keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Vielä kerran Turun raatihuoneen vankilassa

Turun tuomiokirkko ja Suurtori. Akvarellimaalaus.
C. L. Engel 1814.
Vankien olot Turun raatihuoneen ja myös Turun linnan vankilassa aiheuttivat huolta jo 1600-luvulla. Kaupunki ja kruunu toimittivat elannon osalle heistä, mutta usein tämä oli vankeutta vaatineen henkilön vastuulla. Ruoan toimittamatta jättäminen oli jatkuvana ongelmana, sillä vankeuden tarkoitus ei ollut näännyttää vankeja. Heidän ei ollut myöskään tarkoitus kuolla vankeusaikanaan. Hygieniaan alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota vasta 1700-luvulla. Vangeista itsestään aiheutuneita ongelmia yritettiin estää puuttumalla heidän alkoholinkäyttöönsä. Pienimpänä huolena ei suinkaan ollut vankien karkaaminen rappeutuneista vankitiloista. Tähänkin puututtiin tiukemmin 1700-luvulta lähtien. Tuolloin aika oli jo ajamassa ohi lähinnä tavaroiden säilyttämiseen tarkoitettujen kosteiden kellareiden ja halvalla rakennettujen väliaikaisten huoneiden käyttämisestä vankitiloina.

Syyskuussa 1816 peräti seitsemän vankia pakeni kaupungin vankihuoneesta murtautumalla sen seinän läpi. Vankihuone sijaitsi Böckelmanin talon vieressä. Heidät saatiin myöhemmin kiinni Paraisilla. Tarkastuksessa todettiin, että pelkällä vartioinnin lisäämisellä vastaavia tapauksia ei saataisi loppumaan. Vankilan kaksi hirsiväliseinää tuli uusia ja kadulle ollut aukko, josta vangit keskustelivat vapaasti ulkopuolisten kanssa, tuli muurata puoliksi umpeen. Siitä pääsisi edelleen tarpeeksi valoa vankihuoneeseen. Lisäksi vankilan kiviset ulkoseinät tuli täyttää muurausten väliseltä tilaltaan sepelillä ja muulla sopivalla paon vaikeuttamiseksi. Päävartio näkyy C. L. Engelin vuonna 1814 piirtämän kuvan etualalla. Maaherra kehottikin elokuussa 1830 kaupunkia hankkimaan itselleen terveellisemmän ja sopivamman vankilan.

Vankilassa ruoka koostui lähinnä kuivatusta ja suolatusta kalasta, eri viljalajikkeista valmistetuista velleistä ja puuroista, papusopasta ja kotikaljasta. Vankien oli mahdollista saada ylimääräisiä ruoka-annoksia, mikäli joku toimitti niitä heille tai maksoi vartijoille niiden hankkimisesta. Vuonna 1648 Turun raatihuoneella velkavankilassa istunut Matts Kellare valitti, että hänen velkojansa olivat antaneet vangita hänet, mutta eivät toimittaneet hänelle ruokaa. Kaiken lisäksi nämä olivat matkustaneet Ruotsiin, joten hänen vankeutensa tuli jatkumaan. Raastuvanoikeus määräsi velkojat ruokkimaan vankinsa.

Turun raati sai maaliskuussa 1698 kuninkaan kirjeen, jossa sitä kehotettiin määräämään kuluvalle vuodelle taksa, joka maksettaisiin kullekin elinkautisvangille hänen elannokseen. Raati katsoi, että vaikeiden aikojen vuoksi summa tuli pitää kahdessa hopeaäyrissä päivältä. Sama summa oli maksettu jo edellisenä vuonna. Vuonna 1722 tämän ruokarahan ilmoitettiin olevan kolme hopeaäyriä päivältä. Myös ulkopuoliset henkilöt myivät Turun linnan vangeille ruokatarvikkeita. Linnan vahtimestari Petter Qvidja esitti joulukuussa 1722 raadille maaherran kirjeen, jossa kiellettiin porvaristoa myymästä leipää linnan vangeille miehitysvuosien myötä maahan tullutta venäläistä rahaa vastaan. 

Tammikuussa 1723 luettiin Turun raadille hovioikeuden kirje, joka mukaan pidätetyt oli heti tuomion jälkeen ohjattava hovioikeuden tuomiolle, jotta nämä eivät turhaan kuluttaisi kruunun varoja vankilassa. Kämneri Hacklén taas ilmoitti raadille toukokuussa 1777, ettei hänelle ollut annettu riittävästi varoja pidätettyjen ylläpitoon kaupungin päävartiossa. Vankeudessa istui tuolloin peräti 19 aikuista ja seitsemän lasta. Maaliskuussa 1809 Turun päävartion vankihuoneessa Suurtorilla säilytettiin ruotsalaisia sotavankeja. Venäläinen komendantti määräsi tilan lämmitettäväksi heitä varten.

Veli Pekka Toropainen

tiistai 18. tammikuuta 2022

Lisää tarinoita Turun raatihuoneen vankilasta

Kuvassa Jussi Vikaisen 1979 suunnittelema
pöytämitali Turun raatihuone 1735-1827.
Turun museokeskus.
Turun raatihuoneen vankilaan päädyttiin mitä moninaisimmista syistä. Nahkuri Jöran Arckenholt otettiin säilöön raatihuoneelle heinäkuussa 1663, jotta hän harkitsisi vielä avioliittoa makaamansa piika Maria Natterin kanssa. Jakob Sillin hulluksi tullut vaimo Kirstin Simonsdotter siirrettiin marraskuussa 1666 raatihuoneen vankilaan. Hänen miehensä vei vaimolleen sinne kynttilöitä ja ruokaa. Ja tuli samalla ryypänneeksi vaimonsa kanssa.

Kun miehensä kauppias Mårten Hoenin myrkyllä murhannut Margareta Kitt joutui raskaana ollessaan raatihuoneen vankilaan, pyysi hänen äitinsä Magdalena, että hän saisi oleskella raskautensa ajan lievemmässä vankeudessa yksinäisyydessä. Oikeus ei suostunut tähän ja Margareta joutui kantamaan toisessa jalassa rautaa. Päivisin hän sai oleskella kaupunginpalvelijan tuvan viereisessä kamarissa ja yöt lämmitetyssä tuvassa. Koska hän liikuskeli liian vapaasti raatihuoneella, laitettiin hänen toinen kätensä rautoihin.

Myös Margaretan rikostoveri porvari Mårten Åhrapää oli vangittuna raatihuoneella. Hänen isänsä vanha porvari Filip Åhrapää pyysi, että hänen poikansa päästettäisiin toiseen vankilaan helpompiin oloihin. Oikeus ei voinut suostua siihen, sillä Mårten oli jo yrittänyt karata kaksi kertaa. Hänelle ei suotu myöskään tulta hänen vankilaansa, sillä oikeus pelkäsi, että hän polttaisi itsensä tai koko raastuvan. 

Vangit liikkuivat siis raatihuoneessa sisällä ja sen pihalla melko vapaasti. Heinäkuussa 1650 raastuvanoikeus kaupunginpalvelijan pojan Abraham Henrikssonin varkausasiaa. Hän nimittäin otti raastuvan esituvassa olleesta arkusta tavaroita. Naikkonen Valborg Eriksdotter ja Abrahamin sisar Anna Henriksdotter, kuten varaskellarissa olleet vangitkin, kuulivat esituvassa olleen arkun murtamisen. 

Abrahamilta kysyttiin, miksi hän päästi raatihuoneella vankina olleen suutarin pojan Påval Eskilssonin sieltä ulos. Abraham kertoi Påvalin luvanneen ottaa hänet mukaan Ruotsiin, jossa hän saisi enemmän ruokaa ja paremmat päivät. Abraham otti pääsiäisen pyhinä raastuvan kamarista viilan ja he kiipesivät raatihuoneen kellon juureen ja viilasivat siellä jalkarautansa auki. Abraham tiirikoitua auki raatihuoneen portin he kiipesivät piileksimään Luostarinmäelle.

Vankeja ei eroteltu sukupuolen mukaan ja he saivat selliinsä viinaakin. Ylioppilas Henrik Tarvoniuksen murhasta myöhemmin mestattu Turun kaupunginviskaali Robert Såger ja tämän vaimo Elisabet Dorothea Albertz sekä osallisuudesta samaan murhaan epäilty Naantalin entinen tulliesimies Erik Portman, jota epäiltiin myös insestistä kälynsä Elisabet Gudmundsdotter Rothovian kanssa, jakoivat vankihuoneen raatihuoneella vuonna 1695. Eräänä yönä vaimo Albertz huomasi Portmanin puolen heidän vankihuoneestaan olevan aivan pimeänä. Portman oli laittanut ikkunan eteen tyynyn ja vaatteita ennen kauhistuttavaa tekoaan kälynsä kanssa. Vaimo Albertz herätti miehensäkin kuulemaan sitä.

Seuraavana yönä oli puolestaan valveilla Robert Såger, joka herätti vaimonsa. Teon he kuulivat siitä, että Portmanin jalkaraudat kalisivat ja penkki nitisi teon tahdissa. Vaimo Albertz sanoi, että hän nousisi katsomaan tarkemmin, mutta hänen miehensä pyysi häntä vaikenemaa. Portman meni teon tehtyään pihalle ja tuli pian takaisin ottaen paloviinapullon käteensä. Portman kysyi, oliko Såger hereillä ja ottaisiko hän ryypyn. Såger sanoi, että oliko tämä nyt aika ryypätä. Portman pyysi kuulustelun lopuksi, että hän ja Rothovia pääsisivät pois vankeudesta, sillä heillä ei ollut enää mitään, millä elättää itsensä vankilassa.

Veli Pekka Toropainen

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Turun raatihuoneen vankilassa

Kahle. Kuva: Turun museokeskus.



















Turussa oli eri vuosisadoilla runsaasti tarvetta vankien säilyttämiseen sopiville tiloille. Niitä oli kaupungin torin, nykyisen Suurtorin, päässä seisovan raatihuoneen kamareissa ja varaskellarissa. Koska raatihuoneen piha oli aidattu ja suljettu portilla, voitiin vankeja säilyttää myös pihan rakennuksissa ja osa sai myös ulkoilumahdollisuuden.

Vankeus ei ollut ennen 1800-lukua pääasiallinen rangaistuskeino, vaan niitä olivat eriasteiset ruumiinrangaistukset ja sakot. Silti vankeuttakin käytettiin. Valtakunnan harvat poliittiset ja uskonnolliset vangit saivat istua kauan, mutta velkavankeus, tutkintavankeus ja varsinaiset vankeusrangaistukset olivat lyhyempiä. Turun raatihuoneella oli tungosta, sillä tutkintavankeuteen päätyi suuri joukko kaupunkilaisia aina velasta toisen vahingoittamiseen. Mikäli vankeusaika venyi, lähetettiin vanki yleensä Turun linnaan, jossa oli kruunun vankeja läänin alueelta ja paremmat vartiointimahdollisuudet.

Kun yksityishenkilö halusi toisen vangittavaksi esimerkiksi velan takia siihen saakka, että saatava tulisi maksetuksi, oli vankeutta vaatineella velvollisuus elättää vankinsa. Rykmentinkirjuri Johan Steenin piika Karin Thomasdotter valitti tammikuussa 1672 olleensa vangittuna epäillystä varkaudesta jo yli kahdeksan päivää. Hänellä oli vankilassaan tuskin mitään syötävää ja elantoa ja hän vetosi syyttömyyteensä. Valitus kannatti, sillä hän sai vastata vapaalta jalalta raastuvassa.

Vartiointi vankilassa oli lepsumpaa, kuin voisi kuvitella. Vangit karkasivat vähän väliä, kuten pyöveli Jöran Henriksson syyskuussa 1663. Tuomion julistamisen jälkeen hän kieltäytyi ehdottomasti menemästä vankilaan. Hän valitti käärmeiden ja matojen syövän hänet siellä. Hän pyysi sen sijaan vahtimestaria laittamaan hänelle jalkaraudat ja antamaan hänen oleskella vahtimestarin tuvassa, minkä Hemming sitten tekikin. Kun Hemming meni ulos, otti Jöran muurihakun ja avasi jalkarautansa sillä. Hän huusi, että tappaisi mieluummin jonkun puukolla kuin menisi hänelle langetetun tuomion täytäntöönpanoon.

Varkaudesta pidätetty laivamies Matts Larsson pantiin raatihuoneen vankilaan maaliskuussa 1641. Hän murtautui seuraavana yönä ulos ja pakeni. Kun hänet saatiin jonkin ajan kuluttua kiinni, laitettiin hänet jalkaraudoissa varaskellariin. Hänen onnistui kuitenkin avata raudat ja paeta jälleen. Kun hänet saatiin sitten uudelleen kiinni toukokuussa, kertoi hän vaimonsa tuoneen hänelle tiirikan, jolla hän irrotti raudat muurista. Hän onnistui avaamaan niiden lukon tikulla, mutta ei kyennyt näyttämään temppuaan oikeudelle. Lopulta hän tunnusti kaupunginpalvelijan vaimon antaneen hänelle rautojen avaimen.

Vahtimestarin velvollisuutena oli vartioida kaupunginpalvelijoiden kanssa vankeja, lämmittää huoneet ja toimittaa vangeille ruokaa. Myös vahtimestarin vaimo osallistui eri tehtäviin raatihuoneella. Kun karkaamiset toistuivat, sai Hemming lähteä toimestaan. Viimeinen niitti oli, kun Mårten Arp, joka istui raatihuoneella raudoissa laittomasta tupakkakaupasta, pyysi päästä raudoista mennäkseen saunaan. Hän pyysi vahtimestaria mukaan. 

Saunalle päästyään Mårten lähetti hakemaan tuopillisen viiniä ja meni ulos. Siellä hänellä oli hevonen ja varustettu reki valmiina ja hän pakeni, mutta vahtimestari ei tiennyt minne päin. Oikeus päätti, että vahtimestarin tuli istua Arpin sijaan vangittuna niin kauan, että tämä löytyisi. Mårten palasi myöhemmin selvittämään sotkunsa, mutta raati päätti erottaa vahtimestari Hemming Mårtensson. Häntä armahdettiin pitkän palveluksen vuoksi ja hänet otettiin marraskuun 15. päivä 1671 torivoudiksi. 

Veli Pekka Toropainen