. Hänen vanhempansa olivat torppari Gabriel Samuelsson ja Maria Johansdotter. Beatan veli Zachris käytti jo 1820-luvulla sukunimeä Rosenqvist, jonka isosiskokin aikanaan omaksui. Sisaruksista kolmas oli Lovisa, jonka puolisoksi tuli Karjalohjan Mustlahden Haukan talosta kotoisin ollut renki Christopher Kottelin. Viimeksi mainittu herra on siinä mielessä merkittävä, että hän oli 1840-luvulla Johannesbergin talon renkivoutina.

Snappertunan kirjoissa leski Alexander Edelbergille on merkitty yksi lapsi, Alexander junior. Tämän vaimoksi tuli piika Fredrika Charlotta Sandberg, Tenholan Pappilan Grindin torpparin tytär. Tämä avioliitto pistää tietysti pohtimaan pariskunnan motiiveja. Oliko kyseessä rakkausliitto, pakkoavio (heidän ensimmäinen lapsensa syntyi ennen vihkimistä) tai jonkinlainen järkiavioliitto? Itse pitäisin todennäköisenä, että kyseessä oli sekä rakkaudesta että pakosta syntynyt liitto. Avioton Vilhelm Valfrid (s. 1857 Helsingissä) sai parin vuoden välein seuraa pikkuveli Frans Ferdinandista ja sisko Maria Amaliasta, jotka syntyivät Snappertunan Johannesbergin talossa. Isä Alexander Edelberg junior on merkitty rippikirjoihin entiseksi kirjanpitäjäksi.

Frans Ferdinandin kummilistasta löytyvät hänen isoisänsä Alexander senior, Husqvarnin "Herr" Johan Lunden vaimonsa Ulrikan kera sekä "pastorska" Gustava Selin. Kasteen toimitti viimeksi mainitun puoliso, Snappertunan kappalainen Frans Isak Selin.

Luonnollisesti em. dilemma "epäsäätyisestä" avioliitosta koskee myös isä Alexanderia. Miksi Pietarissa asunut kauppias nai tenholalaisen torpparin tyttären? Missä he ylipäätänsä tapasivat toisensa? Oliko heillä yhteistä kieltä? Kysymyksiä on paljon, mutta niihin vastaaminen on parasta jättää tekemättä.




Juha Vuorela

Kuolleet sielut

Sukututkimus aiheuttaa ihmiselle monenlaisia sivuvaikutuksia. Huomaan itseni monesti pohtimassa aivan arkipäiväisiäkin asioita sukututkijan silmälaseilla ja kuulolaitteella. Erityisesti nimiä kuullessani alan aina pohtimaan, mistä muodosta nimi on vääntynyt suomalaiseen asuun, eikä tämä tapahdu pelkästään nimien osalta, vaan aina silloin tällöin keskustelun lomassa yksittäiset sanat alkavat pohdittamaan.

Suurempi riesa kuitenkin itselleni on syntynyt tilastoinnista. Tuntuu siltä kuin kaikesta tiedosta pitäisi saada jonkinlainen tilastollinen kuva, sillä ainakin itselleni graafinen muoto kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tilasto jotenkin suhteuttaa asian, jota haluaa tarkastella.

Tämän tilastollisen sivuvaikutuksen takia, olen kirjaillut ylös Helsingin Sanomien kuolinilmoituksista aikoja ja syntymäpaikkoja. Nykyisin on tapana puhua, että nykyihmiset elävät ties kuinka vanhoiksi, mutta HS:n kuolinilmoituksissa on paljon nuoriakin, joka alun perin alkoi askarruttamaan niin paljon, että aloin keräillä näitä tietoja, kuin Gogolin päähenkilö romaanissa "Kuolleet sielut". Järkeähän asiassa ei ole paljoakaan, mutta laitetaan se sivuvaikutusten syyksi.

Kun katsoo kaikkien kuolleiden ikäjakaumaa, antaa HS:n kuolinilmoitukset melko lailla saman kuvan kuin tilastokeskuksen luvut. Eroa on lievästi ja ero on sodan jälkeen syntyneissä ikäluokissa. Sodan jälkeen syntyneiden miesten osalta näkyy kyttyrä, eikä se sula pois, vaikka luvut suhteutettaisiin syntyneisiin. Kuvaa katsoessa, jää pohtimaan, olisiko tässä jotakin merkittävää, jota ehkä kannattaisi tutkia enemmän.

Sanottakoon nyt, että vuodelta 2012 on HS:ssa ollut noin 2400 kuolinilmoitusta kesäkuun alkuun mennessä. Näistä hieman alle 400 osalta ei ole syntymä- eikä kuolinpaikka, mutta loppujen 2000 osalta se on ilmoitettu. Jos syntymäpaikka luokitellaan maaseuduksi tai kaupungiksi, saadaan mielenkiintoisia kuvia. Maaseudulla syntyneistä näyttää poistuvan tuo suurten ikäluokkien kyttyrä ja maaseudulla syntyneet ovat eläneet 2-3 vuotta keskimääräistä vanhemmaksi jos vertailukohdaksi otetaan koko aineisto. Ero kasvaa 5 vuodeksi, jos vertailukohdaksi otetaan kaupungissa syntyneet.

Kun samaa kuvaa katsoo kaupungissa syntyneiden osalta, niin näemme kaksikyttyräisen käyrän. Oikealla olevat huiput ovat samassa kohdassa  kuin maaseudulla, mutta vasemmalla on erityisesti miehillä korkea huippu sodan jälkeisten ikäluokkien kohdalla.

Asiaan ei kuitenkaan ole aivan näin synkkä, sillä suuret ikäluokat ovat syntyneet siinä murroksessa, kun kaupungit kasvoivat voimakkaasti ja näitä sodanjälkeen syntyneitä on huomattavasti enemmän kuin ennen sotaa syntyneitä. Luultavasti vanhoista tilastoaineistoista voisi löytyä jaottelu maaseudulla ja kaupungissa syntyneet, mutta toistaiseksi en ole tällaista löytänyt. Helsingin osalta olen sellaisen onnistunut keräilemään, ja kun kuolleet suhteuttaa syntyneisiin, niin vasemman puolen kyttyrä alenee mutta ei häviä.    

Tässä joitakin päiviä sitten oli lääketieteen uutinen, että syöpien esiintyvyys olisi lisääntymässä voimakkaasti. Tässäkin uutisessa on suhteuttamisen ongelma, sillä väestön ikääntyessä syövät todennäköiset lisääntyvät. Joka tapauksessa sukututkijana väestön tilastolliset ominaisuudet kiinnostavat. 

Epäilisin, että ennen kaupunkiväestö eli keskimääräistä lyhyemmän elämän, vaikka en olekaan sitä tutkinut. Kaupungeissa oli kuitenkin ongelmia hygienian kanssa ja kulkutaudit levisivät niissä tehokkaasti. Nykypäivänä helposti oletetaan, että kaupunki olisi turvallisempi ympäristö ja jopa poliittisesti ihmiset halutaan taajamiin, mutta onko se lopultakin oikea tavoite. Nykyajan kaupungissa on omat riskinsä, jos kohta terveydenhuolto on lähellä.

Jos sodanjälkeisiä sukupolvia ajattelee, niin on monia seikkoja, jotka voisivat vaikuttaa heidän elinikäänsä. Heidän elinaikanansa on maailma muuttunut enemmän kuin satojen vuosien aikana aiemmin. On tullut uusia ennestään tuntemattomia materiaaleja, valtava määrä kemikaaleja on ilmestynyt puhdistamiseen ja henkilökohtaiseen käyttöön. Alkoholi on vapautunut ja käyttö lisääntynyt voimakkaasti, mutta toisaalta tupakointi on pienentynyt runsaasti. Suuret ikäluokat on pidetty työkuntoisina lääkkeillä, mutta lääkkeitä on syöty paljon muuhunkin kuin sairauteen. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomasti. Oleellista on, että nyt eläköityvät ikäluokat ovat eläneet perin erilaisessa elinympäristössä kuin esi-isänsä.

Sukututkijana näkee, että mikään trendi tai suunta ei ole itsestään selvyys. Historialliset muutokset vaikuttavat monella tavoin ihmisten yhteisöön ja kuvittelisin, että olemme saaneet elää yhtä parhainta aikaa Suomen historiassa. Eurokriisit ja muutkin taloudelliset uhat kertovat, että elämä ei ehkä tule olemaan yhtä auvoista jatkossa, ja tämä ehkä tulee näkymään myös elinikätilastoissa. Ehkäpä muutos on jo käynnissä ja nähtävissä.