Suomusjärven Laperlan kylän Vähäperheen taloon kuului useita torppia, joista yksi oli nimeltään Korvenpää. Sen torppariksi tuli viimeistään 1820-luvun alusta lähtien Jacob Jacobsson puolisonaan Greta Pettersdotter. Greta kuoli loppuvuodesta 1823 ja seuraavana kesänä Korvenpäässä asunut Justina Andersdotter sai pojan, jolle annettiin nimeksi Israel. Jatkossa Jacob ja Justina mainitaan avioparina, vaikkakaan en ainakaan Suomusjärven vihittyjen luettelosta ole heitä löytänyt.
Vaikka Israel oli kastettujen luettelon ja vielä vuosien 1820-1825 rippikirjan mukaan avioton, on hän loppujen lopuksi saanut itselleen patronyymin Jacobsson. Voisi siis olettaa, että kiikalalaissyntyinen torppari Jacob Jacobsson oli todellakin hänen oikea isänsä. Joskus vuosien 1852-1853 välillä Israelista itsestään tuli Korvenpään torpan "isäntä". Vaimokseen hän oli löytänyt Ahtialan kylän Kurjen talon Arolan torpparipariskunnan tyttären, Maria Kristina Karlsdotterin. Vuosien 1851-1865 välillä he saivat yhteensä 10 lasta, joista tosin osa kuoli jo pienenä. Perheen esikoinen oli poika Gustaf Henrik, suomalaisittain Kustaa Henrik.
Jossain välissä isä Israel otti käyttöön sukunimen Wilenius, jonka sitten myös poika Kustaa Henrik omaksui. Hän kierteli muutamissa taloissa renkinä, kunnes 1871 muutti Uskelaan palaten pian takaisin. Vuosien 1880-1889 rippikirjassa hänen syntymäajakseen on merkitty 18.10.1851, joka on itseasiassa 10 päivää liian myöhäinen kastettujen luettelon merkintöjen perusteella. Samaisessa rippikirjassa nimen Wilenius yläpuolella ilmestyy toinen sukunimi eli Wass. Jatkossa Kustaa Henrik mainitaankin vain tällä uusionimellään, jonka alkuperää voi vain arvailla.
Kun suomalaisuusaate nosti päänsä kunnolla pinnalle 1900-luvun alussa, virisi ilmeisesti Kustaa Henrikin mielessä ruotsalaiselta kuulostavan nimen suomentaminen. Tässä hän ei tyytynyt mihinkään helppoon ja huomaamattomaan nimeen, vaan teki perusteellista työtä. Niinpä tämä Laperlan kylän reunamailla asunut miehemme tunnettiin jatkossa sukunimellä Suomentähti.
Kustaa Suomentähti, joka taisi jäädä koko iäkseen naimattomaksi, oli varmasti kansallismielinen henkilö. Hänet opittiin tuntemaan eritysesti innokkaana "muinaiskalujen keräilijänä. Kustaa kiersi käytännössä suurin piirtein kaikki Suomusjärven ja lähipitäjien talot sekä torpat kysellen mahdollisia muinaislöytöjä. Näin hänet opittiin tuntemaan hyvin tällä Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Hämeen läänien välissä sijaitsevalla alueella. Kaikki haltuunsa saamat tavarat Kustaa Suomentähti toimitti Helsingin museoon, jossa laskettiin niiden kokonaismäärän kohoavan jopa toisella sadalle. Näillä keräilymatkoillaan hän kirjasi ylös myös erilaisia kansantarinoita ja kertomuksia paikkakunnan historiallisista kohteista.
Aina ei Kustaata onnistanut. Kun kolme karjalohjalaista miestä löysi talvella 1908 kivisen vasaran, olisi keräilijämme ostanut sen heiltä. Miehet eivät sitä suostuneen myymään, vaan sen sijaan rikkoivat koko esineen kolmeen osaan. Niillä oli sitten tarkoitus "tehdä taikoja". Toisaalta mies osui toisinaan paikalle ns. viime tingassa. Nummen Leppäkorven kylän erääseen torppaan oli huutokaupan kautta joutunut vanha, kulunut tyyny joskus talvella 1909-1910. Lojuttuaan turhan panttina pitkään oli talon väki lopulta avannut tyynyn löytäen sen sisältä pienen, kankaisen pussukan. Tässä pussissa oli ollut muutamia kolmen markan rahoja vuosilta 1866-1870. Osaan seteleistä olivat hiiret ehtineet tehdä omat merkintänsä. Rahat näyttivät siis arvottomilta ja olisivat todennäköisesti joutuneet sytykkeiksi tai tunkiolle, mutta Kustaa Suomentähti osui reissullaan paikan päälle saaden setelit itselleen. Nämä hän tietenkin toimitti edelleen museoon ihmetellen samalla ihmisten kummallisia rahansäilytystapoja....
Melkoisen päivätyön Kustaa Suomentähti ehti tehdä ottaen huomioon hänen hyvin vaatimattoman syntyperänsä sekä sen, että hän ei ollut käynyt kouluja. Kun mies vaihtoi sukunimensä Kalevan ilmestymisen riemujuhlavuotena 1906, oli hän allekirjoittanut ilmoituksensa Suomalainen Wirallinen Lehti -aviisin 14. kesäkuuta ilmestyneessä numerossa tittelillä "Historiallinen keräilijä". Tämähän oli totta mitä suurimmassa määrin.
Juha Vuorela
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
maanantai 6. helmikuuta 2012
Maatilakirjoja netissä
Auts, tekee mieli huudahtaa, kun joku haluaa ottaa kopioita painavasta, kangaskantisesta Suomen maatilat I-V kirjasarjasta (WSOY 1931-33). Kopioiminen rasittaa paksua sidosta ja kaunis pellavanvärinen päällysmateriaali rispautuu herkästi. Onneksi sekä kirjoille että asiakkaille, olen jo pitkään voinut paljastaa kriittisellä hetkellä, että suositun hakuteoksen kuvat ja artikkelit on tallennettu Suomen Maatalousmuseo Sarkan vapaassa käytössä olevaan Sukutilat Webissä –tietokantaan, jossa on bonuksena mainiot hakuominaisuudet. Painettujen osien järjestys on entisajan läänijaon mukainen, mutta tietokannassa voi tehdä hakuja mm. pitäjän ja tilan omistajan nimellä.
Kaikkia 1930-luvun vaihteen suomalaisia maatiloja ei puolimetrisessä teossarjassa ole. Kuten alkusanoissa ja selityksissä kerrotaan, suurteokseen otettiin pääsääntöisesti mukaan tiloja, joiden peltopinta-ala oli vähintään 25 hehtaaria. Niinpä sarjan alanimeke onkin Tietokirja maamme keskikokoisista ja suurista maatiloista. Hakuteoksesta jäivät pois myös papiston virkatalot, eikä siinä ole tiloja, joiden omistajat päättivät jättää kirjahankkeen väliin. Puhumatta tiloista, jotka ovat olleet ”siksi heikossa kunnossa, että on pidetty sopivana sivuuttaa ne kokonaan”... Tietokannan esittelyteksti menee vieläkin pidemmälle rajausten analysoinnissa, sen mukaan hakuteoksen tilat ”edustavat maatilojemme eliittiä, ja niistäkin julkaistut tiedot on usein esitetty vain siinä tapauksessa, että olot tai tuotanto tilalla ovat jotenkin yleisestä poikkeavia ja esimerkillisiä.” Niinpä karjan keskimääräinen vuotuinen lypsy mainitaan vain, jos se on ”selvästi enemmän kuin alueella yleensä.” Myös tiedot ”karjan roduista, sadoista ja muista yksityiskohdista kuvaavat enemmän poikkeavuutta kuin tavallista elämänmenoa.”
Maatilojen kuvailussa painottuu siis tilastollisesti mitattava maataloustuotanto. Tilan esimerkillisyyden ja edustavuuden arvioiminen voi olla pelkällä kaupunkilaisjärjellä vaikeaa. Mutta sukututkijan kannalta on ainakin mukavaa, mikäli isännästä ja emännästä, joka pääsi ja halusi kirjaan mukaan, on kirjassa ja tietokannassa pieni potretti. Vielä useammin tarjolla on kuva tilan päärakennuksesta.
Sana ”sukutila” tietokannan nimessä johtaa ajatuksia hiukkasen harhapoluille, sillä kyse ei ole niistä tiloista, jotka ovat saaneet Maatalousseurojen Keskusliiton (nykyisen ProAgria Maaseutukeskusten Liiton) sukutilakunniakirjan ja –viirin sillä perusteella, että ovat olleet vähintään 200 vuotta saman suvun omistuksessa. Tietokannan esittelyssä filosofoidaankin, että tilojen valinnassa ei ”omistussuhteilla tai niiden sukuun sitoutumisella -- ollut mitään vaatimuksia. Jos tällainen tila oli sukutila, niin sukutilaksi pitäisi luokitella jokainen yksityisomistuksessa oleva maatila.” Isäntäluetteloita ei artikkeleissa siis ole. Painetun kirjan IV ja V osan selityksissä todetaan selvyyden vuoksi vielä, että ”niissä harvoissa tapauksissa, joissa on merkitty omistuksen olleen samalla suvulla, sillä tarkoitetaan miespuolisen omistajan sukua.”
Sukutilat Webissä -tietokannassa on mukana myös aineistoa 1960-luvulla ilmestyneen 8-osaisen Suuren maatilakirjan osista I ja VIII. Siihen aikaan mukaan pääsi jo 10 hehtaarin peltoalan tai 50 hehtaarin pellon ja metsän kokonaisalan perusteella. Nahkaselkäinen kirjasarja täyttääkin kirjastossa kokonaisen hyllyn.
---
Sukutilakunniakirjan ja -viirin saaneita tiloja on esitelty isäntäluetteloineen muutamassa muussa suurteoksessa. Suomen sukutilat I-II, ilmestyi vuonna 1939 ja Suomen sukutiloja I vuonna 1964 - siinä on esitelty Uudenmaan sekä Turun ja Porin läänin sukutiloja.
Kuva: J. F. Martin: "Allmoge i Karelen. Les paysans de Karelie" on Kansalliskirjaston Helmi-kokoelmasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)