keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Vastaus vaikeaan kysymykseen

Asiakirjoja Viron kansallisarkistossa Tartossa.
Kuva: Laura Aho
Kun kerron harrastaneeni sukututkimusta yli 30 vuotta, minulta kysytään usein kaksi kysymystä. Sukututkimuskurssilaiset haluavat tietää, kuinka kauas olen tutkimuksissani päässyt. Tähän vastaan yleensä ajallisesti enkä maantieteellisesti: osassa sukuhaaroista olen päässyt 1600-luvulla syntyneisiin esivanhempiin.

Toinen kysymys on huomattavasti hankalampi: mikä on hienointa, mitä olet löytänyt? Tätä utelevat yleensä ne, jotka eivät itse harrasta sukututkimusta. Toimittajat, tuttavat, työkaverit. En ole tähän päivään mennessä keksinyt nasevaa ja kaikenkattavaa vastausta. Yleensä huomaan selittäväni heille ensin, mitä en ole löytänyt. En kuninkaallisia tai aatelisia tai kuuluisuuksia tai merirosvoja.

Jos ensi kerralla kertoisinkin mieleenpainuvimmista löydöistäni, olisikohan vastaus se, jonka kysyjä odottaa kuulevansa.

Kun olin imatralaisten sukututkijoiden kanssa elämäni ensimmäistä kertaa käymässä Mikkelin maakunta-arkistossa ja löysin isänäitini kastemerkinnän Raudun syntyneiden ja kastettujen luettelosta. Mummoni, jota en koskaan saanut tuntea, koska hän kuoli 19 vuotta ennen syntymääni.

Kun tuntikausien etsinnän jälkeen edessäni oli yhden esi-isäni kuolemansyyntutkintaa koskevat asiakirjat, mukaan lukien yksityiskohtainen ruumiinavauspöytäkirja vuodelta 1830.

Kun oivalsin vanhanapiikana kuolleen, yhden aviottoman lapsen synnyttäneen esiäitini eläneen sellaista elämää kuin hän oli itse halunnut eikä sellaista, johon yhteiskunta yritti hänet pakottaa.

Kun pikkuserkkuni lähetti minulle Saksasta isotätimme vanhan keittokirjan, jonka sivuilta löysin isotädin omakätisesti kirjoittaman miniomaelämäkerran. Kun saan lukea hänen elämänsä pienistä iloista ja suurista suruista.

Kun huomasin vanhoista valokuvista, keneltä esivanhemmistani olen perinyt punastuvat posket, korkean otsan, leveät hartiat ja suuret pottuvarpaat. Kun näen äidinäitini lapsuudenkuvassa oman äitini, itseni ja tyttäreni.

Kun Stalinin vainoihin kadonneen isosetäni kohtalo viimein selvisi ja kun sain kertoa sen sukulaisilleni.

Kun isotätini kertoi siitä, miten hän 16-vuotiaana karkasi kotoa liittyäkseen isoveljensä tavoin punaisiin joutuakseen valkoisten vangiksi. Kuinka hän sai syödäkseen silakkaa ja kun kuuli pääsevänsä vapaaksi ja kotiin, jossa odotti huolestunut ja vihainen äiti.

Kun vuosia vaivanneen sukuhaaran arvoitus ratkesi arkistosta löytämääni, pienelle paperinpalalle kirjoitetun muuttokirjan avulla ja pääsin jatkamaan tutkimusta – ja löysin lisää arvoituksia.

Kun DNA-testitulosten perusteella pystyin kertomaan äidilleni, että 87 prosentin todennäköisyydellä hänen äitinsä isä oli se sama mies, joka suvussa kulkeneessa perimätiedossa mainittiin.

Kun eteläsavon murteella kirjoitetusta perukirjasta selvisi esiäitini kutsumanimi. Kun oivalsin samalla, miksi suomenkielisessä perheessäni isoisäni oli pappa eikä vaari.

Kun löysin kantakortin liitteistä käsinkirjoitetun ruutupaperin, jolla isotätini antoi alaikäiselle esikoispojalleen luvan liittyä vapaaehtoisena isänmaan palvelukseen, sotaan, josta poika ei tullut takaisin.

Minusta kaikki nämä ovat yhtä tärkeitä löytöjä. Kuten itse asiassa jokainen tiedonmurunen, jonka olen onnistunut liittämään sukuni tarinaan. Sitähän minä itse asiassa tutkin, sukuni vaiheita ja tarinoita. En kerää hienoja löytöjä. Kun vielä muistaisin tämän vastauksen seuraavan kerran, kun joku sitä minulta taas kysyy.

Mervi Lampi

tiistai 17. toukokuuta 2022

Lapsenmurha

Asetus lasten murhasta vuodelta 1681. Kuva: Veli Pekka Toropainen,
Kansalliskirjasto.
Turussa tapahtui 1600-luvulla lapsenmurhia lähes joka vuosi. Lapsensa surmanneet äidit ilmoittivat syyksi tekoonsa mielenhäiriön, raskasmielisyyden, raskaan syntitaakkansa ja Jumalaa vastaan rikkomisen, kauhunsa ikuisen autuuden menettämisestä, raskaan ja kestämättömän häpeänsä, päähänpiston ja ymmärtämättömyytensä. Tekonsa he tekivät kenenkään neuvomatta. Jotkin äideistä käyttäytyivät oikeudessa täysin kylmästi ja katselivat eteensä tuotua lapsen ruumista ilmeenkään värähtämättä. Lapsenmurha näyttää olleen usein nopea ja harkitsematon päätös, mutta joissakin tapauksissa voidaan epäillä ns. suisidaali-itsemurhaa, jossa kuolemaa kaipaava äiti vältti helvetin, kun hän murhasi lapsensa itsensä sijaan. Itsemurhaajalle kun ei ollut tiedossa anteeksiantoa.

Erik Kopparin vaimo Brita oli oikeudessa toukokuussa 1623 tekemänsä lapsenmurhan vuoksi. Lapsen isäksi hän ilmoitti kysyttäessä erään kirjurin Pohjanmaalta. Lapsi syntyi hänen mukaansa kuolleena ja hän laittoi sen arkkuunsa viideksi päiväksi. Sen jälkeen hän hautasi sen saunan katon alle. Hän sanoi lapsen syntyneen kuolleena, koska hän oli kaatunut yötuvan portaissa. Grels Piimäsen vaimo, jonka luona hän asui huonevaimona, sanoi, ettei hän ollut ymmärtänyt tämän olevan raskaana. Piimäsen huonemies Lars Nilsson kertoi, että kun hän tuli eräänä päivänä kotiin, pyysi hänen vaimonsa ottamaan selvää, mikä pudotti välikatosta hiekkaa silmiin. Mies tutki välikaton hiekkaa ja löysi sieltä rääsyn. Hän haki naapurit paikalle ja he ottivat rääsyn ylös ja löysivät siitä puoliksi mädäntyneen lapsen ruumiin. 

Brita Koppar kertoi lapsen olleen yhdeksän kuukauden ikäinen. Britaa kuulusteltiin ankarasti 6.-7. marraskuuta, mutta mikään ei auttanut, hän ei tunnustanut lapsen syntyneen elävänä, vaikka se oli täysiaikainen. Britasta oli juoruiltu aikaisemminkin. Puheiden mukaan hänellä olisi ollut tekemistä Nicolaus Petrin ja Lars Larsson Tacken kanssa, mutta nämä olivat puhdistaneet maineensa oikeudessa. Britan mieskään ei halunnut rukoilla hänen puolestaan, vaan hänet tuomittiin kuolemaan.

Grels Piimäsen piikaa Gertrud Jakobsdotteria kuulusteltiin syyskuussa 1649 lapsenmurhasta. Oikeus kysyi Gertrudilta, eikö hän pitänyt itseään syyllisenä lapsensa kuolemaan Jumalan silmissä? Hän synnytti yksin, vaikka hänen olisi pitänyt kertoa asiasta muille ja pyytää vaimoja auttamaan synnytyksessä. Lisäksi häneltä kysyttiin, eikö hän pitänyt tekoaan pahana. Hän ei vastannut ensin mitään ja sanoi sitten, ettei ymmärtänyt kysymystä. Kun se toistettiin, sanoi Gertrud lopulta, ettei hänen tekonsa voinut olla muuta kuin paha. Vaikka oikeus kuinka kuulusteli häntä, ei hän vastannut enää mitään. Oikeus kävi tuomiolle ja katsoi, että teko oli toteennäytetty. Gertrud mestattiin lapsenmurhasta kirveellä ja hänen ruumiinsa poltettiin sen jälkeen roviolla.

Aina ei voitu olla varmoja siitä, oliko kyseessä todella murha vai vahinko. Kun vauvat nukkuivat samassa vuoteessa äitiensä kanssa, sattui toisinaan onnettomuuksia. Esimerkiksi Lisbeta Simonsdotter kertoi huhtikuussa 1697 tukehduttaneensa lapsensa tietämättään nukkuessaan. Hän vetosi siihen, että hän kantoi lasta käsillään, eikä siten ollut aikonut surmata sitä. Todistajana hän halusi kuultavan emäntäänsä räätäli Matts Mängin leskeä Juliana Simonsdotteria. Leski todisti, ettei hän huomannut mistään, että Lisbeta haluaisi murhata lapsensa. Päinvastoin, hän piti sitä hyvin rakkaana. Lapsen kuoltua Lisbeta kertoi siitä heti itkien Julianalle. Lääketieteen professori Laurentius Bruchs tutki lapsen ruumiin oikeuden pyynnöstä ja totesi, että se kuoli äidin kuvaamalla tavalla.

Veli Pekka Toropainen

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Onnettomuuden talo

G. W. Finnberg, Turun jäännöksiä, vesiväreillä väritetty litografia, 1827.

Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo, Turun palo 4.–5. syyskuuta 1827, alkoi Aninkaistenmäeltä kauppias Hellmanin talosta. Kauppias itse oli työmatkalla, mutta rouva Kristina Hellman (1786–1867) oli kotona. Juuri hän tunsi ensimmäisenä nenässään savun hajua hieman ennen kello yhdeksää illalla ja riensi pihalle. Tallista tuprusi savua, mutta kun paikalle hälytetty talon renki yritti mennä sinne, hän sai vastaansa tulenlieskan.

Carl Gustaf Hellman syntyi Turussa 14. lokakuuta 1785 kaupunginpalvelija Gabriel Hellmanin ja Botilda Vallenbergin perheeseen. Carl Gustaf aikoi ensin räätäliksi, mutta vuonna 1807 hän toimi Sauvon jahtivoutina ja vuodesta 1808 hän oli Paimion siltavouti. Hellmanilla oli elämänsä aikana monta ammattia, jahti- ja siltavoudin lisäksi laivuri, kapakoitsija, porvari ja ruokatavarakauppias.

Carl Gustaf Hellman avioitui Sauvossa 6. marraskuuta 1808 Kristina Gröndahlin kanssa, jonka vanhemmat olivat Sauvon siltavouti Isak Gröndahl ja Ulrika Timenius. Parille syntyi yhdeksän lasta, joista viisi eli aikuiseksi. Viimeistään vuodesta 1815 perhe asui Turun Luostarikorttelin numerossa 143.

Hellman vaihtoi 6. helmikuuta 1816 Luostarikorttelin talonsa kauppias Matts Tujulinin kanssa kolmeen pieneen taloon, jotka sijaitsivat Pohjoiskorttelin tonteilla 125, 126 ja 127. Näistä muodostui talokokonaisuus, jota sittemmin kutsuttiin Hellmanin taloksi. Koko Aninkaistenmäki oli ahtaasti rakennettu ja siellä asui paljon köyhälistöä, johon kauppias Hellman ei tosin kuulunut. Mainittujen kolmen tontin lisäksi hän omisti Pohjoiskorttelin tontin 129 ja edelleen samassa korttelissa lähellä Aninkaistentullia sijainneen tontin 95½. Hänellä oli myös maatila Maariassa ja pelto Ruohonpäässä.

Turun kartta vuodelta 1808, johon vuonna 1827 palanut alue on merkitty harmaana. Maanmittaushallituksen kaupunkikartat, Kansallisarkisto.


Hellman vei tuotteita omilla purjealuksillaan, sluupeilla, Tukholmaan asti. Tällaisella matkalla hän oli myös 4. syyskuuta 1827 palaten takaisin vasta 11. syyskuuta. Näky, jonka hän palatessaan kohtasi oli perin toisenlainen kuin se, jonka hän oli nähnyt lähtiessään. Hellman kuitenkin tiesi mitä odottaa, sillä tieto kauheasta Turkua kohdanneesta onnettomuudesta oli kulkeutunut nopeasti myös Tukholmaan.

Hellmanit asuivat palon jälkeiset kuukaudet maatilallaan Maarian Koskennurmen Alitalossa. He olivat paremmassa asemassa kuin valtaosa turkulaisista, joiden oli tultava toimeen raunioiden keskellä. Suuria menetyksiä tosin koki myös kauppias Hellman, sillä hän menetti kotinsa lisäksi kauppansa, aittansa ja tavaravarastonsa.

Kaupungin rauniot olivat tuskin lakanneet savuamasta, kun alkoi syyllisten etsintä. Selvää on, että syyttävä sormi osoitti alusta asti sinne, mistä palo oli saanut alkunsa. Välittömästi palon jälkeen kaupungissa kiersi monenlaisia huhuja palon alkusyystä. Suosituin tarina kertoi palon syttyneen Hellmanin talon piian varomattomasta tulenkäsittelystä hänen valaessaan kynttilöitä. Erään huhun mukaan palo oli saanut alkunsa ”salaperäisistä tynnyreistä”, joita talossa säilytettiin. Mielikuvituksellisin tarina kertoi Hellmanin piiasta, jolla oli suhde erään kreivin kanssa. Pariskunnan kiihkeän lemmenhetken tuoksinassa kynttilä kaatui ja tuli tarttui verhoihin.

Kämnerioikeuden suorittamassa, useita päiviä kestäneessä tutkinnassa ei syyllistä voitu osoittaa. Kämnerioikeuden päätöksessä 6. lokakuuta 1827 todettiin, ettei se ollut saanut ”pienintäkään selkoa siitä, kuinka tai kenen tuottamuksesta tuli oli päässyt irti”. Lähes koko ikänsä vuoden 1827 paloa tutkinut Svante Dahlström oli sitä mieltä, että rouva Hellmanin käsitys palon syttymissyystä oli oikea. Rouvan mukaan tuuli lennätti läheisen talon savupiipusta kipinöitä Hellmanin tallin ylisille sytyttäen heinät ja oljet.

Carl Gustaf Hellman kuoli keuhkotautiin vain puoli vuotta palon jälkeen, 30. maaliskuuta 1828. Rouva Hellman eli pitkän elämän saavuttaen 80 vuoden iän. Hän jatkoi miehensä kauppaliikettä, kunnes isänsä kuollessa 17-vuotias Carl August oli valmis astumaan hänen tilalleen. Rouva Hellman sai todennäköisesti koko loppuelämänsä ajan kuulla epäilyjä ja vihjailuja palon todellisesta syttymissyystä. Turkulaisten oli vaikea uskoa, että niin valtava roihu oli saanut alkunsa muutamasta kipinästä.

Pirjo Terho

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

HisKi-tallentajan kokemuksia

Tutustuin HisKi-projektiin ensimmäisen kerran 1990-luvun puolivälin jälkeen, sukuhistoriasta kiinnostuneena alakoululaisena. Tuolloin tallennus aineistolainauksineen jäi haaveen tasolle (ehkä kaikkien onneksi), mutta vuosien mittaan sukututkimus vakiintui harrastuksekseni ja seuraavan kerran törmäsin HisKi-tallennukseen vajaa pari vuotta sitten, jolloin tallennus jo oli ilokseni muuttunut suoraan verkossa tapahtuvaksi. 

Päiväkoti-ikäisten lasten vanhempana en tällä hetkellä ehdi tehdä pitkäjänteistä tai tavoitteellista sukututkimusta, mutta sukututkimusharrastuksen pariin pääsen HisKi-tallennuksessa vaikka vain lyhyeksikin hetkeksi. Lapsien mentyä nukkumaan valmista voi jonain iltana tulla vain sivu, joskus kolme tai enemmän, mutta kaikki on yhtä kaikki eteenpäin tallennusprojektissa ja vapaaehtoistyö tuo hyvän mielen itsellekin.
 
Yhden kirjan puuduttaessa ja vaihtelua kaivatessani olen välillä vaihtanut kirjaa tai jopa seurakuntaa. Välillä olen myös auttanut korjaamaan auditoinnista palautuneita sivuja hieman itselleni tuntemattomammassa seurakunnassa – mutta kuitenkin pysytellen itselleni tutuilla Savo-Karjalan ja Kainuun alueilla, josta omani ja mieheni suvut ovat lähtöisin. Siellä sekä paikkojen että ihmisten nimet ovat entuudestaan suurelta osin tuttuja, jolloin joskus paikoin epäselvän kirjoituksen lukeminen on helpompaa. Tuttuihin nimiin törmätessäni saatan toki eksyä tutkimaan asiaa rippi- ja lastenkirjoista ja harhautua kauaskin jotain mielenkiintoista asiaa selvittämään, mutta mikäs sen mukavampaa, kuin tehdä uusia löytöjä. 

Tallennusta jonkin aikaa tehtyäni löysin itselleni sopivan tallennustekniikan, joka sujuvoitti ja nopeutti tallennusta. Rohkaisisinkin muitakin tallentajia miettimään omaa tapaansa tallentaa ja vaikkapa lukemaan muiden tallentajien niksejä HisKi-tallentajien Facebook-ryhmästä – nyt puhun siis siitä tekniikasta, miten kukakin näppäimistöä ja hiirtä käyttää ja miten etenee sivua tallentaessaan, sillä tallennusohjeet ovat toki kaikille samat ja ne tulee tallentajien lukea ennen aloittamista muutamaankin kertaan. FB-ryhmästä voi myös sujuvasti kysyä apua erilaisissa ongelma- ja tulkintatilanteissa. 

Hanna-Leena Happonen (os. Kääriäinen)

tiistai 3. toukokuuta 2022

Aviottomat lapset

Leluhevonen. Turun museokeskus.
Vaikka raskaus ja syntynyt lapsi olivat lähes aina syynä siihen, että naimattomat naiset ja heidän makaajansa päätyivät käräjille, mainitaan lapsia vain harvoin muuten kuin suhteen tuloksina. Toisinaan tuomioon liitettiin lain mukainen määräys siitä, millainen kummankin vanhemman elatusvelvollisuus oli. Sen sijaan lapsen sukupuoli ja nimi ei ollut mainitsemisen arvoinen tutkimissani sadoissa oikeusjutuissa. Joissakin harvoissa oikeusjutuissa selviteltiin lapsen kohtaloa.

Jos aviottoman lapsen äiti kuoli, siirtyi elatusvastuu ensisijaisesti isälle, halusi tämä sitä tai ei. Vaimo Margareta Mattsdotter syytti kesäkuussa 1661 Matts Eriksson Kampparia, hänen vaimoaan Ursula Nilsdotteria ja heidän poikaansa ratsumies Matts Mattssonia pojan aviottoman tyttölapsen kuoleman aiheuttajiksi. Margareta kertoi kantaneensa Anna Jöransdotterin kanssa edesmenneen Karin Mattsdotterin Mattsille synnyttämät kaksoset, pojan ja tytön, Kampparin taloon. Pojan vanhemmat eivät halunneet ottaa lapsia vastaan ja lasten isä kävi vaimojen päälle miekan kanssa vanhempien retuuttaessa heitä olkapäistä niin, että tyttö putosi katukiveykselle. Kampparin väki tietysti kielsi teon, eivätkä todistajatkaan tukeneet käsitystä pahoinpitelystä. Joka tapauksessa vaimot halusivat jättää poikalapsen jonkun muun kuin Kampparien huoleksi. 

Joidenkin oikeusjuttujen mukaan naiset pyrkivät salaamaan aviottoman lapsen alkuperän. Aviottomia äitejä ei suinkaan jätetty yksin, vaan lapsen kummit, sukulaiset ja naapurit auttoivat heitä. Kappalainen Josef Laurentiita huijattiin vuonna 1666, kun tullimies Jöran Karan vaimon Brita Brusiusdotter meni varhain eräänä aamuna kello neljä hänen luokseen ja sanoi, että hänelle lähetettiin illalla Marttilasta hänen sukulaismiehensä avioton lapsi, joka oli melko heikko ja kastamaton. Kastamisen jälkeen selvisi, että lapsi kuului piika Barbara Johansdotterilla, joka oli paennut Tukholmaan. Brita kertoi lapsen olleen luonaan kaksi viikkoa, minkä jälkeen eräs vaununtekijän vaimo vei sen Tukholmaan. Näin lapsi saatiin kastettua ilman enempiä asian selvittelyjä.

Toisinaan naiset käyttivät väitettyä raskauttaan kiristyskeinona, jolla he yrittivät pakottaa heidät maanneen miehen avioliittoon. Brita Grelsdotteria väitti marraskuussa 1668 sikiönsä tulleen kesken. Sen siitti edellisen joulun aikaan ylioppilas Henrik Pistorius vanhempiensa leipuri Anders von Mindenin ja tämän vaimon talossa. Laskiaisen aikaan Brita meni puuseppä Markus Jöranssonin taloon, jossa Henrik tapasi joskus käydä. Brita jäi taloon yöksi ja seuraavana aamuna emäntä Margareta Grelsdotter heitti hänen päälleen vettä hänen hävyttömyytensä ja näpistyksen vuoksi. Kun Brita lähti talosta, tuli lapsi kesken kadulla. Kun Britaa kovisteltiin kertomaan totuus, hän myönsi valehdelleensa. Hän ei ollut raskaana ja yritti tempullaan saada Pistoriuksen naimaan hänet, sillä hän oli maannut hänet aiemmin.

Lapsen huoltajuudesta voitiin myös riidellä. Seppämestarin hyvin itsenäisesti oikeudessa esiintynyt tytär Maria Natter vaati marraskuussa 1666, että hänen aviottoman lapsensa isä nahkurimestari Jöran Arckenholt antaisi takaisin hänelle luokseen ottamansa lapsen, sillä sitä ei kohdeltu äidin mukaa kuten kuului. Maria halusi Jöranin maksavan lapsen elatuksen suoraan hänelle. Jöran sanoi kuitenkin lapsen olevan kolmevuotiaan ja kuuluvan lain mukaan hänen hoidettavakseen. Jöranin mielestä lasta hoidettiin parhaalla mahdollisella tavalla hänen luonaan. Maria halusi silti lapsen luokseen ja sanoi, että mikäli niin ei tapahtuisi, saisi pyöveli joko hänestä tai Jöranista kirveenruokaa. Maria lisäsi, ettei hän saanut oikeutta, ja että Jumala kostaisi sen.

Veli Pekka Toropainen

tiistai 26. huhtikuuta 2022

Choraeuksen lähteellä

Choraeuksen lähde Ruissalossa.
Pitsihuviloistaan, tammistaan, Suomen suurimmasta jääkautisesta siirtolohkareesta Kukkarokivestä ja Ruisrockista kuuluisa Ruissalon saari Turun kupeessa tunnettiin jo 1500-luvulla Juhana-herttuan ja hänen hoviherrojensa metsästyspuistona. Saaren muita vetonauloja ovat Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha, 18-reikäinen golfkenttä, kylpylä, leirintäalue ja Choraeuksen lähde, joka on saanut nimensä Turun akatemian kaunopuheisuuden dosentin, runoilija Mikael Choraeuksen mukaan.  


Lähde oli jo 1700-luvulla tunnettu virkistyspaikka, jonne etenkin ylioppilailla, mutta myös muilla turkulaisilla oli tapana tehdä eväsretkiä luonnon helmaan ja samalla nauttia lähteen virkistävästä vedestä. Lähdettä ympäröivä kivinen pyöreä allas valmistui vuonna 1849. Siihen on hakattu muistokirjoitus "Fons Choraei Phoebei perennis" (runoilija Choraeuksen alati pulppuava lähde).  

Choraeuksen kerrotaan viihtyneen erityisen hyvin lähteen äärellä ja siellä saattoivat syntyä jotkut hänen runoistaankin. Myös luonnonkaunis Ruissalo sai omat ylistysrunonsa. Lähde ei ole pulpunnut enää miesmuistiin, vaan on nyttemmin täysin kuivunut. Kun lähteen sivuitse lisäksi kulkee asvalttitie, on paikkaan liitettyä romanttista maalaisidylliä vähän vaikea kuvitella. Lähteen ympärillä on edelleen penkkejä levähtämistä varten.

Mikael Choraeus syntyi 15. maaliskuuta 1774 Vöyrissä sikäläisen pitäjänapulaisen, sittemmin Kristiinankaupungin kappalaisen Mikael Choraeuksen (1739–1790) ja Anna Margareta Hammarin (k. 1792 ”50-vuotiaana”) perheeseen. Koulunsa lahjakas Mikael kävi Ruotsissa, ensin Västeråsin lukiossa ja sen jälkeen vuodesta 1792 Uppsalan yliopistossa, missä hän suoritti maisterintutkinnon vuonna 1797.

Turkuun Choraeus saapui vuonna 1799 akatemian kaunopuheisuuden dosentiksi; tuolloin hän julkaisi dosentin väitöskirjan De veritate aesthetica. Hän toimi kotiopettajana kenraali E. G. von Willebrandtin luona vuosina 1799–1800 ja maaherra R. V. de Geerin luona vuosina 1800–1802. Choraeus viihtyi Turussa vain kolme vuotta, sillä pian pappisvihkimyksensä 5. kesäkuuta 1802 jälkeen hän palasi Ruotsiin toimien Karlbergin sota-akatemian teologian apulaisena ja vuodesta 1803 Södermanlandin rykmentin pastorina. Samana vuonna hänet nimitettiin myös kuninkaalliseksi hovisaarnaajaksi.  

Choraeus sai mainetta runoilijana jo Turussa asuessaan. Hänen tuotantonsa käsittää monenlaisia runoja laajoista runoelmista ja virsistä pienimuotoisiin tunnelma-, juhla- ja lastenrunoihin. Hän julkaisi lisäksi satiirisia porvariston kuvauksia ja aikalaiset tunsivatkin Choraeuksen terävästä kielestään ja pilkkarunoistaan. Hänen runojaan on myös sävelletty. Choraeuksen esikuva runoilijana oli Frans Mikael Franzén (1772–1847). Choraeus ja Franzén olivat samanaikaisesti Turun akatemian palveluksessa, missä Franzén toimi vuodesta 1795 kirjastonhoitajana ja sen lisäksi vuodesta 1798 vuoteen 1810 historian professorina.

Mikael Choraeus kuoli keuhkotautiin Tukholmassa 3. kesäkuuta 1806 vain 32-vuotiaana. Hänet haudattiin Tukholman lähistölle Solnan kirkkomaahan, missä hänen hautakivensä on edelleen nähtävissä. Vuotta ennen kuolemaansa Choraeus ehti avioitua ruukinpatruunan tyttären Sofia Kristina Westerin (1780–1829) kanssa ja julkaista professorin väitöskirjan De vera et genunina notione virtutis Christianae.

Leski Sofia Wester avioitui vuonna 1807 edellisenä vuonna niin ikään leskeksi jääneen Frans Mikael Franzénin kanssa. Franzén toimitti ja julkaisi Choraeuksen kootut runot, joka sisältää Åbo Tidningar- ja Stockholms-Posten -lehdissä julkaistujen runojen lisäksi runoilijan elämäkerran. Teos painettiin Örebrossa vuonna 1815.

Pirjo Terho

Kansallisarkisto tiedottaa: Väestörekisteriasiakirjojen käyttöoikeudet ja asiointipalvelu Astia

Kansallisarkisto on ottanut käyttöön asiointipalvelu Astian 22.3.2022. Digitaaliarkisto poistui käytöstä 31.3.2022. Digitaaliset aineistot ovat haettavissa ja tarkasteltavissa Astiassa.

100 vuotta vanhoihin ja sitä nuorempiin väestörekisteriaineistoihin on voinut hakea käyttöoikeuksia tätä ennen vain paperilomakkeiden avulla. Jatkossa 100 vuotta vanhojen ja sitä nuorempien väestörekisteriasiakirjojen käyttöoikeuksia voi hakea Astian kautta.

Käyttöoikeuden vireille laittaminen ja käyttörajoitettujen aineistojen tarkastelu vaatii sitä, että olet kirjautunut ja rekisteröitynyt asiointipalvelu Astian käyttäjäksi. Kirjautuminen tehdään sähköisen tunnistautumisen kautta. Mikäli olet aikaisemmin kirjautunut Astia-verkkopalveluun ovat käyttäjätietosi siirtyneet automaattisesti asiointipalvelu Astiaan.

Käyttöoikeuden hakeminen

Voit hakea 100 vuotta ja sitä nuorempien väestörekisteriaineistojen käyttöoikeutta Astiassa palvelun kautta seuraavasti:

1. Hae ensin tarvitsemasi aineisto, esim. rippikirja 1931–1940.
2. Valitse Tarkastele digitaalisena. Sinulle avautuu käyttöoikeushakemuslomake täytettäväksi.
3. Valitse aineiston käyttötarkoitus. Anna tarvittavat lisätiedot.
4. Merkitse lisätietoihin tutkimushakkeen nimi. Tämä on pakollinen tieto, jota tarvitaan käyttöoikeushakemuksesi käsittelyä varten. Sinun pitää myös hyväksyä sitoumusteksti tietojen käytöstä.
5. Tarkista ja lähetä käyttöoikeushakemus.
6. Voit seurata käyttöoikeushakemuksesi käsittelyn etenemistä Omista tiedoista.

Kun käyttöoikeus on myönnetty, näet tiedon omissa Käyttöoikeuksissa. Pääset käyttämään aineistoa klikkaamalla rajoitetun aineiston nimeä voimassa olevissa käyttöoikeuksissa.
Huomaa, että käyttörajoitettua digitaalista aineistoa on mahdollista käyttää vain Kansallisarkiston toimipaikkojen asiakaspäätteillä. Muista, asiointipalvelu Astia edellyttää vahvaa tunnistautumista.

Jos sinulla on voimassa oleva käyttöoikeus 100 vuotta vanhojen tai sitä nuorempien väestörekisteriasiakirjojen käyttöön

Mikäli sinulla on edelleen voimassa oleva käyttöoikeus 100 vuotta  nuorempiin väestörekisteriaineistoihin, niin sinun ei tarvitse hakea käyttöoikeuksia uudestaan asiointipalvelu Astian kautta. Voit pyytää lisäämään tarvitsemasi seurakuntien käyttöoikeudet Astian käyttäjätietoihisi Kansallisarkiston tutkijasalissa asiointisi yhteydessä tai lähettämällä sähköpostin Astian palaute -osoitteeseen (astiapalaute@kansallisarkisto.fi). Varaudu siihen, että tässä kestää muutama päivä. Näet tiedot voimassa olevista käyttöoikeuksista Omista tiedoista kohdasta Käyttöoikeudet.

Käyttöoikeuden hakeminen mikrokortteihin

Kansallisarkiston tutkijasaleissa käytettävissä oleviin 100 vuotta vanhoihin ja sitä nuorempiin väestörekisteriaineistojen mikrokortteihin haetaan käyttöoikeutta paperilomakkeella Kansallisarkiston tutkijasaleissa asioinnin yhteydessä.

Kansallisarkiston johtaja
Päivi Hirvonen

tiistai 19. huhtikuuta 2022

Riddarhusen i Sverige och Finland

Riddarhuset från Riddarhustorget i Stockholm.

Vad är ett Riddarhus? Ja, i själva verket har ordet dubbel mening, dels som en fysisk byggnad, dels som beteckning för adeln som korporation, som sammanslutning. I denna dubbla mening är de två riddarhusen i Sverige och Finland i klass för sig. I Europa finns sammanslutningar för adel i Danmark, Storbritannien, Nederländerna, Belgien, Spanien och Ryssland. Fysiska riddarhus har existerat tidigare, bl.a. i de Baltiska länderna, i det kejserliga Rysslands provinser och i guvernementet Viborg, som år 1811 återförenades med Finland. Men som adelskorporation med eget hus existerar riddarhus endast i Sverige och Finland.
 
Riddarhuset som byggnad har först och främst en praktisk funktion. Det er en plats där adeln kan sammanträffa, där adelns angelägenheter diskuteras och administreras, och det var där en nyadlad och hans ätt måste introduceras för att bli erkänd. På Riddarhuset måste en kopia av sköldebrevets text föreligga och en genealogi över ättens medlemmar inlämnas. Riddarhusets funktion var nämligen också att hålla reda på vem som tillhörde adeln, eller som det ännu heter ”Ridderskapet och Adeln”.
 
I Stockholm är riddarhuspalatset en av de arkitektoniskt bästa och mest storslagna byggnaderna från svenska stormaktstiden. I Helsingfors är byggnaden från år 1863 och en representant för den nygotiska stilen som var framhärskande inom arkitekturen på den tidpunkten.
 
Sveriges Riddarhus upprättades med Riddarhusordningen av 1626, men länge träffades man i en provisorisk inrättad byggning vid tyska kyrkan i Stockholm. Den nuvarande byggnaden togs i bruk 1655. Så länge Finland var en del av Sverige hörde landets adel till den svenska, men med rikssprängningen 1809 fick Finland vid lantdagen i Borgå 1809 och som autonomt ryskt storfurstendöme officiellt en egen riddarhusinstitution.
 
Det dröjde dock till 1863 före Finlands Ridderskap och Adel kunde ta sitt eget hus i bruk. Riddarhuset i Finland kan i prakt och inrättning på inget sätt tävla med Sveriges, men mätt i kvadratmeter är Riddarhuset i Helsingfors något överraskande 200 m2 större än systerhuset i Stockholm, och själva riddarhussalen i Helsingfors är med sina 477 m2 betydligt större än i Stockholm där salen är på 352m2.
 
Riddarhusordningen av 1626 fastslog, ”att hela ridderskapet uti i Sverige och Finland, så gammalt som nytt, skall bliva antecknat och distinguerat i sina familjer och ätter.” Härigenom påbörjades en registrering av vilka grevliga, friherrliga och obetitlade ätter som existerade. I riddarhusordningen skiljde man mellan högadel, bestående av grevar och friherrar, också kallad herreklassen, riddarklassen, som bestod av obetitlade efterkommande till riksråd och sedan lågadeln eller svenneklassen, bestående av den övriga obetitlade adeln. I varje klass tilldelades ätterna sitt eget nummer. Tillsammans bildade de tre klasserna adelsståndet vid de svenska riksdagarna, vartill varje adelsätt hade både rätt och plikt att välja en person som representant, vanligtvis ättens överhuvud också kallad huvudman.
 
Adelsståndets möten leddes av den av regenten utnämnda lantmarskalken. Som det förnämsta av de fyra stånden vid riksdagarna, och med de vittgående privilegierna som adeln åtnjöt, hade adeln naturligtvis i hög grad inflytande på landets styrelse.
 
Riddarhuset i Helsingfors.
Institutionen Finlands Riddarhus upprättades år 1818 genom kejserlig bestämmelse. Finlands Ridderskap och Adel etablerades genom immatrikulation av de i landet boende svenska adelsätterna, introduktion av nyadlade finska adelssläkter eller naturalisation av utländska, t.ex. ryska, baltiska eller skotska adelssläkter. Inom år 1817 måste alla i Finland boende svenska adelsätter anmäla sig med anmodan om immatrikulation och framlägga bevis på adelskap och introduktion på Sveriges Riddarhus. Därtill måste ätterna till det nya finska riddarhuset leverera tillförlitliga uppgifter över ätternas medlemmar.
 
År 1818 inleddes själva immatrikuleringen och från detta år räknas Finlands Riddarhus egentliga tillkomst. Finland förblev en del av kejsarriket Ryssland fram till den 6 december 1917, då landets regering, Senaten, efter den kommunistiska revolutionen i Ryssland, förklarade landet som en självständig och oberoende stat. Genom Riddarhusordningen av 1918 regleras Finlands Riddarhus verksamhet, och i motsats till Sverige, där Riddarhuset sedan den 1 juli 2003 är helt skild från svenska staten, är Riddarhusordningen i Finland fortfarande en del av Finlands författningssamling.
 
Bägge riddarhusens heraldiska arv och samlingar är betydande. Mest iögonfallande och inte minst imponerande är alla vapensköldarna upphängda på väggarna i respektive riddarhussalar, 2231 i Stockholm och 357 i Helsingfors. I synnerhet i Stockholm representerar vapenplåtarna inte endast ett historiskt arv men även ett betydande konstnärligt arv, då ett 80-tal olika vapenmålare är representerade. I Helsingfors har vapnen et mycket enhetligare utseende då de till största delen sattes upp då huset färdigställdes 1863.
 
Bägge riddarhus har en betydande samling sköldebrev i original. Sköldebreven ger uppgifter om den nobiliserade, anger vapnets blasonering och vapnen finns med få undantag avmålade. Sköldebreven har stort affektionsvärde för respektive ätter, men också ett ovärderligt värde som de historiska dokument de är. Sedan många år erbjuder riddarhusen därför att, som antingen donation eller deposition, kostnadsfritt uppbevara sköldebreven under säkra arkivförhållanden.
 
Ett heraldiskt värde har också de samlingar av sigillstampar som bägge riddarhus äger. I Stockholm finns även Hjalmar Wickanders samling av ostindiskt vapenporslin, den största i Sverige. Den skänktes år 1930 till Riddarhuset och består av 308 pjäser med 175 olika vapen.
 
Då Finlands Riddarhus uppfördes fick det i långt högre grad än i Sverige en heraldisk dekor. Den besökande ser det redan på fasaden, som på mitten visar Storfurstendömet Finlands vapen och därunder Finlands landskapsvapen. De dubbla ingångsdörrarna har var sin stiliserad sköld med hjälm. De adliga rangkronorna ses på både smidesgallret framför trappan till andra våningen och på den röda löparen på själva trappan.
 
I det så kallade utskottsrummet på andra våningen ses tre glasfönster med målade vapensköldar för finska och svenska uradelssläkter och på de stora takkronorna i riddarhusalen ses Finlands lejon. I Finlands Riddarhus har också en häroldsdräkt från lantdagen i Borgå bevarats. En klenod är lantmarskalkstaven med sin ryska storfurstekrona.
 
Bägge riddarhus har också en viktig publiceringsuppgift, först och främst adelskalendern som anger ätternas levande medlemmar och därmed vem som tillhör Sveriges, respektive Finlands Ridderskap och Adel. Vid varje ätt visas även vapnet. P. O. von Törne gav 1926 och 1935 ut Finlands Riddarhus I-II, och Finlands Adelsförbund gav åren 1926-1931 ut en årsskrift med heraldiska och främst biografiska artiklar.
 
Sedan 1966 har Finland Riddarhus givit ut den vetenskapliga serien Gentes Finlandiae, tills vidare tio band, och år 2013 kom i anledning av 150-årsjubileet för riddarhusets uppförande verket Adeln och dess hus. I Sverige är det klassiska verket Sveriges Riddarhus från 1926 och 1999 kom ett presentationsverk Riddarhuset.
 
Den omfattande samlingen vapenplåtar har beskrivits i de tre banden Riddarhusets vapensköldar från 2019. Vapnen på Finlands Riddarhus har publicerats i George Granfelts Vapenbok för Finlands Ridderskap och Adel (1889) och som facsimil (2017). Bägge riddarhus ger ut en tidskrift, i Sverige Arte et Marte och i Finland Vårt Riddarhus. Till stöd för den heraldiska och genealogiska forskningen upprätthåller bägge riddarhus ett forskningsbibliotek och omfattande arkiv.
 
Bägge riddarhus har en hemsida https://www.riddarhuset.se/ och https://www.riddarhuset.fi/ och bägge riddarhusen välkomnar besökare. Ett rikhaltigt kulturprogram med bland annat föredrag, utställningar och konserter medverkar till att öppna riddarhusen för både dess medlemmar och allmänheten.
 
Carl-Thomas von Christierson

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Oli muitakin miehiä

Pienoismalli 1600-luvun Turusta. Kuva: Veli Pekka Toropainen.

Kaikki Turussa 1600-luvulla aviottoman lapsen synnyttäneet naiset eivät olleet ensikertalaisia. Monilla heistä voitiin todeta olleen useampia rakastajia, ja vielä useampia epäiltiin tällaisesta. Naiset maanneet miehet käyttivät tätä tilaisuutta hyväkseen, sillä sen perusteella voitiin kiistää isyys ja välttää avioliitto maineensa menettäneen naisen kanssa. Hänen kanssaan voitiin kyllä olla suhteessa, mutta kaikille tällaiseen tekoon sortunut nainen ei enää kelvannut vaimoksi, vaikka aviomiesehdokas olisi itsekin ollut tämän makaaja.

Esimerkiksi Erik Thomasson Jämsä kertoi lokakuussa 1668 renki Matts Sigfridssonin kosineen hänen tytärtään piika Karin Eriksdotteria ja isä suostui avioliittoon. Matts kantoi vähitellen tavaroitaan ja arkkunsa Jämsän taloon ja suostutteli Karinin kanssaan sänkyyn, mistä hän tuli raskaaksi. Renki kielsi makaamisen ja sanoi, ettei hän tiennyt, että Karin oli jo aiemmin kihloissa erään laivamies Klemetin kanssa. Renki halusikin tietää, oliko Karin vapaa toisesta miehestä. Karin sanoi, ettei hän ollut maannut Klemetin kanssa ja että suhdekin loppui, kun Klemetiä epäiltiin varkaudesta.

Nahkuri Jöran Arckenholt oli heinäkuussa 1663 sitä mieltä, että Maria Natter houkutteli hänet viereensä suloisilla puheillaan hänen ollessaan humalassa. Nainen lähetteli hänelle vieläpä rakkauskirjeitä ja kehtasi sanoa: ”Onko herra suuttunut, kun hän ei tule minun luokseni, vaan minun on tultava hänen luokseen?”. Nahkurin vanhemmat kieltäytyivät ehdottomasti hyväksymästä tällaista maineensa menettänyttä naista miniäkseen ja yrittivät väittää tämän maanneen myös toisen miehen kanssa. Maria epäili heidän maksaneen todistajille, jotta nämä kertoisivat oikeudelle vääriä tietoja hänestä.

Kun ajat eivät täsmänneet, oli naisen myönnettävä, ettei hänen syyttämänsä mies ollut todellisuudessa lapsen isä. Edesmenneen kirkkoherra Joachim Stutaeuksen entinen piika synnytti helmikuussa 1643 aviottoman lapsen ja hän väitti isäksi samassa paikassa palvellutta renkiä Simon Bengtssonia. Simon sanoi, ettei hän voinut olla lapsen isä, sillä hän makasi piian ensimmäisen kerran vasta edellisten syysmarkkinoiden aikaan. Myös piika myönsi tämän.

Isäksi epäilty mies saattoi muuttaa mieltään saatuaan lapsen äidistä uusia tietoja, joiden mukaan tällä oli muitakin rakastajia. Trumpetinsoittaja Hans Kruus ilmoitti helmikuussa 1672, että hän oli täysin vapaa Kemiön Tykosta kotoisin olleesta Karin Claesdotterista. Hän ei ollut maannut tätä, vaan lapsen isä oli joku muu. Kruusin emäntä epäili isäksi pikemminkin erästä parturin kisälliä Andersia, joka majaili hänen talossaan. Kruus oli kuitenkin tunnustanut aiemmin lapsen ja luvannut korvata Karinille tynnyrin rukiita, leiviskän voita ja kymmenen kuparitaalaria. Siksi hänelle määrättiin 40 hopeamarkan sakko ja hänen katsottiin olevan lapsen oikea isä.

Aviottoman lapsen äiti oli heikoilla oikeudessa, mikäli hänen maineessaan oli jo valmiiksi tahra. Pirkkalan Tammerkosken myllärin tytär Kirstin Grelsdotter kertoi maaliskuussa 1673, että räätäli Sigfrid Jöransson Nokka saattoi hänet raskaaksi. Nokan mukaan Kirstin teki näin vain pahaa tahtoaan ja saadakseen hänet miehekseen. Kirstin oli ollut naimisissa kirvesmies Bertil Perssonin kanssa, mutta saanut tämän kuoleman jälkeen lapsen nuoren miehen Jakob Sigfridssonin kanssa. Lisäksi Kirstin oli käynyt mielellään edellisenä keväänä Jakob Nukarin talossa majailleiden venäläisten kauppiaiden luona. Koska Kirstinin puheisiin raskaudesta ja makaamisesta ei ollut luottamista, lykättiin asiaa siinä toivossa, että siitä saataisiin lisätietoja.

Veli Pekka Toropainen

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Hyvää Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää!

Albert Edelfeltin piirros Mikael Agricolasta.
Mikael Agricola (Michael Olai, Mikael Olavinpoika; n. 1510–1557) opiskeli 1530-luvulla Wittenbergin yliopistossa reformaatiokauden molempien johtohahmojen Philip Melanchthonin ja Martti Lutherin oppilaana. Valmistuttuaan hän toimi Suomessa Turun katedraalikoulun rehtorina ja Turun piispana. Hän loi raamatunsuomennoksellaan suomen kirjakielen pohjan sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat. Häntä pidetäänkin siksi suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isänä.
 
Mikael Agricola oli syntyisin Pernajan Torsbysta. Hänen syntymäaikaansa ei tiedetä, mutta hänen myöhempien vaiheidensa perusteella se on sijoitettu noin vuodelle 1510. Hänen isänsä nimi oli Olavi (ruotsalaisittain Olof), äidin nimeä ei tiedetä. Perheessä oli Mikaelin lisäksi kolme tytärtä, joiden nimiä ei tunneta. Hänen ensimmäinen opettajansa, Pernajan seurakunnan kirkkoherra, ilmeisesti taivutteli vanhemmat lähettämään pojan 1510-luvun lopulla Viipuriin latinankouluun. Viipurissa Mikael Olavinpoika otti sukunimekseen isänsä ammatin mukaan Agricolan (lat. maanviljelijä), joka oli suosittu nimenomaan Saksan humanistipiireissä, joihin Agricola opiskeluaikoinaan Viipurissa tutustui.
 
Agricolan äidinkielestä on esitetty erilaisia käsityksiä. Käsitykset ovat perustuneet toisaalta Agricolan käyttämään suomen kieleen ja toisaalta hänen syntymäpaikkansa Pernajan kylän asutustilanteeseen. Vanhin asutus Pernajassa on ollut suomenkielistä, minkä todistavat Pernajan useat suomenkieliset kylännimet ja vanhat suomenkieliset talonnimet. Vanhat suomalaisasutukset kuitenkin ruotsalaistuivat keskiajalta alkaen niin, että kaikkien kylien nimistö viimeistään 1700-luvulla oli enemmistöltään ruotsinkielistä. Asiakirjoissa säilyneestä nimistöstä on kuitenkin päätelty, että pääosaltaan ruotsinkielisellä alueella on ollut myös Agricolan aikana jonkin verran suomenkielistä asutusta.
 
Kahdeksan vuoden opiskelun jälkeen vuonna 1528 Agricola pääsi 18-vuotiaana Turun piispan Martti Skytten sihteeriksi. Uskonpuhdistus oli pantu virallisesti toimeen Ruotsin valtiopäivillä vuotta aiemmin 1527, ja Agricolasta tuli tärkeimpien uskonnollisten uudistusten toteuttaja Suomessa. Vuonna 1529 Agricolasta tuli kansleri, ja papiksi hänet vihittiin 1530-luvulla. Agricola lähetettiin 1536 opiskelemaan Saksaan Wittenbergin yliopistoon, jossa Martti Luther ja Philip Melanchthon elivät ja vaikuttivat. Nuoren Agricolan matkakumppanina oli Martti Teitti (Martinus Teit). Siihen aikaan oli tavallista, että opiskelijat ja muutkin matkalaiset liikkuivat turvallisuussyistä pienissä ryhmissä. Ajan käytännön mukaisesti Turun tuomiokapituli antoi Agricolalle opintoavustukseksi voitynnyreitä, jota tämä voisi myydä elämisen kulujen kattamiseksi. Agricola valmistui kolmen vuoden opintojen jälkeen keväällä 1539 maisteriksi.
 
Agricola aloitti Uuden testamentin suomentamisen jo opiskellessaan Wittenbergissä. Hän käytti lähteinään kreikankielistä alkuteosta ja Lutherin saksannosta. Agricolan käännös julkaistiin vuonna 1548 nimellä Se Wsi Testamenti. Ensimmäinen Agricolan ilmestynyt työ oli kuitenkin lukemisen ja kristinopin perusteet sisältänyt aapinen Abckiria (1543). Agricola keksi tai lainasi suomen kieleen lukuisia uusia sanoja. Osa Agricolan sanoista jäi päiväperhoiksi: styyri, falskata, insigli, alasastua, edesseisoa ja monet muut sanat eivät juurtuneet suomeen. Noin 60 prosenttia hänen luomastaan sanastosta on kuitenkin yhä käytössä.
 
Valmistumisen jälkeen hänet valittiin Turun katedraalikoulun rehtoriksi. Sekä Luther että Melanchthon olivat kirjoittaneet hänestä suosituskirjeet Kustaa Vaasalle. Agricola hoiti virkaa yhdeksän vuotta ja kirjoitti samalla ahkerasti. Koulun johtaminen ei aina ollut helppoa, ja hän valittikin eräälle ystävälleen kirjeessään: ”Kuinka hankala toimi on johtaa poikia, noita kesyttömiä eläimiä johonkin hyvään ja varmaan opilliseen kasvatuksen tulokseen”. Agricola riitaantui kuningas Kustaa Vaasan kanssa ja joutui jättämään paikkansa vuonna 1548.
 
Agricola avioitui vuonna 1550 Birgitta Olavintyttären kanssa, ja vuoden kuluttua heille syntyi poika Kristian Agricola. Agricola oli ensimmäisiä suomalaisia pappeja, jotka saivat uskonpuhdistuksen oppien myötä solmia avioliiton.
 
Turun piispan Martti Skytten kuoltua vuonna 1550 Agricola hoiti tämän tehtäviä. Kun Kustaa Vaasa jakoi Suomen kirkon kahteen hiippakuntaan, Turun ja Viipurin, hän nimitti Mikael Agricolan Turun piispaksi vuonna 1554. Ruotsalaisten ja venäläisten väliset rajariidat olivat tuohon aikaan jatkuvia, niinpä Kustaa Vaasa yritti saada rauhan aikaan neuvotteluilla. Hän lähetti vuoden 1557 alussa Moskovaan rauhanneuvotteluvaltuuskunnan, johon Agricolakin kuului. Paluumatkalla hevoskyydissä Agricola sai ankaran sairauskohtauksen, johon hän kuoli juuri valtakunnan rajan ylitettyään Uudenkirkon pitäjässä, myöhemmän Kuolemajärven kunnan alueella. Paavali Juustenin 1560-luvulla kirjoittaman Suomen piispainkronikan mukaan Agricola haudattiin Viipuriin arkkipiispan läsnä ollessa. Todennäköisesti hautapaikka oli Viipurin vanhassa tuomiokirkossa, mutta tarkkaa sijaintia ei tiedetä.
 
Mikael Agricolasta SukuHaussa:
 
Yrjö Blomstedt: ”Mikael Agricolas ättlingar”, Genos 1/1957 https://sukuhaku.genealogia.fi/#bookid=370&page=16&pageid=33746
 
”Mikael Agricola”, Historiallinen lukukirja. Suomen historia elämäkertoina, 1913
https://sukuhaku.genealogia.fi/#bookid=1359&page=32&pageid=181916
 
”Mikael Agricola”, Kansallinen elämäkerrasto. 1 osa, 1927
https://sukuhaku.genealogia.fi/#bookid=550&page=37&pageid=55956

tiistai 5. huhtikuuta 2022

Tietoturva-asiaa sukututkijoille


Digitaalisessa maailmassa on jatkuvasti uhkana esimerkiksi luvattomat tunkeutumiset ja erilaiset haittaohjelmat tietojärjestelmissä. Nämä uhat koskettavat kaikkia verkossa toimivia, myös sukututkijoita. Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, pääsevätkö haittaohjelmat leviämään ja kuinka paljon ne aiheuttavat tuhoa. Sukututkijoidenkin kannattaa siis kiinnittää huomiota verkkopalveluiden turvalliseen käyttöön, tietojen varmuuskopiointiin sekä omien laitteiden suojaukseen.
 
Sosiaalinen media
Sosiaalinen media eli some on yleiskäsite, jolla tarkoitetaan monenkeskiseen ja verkostomaiseen viestintään pohjautuvia palveluja, kuten Facebookia, Instagramia ja Twitteriä. Lukuisat sukututkijat käyttävät somea päivittäin erilaisten tietojen kysymiseen, jakamiseen ja esittämiseen sekä keskusteluihin toisten sukututkijoiden kanssa, esimeriksi SuomenSukututkimusseuran keskusteluryhmässä.

Muista, somessa kommunikointi on harvoin yksityistä. Harmittomaksi luullullakin toiminnalla voi olla ikäviä ja kauaskantoisia seurauksia. Kaikkien käyttäjien tulee miettiä kenelle, miten ja mitä esittää julkisesti somessa, sillä eri alustoilla viestit näkyvät suurelle joukolle ihmisiä, tai jopa koko maailmalle. Kerran somessa tai muualla verkossa julkaistua tietoja ei myöskään välttämättä voida enää koskaan poistaa.

Aivan kuten muuallakin verkossa, somessakin leviää myös erilaisia huijauksia ja haittaohjelmia. Huijarit ja rikolliset käyttävät hyväkseen someen liittyvää tuttavallisuuden ja turvallisuuden tunnetta. Yleisiä huijausyrityksiä somessa ovat esimerkiksi soluttautuminen ystäväpiiriin, haittaohjelmien levittäminen linkkien välityksellä sekä henkilötietojen kalastelu pelien, kilpailujen ja kyselyjen muodossa.

Suomen Sukututkimusseuran sosiaalisen median kanavia ovat Facebookin sivu ja keskusteluryhmä sekä Instagram- ja Twitter-tilit. Niitä moderoidaan eli valvotaan niiden turvallisen käytön takaamiseksi. Mikäli huomaat Seuran kanavissa, kotisivuilla tai verkkopalveluissa esimerkiksi asiattomuuksia, roskapostia, epäilyttäviä linkkejä tai muuta vastaavaan, ilmianna ne ylläpitäjille tai lähetä viesti sähköpostiosoitteeseen seura@genealogia.fi.
 
Salasanat
Jokainen on verkossa vastuussa omien salasanojesi käytöstä. Salasanojen turvallisuudesta on syytä huolehtia ja niihin liittyviä tietoturvariskejä on syytä minimoida. Älä koskaan anna mitään salasanaasi kenellekään toiselle henkilölle tai taholle. Yhdenkään verkkopalvelun ylläpito ei koskaan tarvitse salasanaasi mihinkään. Ei myöskään Suomen Sukututkimusseura.

Älä käytä koskaan yhtä ja samaa salasanaa monissa palveluissa. Käyttämällä eri salasanaa jokaisessa palvelussa minimoit vahingot mahdollisen tietoturvamurron sattuessa. Suomen Sukututkimusseuran verkkopalveluiden, kuten SukuHaun, salasanasi saat vaihdettua ja palautettua omatoimisesti Unohditko salasanasi? -toiminnolla, jolloin saat ohjeet sähköpostiisi salasanan vaihtamiseksi.

Hyvä salasana on helppo muistaa mutta vaikea arvata. Perusajatuksena on hyvä pitää sitä, että salasana ei saa olla minkään kielen yksittäinen sana. Tällaiset salasanat on helppo murtaa. Esimerkiksi tavallinen tietokone selvittää viidestä pienestä kirjaimesta koostuvan salasanan kaikki mahdolliset yhdistelmät jopa 12 sekunnissa ja kuuden kirjaimen yhdistelmät 5 minuutissa! Käytä siis pitkiä salasanoja, ja mikäli mahdollista, mieluiten salasanalauseita. Kyberturvallisuuskeskuksen verkkosivuilta löydät ohjeitaja esimerkkejä hyvän salasanan tekemiseen.

Eri verkkopalveluihin tarvittavia eri tunnuksia ja salasanoja voi olla mahdotonta muistaa etenkin, jos toimit oikein ja yrität olla käyttämättä samoja salasanoja joka palvelussa. Tällaista tilannetta varten on kehitetty salasanojen hallintaohjelmia, ja esimerkiksi englanninkieliset LastPass, 1Password ja KeePass ovat suosituimpia turvallisiksi havaituista salasanojen hallintaohjelmista, joiden käyttöä kannattaa harkita.
 
Salattu verkkoyhteys
Kun siirryt verkossa jollekin verkkosivulle, sivun ylläpitäjä voi tallentaa vierailustasi erilaisia tietoja. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi tietokoneesi IP-osoite sekä tiedot käyttöjärjestelmäsi versiosta, näyttösi tarkkuudesta ja muista vastaavista asioista. Verkossa liikkuminen jättää siis jälkiä toimistasi.

Useimmat verkkosivuille jäävät tiedot ovat käytännössä harmittomia, joita käytetään esimerkiksi kävijäliikenteen tilastoinnissa ja seurannassa, mutta toisinaan jälkien jättämisellä voi olla seurauksia. Esimerkiksi poliittisille toisinajattelijoille nämä seuraukset voivat olla joissain maissa jopa vaarallisia. Tarpeen tullen voit liikkua verkossa liikkua täysin anonyymisti käyttämällä siihen soveltuvia palveluja.

Kun käytät esimerkiksi verkkopankkia, varmista, että arkaluontoinen tieto siirretään verkon ylitse salatussa eli kryptatussa muodossa. Salattuun yhteyteen siirtyminen ei vaadi sinulta useimmiten erityisiä toimenpiteitä. Esimerkiksi usein verkkopankeissa, kuten myös Suomen Sukututkimusseurassakin, käytetään salattua HTTPS-yhteyttä, mikä tieto näkyy selaimen osoiterivillä (esim. https://www.genealogia.fi tai https://sukuhaku.genealogia.fi. Salatusta yhteydestä kertoo myös osoiterivillä tai sen edessä näkyvä lukittu lukkosymboli.

Monissa julkisissa tiloissa, kuten kahviloissa, on tarjolla kaikille avoimia langattomia eli WLAN-verkkoja. Käyttäjänä sinun on tärkeää tiedostaa, että näissä verkoissa tieto kulkee usein täysin salaamattomana, ja asiaa tuntevan henkilön on suhteellisen helppo salakuunnella niiden liikennettä. Avoimia verkkoja käytettäessä edellä mainittu HTTPS-selainyhteys tarjoaa suhteellisen hyvän suojan, mutta parhaimman turvan saat käyttämällä salattua VPN-yhteyttä, josta voit lukea lisää esimerkiksi Ylen Digitreeni-sivustolta. Liikkuessa on suositeltavaa käyttää oman matkapuhelimen verkkoyhteyttä, sillä se on valmiiksi salattu.
 
Varmuuskopiointi
Varmuuskopiointi on varautumista, jossa tietoja ja tiedostoja kopioidaan alkuperäisen tallennuspaikan lisäksi yhteen tai useampaan paikkaan. Onnettomuuden sattuessa voit palauttaa tuhoutuneita ja vahingoittuneita tiedostoja takaisin käyttöön varmuuskopiosta. Onnettomuus voi johtua esimeriksi tallennusvälineen, kuten tietokoneen kiintolevyn fyysisestä tuhoutumisesta, tiedostoja tuhoavasta viruksesta, tiedostojen poistamisesta epähuomiossa tai tallennustilan kaappaamisesta.

Varmuuskopiot kannattaa ottaa esimerkiksi omalle laitteellesi sukututkimusohjelmaan tallentamistasi tiedoista, muistiinpanoistasi, digitoimistasi valokuvista, arkistossa kuvaamistasi alkuperäisaineistoista sekä kaikista muista tärkeistä, säilyttämisen arvoisista tiedostoistasi. Sukututkimusohjelmiin tallennetut tiedot kannattaa varmuuskopioida GEDCOM-muodossa, jolloin ne ovat avattavissa millä tahansa sukututkimusohjelmistolla. Voit tarjota sukututkimusaineistoa tallennettavaksi myös Suomen Sukututkimusseuran Isotammi-verkkopalveluun. Suomen Sukututkimusseuran eri verkkopalveluiden käyttämät palvelintilat ovat jatkuvan varmuuskopioinnin piirissä.

Varmuuskopioinnissa ei ole yhtä oikeaa tapaa tai tallennusvälinettä, vaan sinun kannattaa tehdä kopiointi moneen eri paikkaan. Mitä enemmän teet muutoksia sinulle tärkeään tiedostoon, sitä useammin tiedosto on syytä varmuuskopioida. Suositeltavaa on harkita varmuuskopiointia verkkoon.

Verkkotallennuksen ainoat huonot puolet liittyvät isojen tietomäärien siirron hitauteen, palveluntarjoajasta riippuen, ja siihen, ettet välttämättä pääse käsiksi tiedostoihisi ilman verkkoyhteyttä. Esimerkiksi Google tarjoaa jokaiselle käyttäjälleen 15 Gt ilmaista tallennustilaa verkossa.

USB-muistit eli muistitikut ja ulkoiset kovalevyt ovat käteviä tallennusalustoja, koska ne kulkevat helposti mukana. Muistitikut ovat kuitenkin alttiita katoamisille ja hajoamisille, joten älä käytä niitä tiedostojen pitkäaikaiseen varmuuskopiointiin. Ensisijaisesti muistitikut on suunniteltu vain tiedon helppoon siirtämiseen paikasta toiseen, ei itse varmuuskopiointiin. Jos käytät ulkoisia kovalevyä, käytä useampaa kuin yhtä, ja säilytä levyjä fyysisesti eri paikoissa.
 
Laitteiden suojaaminen
Käytit sitten laitteenasi kannettavaa tietokonetta, tablettia tai älypuhelinta, yksi tärkeimmistä tietoturvaan liittyvistä toimista on huolehtia käyttämiesi ohjelmistojen päivittämisestä. Ohjelmista löytyy jatkuvasti uusia tietoturva-aukkoja. Useissa ohjelmissa voit ladata ja asentaa päivitykset suoraan ohjelman asetusvalikosta. Kaikkein helpointa ja viisainta on asettaa ohjelmat huolehtimaan itse päivityksistään aina kun mahdollista. Vaikka useimmat ohjelmat päivittävät itsensä nykyään automaattisesti, kannattaa sinun ehdottomasti tarkistaa tämä erikseen ja tarkkailla ohjelmistoja.

Rikolliset etsivät erilaisilla haittaohjelmilla käyttöjärjestelmistä koko ajan uusia tietoturva-aukkoja, jotta he pääsisivät hyödyntämään käyttäjien tietokoneita. Tämän vuoksi myös sinun on päivitettävä käyttöjärjestelmääsi säännöllisin väliajoin käyttöjärjestelmäpäivitysten avulla.

Käyttöjärjestelmäpäivitykset paikkaavat tietoturva-aukkoja, mutta usein ne parantavat myös itse käyttöjärjestelmän toimintaa. Säännöllinen päivittäminen on erittäin tärkeää, sillä näin heikennät huomattavasti virusten, matojen ja erilaisten haittaohjelmien mahdollisuuksia päästä tietokoneellesi. Varmista, että käyttämiesi ohjelmien asennustiedostot on ladattu oikeista ja luotettavista paikoista, sillä erilaisia haittaohjelmia voidaan sisällyttää myös ohjelmien asennustiedostoihin ja piraattikopioihin.
 
Haittaohjelmilta suojautuminen
Paras haittaohjelmien estäjä olet sinä itse, sillä sinä päätät mitä laitteellesi asennetaan ja tehdään, oli kyseessä tietokone tai älypuhelin. Tärkeintä on, että noudatat tavallista maalaisjärkeä ja tunnistat tavat, joilla erilaiset haittaohjelmat voivat päästä laitteellesi.

Harkitse aina, mitä linkkejä klikkailet. Haittaohjelma voi olla piilotettuna myös sivulle, jolloin pelkkä vierailu ilman mitään varsinaista toimintaa tietylle sivulle voi käynnistää haittaohjelman. Verkkosivu voi myös sisältää linkin haittaohjelmaan, jolloin klikatessasi linkkiä haittaohjelman sisältämä tiedosto latautuu laitteellesi. Vainoharhaiseksi ei kuitenkaan ole syytä ryhtyä, sillä yleensä kaikkien luotettavien ja tunnettujen toimijoiden verkkosivuilla vierailu on täysin turvallista.

Kun saat sähköpostissa tai siirrettävällä muistilla tiedoston, tarkista ettei se ole ohjelmatiedosto. Usein haittaohjelmia sisältävät tiedostot on nimetty joksikin muuksi kuin mitä ne oikeasti ovat. Huijausviestiin liitetty haittaohjelma uskottelee esimerkiksi olevansa sinulle osoitettu kuva, lentolippu tai ohje suuren rahamäärän lunastamiseksi, mutta onkin jotain aivan muuta. Vaikka tiedostojen päätteistä (esim. EXE, COM, BAT, CMD, SCR, PIF jne.) voi päätellä tiedoton olevan vaarallinen, rikolliset voivat kiertää tämän pakkaamalla tiedoston, jolloin tiedostopääte enää kerro tiedoston turvallisuudesta (esim. ZIP).

Tietoturvaohjelmat suojaavat tietokonettasi tallennusvälineiden ja verkon kautta saapuvilta viruksilta, madoilta, troijalaisilta sekä monenlaisilta haittaohjelmilta ja valvomalla sen verkkoliikennettä palomuurin avulla. Verkosta löytyy myös ilmaisia ja asiallisia tietoturvaohjelma, kuten AVG ja Avast, ellet halua hankkia maksullista ohjelmistoa. Muista kuitenkin, että riskit huomioiden tietoturva ei ole järkevä kohde säästää, ja että minkään tietoturvaohjelman käyttö ei poista sinulta vastuuta toimia harkiten ja varovaisesti digitaalisessa maailmassa.

Varautuminen ja tietoturvasta huolehtiminen tulisi olla yhtä luontevaa digitaalisessa maailmassa kuin toimiminen liikenteessä, jossa jatkuvasti havainnoimme ympäristöä, riskejä ja toimimme näiden mukaan. Tietoturvasta huolehtiminen kuuluu kaikille ja turhia riskejä on syytä välttää. Mikäli haluat tietää lisää ja päivittää osaamisesi toiminnasta digitaalisesta maailmasta, osallistu Jyväskylän yliopiston ja Maanpuolustuskoulutus MPK:n yhteiselle Kansalaisen kyberturvallisuus -verkkokurssille, joka on kaikille avoin ja maksuton. Lisätietoja kurssista löydät klikkaamalla tästä.
 
Digitaalisen maailman 10 käskyä
1. Ole terveen epäluuloinen ja kysy riittävän usein miksi.
2. Mieti mitä laitat verkkoon, sillä kerran verkkoon laitettua ei välttämättä voi enää poistaa.
3. Varmista aina linkkien ja tiedostojen aitous ennen klikkaamista.
4. Huolehdi kaikkien laitteidesi päivityksistä ja tietoturvasta.
5. Älä luovuta henkilökohtaisia tietojasi ennen kuin tiedät, mihin ja kenelle olet luovuttamassa.
6. Muista, että avoimet ja julkiset verkot ovat turvattomia.
7. Muista tietojen ja tiedostojen varmuuskopiointi osana varautumista.
8. Käytä riittävän hyviä ja yksilöllisiä salasanoja eri verkkopalveluissa.
9. Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei yleensä ole totta.
10. Älä pelkää turhaa, sillä digitaalisen maailman hyödyt ovat suurempia kuin haitat.

Mikko Kuitula, Suomen Sukututkimusseuran verkkopalveluasiantuntija

maanantai 4. huhtikuuta 2022

Tutustu Sukututkimuksen päivän ohjelmaan!


Neljä valtakunnallisesti toimivaa sukuharrastusjärjestöä julistivat 11.12.2021 Suomeen kansallisen Sukututkimuksen päivän. Sukututkimuksen päivä on vuosittain 11. huhtikuuta. Kansalliseksi Sukututkimuksen päiväksi valittu päivämäärä on Turun piispa Johannes Terseruksen (1605–1678) kuolinpäivä. Terserus on suomalaisen harrastusluonteisen sukututkimuksen uranuurtajana ja joukkoistetun sukututkimuksen edelläkävijänä. 
Lue lisää.


Hämeenlinnan sukututkimusseura

 
Sukututkimuksen ja Geneettisen sukututkimuksen aloittaminen sekä sukututkimusneuvontaa
11.4. klo 14.00–18.00, Hämeenlinnan pääkirjaston (Lukiokatu 2). Hämeenlinnan sukututkimusseura järjestää yhteistyössä Hämeenlinnan pääkirjaston kanssa Sukututkimuksen päivän. Tapahtuman ohjelmassa on mm. sukututkimusneuvontaa sekä lyhyet esitykset perinteisen ja geneettisen sukututkimuksen aloittamisesta. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille sukututkimuksesta kiinnostuneille, tervetuloa!
 
Lue lisää.
 
 

Kiiskisten sukuseura


Sukututkija Ari Kolehmainen kertoo savolaisten sukunimien synnystä ja nimenvaihdoksista
11.4. klo 18.00–19.00, etänä Teams-alustalla. Ilmoittautumiset 10.4.2022 mennessä osoitteeseen kolehmainen.ari@gmail.com. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.
 
Lue lisää.
 
 

Lahden seudun sukututkijat

 
Avoimet ovet toimitiloissamme Sukututkimuksen päivänä
11.4. klo 12.00–17.00, Lahden seudun sukututkijat ry:n toimitilat (Väinämöisentie 2 A, Lahti). Toimitiloissa on avoimet ovet ja kahvi- ja pullatarjoilu. Tervetuloa tutustumaan sukututkimusharrastukseen, toimitiloihimme ja kirjastoomme sekä toimihenkilöihimme, paikalla on koko yhdistyksemme hallitus. Tarjolla on paitsi suuhunpantavaa myös perinteisen sukututkimuksen neuvontaa sekä opastusta geneettisen sukututkimuksen DNA-testien tilaamiseen ja etäyhteydellä tapahtumiin osallistumiseen.
 
Lue lisää.

 

Meri-Lapin Sukututkijat


Sukututkimuksen ja yhdistyksen esittelyä
11.4. klo 10.00–14.00, Kemin kulttuurikeskuksen aula (Marina Takalon katu 3, Kemi). Meri-Lapin Sukututkijat esittelee sukututkimusta ja yhdistyksen toimintaa Kemin kulttuurikeskuksen aulassa. Samassa kiinteistössä toimiva Kemin kaupungin kirjasto esittelee sukututkimusta koskevaa kirjallisuutta.
 

Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys (SSHY)

 
Sukututkija kirkonkirjojen syövereissä: Kirkonarkistojen vähemmän käytettyjä kokonaisuuksia (Kari-Matti Piilahti)
11.4. klo 13.00–14.00, etänä Zoom-alustalla. Onko vastaasi tullut kirkonarkistoissaripitettyjen luetteloita, kirkon kuulutuksia tai vaikkapa asevelvollistenluetteloita? Niiden lisäksi nostetaan esille joitain muitakin kirkonkirjoistaharvemmin luodattuja lähteitä. Tilaisuus tallennetaan. 
 
Sukututkimusneuvontaa: Mitä haluat tietää sukututkimuksesta? (Kari-Matti Piilahti)
11.4. klo 14.00–15.00, etänä Zoom-alustalla. Tervetuloa kysymään neuvoa mieltä askarruttaviin tutkimuspulmiin. Sana on vapaa.
 
Miten tutkin vienankarjalaisia sukuja? (Sari Maarit Karjalainen)
11.4. klo 18.00–19.00, etänä Zoom-alustalla. Esityksessä annetaan tutkimusvinkkejä Vienan Karjalan alueen suvuista kiinnostuneille. Tilaisuus tallennetaan.
 
Finlands Släkthistoriska Förening: Nytt inom föreningen (Peter Ragnvaldsson)
13.4. klo 19.00-20.00, på FSHF-kanalen/ SSHY-kanavalla.
 
Lue lisää ja Zoom-linkit.
 
 

Suomen Sukututkimusseura

 
Sukututkimus ja sen aloittaminen
11.4.2022 klo 13.00–14.00, Helsingin Aikuisopisto (Runeberginkatu 22–24, Helsinki). Tilaisuus striimataan Seuran YouTube-kanavalle. Suomen Sukututkimusseuran palveluvastaava, sukututkimuskouluttaja Juha Vuorela kertoo sukututkimuksesta, sen aloittamisesta ja opastaa verkosta löytyvien peruslähteiden käytössä. Esitelmässä käydään läpi mitä sukututkimus on, miten se aloitetaan ja mistä lähteet löytyvät.
 
Sukututkimuksen lähteet ja mahdollisuudet
11.4.2022 klo 14.00–15.00, Helsingin Aikuisopisto (Runeberginkatu 22–24, Helsinki). Tilaisuus striimataan Seuran YouTube-kanavalle. Suomen Sukututkimusseuran verkkopalveluasiantuntija, FM Mikko Kuitula kertoo sukututkimuksen mahdollisuuksista, erilaisista verkkopalveluista sekä lähteistä verkossa ja arkistoissa. Esitelmässä nostetaan esimerkkien kautta esille lähdeaineistoja ja niiden käyttöä sukututkimuksessa.
 
Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa mukaan!
 
Lue lisää.
 
 

Tampereen seudun sukututkimusseura

 
Infotilaisuus sukututkimuksesta
11.4. klo 13.00–16.00, Tampereen pääkirjasto Metson pääaula (Pirkankatu 2, Tampere). Infotilaisuus yhdessä kirjaston kanssa, jossa kerrotaan sukututkimusseurasta ja opastetaan sukututkimukseen. Lisäksi kirjasto esittelee sukututkimukseen liittyvää kirjallisuutta.
 
Luentoilta
12.4. klo 18.00–19.30, Kulttuuritalo Laikku (Keskustori 4, Tampere). Luentoillassa esitellään sekä seuran toimintaa että seuran kirjastoa. Lisäksi Kari Kujansuu kertoo Digihakemiston toiminnasta.
 
Lue lisää.
 
 

Turun Seudun Sukututkijat

 
Vinkkejä ja linkkejä sukututkimuksen omatoimiseen aloittamiseen
11.4. klo 14.00–19.00, Turun pääkirjasto (Linnankatu 2, Turku). Kerromme sukututkimuksesta yleisesti, annamme vinkkejä ja linkkejä omatoimiseen tutkimisen aloittamiseen sekä esittelemme yhdistystämme ja sen toimintaa. Kirjasto laittaa tapahtumapaikalle esille omia, lainattavissa olevia sukututkimusta koskevia kirjoja.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Avioliittoa paenneet miehet

Saaristolaiva Lorenzo Magalottin mukaan 1674.
Kuva: Suomen merimuseo.
Turussa 1600-luvulla aviottomaan raskauteen päätyneet naiset, jotka olivat lähes poikkeuksetta piikoja, joutuivat usein käyttämään kaikki keinonsa saadakseen lapsensa isän vastuuseen. Osa miehistä sopi suosiolla avioliitosta tai rahallisesta korvauksesta, mutta monet yrittivät kiemurrella vielä oikeuden edessä vastuustaan. Siinä he tosin onnistuivat harvoin. Miehille tavallisin keino välttää epämieluinen avioliitto oli kuitenkin kaupungin tomujen karistaminen jaloista.  

Mies katosi usein jälkiä jättämättä, tai hänen mahdollinen olinpaikkansa tiedettiin vain summittain. Ruotsin valtakunnan ollessa laajimmillaan sen kolkat ulottuivat ympäri Itämeren, joten mahdollisuuksia katoamiseen oli runsaasti. Ratsumies Anders Simonsson siitti Anna Eriksdotterille lapsen, ja vielä toisen vuonna 1654, jolloin Anders lähti pakosalle. Kukaan ei tiennyt hänen olinpaikkaansa. Myös Margareta Pedersdotter ja Adrian Gottleben, jotka molemmat palvelivat kauppias Hans Johanssonilla, saivat yhdessä lapsen. Adrian matkusti tämän jälkeen Saksaan, eikä hänen paluustaan ollut varmuutta. Brita Johansdotterille lapsen siittänyt renki Anders pakeni puolestaan Riikaan samana vuonna.

Turusta oli mahdollista paeta laivojen matkustajana. Kuninkaallinen majesteetti kielsi kuitenkin asetuksellaan sellaisten ihmisten ottamisen laivoihin, joilla ei ollut viranomaisen antamaa matkustuspassia. Laivurit eivät aina noudattaneet sääntöjä, mutta joutuivat kiinni jäädessään myös vastuuseen teostaan. Uskelan Annilassa syntynyt renki Simon Bertilsson makasi Tammelan Saarella syntyneen piika Brita Eskilsdotterin ja siitti tälle lapsen aviolupauksen alla. Perämies Thomas Suolala kuljetti rengin muualle, joten hänen tuli hankkia mies jälleen Turkuun. Perämies sekä hänet tekoon houkutellut Mårten Gefvert tuomittiin molemmat 40 markan sakkoon.

Jotkin naisista uskoivat miehen paluuseen, vaikka asiasta ei ollut varmuutta. Isonkyrön Palon kylässä syntynyt Margareta Jöransdotter kertoi syyskuussa 1674 palvelleensa Turussa kolme vuotta. Hän valitti antautuneensa suhteeseen jalosyntyisen luutnantti Arvid Grabben rengin Jakobin kanssa ja sen seurauksena hän synnytti lapsen. Margaretan mukaan Jakob antoi hänelle avioliiton merkiksi hopealusikan ja riikintaalarin. Mies matkusti kaupungista Birgitan päivän aikaan aikomuksenaan hankkia varoja häiden pitämiseen, mutta hän ei palannut matkaltaan. Margareta oli sitä mieltä, että mies saattaisi kuitenkin vielä tulla takaisin.

Jotkut miehistä joutuivat lopulta tulemaan takaisin Turkuun työnsä takia, tai he olettivat tekonsa unohtuneen vuosien kuluessa. Perniön Pyhäjoelta kotoisin olleen piika Annika Eriksdotterin maannut tukholmalaisen kauppiaan Matts Mattssonin kirjuri Per Hansson antoi Annikalle 20 taalaria ennen paluutaan Tukholmaan ja pyysi, ettei hän antaisi kirjata lasta itselleen, vaan jollekulle toiselle. Kun Per palasi seuraavan kerran kauppa-asioissa Turkuun, määrättiin hänelle 40 hopeamarkan sakko.

Myös muualle palvelukseen lähteneitä ja miehen pettämäksi joutuneita palvelijattaria palasi kotiin Turkuun perheensä hoiviin. Turussa syntynyt Hebla Reinholdsdotter kertoi huhtikuussa 1662 palvelleensa kuvernööri Bengt Hornin hovissa Tallinnassa 1½ vuotta pesijättärenä. Tukholmasta kotoisin ollut räätälinkisälli Bengt Larsson siitti hänelle lapsen ja lupasi avioitua hänen kanssaan, mutta ei sitten toteuttanutkaan lupaustaan. Siksi Hebla tuli Turkuun äitinsä luo, jossa hän synnytti lapsensa viikkoa ennen joulua 1661. Miehillä oli myös muita keinoja vältellä avioliittoa, mutta siitä ensi kerralla.

Veli Pekka Toropainen