Merimiehiä, laivoja ja siirtolaisia

SukuHaku on Suomen Sukututkimusseuran jäsenpalvelu, joka toimii porttina suomalaisen sukututkimuksen aineistoihin erilaisten hakemistojen ja digitoitujen aineistojen muodossa. Esimerkiksi merimiehiä ja siirtolaisia tutkivalle SukuHausta löytyy useita hyödyllisiä aineistoja.

SukuHaun käyttö kannattaa aloittaa käyttämällä palvelun etusivulle avautuvaa Normaali hakua (1) ja hakemalla esimeriksi halutulla sukunimellä, jolloin haku kohdistuu kaikkiin SukuHaun aineistoihin.

Hakua voi rajata hakulomakkeen oikeasta laidasta löytyvän pudotusvalikon (2) avulla. Valikon avulla hakua voi rajata temaattisesti (esim. kaikkiin merimiehiin liittyviin aineistoihin), teeman sisällä tarkemmin (esim. arkistojen merimiesluetteloihin) tai valikon kautta voi mennä suoraan aineistoon (esim. laivapäiväkirjojen hakemisto).

Mikäli haluat mennä suoraan aineistoon, jätä hakulomakkeen kentät (3) tyhjiksi. Aineistot avautuvat joko hakemistoina, jolloin hakemiston yläreunaan avautuu uusi hakukenttä (ks. kuva 2), tai kuvina riippuen millaisesta aineistosta on kyse.

SukuHaun hakulomakkeen yläreunasta löytyy kohta Hakuohje (4), josta löydät tarkemmat kirjalliset ohjeet ja vinkit hakujen tekemiseen ja erilaisten aineistojen käyttöön.

Mikäli olet kiinnostunut tietämään, mitä kaikkea SukuHaku sisältää, kilkkaa hakulomakkeen kohdasta Näytä kaikki aineisto (5). Avautuessaan aineistopuu näyttää yksityiskohtaisesti kaikki hakemistot ja digitoidut aineistot, joita SukuHakuun on tallennettu. Sulkemalla aineistopuun kansiot pääset tutkimaan sisältöjä temaattisesti.

Merimiesluettelot

Merimiesluettelot sisältävät merimieshuoneiden arkistoihin kuuluvat painamattomat merimiesmatrikkelit, sekä sisäänkirjoitetut eli jäsenet että sisäänkirjoittamattomat eli ei-jäsenet. Matrikkelin lisäksi SukuHakuun on talletettu muita merimiesluetteloita ensisijaisesti täydentämään merimiesmatrikkeleiden aukkoja.

SukuHausta löytyy tiedot kaikkien suomalaisten merimieshuoneiden osalta, lukuun ottamatta Viipurin merimieshuonetta, jonka arkistoa säilytetään Leningradin oblastin arkistossa. Kaikki tiedot on tallennettu siinä muodossa kuin ne alkuperäisissä lähteissä esiintyvät. Arkistojen merimiesluetteloiden lisäksi SukuHausta löytyy digitoituna painettuja matrikkeleita merikapteeneista.

Laivapäiväkirjat
Merimieshuoneiden arkistot ovat säilyneet pääosin hyvin ja sisältävät edellä mainittujen matrikkeleiden ja luetteloiden lisäksi mm. erilaisia pöytäkirjoja, kirjeitä, todistuksia ja lausuntoja sekä laivapäiväkirjoja. Laivojen lokikirjat eli laivapäiväkirjat ovat tärkeimpiä lähteitä, kun tutkitaan aluksia ja merenkulkua, sillä niistä voi saada tietoja esimerkiksi alusten reiteistä ja tapahtumista merillä.

SukuHakuun on tallennettu Laivapäiväkirjojen arkistoviitehakemisto 1832–2001, joka sisältää nimensä mukaisesti viitteitä eri arkistoissa säilytettäviin laivapäiväkirjoihin. Viitteitä hakemistossa on reilut 3 900, mutta kattavuudestaan huolimatta se ei ole täydellinen, sillä kun laivapäiväkirjojen sijainteja arkistoissa vuonna 2007 kartoitettiin, kaikki arkistot ja museot eivät vastanneet heille lähetettyihin tiedusteluihin.

Laivapäiväkirjojen arkistoviitehakemistoon voi tehdä hakuja esimerkiksi laivan nimen ja tyypin mukaan. Kokonaisuudessaan hakemisto sisältää kustakin laivapäiväkirjasta alkamis- ja loppumisvuoden, tiedot laivasta, jolla päiväkirjaa on pidetty, sekä viitetiedot, eli arkiston, arkistonmuodostajan ja signumin, joilla tiedoilla haluttu päiväkirja löytyy arkistosta. Hakemisto helpottaa laivapäiväkirjojen käyttö, sillä aina samaa laivaa koskevat päiväkirjat eivät löydy yhden arkistonmuodostajan alta. Laivapäiväkirjoja ei ole saatavilla digitoituna tällä hetkellä.

Esimerkkihaku Laivapäiväkirjojen arkistoviitehakemistoon, joka osoittaa, että parkkilaiva Kalevan lokikirjoja löytyy eri vuosilta sekö G. & C. Bergbomin kauppahuoneen, Kauppahuone J. W. Snellman G:sonin että Oulun merimieshuoneen arkistosta. Kuvassa näkyvä hakukenttä kohdistuu vain valittuna olevaan hakemistoon. Pudotusvalikon avulla haku kohdistetaan haluttuun kenttään.

Neuvostoliiton siirtolaiset
Syyskuun alkupuolella SukuHakuun lisättiin Hakemisto Pohjois-Amerikasta Neuvostoliittoon matkanneista 1931–1941, jossa on yli 18 000 matkustajan tiedot. Hakemisto perustuu Riksarkivetissa säilytettävän Ruotsin Turvallisuuspoliisin (Säkerhetspolisen, SÄPO) arkiston matkustajaluetteloihin Pohjois-Amerikasta Ruotsin kautta Neuvostoliittoihin matkustaneista.

Hakemiston avulla on mahdollisuus jäljittää Yhdysvalloista ja Kanadasta Neuvostoliittoon siirtyneitä entisiä suomalaisia Amerikan-siirtolaisia, joita joidenkin arvioiden mukaan oli yhteensä noin 7 000. Suuri osa heistä asettui asumaan Neuvosto-Karjalaan. Hakemisto sisältää suomalaisten lisäksi tietoja myös muita kansallisuuksia edustaneista, kuten ruotsalaisista ja norjalaisista.

Mainitun hakemiston lisäksi SukuHaussa on tutkittavissa myös digitoituina SÄPO:n alkuperäiset luettelot kuutena eri volyymina, jotka etenevät aikajärjestyksessä. Digitoituun aineistoon tullaan lisäämään indeksointi, jonka jälkeen hakeminen niistä onnistuu suku- ja etunimellä.

SHO:n matkustajaluettelot
Yksi suurimmista syyskauden aikana SukuHakuun lisättävistä digitoiduista aineistokokonaisuuksista on Åbo Akademissa säilytettävät Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön (SHO) matkustajaluettelot, joita on yhteensä 145 kappaletta, ja jotka sisältävät yhteensä yli 12 000 sivua. Myös näihin luetteloihin tullaan laatimaan edellä mainittu niiden käyttöä helpottava indeksointi. Löydät luettelot SukuHausta alasvetovalikosta "Rajaa hakua" -> "Siirtolaisuus" -> " Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön matkustajaluettelot".

SHO:n matkustajaluetteloiden tietoja on aiemmin ollut käytettävissä Siirtolaisuusinstituutin Siirtolaisrekisterin kautta, mutta rekisteri ei sisällä digitoitua materiaalia. Alkuperäisiä matkustajaluetteloita voidaan käyttää esimerkkisi siirtolaiseksi lähteneiden kanssamatkustajien selvittämisessä.

Brittiläisen laivanvarustamo White Star Linen aluksella Amerikkaan matkanneita siirtolaisia Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön matkustajaluettelossa vuodelta 1892. Kaikki SHO:n 145 matkustajaluetteloa tulee tutkittaviksi SukuHakuun kuluvan syksyn aikana. 

Muita aineistoja
SukuHausta löytyy edellä esiteltyjen lisäksi myös paljon muuta suomalaissiirtolaisiin liittyvää aineistoa, jota voi hakea SukuHaussa temaattisesti maanosan tai maan mukaan. Alla on nostettu muutamista siirtolaisiin ja merimiehiin liittyvistä aineistoista. Merimiehen Ystävä on hakemisto saman nimisessä Suomen Merimieskirkon aikakauslehdessä julkaistuihin merimiespappien lähettämiin tietoihin ulkomailla kuolleista merimiehistä. Hakemisto kattaa vuodet 1882–1942.
Esimerkkejä muista teemaan liittyvistä aineistoista:

• Ahvenanmaan kruununvoudin passiluettelo 1863–1916
• Ahvenanmaan maistraatin passiluettelo 1882–1903
• Kuortaneen papinkirjoja passia varten 1891–1900
• Merimiehen Ystävä

Lisää vinkkejä SukuHaun käyttöön, ominaisuuksiin ja eri aineistojen hakemiseen löytyy esimerkiksi Seuran YouTube-kanavalla julkaistuista opastusvideoista.

Mikko Kuitula

Sotilas henkeen ja vereen

Toivo Toropainen nuorena upseerina.

Vuonna 1910 syntynyt Toivo Juho Wilhelm Toropainen sai kutsumanimensä enoltaan Toivo Koskimäeltä (kts. blogipostaus 16.8.2021). Toivo kouluttautui upseerin uralle ja hänen ylennyksistään ja viranhoidostaan sekä asekätkennän tutkintavankeusajasta löytyy runsaasti tietoja virallisista asiakirjoista ja sanomalehdistä.

Yksityisten ihmisten muistelmat ja haastattelut ovat antaneet lisätietoa tapahtumien yksityiskohdista. Toivon päivä 4.6. on liputuspäivä, sillä silloin on puolustusvoimain lippujuhlan päivä ja marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin syntymäpäivä.

Jatkosodassa Toivo palveli Mikkelin päämajassa. Hän halusi kuitenkin rintamalle ja hänet määrättiin I/JR 25:n pataljoonankomentajaksi. Hänen adjutanttinsa, joka toimi myöhemmin pappina, kirjoitti perheelleen yksityiset muistelmansa, joissa hän kuvasi majuri Toropaista. Tämä oli hyvin sotilaallinen ja jopa pikkutarkka esimies. Sukulaisperheen lapsetkin häpesivät omaa syömistään, kun Toivon perheellä lusikka nousi suuhun päätä notkistamatta ja liemen tippumatta kalakeittolautaselta.

Joka aamu adjutantin, joka ei ollut ollut ennen hevosen selässä, oli ratsastettava tarkastamaan koko lohkon rintamalinja Toropaisen kanssa. Kenttäpalveluksesta ei tullut pitkällistä, vaan Toivo siirrettiin takaisin Mikkeliin. Hän oli kuitenkin saanut haluamaansa rintamakokemusta. Lisäksi hän oli kuvannut sotatoimialuetta. Nämä kuvat löytyvät nykyään SA-kuva-arkistosta.

Sodan jälkeen Toivo johti asekätkennässä varaosienlevitystä. Kun entinen adjutantti poikkesi hänen luonaan Helsingin Etelärannassa, tarjosi hän asetta turhaan tällekin. Osallisuudestaan Toivo istui tutkintavankeudessa Sörkassa kymmenen kuukautta ja häntä kuulusteltiin yli 250 kertaa tänä aikana. Myös hänen veljeään ja kälyään kuulusteltiin. Käly Kyllikki Toropainen oli ottanut aseita kätkeäkseen, ja hän joutui kantamaan niitä asian tultua ilmi yöpimeällä parempaan talteen, jossa ne ovat vieläkin.

Sama käly sai Toivolta tehtävän Helsingissä käydessään. Tutkintavankeudessa olevat upseerit halusivat viettää kenraali Erkki Raappanan syntymäpäiviä. Toivolla oli konjakkipullo kotonaan ja sen hän pyysi tuomaan vankilaan. Käly epäili asian onnistumista, sillä hänellä ei ollut edes viinakorttia. Kun hän tuli sitten tapaamishuoneeseen, oli siellä kenraalin perhe, mutta ei vartioita. Toivo tuli paikalle talvimanttelissa, vaikka oli kesähelle, ja pyysi antamaan pullon. Kaikki hymyilivät, sillä he tiesivät asiasta. Vartijat ilmestyivät paikalle vasta myöhemmin. Sankareinahan näitä miehiä pidettiin.

Vapauduttuaan Toivo määrättiin Pohjois-Savon Prikaatin esikuntapäälliköksi Kuopioon. Marsalkka Mannerheimin hautajaisissa hän toimi yhtenä mitalinkantajana ja muistoksi tilaisuudesta jäi siunaustilaisuuden ohjelmalehti.

Everstiluutnantti Toivo Toropainen johti 6.12.1959 itsenäisyyspäivän paraatin ja joukkojen palattua kasarmille hän teki kunniaa prikaatin lipulle kaatuen suorilta saappailta sydänkohtauksen saaneena maahan. Pataljoonankomentajat kantoivat hänet päävartioon, jossa lääkäri totesi hänet kuolleeksi. Muu suku oli toisaalla kaupungissa rippijuhlissa, jonne tapahtuneesta vietiin tieto. Varuskunnan upseerikerholla illalla vietetyt juhlat saivat toisen luonteen, kun musiikkikin muutettiin suruvoittoiseksi. Toivo siunattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Kuopion tuomiokirkossa, josta hänen arkkunsa kuljetettiin sukuhautaan.

Toivon upseerinsaappaat, eivät tosin ne, jotka jalassa hän kuoli, jatkoivat vielä pitkään palvelustaan. Kun hänen sisarensa pelkäsi olla yksin kesämökillään, antoi Toivo hänelle saappaansa pidettäväksi ulko-oven vieressä. Hämärät kulkijat kaikkoaisivat, kun luulisivat mökissä olevan miehen.

Veli-Pekka Toropainen

Nordqvistin serenadi

Arvid Nordqvist

Helsingin Aleksanterin yliopiston ylioppilaat järjestivät 15. huhtikuuta 1871 mielenilmauksen, jonka kohteena oli heidän opettajansa, venäjän kielen ja kirjallisuuden professori Arvid Nordqvist. Hän oli suututtanut ylioppilaat epäisänmaalliseksi koetulla kirjoituksellaan Finlands Allmänna Tidningissä. Ylioppilaiden aikaansaama metakka tunnettiin nimellä Nordqvistin serenadi tai Suuret naukujaiset Helsingissä.
 
Kaikki sai alkunsa J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista, jotka ilmestyessään vuosina 1848–1860 saivat aikaan suuren isänmaallisen hurmoksen. Eräs kirjan sankareista on kapteeni (sittemmin everstiluutnantti) Karl Vilhelm Malm (1772–1826), joka armeijasta erottuaan eli maanviljelijänä Joroisten Torstilassa. Vänrikki Stoolin tarinoiden ilmestyttyä eräs nimeltä tuntematon henkilö ryhtyi etsimään Malmin hautaa Joroisten kirkkomaalta, ja löysikin pensaiden ja rikkaruohojen seasta vaatimattoman hautakiven.
 
Vapaaherra Max af Schultén tiedotti keväällä 1871 hautakiven löytymisestä ruotsalaismielisessä sanomalehdessä Vikingissä ehdottaen samalla kansalaiskeräystä, jonka tuotolla kustannettaisiin sankarille hänen arvoisensa hautamuistomerkki. Kenraalikuvernööri Nikolai Adlerberg kielsi heti sekä rahankeräyksen että sen tukemiseksi suunnitteilla olleen juhlan. Lisäksi kenraalikuvernööri ja yliopiston varakansleri Casimir von Kothen antoivat Nordqvistille tehtäväksi laatia Finlands Allmänna Tidningiin kirjoituksen, jossa ilmaistaisiin valtaapitävien mielipide muistomerkistä.
 
Nordqvist laatikin lehteensä jyrkkäsanaisen kirjoituksen, joka monien mielestä loukkasi everstiluutnantti Malmin muistoa. Nordqvist vähätteli Malmin sotilaallisia ansioita ja muka sankaruutta korostaen erityisesti sitä, että Malm oli elämänsä lopulla tullut mielenvikaiseksi. Epäilipä Nordqvist kirjoituksessaan, että koko turha muistomerkkialoite oli tehty pelkästään vihamielisyydestä Venäjää kohtaan.
 
Kirjoitus nostatti vastalauseiden myrskyn ja sitä pidettiin epäisänmaallisena venäläisten nuoleskeluna. Erityisesti kirjoituksesta närkästyivät ylioppilaat, joiden keskuudessa heti virisi halu tehdä professorille selväksi, mitä miltä hänen kirjoituksestaan oltiin. Ylioppilaat kokoontuivat 15. huhtikuuta suunnittelemaan mielenilmausta, joka toteutettiin vielä samana iltana.
 
Professori Nordqvist asui osoitteessa Itäinen Heikinkatu 5, jonne suuri joukko ylioppilaita suuntasi kulkunsa vähän ennen puoltayötä. Saavuttuaan professorin asuintalon edustalle ylioppilaat alkoivat laulaa serenadia, mutta heti kun Nordqvist ilmestyi ikkunaan, alkoi tavaton meteli: pillien vihlova ääni, kellojen kalke, kukkopillien kiekuna, rumpujen ja peltien pauke, bassotorven törähdykset, huuto ja tömistys kiirivät yli hiljaisen, jo yöpuulle vetäytyneen kaupungin. Nordqvist viipyi ikkunan luona pitkän tovin väistyen vasta, kun kivet alkoivat lennellä kohti.
 
Kaikki professorin huoneiston ikkunat kivitettiin rikki ja niistä heitettiin sisään venäläisiä kolikoita ja savikukkoja. Eräs tapauksen nähnyt sivullinen sanoi myöhemmin, ettei hän uskonut savikukon osaavan lentää ennen kuin näki omin silmin! Virkavalta saapui paikalle, mutta vähälukuiset poliisit eivät voineet mitään lukumäärältään moninkertaiselle nuorten miesten joukolle. Naukujaiset jatkuivat pikkutunneille asti.
 
Ylioppilaiden käytös oli tietenkin ennenkuulumatonta, mutta yleinen mielipide oli Nordqvistia vastaan, joten ylioppilaiden protestia ei juurikaan paheksuttu. Yliopistossa sen sijaan kiehui ja kuohui. Nordqvist vaati naukujaisiin osallistuneille kymmenille ylioppilaille ankaraa rangaistusta. Hän arveli häntä kohdanneen häväistyksen johtuneen valtiollisista syistä ja uskoi ylioppilaiden toimien saattaneen Suomen yliopiston epäluulon alaiseksi Venäjän silmissä.
 
Rehtorin kuulustelussa kukaan ylioppilaista ei kieltänyt osallisuuttaan naukujaisiin tai edes pahoitellut sitä. Kaikki erotettiin yliopistosta joko lukukaudeksi tai kahdeksi. Rangaistuksen pituus riippui siitä, katsottiinko ylioppilaan kuuluneen hankkeen johtajiin vai pelkästään osallistujiin. Rangaistujen vanhemmat eivät tuominneet poikiaan yhtä ankarasti. Monet isät yhtyivät tohtori Schildtin näkemykseen, jonka mukaan hän päinvastoin häpeäisi, jos hänen poikansa olisi jättäytynyt pois naukujaisista.
 
Professori Nordqvistin mielipiteille ei ymmärrystä herunut ja hänen maineensa sai jupakasta pysyvän tahran. Kuvaavaa on, että vaikka ylioppilaat olivat ennen serenadia käyneet varoittamassa Nordqvistin kanssa samassa talossa asuvia siitä, mitä oli tulossa, kukaan naapureista ei käynyt varoittamassa Nordqvistia. Hänen katsottiin saaneen ansionsa mukaan. Nordqvist luopui Finlands Allmänna Tidningin päätoimittajuudesta seuraavana vuonna (1872), mutta venäjän kielen ja kirjallisuuden professuuria hän hoiti kuolemaansa 24. elokuuta 1889 asti.
 
Arvid Frithiof Nordqvist syntyi 24. kesäkuuta 1828 Helsingin pitäjässä, missä hänen isänsä Arvid Gottfrid Nordqvist (1796–1866) toimi tuolloin kappalaisena; vuodesta 1839 hän oli Mikkelin kirkkoherra. Äiti Amalia Gustava Landtman (1806–1864) oli papin tytär Ahvenanmaalta. Perheeseen syntyi yksitoista lasta, joista Arvid toiseksi vanhimpana.
 
Arvid Nordqvist kirjoitti ylioppilaaksi Porvoon lukiosta vuonna 1846, maisterintutkinnon hän suoritti Helsingin yliopistossa vuonna 1850. Sen jälkeen hän opiskeli venäjää Pietarin yliopistossa 1852–1857. Suomeen palattuaan Nordqvist toimi opettajana Behmin koulussa Viipurissa vuoteen 1860, jonka jälkeen hän jatkoi kieliopintojaan Moskovan yliopistossa kahden vuoden ajan. Vuonna 1861 Nordqvist sai nimityksen Aleksanterin yliopiston venäjän kielen lehtoriksi ja maaliskuussa 1868 venäjän kielen ja kirjallisuuden professoriksi.
 
Arvid Nordqvistin puoliso 9. elokuuta 1857 alkaen oli Sophie Grabbe (1841–1918), jonka vanhemmat olivat kollegineuvos Kristian Grabbe ja Anna Koulikovsky. Avioituessaan Sophie oli vain 16 vuoden ikäinen, Arvid 29-vuotias. Lapsia syntyi neljä: Oscar Frithiof 1858, Vera Lydia Sofia 1864, Anna Dagmar 1866 ja Sigrid Maria 1872.
 
Arvailujen varaan jää kuinka paljon Nordqvist kohukirjoituksessaan esitti omia mielipiteitään ja missä määrin toimi saamiensa ohjeiden mukaisesti. Venäjää sujuvasti puhuvana ja vuosia Venäjällä asuneena Nordqvistilla oli todennäköisesti venäläisiä ystäviä ja avioliiton kautta sukulaisiakin, olihan hänen vaimonsa puoliksi venäläinen. On myös luultavaa, että Nordqvistilla oli tiivistäkin kanssakäymistä Helsingin venäläisen seurapiirin kanssa. Tätä taustaa vasten voisi uskoa Nordqvistin hyvinkin seisoneen sanojensa takana. On lisäksi muistettava, että varsinaiset sortovuodet olivat vielä kaukana edessäpäin.
 
Pirjo Terho