Talonhaltijaluettelot sukututkimuksessa

Suku Forumilla kaivattiin talonhaltijaluetteloita.
Toivottavasti tästä Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirjassa nro 43 vuodelta 1993 löytyvästä artikkelista on iloa.



Juha Vuorela

Syytingistä ja kilokaloreista

Sukututkimus tuottaa kaikenlaista oheistietoa, jolla voi syventää omaa historiantuntemustaan. Yksi mielenkiintoinen aihe on ravinto, sillä nykyaika koittaa opettaa meille kovasti oikeita ruokailutottumuksia.

Esimerkiksi linnantilit sisältävät kovinkin yksityiskohtaista tietoa ravinnosta ja henkilömääristä, jotka kyseisellä ravinnolla on ruokittu. Sota-ajalta löytyy puolustusvoimien ja kansanhuollon papereita ravintosuosituksista. Syytinkisopimukset kertovat, miten esi-isämme varautuivat eläkepäiviinsä.

Tämän kirjoituksen pontimena on isän-isän-isäni syytinkisopimus, jossa talo oli luovutettu jälkeläisille ravintoa, villoja ja energiaa vastaan siten, että syytinkisopimus saatettiin siirtää kolmannelle osapuolelle.

Ensimmäinen mielenkiintoni oli se, kuinka järkevä tämä esi-isäni Kallen tekemä sopimus oli. Periaatteessa Kalle oli sopinut ravinnosta, asunnosta, lämmöstä ja vaatetuksesta villojen muodossa. Villat ja asunnon unohdan selvyytenä, mutta muutin kaiken ravinnon kilokaloreiksi ja halot kilowattitunneiksi, joita nykyihminen osaa käsitellä paremmin.

Kun Kallen syytingin ravinto muutetaan kilokaloreiksi, oli hän tullut sopineeksi 1400 kcal päiväannokset itselleen ja vaimolleen. Määrä on sellainen, että ihminen pysyy sillä elossa, mutta nälkiintyneenä. Käytännön kannalta tällä ei ollut merkitystä, sillä talon ruuissa niitä kaloreita ei laitettu omaan pinoonsa. Joka tapauksessa tältä osin sopimus oli varsin kitsas. Halkojen osalta syytinki sopimus tarkoitti noin 12.000 kWh energiaa, jolla luultavasti piti pystyuunin lämpöisenä. Nykyajan mittapuun mukaan luku olisi aika korkea yhden kammarin lämmittämiseen, mutta tuo määrä energiaa menee nykyisin eläkeläispariskunnalta, mutta Kallen luvussa ei ollut saunan, pesuvesien ja ruuanlaittoon tarvittavaa energiaa, vaan ainoastaan kammarin lämmitys.

Jos lukuja verrataan nykykäsityksiin ihmisen energian tarpeesta, niin sota-aikana siviilivirkamiehen korttiannos oli mitoitettu 1800 kcal. Itse olen kuluttanut tunturivaelluksilla 30 kg rinkka selässä noin 2500 kcal ja nykyinen hieno vaakani kertoo, että kulutan 1700 kcal vaikka vain olisin selkäpiilläni.

Kun nykyisin puhutaan ravintokolmioista ja mallilautasista, on mielenkiintoista verrata, millaisia ravintojakaumia eri aikakausilla on esiintynyt. Esim. viljan osuus ravinnossa oli eräässä nihtisopimuksessa 1500-luvulla 77%, Kallella se on 47 %, sota-ajan virkamiehellä 47 % ja itselläni lapin kairassa 46 %. Näin katsoen ei liene liioiteltu sanoa, että leipä se miehen tiellä pitää. Lihan osalta Kalle tyytyi 3 %, samoin kuin sota-ajan virkamies, mutta nihdillä sitä oli 19 % ja itsellä vaelluksilla 14 %. Vihanneksien ja maidon yhdistelmää ei esiinny 1500-luvulla, mutta Kallella näitä oli 47 %, sota-aikana 37 % ja itselläni lapissa 27 %.

Kun katselen Kallen syytinkisopimusta, tuntuu se ensin perin vanhanaikaiselta, mutta kun alan verrata sitä omaan eläketurvaani, niin se ei välttämättä ole hullumpi. Kalle on sopimuksilla taannut itselle asunnon, lämmön, villoja ja niukan ravinnon. Itselläni on nippu lupauksia rahassa, mutta ei suoranaisesti mitään takeita, että sillä rahasummalla saisi, katon pään päälle, lämpöä, vaatteita ja riittävästi ruokaa.

Antti Järvenpää

12.1.2011

Hiihtäjäsankarit vuosisadan takaa

Alkuvuodesta 1901 pidettiin Tukholmassa suuret talviurheilukilpailut. Mukana oli luonnollisesti myös suomalaisia hiihtäjiä eivätkä he mitenkään huonosti maatamme edustaneetkaan. Edes norjalaiset eivät tuolla kertaa pärjänneet "uljaille pohjan pojille".

Otto Hepoaho vei voiton 60 kilometrin matkalla. Hän oli talollisen poika Piippolasta, joka ammatikseen työskenteli tukinuiton päällysmiehenä. Hän oli voittanut ja tuli voittamaan useita kotiseutunsa kisoja vuosien mittaan.

Toiseksi tässä raskaassa Tukholman kisassa tuli tukkimies Asari Autio Keuruulta, joka oli Ähtärin lisäksi Keski-Suomen johtavia hiihtopitäjiä vuosisadan vaihteessa. Tiettävästi Autio oli ensimmäinen keskisuomalainen hiihtäjä Suomen ulkopuolella pidetyissä kisoissa. Paria vuotta aiemmin hän oli voittanut Vaasassa kaikki muut Pohjoismaiden ykkösnimet 15 kilometrin matkalla. Samana vuonna Tukholman kisojen aikaan voitti Autio Oulun hiihtokisojen 30  kilometrin matkan ajalla 1.45.15. Normaalisti tuon ajan suksimiehillä meni matkaan yli kaksi tuntia, joten tulos on todella kova. Vuonna 1902 Asari Autio lähti Amerikkaan, jossa hän jatkoi loistavia esityksiään. Hänet julistettiin "maailmanmestariksi" 1907 Minnesotassa käydyssä kilpailussa, jossa 23:sta matkaan lähteneestä suksijasta perille tuli vain seitsemän.

Tukholmassa 1901 hiihdetyn 30 kilometrin matkan voiton vei Kalle Jussila, joka oli kotoisin Yli-Iin Jakkukylästä. Jussila oli ammatiltaan maanviljelijä ja innokas metsästäjä. Hän myös suunnitteli ns. Iin suksimalli, jolla hän sivakoi metsällä sellaisella vauhdilla vielä yli 60-vuotiaana, etteivät hänen poikansa meinanneet pysyä perässä.

Kalle Jussila oli melko pienikokoinen, mutta itse hän kommentoi tätä asiaa kilpatovereilleen seuraavasti; "Minä en oo häävi, vaan hiihampa". Huolestuneelle lääkärille Jussila tokaisi; "Olen minä kilpaillut ennenkin. Jos rupeaa väsyttämään, niin minä herkiän".



Juha Vuorela