keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Seura tähyää luottavaisena ensi vuoteen

Toiminnanjohtajan tuumailuja



Tiedotusvälineet kertovat, että monissa yrityksissä siirryttiin koronakevään aikana nopealla aikataululla etätöihin ja tehtiin samalla valtava digiloikka. Monilla yrityksillä on kuitenkin edelleen ongelmia etätyökalujen käytön kanssa ja ohjelmistojen ja laitteiden käyttökoulutukselle on kova tarve. 


Suomen Sukututkimuksseurassa tämä pitää vain osittain paikkansa. Etätyö on ollut Seurassa tuttu työskentelytapa jo 15 vuoden ajan. Syyskuussa 2020 jokainen Seuran palveluksessa oleva työskentelee etätyössä kaikkiaan 19 eri paikkakunnalla. Tämä selittyy sillä, että Seura palkkasi jälleen tälle vuodelle monta palkkatukityöllistettyä ja heitä on lähes jokaisen työ- ja elinkeinotoimiston alueella.


Myös Seurassa on tänä vuonna otettu digiloikka ja tällä kertaa se on tapahtunut koulutuspalvelujen toimintasektorilla. Elokuun lopussa pidettiin Seuran ensimmäinen etäkoulutuspäivä kahtena peräkkäisenä maanantai-iltana. Webinaaritekniikka toimi hyvin eikä osallistujilla ollut ylivoimaisia vaikeuksia liittyä koulutukseen. Myös Seuran etäkoulutuspäivien toteuttamismalli sai osallistujilta kiitosta.


Seura on pyrkinyt tekemään etäkoulutuspäivään osallistumisen mahdollisimman helpoksi. Jokainen ilmoittautunut saa yksityiskohtaiset ohjeet koulutukseen liittymisestä. Lisäksi Seuran YouTube-kanavalla (katso linkki verkkosivuston oikean reunan palkista) on helposti omaksuttava opastusvideo  etäkoulutuspäivään ilmoittautumisesta ja toinen osallistumisesta. 


Seuran etäkoulutuspäivissä on kouluttajan lisäksi mukana back-up-hostiksi kutsutta avustaja, joka tunnin verran ennen koulutuksen alkua opastaa osallistujia liittymisessä ja on koko koulutuksen ajan chatin tai puhelimen kautta osallistujien käytettävissä mahdollisten teknisten ongelmien ratkaisemisessa.


Etäkoulutuspäivien lisäksi Seura kokeilee myös itseopiskeluun tarkoitettuja etäluentoja, joita tulee myöhemmin syksyllä katseltaviksi. Seura toteuttaa syyskuulle suunnitellun ruotsinkielisen Släktforskningspublikationer i fokus -seminaarin, mutta etäseminaarina. Tällä kertaa toteutus tapahtuu siten, että jokainen seminaarin esitelmöitsijä pitää esitelmänsä ilman yleisöä ja kun kaikki ovat valmiit, esitelmät julkaistaan yhdellä kertaa.


Seuran koulutuspalvelujen digiloikan suunnitelmiin kuuluu seminaarien välittäminen suoratoistona, mutta sitä ei toistaiseksi päästä testaamaan, koska Seura on koronavirusepidemian varautumistoimenpiteenä peruuttanut kaikki lähikoulutustilaisuudet tältä syyskaudelta. Seuraava suunnitelmissa oleva seminaari, joka voidaan lähettää suoratoistotona, on maaliskuulla Keravalla pidettävä Suku 2021 -tapahtuma.


Koulutuspalvelujen huomattavasta digiloikasta huolimatta Seura järjestää jatkossa myös muita lähikoulutustilaisuuksia kuin seminaareja. Uutena koulutusmuotona ensi vuonna tulevat työpajat, joissa perehdytään aiemmin pidetyn etäkoulutuspäivän aiheeseen pienryhmässä. Seura järjestää jatkossa tuttuja koulutuspäiviä myös lähiopetuksena. 


Seura on testannut Zoom-webinaaritekniikkaa myös muussa kuin etäkoulutuskäytössä. Hallituksen työvaliokunta piti kesäkuussa kokouksen etänä ja elokuun lopussa sukututkimuksen opettajien neuvottelukunnan kokoontuminen toteutettiin etäyhteydellä. Kumpikin kokous onnistui hyvin niin sisällöllisesti kuin teknisestikin.


Seuran hallitus tuntee vastuuta jäsentensä, vapaaehtoistoimijoittensa ja henkilöstönsä terveydestä ja suhtautuu hyvin vakavasti koronaepidemiaan. On ollut ilahduttavaa huomata, että Seuran asettamiin varautumistoimiin on suhtauduttu myötämielisesti. Esimerkiksi kaikki kirjaston asiakkaat noudattivat syyskuun avoinnaolopäivänä maskipakkoa ja asioivat nopeasti, että kaikki halukkaat ehtisivät rajoitetun asiakasmäärän vuoksi etsiä ja lainata kirjansa.


Maaliskuussa 2021 Keravalla pidettävien valtakunnallisten sukututkimuspäivien eli Suku 2021 -tapahtuman valmistelut ovat jo varsin pitkällä. Vaikka ajankohtaan on vielä puoli vuotta aikaa, luovat viikoittain kasvavat koronatartuntaluvut jo varjoja näidenkin sukututkimuspäiven ylle. Vaikka olisi erittäin ikävää peruuttaa valtakunnalliset sukututkimuspäivät jo toisena peräkkäisenä vuotena, on selvää, että tapahtuma toteutetaan terveys edellä ja kansanterveystilannetta tarkkaan arvioiden. Kävipä lopulta kuinka tahansa, Seura tähyää ensi vuoden toimintasuunnitelmaa paraikaa laatiessaan luottavaisesti ensi vuoteen.