Leppävirran ikäkirja 1715

Leppävirran vanhin rippikirja (ja yksi Savon vanhimmista) aloitettiin painetun nimiölehden mukaan varapastori Erik Wirilanderin toimesta vuonna 1699, ja merkintöjä siihen tehtiin kymmenisen vuotta (joissakin tapauksissa myöhemminkin). Itse rippikirjanide vaikuttaa kuitenkin koostuvan kolmesta osasta. Alussa on varsinainen rippikirja, joka jatkuu sivulle 256. Sitä seuraa lisälehtiä (till ökningz blad), jotka näyttävät heijastelevan 1710-luvun tilannetta. Tähän ryhmään kuuluu lisäksi kolme sivua, jotka seuraavat ns. ikäkirjaa. Vuoden 1715 tietämillä ts. isonvihan myllerrysten keskellä laadittiin kylittäin etenevä selonteko pitäjäläisistä niin, että myös aivan pienet lapset otettiin lukuun. Valitettavasti luettelo säilyneessä muodossaan ei käsitä koko pitäjää, vaan kylistä ainakin Haapamäki, Huovilansalmi, Kartansalo, Kurjalanranta, Leppämäki, Moninmäki, Niinimäki, Paukarlahti, Soinilansalmi, Tuppurinmäki ja Unnukansalo puuttuvat tyystin sekä Reinikkala osittain. Kirjan tarkoituksena näyttäisi olevan erityisesti selvittää perheiden kokoonpano ruton ja venäläishävityksen jälkeen. Luetteloon kirjattiinkin myös pitäjäläisten ikävuodet, vaikka erityisesti miesten tapauksessa iät vaikuttavat arvioidun kohtuuttoman korkeiksi. Toisaalta vaikuttaa siltä, että lasten tapauksessa ikävuodet ovat varsin tarkkoja. Missään kohden asiakirjaa ei mainita, koska se on täsmälleen laadittu tai minkä vuoden mukaan ikätiedot on kirjattu, mutta vertailu myöhempiin rippikirjoihin osoittaa, että vuosi on  melko todennäköisesti 1715. En myöskään uskalla arvioida, kuinka kattavasti kirkollinen esivalta onnistui saamaan käsiinsä kylien todelliset asukkaat, mutta kattavuudessaan ikäkirja ei missään tapauksessa vedä vertoja varsinaisille rippikirjoille. Se on kuitenkin ainoa avain sukututkijalle, joka mielii pureutua ajanjaksoon, jolta puuttuvat muut kirkonkirjat, henkikirjat ja tuomiokirjat.

Puhtaaksikirjoitusperusteista: Olen normalisoinut kaikki nimet, rahvaan nimet suomenkielisiin ja säätyläisnimet ruotsinkielisiin muotoihin yksinomaan helpottamaan hakemista. Jos en ole kyennyt varmasti tunnistamaan nimeä, olen tapauksesta riippuen toistanut mielestäni asiakirjassa olevan muodon kursivoituna tai sitten varustanut mielestäni todennäköisimmän tulkinnan (tai tulkinnat) kysymysmerkillä. Olen voinut laittaa lisäksi hakasulkeisiin mahdollisen ehdotuksen standardimuodoksi. Olen ottanut mukaan alkuperäisasiakirjassa olevat huomautukset, joskus hivenen lyhentäen. Epävarmat tai lukukelvottomat ammattinimikkeet olen korvannut paremman puutteessa merkillä #. Muut lukukelvottomat kohdat on merkitty (...). Nimien normalisoinnissa olen pyrkinyt johdonmukaisuuteen alkuperäisen nimivarianssin kustannuksella. Erityisesti tämä näkyy kahdessa nimessä, jotka olivat tuolloin kovasti suosittuja Leppävirralla, mutta nyt käyneet kovasti harvinaiseksi. Toinen on Apollonia / Aplo / Apluuna, jonka olen normalisoinut aina Apluunaksi, toinen puolestaan Cecilia/Siisa/Sitsa/Sisla/Seikka, jonka olen yhdenmukaisuuden vuoksi kirjannut anakronistisesti Siljaksi. Jokainen voi tarkastaa alkuperäisasiakirjasta, mitä muotoa hänen esiäidistään on kenties käytetty.



Voit ladata pdf-muodossa olevan tiedoston tästä!

Otan mielelläni vastaan oikaisuja: jens.nilsson@helsinki.fi


Jens Nilsson

Malja muistelijoille

Median parjaaminen on muodikasta. Ellei nyt ihan kaikki, niin ainakin kamalan monet asiat tuntuvat olevan pielessä median takia. Ehkä ovat, ehkä eivät. Mutta totta lienee se, että media muokkaa kovasti sekä maailmankuvaamme että tapaamme ajatella. Sillä on oikeasti väliä, mitä lehdissä kirjoitetaan ja kuka televisiossa esiintyy, varmaan paljon enemmän väliä kuin pystymme yhtäkkiä hahmottamaankaan.

Niinpä haluaisin vaihteeksi nostaa maljan medialle ja sen hyville töille. Ai että mille hyville töille? No ainakin Hesarin keväällä lanseeraamalle Muistot-palvelulle. Käytännössä kyse on siitä, että lehti siirsi muistokirjoituksensa sähköiseen muotoon. Ja kappas, kokonaisuudesta muodostui kokonainen tietopankki! Palvelussa julkaistaan kaikki lehteen lähetetyt muistokirjoitukset. Tällä hetkellä niitä näyttäisi olevan ainakin nelisentuhatta.

On helppo ymmärtää, että koko palvelun syntymisen keskeisenä syynä on – raha. Jos ajattelee rumasti, niin näin siivotaan tuntemattomien ja siten vähän lukijoita saavien muistokirjoitukset pois lehdestä viemästä tilaa tuottoisemmalta tavaralta. Mutta miksi aina ajatella rumasti? Sillä oli syy mikä tahansa, kyseessä on iso palvelus niin sukututkijoille kuin muillekin henkilöhistoriasta kiinnostuneille. Hakutoiminnot antavat mahdollisuuden etsiä vaikka kotipaikkakunnan ihmisiä.

Hesarin Muistot-palvelu on minusta kulttuuriteko. Siinäkin mielessä, että se todistaa omalta osaltaan, että kulttuuritekoihin ei aina tarvita suuria euroja, ei tonnikaupalla paperia eikä kymmentä komiteaa. Oikeasti, joskus raha ja kulttuuri kumartavat samaan suuntaan!

Hesari lupasi lisätä uusien kirjoitusten lisäksi palveluun myös varhaisempien suomalaisten merkkihenkilöiden muistokirjoituksia. Aika mielenkiintoista on katsoa, ketä Hesari laskee merkkihenkilöiksi ja ketä ei!

Merkkihenkilöitä mietiskellessä kannattaa silti muistaa, että jokainen ihminen on muistokirjoituksen arvoinen. Muistojen ja muistelemisen arvoinen. Ja ne muistot voi käydä vaikka saman tien kirjaamassa muidenkin luettaviksi: http://muistot.hs.fi

Teppo Ylitalo