tiistai 13. huhtikuuta 2021

Kadonnut sukuhaara ja internet

Isotäti Marjatta kertoi soittaneensa sisarentyttärelleen ja kyselleensä kuulumisia. Tämä tapahtui joskus 1980-luvulla, enkä kiinnittänyt siihen sen kummemmin huomiota, vaikka minun olisi pitänyt tehdä niin jo sukututkimuksen aloittaneena. Minulle jäi vain hämärä kuva tästä sukulaisuussuhteesta, jonka yhteys katkesi täysin Marjatan kuoltua ja puheluiden jäätyä historiaan.

Sen verran kyselin, että sain sukulaisten nimet paperille. Ja olipa mieleen painuvia nimiä, kuten Siukku ja Tiuku! Etsin vuonna 2018 sukulaisia internetin kautta ja mieleeni juolahti kokeilla myös tämän sukuhaaran nimihakua. Ja Tiuku tärppäsi! Sain yhteyden laajaan ja perhetiedoista innostuneeseen sukulaisjoukkoon. Hekään eivät olleet tienneet meistä mitään! Miten tämä voi olla mahdollista?

Isotäti Marjatta syntyi vuonna 1917 Tuusniemen Toroppalan hovissa juuri ennen Suomen itsenäistymistä. Hänen vanhin sisarensa Lempi oli syntynyt vuonna 1903 ja oli koulussa Kuopiossa, kun pikkusisar syntyi. Lempi näyttää olleen kiinnostunut suvustaan, sillä hän kirjoitti 16-vuotiaana koululaisena vuonna 1919 aineen esivanhemmistaan, jotka olivat kotoisin Tohmajärveltä, Lappeelta ja Orimattilasta. Aine julkaistiin täydennettynä 28.7.1924 Kuopion Viikkosanomain liitteessä Savon Sukututkija.

Lempi valmistui karjakoksi vuonna 1923, joten Marjatta tuli tuntemaan muualla asunutta sisartaan vain vähän. Lempi avioitui Yrjönsä kanssa vuonna 1925 kotonaan Tuusniemellä ja häitä tanssittiin torvisoittokunnan säestyksellä. Nuoripari muutti Yrjön kotiin Sortavalan Niemelän hoviin ja perheeseen syntyi tytär ja poika. Kesä 1930 koitui Lempin kohtaloksi, sillä hän kuoli 21.8. Marjatan mukaan lentävään keuhkotautiin. Laatokka tiesi kertoa hänen sairastuneen jo alkukesästä ja taudin kuluttaneen nopeasti tämän elämänhaluisen ja toimintatarmoisen hovin nuoren emännän voimat loppuun 27-vuotiaana. Ruumissaatto tapahtui Sukkela-laivalla Laatokkaa myöden Sortavalaan, jossa oli sukulaisten ja ystävien lisäksi vastassa Sortavalan Mieskuoro, joka lauloi myös haudalla.

Yrjö avioitui uudestaan ja muutti vuonna 1937 Viipurin pitäjän Nuoraalle ja myöhemmin Helsinkiin, jossa hän kuoli vuonna 1946. Valokuvista päätellen perhe kävi Lempin kotona Toroppalassa vielä 1930-luvulla, mutta ei ilmeisesti vuoden 1936 jälkeen. Kun Lempin sisarukset olivat päätyneet virkoihinsa ja avioituneet eri puolille Suomea, katkesi perheiden välinen yhteys lähes täysin. Kaikilla oli oma elämänsä elettävänä ja yhdistäväksi tekijäksi jäi vain suvun Marjatta-täti.

Kun kyselin tädiltä Lempin perheestä, sain vain vähäisiä vastauksia. Muilta sukulaisilta oli edes turha kysyä, sillä he eivät tienneet sitäkään vähää. Lempin ja seuraavien sisarusten välillä oli seitsemän vuoden ikäero, joten heilläkään ei ollut tietoa hänen perheestään. Tämän sukuhaaran ja muiden sisarusten perheiden välillä oli maantieteellisen matkan lisäksi ikään kuin sukupolvien kuilu.

Tilanne oli sama Lempin jälkeläisten keskuudessa. Lasten äitipuoli oli heidän ainoa äitinsä ja mumminsa. Koska Yrjö oli kuollut, ei perheessä ollut ketään, joka olisi kertonut Lempistä ja hänen suvustaan. Perhe ei tiennyt edes millaisesta kodista hän tuli. Facebookin kautta syntynyt yhteys on antanut meille molemmin puolin paljon uutta tietoa.

Olemme saaneet uusia jännittäviä sukulaisia. Tiukun sanoin on vain ihmeteltävä, miten näinkin läheiset sukulaiset – olemme pikku- serkkuja – voivat olla täysin tietämättömiä toisistaan!

Veli-Pekka Toropainen

 

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Pukkilan kartano ja Bock-suku

Pukkilan kartano
















Bock-suvun vaakuna
Senaatti-kiinteistöt myi vuoden 2017 lopulla Kaarinan Piikkiössä sijaitsevan Pukkilan kartanomuseon ja siihen kuuluvat kahdeksan rakennusta ja lähes 5,5 hehtaarin maa-alueen tarjouskilpailulla 400 000 euron kauppahinnasta. Kartanon nykyinen päärakennus on valmistunut vuonna 1762 ja sen rakennutti hovioikeudenneuvos Kristoffer Johan Rappe.

Pukkilan historia ulottuu kuitenkin paljon 1700-lukua pitemmälle, aina keskiajalle saakka. Tuolloin sen omisti kartanolle nimensäkin antanut Bock-suku. Pukkila sijaitsee noin kilometrin päässä Turun ja Viipurin välisestä muinaisesta rantatiestä (nk. Kuninkaantie). Bock-suku on saksalaista alkuperää, kuten monet muutkin maamme keskiaikaiset rälssisuvut. Suvun suomalainen kantaisä Peder Bock asettui Piikkiöön 1370-luvulla. Hän oli mahdollisesti varakas hansakauppias, joita 1300-luvun lopulla muutti Suomeen runsaasti.

Peder Bockin lapsista tiedetään kolme poikaa, joista Jürgen omisti maata Halikossa ja Könike oli huomenlahjatodistajana 13. kesäkuuta 1418 Nousiaisten Nyynäisten kartanossa. Kolmas ja todennäköisesti vanhin poika, asemies Otte Pederinpoika (k. n. 1439) avioitui vuoden 1410 vaiheilla piispa Maunu Tavastin sisaren Margaretan kanssa. On luultavaa, että Peder Bockilla oli Suomessa korkeassa asemassa olevia sukulaisia, jotka edesauttoivat nopeaa pääsyä mahtisukujen liepeille uudessa kotimaassa.

Otte Pederinpojalla ja Margareta Tavastilla oli tiettävästi ainoastaan yksi aikuiseksi elänyt lapsi, Olof Bock, joka syntyi viimeistään vuonna 1418, sillä hän oli täysi-ikäinen jo vuonna 1439. Olof oli elossa ja asui Pukkilassa vielä 1470-luvulla.

Olof Bock myi vuonna 1470 tuomiorovasti Maunu Niilonpojalle (sittemmin piispa Maunu III Särkilahti) 4 tankoa (Piikkiön) Teppalasta ja yhtä monta Pukkilasta 46 markalla 16 äyrityisellä. Tuomiorovasti oli Olofin sukulainen, sillä myös hänen äitinsä oli Tavast-sukua.

Samassa kaupassa Maunu Niilonpoika osti lisäksi Jeppe Jepenpojalta 4 tankoa maata sekä Teppalasta että Pukkilasta 15 markalla ja hänen veljeltään Vincentiukselta puolet Pukkilasta 20 markalla. Kauppakirjassa kerrotaan Jepen ja Vincentiuksen perineen osuudet Pukkilasta vanhemmiltaan. Ei ole tiedossa kuka veljesten isä Jeppe oli ja miksi hän oli omistanut yli puolet Pukkilasta.

1500-luvun alkuun mennessä koko Puk- kilan säteri oli palautunut taas Bock-suvun haltuun. Tämä tapahtui mahdollisesti Maunu Niilonpojan kuoleman (vuonna 1500) jälkeen. Ilmeisesti Olof Bockin poika Nils Bock lunasti Pukkilan takaisin Maunu Niilonpojan perillisiltä. Hän omisti Pukkilan 1520-luvulle asti. Vuonna 1511 Nils Bock mainitaan laivuriksi, joten hän oli ryhtynyt harjoittamaan kauppapurjehdusta.

Nils Bockin poika Jöns Bock omisti Pukki- lan 1540-luvulle. Hän oli viimeinen jakamattoman Pukkilan säterin omistanut Bock-suvun jäsen, sillä hänen kuoltuaan Pukkila jaettiin kahtia ja myöhemmin se jakautui vieläkin useampaan osaan. Bock-suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen vuonna 1638 numerolla 247 ja nimellä Bock af Bukkila. Suku hallitsi Pukkilan kartanoa 1720-luvulle asti eli kaikkiaan noin 350 vuotta.

Viime ajat museona toimineen Pukkilan kartanon historiassa alkaa jälleen uusi vaihe. Tuore omistaja, Kiinteistöosakeyhtiö Pukkilan Kartano, aikoo tarjota tiloja erityisesti perinnerakentamisen alalla toimiville yrityksille. Alue pysyy myös avoinna yleisölle ja päärakennuksessa on tarkoitus järjestää opastettuja kierroksia. Pukkilan rakennukset ovat suojeltuja.

Pirjo Terho