keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Historiikkeja, historiikkeja, historiikkeja… tai historioita, historioita, historioita?

Kuva: Laila Seppä
Kun 2000-luvun alussa aloitin työni Sukututkimusseuran kirjastonhoitajana, sain evästystä silloiselta toiminnanjohtaja Leif Metheriltä: Tänne saa tulla kirjoja miten paljon tahansa, kerätään hyllyt täyteen. Seura oli muuttanut Liisankadulle vasta 1997, mutta kokoelma karttui nopeasti ja pian kirjastonhoitaja käytti työmaallaan paljon aikaa kirjojen siirtämiseen. Lopulta Leif korotti hyllyt kattoon asti ja seuraavan toiminnanjohtajan kaudella kirjasto sai varastotilaa. Varastossa on elämäkertoja, muistelmia (luokka L) ja yrityshistoriikkeja (luokka G2), jotka asiakas voi tilata käyttöönsä seuraavaksi aukiolopäiväksi.
 
Kysymys ei 2000-luvun alkupuoliskollakaan ollut siitä, että suku- ja henkilöhistorian erikoiskirjastoon olisi kerätty ihan kaikkea ja mitä tahansa. Henkilöhistoriasta tulee lukijalle ehkä ensimmäisenä mieleen matrikkeli tai elämäkerta, mutta henkilöhistoriaa sisältyy mm. yritys- ja järjestöhistoriikkeihin (luokka J), joita kirjastossa on menneiltä vuosikymmeniltä hyvä valikoima. Henkilöhistoria hyödyttää sukututkijaa, sillä aineistoa sukulaisen kokovartalomuotokuvaan kerätään muualta kuin toisista sukukirjoista.

Kaikista suvuista ei ole sukukirjoja, mutta perheyrityksen historiikissa on aina tietoa sukulaisuussuhteista. Örnulf Tigerstedtin laaja kronikka Kauppahuone Hackman. Erään vanhan Wiipurin kauppiassuvun vaiheet 1790 - 1879 I-II (1940, 1952) on tunnettu esimerkki tästä. Tuoreemmista mainittakoon Jyrki Paaskosken Vastuu ja velvoitus. Kolme sukupolvea Saastamoisen perheyrityksessä (2005). Historiikissa kuin historiikissa on kuvattu yrityksen tai järjestön perustajien ja voimahahmojen elämäntyötä. Kirjoissa voi olla pienoiselämäkertoja, matrikkeleita, luetteloita ja kuvia myös rivitoimijoista. Pienistäkin osuuskassoista, meijereistä tai vapaapalokunnista on voitu kirjoittaa - kirjasista saattaa löytää jälkiä isoisien ja -äitien paikallisesti merkittävästä elämäntyöstä. Historiikeista hyötyvät myös paikallishistorioiden tekijät ja verkostotutkijat. Taannoin eräs kotiseutututkija selvitti yrityshistoriikin avulla suuren yhtiön sosiaalista toimintaa teollisuuspaikkakunnalla. Kun teos on ilmestynyt pian vuoden 1918 jälkeen, bonuksena on yllättävän tarkka kuvaus sotatapahtumista työnantajan näkökulmasta.

… ja kokoelmapolitiikkaa

Takaisin hyllyjen väliin. Loputtoman energinen Leif tulosti kansallisbibliografiasta kansioittain luetteloita yritys- ja järjestöhistoriikeista, joita oli tarkoitus pyytää systemaattisesti - ja kyllä niitä pyydettiinkin. Seurasta lähti varsinkin iltaisin ja öisin kirjeitä ja sähköpostia historiikkien julkaisijoille. Jokaista ns. kerjuukierrosta seurasi kirjatulva, sillä useimmat yritykset ja yhteisöt lahjoittivat kirjansa kernaasti. Toiminnanjohtaja myhäili tyytyväisenä, mutta ei edes hän apujoukkoineen pysynyt ilmestymistahdin perässä. Lehdet sinisissä kansioissa eivät huvenneet, painokset saattoivat loppua ennen kuin pyyntö oli tehty ja uusia historiikkeja ilmestyi koko ajan. Leifin kuoleman jälkeen kansioita säilytettiin, mutta parin vuoden päästä tulosteet hävitettiin, kun työhuoneen vesivahinkoa jälkisiivottiin. Kirjaston kokoelmasta ei koskaan tullut täydellistä, se on ikuisesti ”parasta ennen 2006.”

Ajatkin ovat muuttuneet. Kirjasto ottaa edelleen kiitollisena vastaan yritys- ja järjestöhistoriikkeja, mutta pyyntökierroksilla ja hankinnassa on keskitytty pitäjänhistorioihin, matrikkeleihin ja kouluhistoriikkeihin. Leifin järjestelmällisyydellä oli puolensa, mutta niin on priorisoinnillakin. Sukukirjojakin on pyydetty, vaikka toivomus on, että Vuoden sukukirja -kilpailun, Seuran perinteiden ja vetoomusten kannustamina sukututkijat toimittaisivat niitä kirjastoon oma-aloitteisesti. Seurassa on tekeillä kirjaston kokoelmapoliittinen ohjelma. Ehkä siinä onnistutaan vihdoin määrittelemään, mitä suku- ja henkilöhistorian erikoiskirjastossa oikeasti kuuluu olla.

Muutamia linkkejä 

Verkkojulkaisu Suomen talouselämän vaikuttajat on käytettävissä Biografiakeskuksen sivuilla, tosin vapaasti luettavissa on vain pienoiselämäkertoja. Kansalliskirjaston sivuilla on digitoituja Teollisuuden hinnastoja 1810–1944. Niistä ja useimmille tutusta Historiallisesta sanomalehtikirjastosta 1771–1910 voi olla paljon iloa mennyttä yritys- ja järjestömaailmaa hahmottavalle. Aiemmin tässä blogissa esitellyissä osoitekalentereissa (ja muissakin kalentereissa) on ilmoituksia ja yrittäjien yhteystietoja.Yritysten ja järjestöjen arkistoja etsiessä kannattaa muistaa arkistolaitoksen kokoelmissa olevat yksityisarkistot ja Yksityisten keskusarkistojen sivut. Näistä erityisen maininnan ansaitsee Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto Elka, jonka verkkolehti Eemelin numero 1/2013 on omistettu suku- ja henkilöhistorian tutkimukselle!
-------------------------------------------------------------------------

Tämä blogikirjoitus on muokattu Sukutieto-lehdessä 1/2012 ilmestyneestä kolumnista. Sanaa historiikki on tekstissä käytetty arvottamatta, samalla lailla kuin Yleisessä suomalaisessa asiasanastossa. Sanastossa historia on historiikkien rinnakkaistermi. Historiikeista mainitaan suppeammat  järjestö-, koulu-, talo- ja yrityshistoriikit, jotka ovat vakiintuneita (asia)sanoja ja käytössä myös Suomen Sukututkimusseuran kirjastotietokannassa. Mutta historiikilla voidaan tarkoittaa myös kepeää ja epätieteellistä alan julkaisua... Se, mikä on kirjastonhoitajan mielestä neutraalia, voi siis historiantutkijan näkökulmasta olla melkeinpä loukkavaa.

torstai 2. toukokuuta 2013

Lähdetietojen virheitä ihmetellessä

Turun rippikirjoista tekee aina välillä kivoja löytöjä. Tällä kertaa satunnaisen selaamisen seurauksena huomasin vuonna 1858 Turkuun muuttaneen suomusjärveläisen piian, Maria Kristina Fredriksdotterin. Hänet on merkitty ensimmäisen korttelin talossa numero kaksi. Tuossa kiinteistössä asui ainakin Ruotsin Visbystä kotoisin ollut kauppias Johan Sundvall. Ehkäpä Maria Kristina oli hänen palveluksessaan.


Maria Kristina on hauska esimerkki siitä, miten toisinaan pienet virheet tai eroavaisuudet sekoittavat sinänsä helpolta tuntuvaa sukujuurien selvitystä. Koska Turun rippikirjasta löytyy selkeä päivämäärä 9.3.1830 Maria Kristinan syntymälle paikkakunnan lisäksi, luulisi olevan helppoa hakea HisKin perusteella näillä tiedoilla. Onhan kaiken lisäksi patronyymikin mainittu.

Mutta kuinkas ollakaan, HisKi ei tunnista yhtään vuonna 1830 syntynyttä Maria Kristinaa - ei Suomusjärveltä eikä muualtakaan. Luonnollisesti kannattaa silloin epäillä vaikka päivämäärän virheellisyyttä, mutta helpompi on toki etsiä Suomusjärveltä kaikki ao. vuoden syntyneet. Niinpä saman tien selviää, että 9.3.1830 "Hintsalan Haralilla" syntyi renki Fredrik Simonssonille ja Ester Mosesdotterille tytär Maja Stina.

HisKi nimivariaatiot eivät vain osanneet yhdistää tätä nimiparia Maria Kristiinaksi, vaikka kyseessä on käytännössä samat nimet. Seuraava hankaluus tulee em. talonnimestä Harali. Suomusjärven Haralin talo on nimittäin Ahtialan kylässä eikä Hintsalassa. Mutta etsimällä HisKistä kaikki Fredrikin ja Esterin lapset löytää tarkempaa tietoa. Ehkä pappi on tehnyt pienen kirjoitus/muistivirheen, mutta 1830-luvun alkupuolella renki ja myöhempi torppari Fredrik Simonsson asui Hintsalan Sipulin talon mailla. Lopulta hän olisi Mansikkaniemen torpparina ao. talossa.

Digiarkiston kuvaamista rippikirjoista on nopea tarkistaa Fredrikin ja Esterin syntymätiedot. Fredrikin syntyi rippikirjan mukaan Perniössä 25.3.1806. HisKistä ei Perniöstä löydy tuolta ajalta ketään sopivaa henkilöä ja ajatus rippikirjojen sekä muuttaneiden luetteloiden seuraamisesta ajassa taaksepäin tuntui työläältä. Onneksi kokemus auttaa, sillä Perniöön kuului myös Yliskylän kappeli. Yliskylässä pidettiin omia kirjoja mm. kastettujen kohdalta juuri em. vuodesta alkaen. Niinpä Digiarkiston suosiollisella avulla Fredrikin vanhemmiksi paljastuvat Kuhmisten kylän Alhaisten isäntä Simon Eriksson ja vaimonsa Lena Johansdotter (s. 1761 ja 1767).

Entäs sitten aavistuksen verran eksoottisemmasti nimetty Ester Mosesdotter?  Hänen syntymäaikansa Suomusjärven kirjoissa on 24.10.1801. Tämäkin tieto on hieman epätarkka, koska askel askeleelta Esterin elämää taaksepäin mentäessä voidaan todeta hänen syntyneen 29.10.1801 Salon Hämmäisissä torppari Moses Gideonssonin ja Justina Michelsdotterin kolmantena lapsensa. Mosekselle ja Justinalle oli ehtinyt syntyä aiemmin kaksi tytärtä, joille molemmille oli annettu nimi Ester. Ikävä kyllä molemmat pienokaiset kuolivat vauvaiässä.

Salon rippikirjojen mukaan Hämmäisten torppari Moses Gideonsson oli syntynyt 8.4.1769, mutta paikkakuntaa ei mainita. Erittäin harvinaisesta nimiyhdistelmä huolimatta HisKin avulla ei Moseksen sukuperä selviä. Äiti Justinan syntymäpäivä oli sitten 14.5.1769. Hänen vanhemmikseen voidaan kirjata pitäjännahkuri Michel Borenius ja vaimonsa Brita Michelsdotter Salon Kaukolasta - joka kylläkin on Muurlan kyliä.

Mutta takaisin Mosekseen, sillä nimi Gideonsson aiheuttaa ahaa-elämyksen pitkäaikaisen sukututkijan jäljellä olevissa aivosoluissa. Tuollainen sukunimi on tullut kerran kirjattua jonkun aivan toisen asian yhteydessä. HisKin avullahan voi hakea usealla eri tavalla tietoja ja koko maassa ainoa 8.4.1769 syntynyt Moses oli Suomusjärven Kitulan kylässä asuneen sotilas Henrik Gideonin ja Anna Jacobsdotterin poika.

Näin ratkeaa pienimuotoinen arvoitus - tällä kertaa ei patronyymistä tullutkaan sukunimeä, vaan sotilasnimestä patronyymi. Ainakin itselleni tämä oli ensimmäinen tapaus laatuaan.

Anna Jacobsdotter oli kotoisin Salon Pyölin kylän Männyn talosta, kun taas Henrik Gideonin isä oli luultavimmin toinen sotilas, Henrik Gideon vanhempi. Rippikirjoissa Esterin isän syntymäaikana on 4.1.1735, mutta tuolla päivämäärällä syntynyt sotilas Henrik Ugglan poika kuoli Suomusjärven haudattujen luettelon mukaan vuonna 1740. Näin ollen 15.8.1735 Henik Gideon vanhemmalle ja hänen vaimolleen Annalle syntynyt poika on lähes varmasti tämä nuorempi sotilas Gideon. Isä ja poika kuolivat vain vuoden välein - vanhempi heistä joulun jälkeen 1773 ja nuorempi lokakuussa 1774.



Juha Vuorela