Lomalla työtä vieroksuessa tulee luettua kaikenlaista turhaa ja vieläkin turhempaa. Mitä ankarammin työmaan pyrkii unohtamaan, sitä todennäköisemmin se tulee vastaan. Sukututkijoita on kaikkialla, englantilaisessa kaunokirjallisuudessakin.
Varoitus: Seuraavat tekstinäytteet sisältävät voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat aiheuttaa outoja väristyksiä.
Aloitetaan laatukirjallisuudesta. Ian McEwanin hieno romaani Sovitus tunnetaan elokuvanakin. Tarinan alussa eletään 1930-lukua. Nuori Cecilia Tallis on ”puolivakavissaan” tutkiskellut sukua pääsemättä isoisän aikoja syvemmälle. Isoisä loi perheen omaisuuden lukko- ja rautakalualalla, mutta ”esivanhemmat sitä edeltävältä ajalta olivat kuin suon mutaa, maaseudun pieneläjiä joiden miesväen sukunimet vaihtuivat hämmentävällä tavalla ja epäilyttävän usein eikä avioliittoja löytynyt kirkonkirjoista”.
Ruth Rendellin astetta viihteellisemmässä trillerissä Nokikolarin poika kuuluisan kirjailijan tytär kirjoittaa elämäkertaa kuolleesta isästään. Sukututkimus alkaa klassisesti puhelinluettelosta, sillä enää ei ole käytettävissä isoäitiä, joka oli aikoinaan yrittänyt esitellä perheen vanhoja valokuva-albumeja silloiselle teinille. Suuri kirjailija ei kannustanut lapsiaan sukututkimusharrastukseen: ”Te ette ole jalosukuista syntyperää. Isänne on työläisperheestä ja äitinne isovanhemmat olivat työläisiä. Heitä ennen esivanhempanne olivat kurjia palvelijoita, maatyöläisiä tai tehtaan työläisiä niin kuin useimpien ihmisten esivanhemmat. Mitä ihmeen järkeä on tietää keitä he olivat ja panna muistiin mikä nimi kuuluu millekin rumalle naamalle?”
Mikä näitä fiktiivisiä brittejä vaivaa – luokkayhteiskuntako? Niin, luokkayhteiskunta, ns. luokkaretki, identiteetti ja perhesalaisuudet. Juonipaljastuksista en alussa varoittanut, joten eipä enempää meheviä yksityiskohtia.
Satunnaisiin löytöihin perustuvalla välttelymenetelmällä ei kertynyt tämän piristävämpää otosta sukututkimuksesta kaunokirjallisuudessa. Takavuosina olen kyllä kirjannut muistiin viehättävän ajatuksen suvun merkityksestä. Kirjailija on entisessä Rhodesiassa syntynyt skotti Alexander McCall Smith ja kyseessä on Mma Ramotswe tutkii –sarjan leppoisa dekkari Kirahvin kyyneleet. Kun Rendellin kuuluisa kirjailija ei koskaan kertonut tyttärelleen ikävystyttävistä sukulaisistaan - niitähän ”ei saanut valita itse, ne vain tulla tupsahtivat itsestään, ja parasta oli heittää ne menemään saman tien” – on McCall Smithin botswanalaiselle sankarittarelle tärkeää pystyä tarvittaessa koputtamaan kaukaisimmankin sukulaisen ovea. Mma Ramotswe ihmettelee ihmisiä, jotka elävät omasta tahdostaan ilman sukulaisia. Heillähän on vain oma itsensä. He ovat ”kuin astronautteja kaukana avaruudessa, leijumassa yksin pimeässä, ja vieläpä ilman hopeista, kiemuraista nuoraa, joka yhdistää astronautin hapen ja lämmön täyttämään metallikohtuun”.
**************************************************
Blogin opetus on, että Suomen Sukututkimusseuran kirjasto ei kerää kaunokirjallisuutta.
McEwan, Ian: Sovitus, suom. Juhani Lindholm (Otava 2002)
Rendell, Ruth: Nokikolarin poika, suom. Marja Luoma (Gummerus 2005)
McCall Smith, Alexander: Kirahvin kyyneleet, suom. Jaakko Kankaanpää (Otava 2004)
Kuvassa englantilaisen perheen eleganssi hämmentää pariisilaisia. (Kustantaja Martinet, 1802)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti