keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Atle Wilskmanin kuolemasta 100 vuotta

Atle Wilskman vuonna 1918. Kuvaaja: Atelier 
Rembrandt. Kuva: Museovirasto.

Atle Wilskman (14.11.1883–30.6.1921) oli suomalainen sukututkija, jonka vanhemmat olivat professori Ivar Wilskman ja Mathilda Wilhelmina Roschier. Wilskman valmistui filosofian kandidaatiksi 1906 ja työskenteli sitten Helsingin yliopiston hallinnossa ja kirjastossa 1903–1920 ja Helsingin kaupungin apulaiskirjastonhoitajana 1920–1921. 

Wilskman oli ahkera sukututkija, joka julkaisi jo 1907 sukukirjan, Släkten Wilskman, omasta suvustaan. Kaksi vuotta myöhemmin hän sai Svenska litteratursällskapetilta tehtäväksi toimittaa aatelittomia sukuja koskevan kirjasarjan. Vuosien 1912 ja 1920 välisenä aikana ilmestynyttä Släktbok I-V -teossarjaa pidetään yhtenä modernin suomalaisen sukututkimuksen perusteoksena ja se ilmestyy edelleen SLS:n kustantamana. 

Lisäksi Wilskman julkaisi Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirjassa (vuosina 1917–1920 Vuosikirjan numeroissa 14, jotka löydät SukuHaustaja Kotiseutu -aikakauskirjassa joukon sukututkimuksia koskevia artikkeleita. Vuonna 1917 hän ehdotti, että kirkonkirjoja alettaisiin järjestelmällisesti kopioida tutkijoita varten. Suomen Sukututkimusseura ryhtyikin toteuttamaan ehdotusta 1920-luvulta lähtien. Kopiointityön tuloksista syntyi myöhemmin HisKi- eli Historiakirjat-tietokantaVoit nyt ladata rajoitetun ajan maksutta Släkten Wilskman -teoksen Sukututkijan verkkokaupasta!

Teoksia

  • Släkten Wilskman. Helsingfors 1907
  • Släktbok I, 1. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 107, 1. Helsingfors 1912 
  • Släktbok I, 2. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 107, 2. Helsingfors 1914
  • Släktbok I, 3. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 107, 3. Helsingfors 1916
  • Släktbok II, 1. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 138, 1. Helsingfors 1918
  • Släktbok II, 2. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 138, 2. Helsingfors 1920
  • Släktbok II, 3. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 138, 3. Helsingfors 1933
  • Släkten Wegelius. Utdrag ur släktbok. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 107, 3. Helsingfors 1977 (SukuHaku)

tiistai 29. kesäkuuta 2021

Nimenmuutokset

Sukunimien suomalaistamisliikkeen toimisto Vanhalla ylioppilastalolla 1906. Kuva: Museovirasto.






























Itä-Suomessa on käytetty periytyviä sukunimiä keskiajalta alkaen, kun taas Länsi-Suomessa on käytetty taloon perustuvia lisänimiä, jotka eivät olleet varsinaisia sukunimiä. Suomessa vastaa itsenäistymisen jälkeen vuonna 1920 säädettiin sukunimilaki (Laki sukunimestä 328/1920), joka edellytti kaikille suomalaisille pysyvää sukunimeä.

Aina 1800-luvun lopulle asti hallinnon, kirkon, oikeuslaitoksen, armeijan ja opetuksen kieli oli ruotsi, ja monet niiden parissa toimineet ottivat itselleen ruotsinkielisen nimen. Myöhemmin kansallishengen nousu johti siihen, että alettiin korostaa nimen ja kansallisuuden yhteyttä. Nimien suomalaistamisella tarkoitetaankin yleensä Suomessa kansallisaatteen hengessä tapahtunutta liikettä, jossa muita kuin suomenkielisiä, yleensä ruotsinkielisiä, sukunimiä muutettiin suomenkielisiksi. Joissain tapauksissa nimenmuutokset koskivat myös etunimiä.

Sukunimien suomalaistaminen alkoi ensimmäisen kerran vuonna 1875, kun joukko Helsingin keisarillisen Aleksanterin-yliopiston opiskelijoista suomalaisti oman sukunimensä. Johan Vilhelm Snellmanin syntymän satavuotispäivän yhteydessä vuonna 1906 kirjailija Johannes Linnankoski kehotti suomalaistamaan vierasperäiset sukunimet ja niinpä mainitun vuoden toukokuussa julkaistussa Suomalaisen Virallisen Lehden lisälehdessä noin 24 800 henkilöä ilmoitti suomalaistaneensa nimensä (SVL 109/12.5.1906). Nimistötutkimuksen dosentti Sirkka Paikkala on arvioinut, että vuoden 1906 aikana suomalaistettiin kaikkiaan 35 000 sukunimeä. Myöhemminkin vuoden 1906 kaltaisia suurnimenmuutoksia organisoitiin. Esimerkiksi vuosina 1919–1920 Vienan Karjalassa järjestettiin nimenmuutoskampanja, vuonna 1930 Viipurin läänissä toteutettiin joukkonimenmuutto ja vuonna 1935 Kalevalan riemujuhlavuonna järjestetyssä kampanjassa suomennettiin noin 100 000 nimeä.

Nimistötutkija Pirjo Mikkonen on käsitellyt väitöskirjassaan Otti oikean sukunimen – Vuosina 1850–1921 otettujen sukunimien taustat (2013) sitä, millaisia nimiä muutettiin, missä, milloin ja miksi. Väitöskirjassa tuodaan esille myös esille nimenmuutosten taustaa: kansan motiivit sukunimen muuttamiseen olivat hyvin erilaisia kuin sivistyneistöllä, eikä Mikkosen mukaan nimenmuutokset aina tapahtuneet välttämättä omasta aloitteesta. Mikkosen väitöskirja tekee selväksi sen, että jokaisella nimenmuutoksella on oma tarinansa.

Suomen Sukututkimusseuran SukuHaku-aineistopalvelusta löytyy hakemistot Suomen Virallisessa lehdessä julkaistuista nimenmuutoksista vuodesta 1888 alkaen sekä Finlands allmänna tidning -lehdessä vuosina 1875–1913, Karjalan vartia -lehdessä vuosina 1919–1920 ja Karjalanääni -lehdessä keväällä 1934 julkaistuista nimenmuutoksista. Lisäksi palveluun on tallennettu Oikeusministeriön luettelot nimenmuutoksista vuosilta 1935–1937. Palvelussa hakemistoon voi tehdä hakuja esimerkiksi uuden tai vanhan nimen mukaan, ja nimenmuutoshakemistojen käyttö vaatii kirjautumisen SukuHakuun, joka on Seuran jäsenpalvelu. Seuran vanhoilta verkkosivuilta aiemmin löytynyt nimenmuutostietokanta tietokanta ei ole enää käytettävissä.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Autonomian ajan suomalaiset sotilaat

Suomen kaartin sotilas teltan edessä lukemassa
sanomalehteä. Kuva: Museovirasto.

Keisariaikana suomalaiset sotajoukot eivät ottaneet juurikaan osaa varsinaisiin sotatoimiin, mutta tästä huolimatta keisariajalta löytyy runsaasti sotilasasiakirjoja ja niitä voi hyödyntää myös sukututkimuksessa. Mainittakoon kuitenkin, että Kansallisarkistossa säilytettävien joukko-osastojen ja niiden esikuntien arkistoista voi kuitenkin löytää tietoja esimerkiksi Krimin sodan aikaisista kahakoista ja Suomen kaartin osallistumisesta Turkin sotaan vuonna 1878.

Suomen suuriruhtinaskunnalle säädettiin oma asevelvollisuuslaki 1878 ja sen mukaisesti kaikki suomalaiset miehet tulivat kutsuntoihin sinä vuonna, jona he täyttivät 22 vuotta. Suomen sotaväki hajotettiin 1901–1905, joten käytännössä asevelvollisuus koski vuosina 1859–1883 syntyneitä miehiä.

Asevelvollisen palveluksen muoto ratkaistiin hänen kotipaikkakunnallaan järjestetyssä kutsuntatilaisuudessa. Tilaisuudessa suoritettiin arvannosto, jonka perusteella asevelvolliset jaettiin vakinaiseen väkeen ja reserviin. Pieni arvan numero johti kolmen vuoden vakinaiseen palvelukseen, suurempi kolmena kutsuntaa seuraavana kesänä järjestettyihin harjoituksiin lähiseudun reservikomppaniassa.  Ensimmäisenä kesänä reservin harjoitukset kestivät 45 päivää, toisena 30 ja kolmantena 15 päivää eli yhteensä 90 vuorokautta. Se, oliko nostettu arpa pieni vai suuri riippui mm. pitäjän väkiluvusta: etukäteen oli päätetty, montako asevelvollista kustakin kunnasta määrättäisiin kolmivuotiseen palvelukseen.

Arvalla valittujen lisäksi sotaväkeen liittyi vapaaehtoisia (ruots. frivillig) ja tarjokkaita (ruots. volontär). Vapaaehtoisesti ilmoittautuneet, kuten koulutetutkin, saivat palvelusaikaansa lyhennystä. Tarjokkaiden palvelusaika puolestaan oli enimmäismäärä eli kolme vuotta nostetun arvan numerosta riippumatta. Palveluksesta saattoi saada pysyvän vapautuksen esimerkiksi ammatin, perhetilanteen tai terveydentilan perusteella. Kutsunnoista, arvoista ja vapautuksista löytyy usein merkintöjä myös kirkonkirjoista.

Lähtökohtaisesti vakinaiseen palvelukseen valitut suorittivat palveluksen oman lääninsä tarkk’ampuja pataljoonassa. Halutessaan palveluspaikaksi saattoi valita myös Helsingissä sijainneen Suomen Kaartin tai Lappeenrannassa sijainneen Suomen Rakuunarykmentin, joka oli toiminnassa vuodet 1890–1901. Suomen kaarti eli Henkikaartin 3. Suomen Tarkk’ampujapataljoona toimi Helsingissä vuosina 1829–1905 ja se oli Venäjän keisarillisen henkikaartin ainoa suomalainen osasto sekä ainoa suomalainen joukko-osasto, joka toimi yhtäjaksoisesti suurimman osan keisariajasta.

Yksittäistä henkilöä arkistosta etsittäessä hyödyllisimpiä lähteitä ovat erilaiset miehistöluettelot eli katselmusrullat (ruots. mönsterverk, munsterrulla) sekä asevelvollisen sotaväen osalta myös kutsuntaluettelot. Katselmusluetteloita ei ole digitoitu, mutta kutsuntaluetteloista digitoituina löytyvät tällä hetkellä Oulun läänin kutsuntapiirin luettelot vuosilta 1881–1905. Keisariajan upseereita koskevia tietoja saattaa löytyä Kansallisarkiston Rauhankadun toimipaikassa säilytettävästä ansioluettelokokoelmasta, joka on käytettävissä myös digitoituna Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa. Myöhemmin itsenäisen Suomen armeijassa uraa upseerien osalta puolestaan kannattaa tarkistaa selvittää kantakortit sekä puolustusvoimien kantahenkilökunnan nimikirjat, joita säilytetään myös Kansallisarkistossa.

Suomen Sukututkimusseuran SukuHaku-aineistopalvelusta löytyy hakemistot autonomian ajan värvättyjen joukkojen katselmusluettelot vuosilta 1816–1879 sekä kutsuntaluettelot Mikkelin läänistä vuosilta 1881–1883 ja Turun ja Porin läänistä vuosilta 1887–1888. Lisäksi SukuHausta löytyy keisariajan sotilaisiin liittyen esimerkiksi digitoituina Hugo Schulmanin teos Finska kadettkårens elever och tjänstemän – Biografiska anteckningar 1812–1912 (1912) ja Oskar Wasastjernan teos Lifgardets Finska skarpskyttebataljons officerare och civile tjänstemän – Biografiska anteckningar (1887). Kirjallisuuden ja mainittujen hakemistojen käyttö vaatii kirjautumisen SukuHakuun, joka on Seuran jäsenpalvelu. Seuran vanhoilta verkkosivuilta aiemmin löytyneet katselmusluettelot eivät ole enää käytettävissä.

torstai 17. kesäkuuta 2021

Sukututkijan kesämuistio

Kesänviettäjiä Jänisjärven rannalla. Pälkjärvi. 1913. Kuvaaja: J. Wäistö. Museovirasto.























1. Suomen Sukututkimusseura on kesälomalla ja niin ikään suljettu 23.6.–8.8.2021.

2. Seuran kirjasto on seuraavan kerran avoinna torstaina 12.8.2021 klo 13.00–18.00. Samalla kirjaston uudeksi aukioloajaksi tulee torstai klo 13.00–18.00. Tarkemmin syksyn aukioloista ja mahdollisista turvaohjeista tiedotetaan elokuussa.

3. Sukutarinakilpailu on avoinna 29.8.2020 asti. Lue lisää Sukutarinakilpailusta.

Kesäpuuhaa sadepäiville

- Tutustu Seuran verkkosivujen uusiin tietosisältöihin!

- Katsele koulutustallenteita ja etäluentoja! Löydät ne Sukututkijan verkkokaupasta. Huom! Tarjolla on monia vielä kesän ajan maksuttomia tallenteita.

- Tutustu Seuran Videokirjasto esitelmiin! Teemasisällysluettelot Videokirjaston annista löydät täältä.

- Kuuntele podcasteja!

- Seuran YouTube-kanavalla voit katsella opastusvideoita Seuran verkkopalveluista ja sukututkimuslähteiden käytöstä.

- Muista myös SukuHaku! SukuHakuun lisätään jatkuvasti uusia digitoituja julkaisuja ja hakemistoja. Lisäksi sieltä löytyvät nimenmuutos-, merimies- ja kuoleeksi julistettujen tietokannat.

Suomen Sukututkimusseura toivottaa kaikille sukututkijoille oikein hyvää kesää!

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Siirtolaisuusinstituutin hallitus on myöntänyt vuoden 2021 John Morton -palkinnon Suomen Sukututkimusseuralle
























Siirtolaisuusinstituutin hallitus on perustanut vuonna 2010 John Mortonin nimeä kantavan tunnustuspalkinnon. Vuosittain jaettava palkinto myönnetään esityksestä muuttoliikkeiden ja monikulttuurisuuden hyväksi tehdystä erittäin ansiokkaasta työstä tai teosta. Palkintoon oikeuttavan teon on liityttävä suomalaiseen tai Suomessa tapahtuneeseen muuttoliikkeeseen.
 
Palkinnon jakamisen perusteluissa todettiin, että ”Seura on varsinkin viimeisen 10 vuoden ajan todella aktiivisesti tutkinut maassa muuttoa ja siirtolaisuutta mm. järjestämällä koulutuksia sukuaan tutkiville ja digitoimalla vanhoja asiakirjoja vapaaehtoisten voimin. Seura myöskin säilyttää sukututkimuksista julkaistuja sukukirjoja. Ja työ jatkuu edelleen. Seura tekee näkyvää työtä sukututkimuksen parissa ja on osallistunut mm. useita kertoja FinnFesteille, kun Siirtolaisuusinstituutti on ollut myös omalla siirtolaisrekisterillä antamassa palveluja. Siirtolaisuusinstituutilla on ollut pitkään yhteistyötä Seuran kanssa ja jo ihan Siirtolaisuusinstituutin alkuaikoina yhteistyö on ollut tiivistä. Seura on pitkään siten toiminut ja tehnyt arvokasta työtä. Maailmalla on paljon ulkosuomalaisia, jotka ovat kiinnostuneet Suomen juuristaan ja Suomen Sukututkimusseuralla on keskeinen rooli heidän avustamisessaan.”
 
Palkinto jaettiin Turussa 16.6.2021 ja sen vastaanotti Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtaja Jouni Elomaa, joka piti tilaisuudessa esitelmän ”Näkökulmia sukututkimukseen liikkuvuuden tutkimuksena”. Elomaa korostaa, että suomalainen sukututkimus on alusta lähtien ollut yksilöiden, perheiden ja sukujen liikkuvuuden historian tutkimusta mikrohistoriallisista lähtökohdista. ”Maan sisäinen muuttoliike ja kaupungistuminen on ollut yksi keskeisistä syistä sukuhistorialliseen kiinnostukseen. Voidaankin sanoa, että juurten tunteminen auttaa ihmisen identiteetin muodostumisessa ja sen kautta integroitumisessa uusiin yhteisöihin”, selostaa Elomaa sukututkimuksen ja muuttoliiketutkimuksen yhtymäkohtia.
 
Suomalaisten siirtolaisuus erityisesti Pohjois-Amerikkaan ja Ruotsiin on koskettanut lähes jokaista perhettä. Suomen Sukututkimusseura palvelee myös muualle muuttaneita suomalaisia ja näiden jälkeläisiä. Toisaalta sukututkimuksen kautta konkretisoituu myös se tosiasia, että omat juuremme ovat usein myös Suomen nykyisten rajojen ulkopuolella.
 
”Ihmiset ovat hyvin kiinnostuneet oman sukunsa siirtolaisuushistoriasta. Olemme huomanneet Siirtolaisuusinstituutissakin, miten suuren suosion vasta uudelleen avattu Siirtolaisrekisterimme on saanut”, kertoo Siirtolaisuusinstituutin toimitusjohtaja Saara Pellander. ”Myös useissa tuoreissajulkaisuissamme käydään läpi siirtolaisuusliikkeitä tietyn suvun siirtolaisuushistorian kautta. Sukututkimuksen ja siirtolaisuudentutkimuksen yhtymäkohdat ovat ilmeisiä, ja Sukututkimusseura tekee tässä todella arvokasta työtä kouluttamalla, digitoimalla asiakirjoja ja julkaisemalla aiheeseen liittyvää”, Pellander kehuu.
 
”Suomen Sukututkimusseura on hyvin kiitollinen tästä huomionosoituksesta samoin kuin pitkään jatkuneesta yhteistyöstä Siirtolaisinstituutin kanssa”, iloitsee Seuran puheenjohtaja Jouni Elomaa. ”Instituutin kirjasto, arkisto, eri tietokannat ja pyyteettömästi apuaan tarjonneet työntekijät ovat olleet korvaamattomia suurelle osalle suomalaisia sukututkijoita. Toivomme että Seuran jäsenten keskuudessa tehtävä kansalaistiede voi yhä suuremmassa määrin auttaa myös instituutin eri tutkimushankkeissa”, Elomaa jatkaa.
 
Lisätietoa palkinnosta ja aikaisemmista palkinnon saajista.

Katso YouTube-video palkintotilaisuudesta.

Kuolleeksi julistetut

Tytöt laskevat kukkakimput arkulle hautajaisissa 1930-luvun alussa. Kuva: Museovirasto.
























Kuolleeksi julistamisella tarkoitetaan tuomioistuimen päätöstä siitä, että kadonnutta henkilöä on pidettävä kuolleena. Päätöksessä määritellään päivämäärä, jolloin henkilön katsotaan kuolleen. Ensimmäinen laki kuolleeksi julistamisesta säädettiin keisariaikana vuonna 1901 (Laki kuolleeksi julistamisesta 15/1901). Tätä ennen kuolleeksi julistaminen perustui vuoden 1734 lain naima- ja perintökaariin (Ruotzin Waldacunnan Laki Wuonna 1734) sekä niiden myöhempiin muutoksiin. Naimakaaren 13. luvussa säädettiin, että yli kuusi vuotta kadoksissa olleen kadoksissa olleen miehen puoliso saattoi saada luvan uuteen avioliittoon. Lain perintökaaren 15. luvussa puolestaan määrättiin, että vainajan kadoksissa ollut perillinen menetti oikeuden perintöön oltuaan poissa 20 vuotta.

Vuoden 1901 lain mukaan kuolleeksi julistaminen oli mahdollista, jos vähintään kymmenen vuotta oli kulunut siitä, jolloin esimerkiksi kadonnut henkilö tiettävästi oli viimeksi ollut elossa. Jos henkilö oli täyttänyt 85 vuotta, julistaminen voitiin kuitenkin tehdä jo viiden vuoden jälkeen katoamisesta. Mainittua lakia muutettiin useita kertoja, kunnes vuoden 2005 laki kuolleeksi julistamisesta kumosi vanhan lain (Laki kuolleeksi julistamisesta 127/2005).

Kuolleeksi julistamista koskevan asian käsitteli se maaseudun kihlakunnanoikeus tai kaupungin raastuvanoikeus, jonka tuomiopiirissä kadonneella henkilöllä oli viimeksi ollut kotikunta. Jos henkilöllä ei ollut kotikuntaa Suomessa, hakemukset käsitteli Helsingin raastuvanoikeus. Varhaisimmat kuolleeksi julistamisasiat löytyvät tuomioistuinten varsinaisasiain pöytäkirjoista, ja myöhemmin hakemusasioista.

Hakemuksen kuolleeksi julistamisesta jättivät yleensä vainajan omaiset. Vuoden 1930 jälkeen myös virallinen syyttäjä saattoi tehdä hakemuksen saatuaan määräyksen maaherralta. Tällöin paikallinen alioikeus saattoi julistaa kuolleeksi joukon henkilöitä, joista ei vuosiin oltu saatu elonmerkkejä.

Suomen Sukututkimusseuran SukuHaku-aineistopalvelusta löytyy Kuolleeksi julistetut -hakemisto Suomen Virallisessa Lehdessä kuolleeksi julistamismenettelyssä kuulutetuista henkilöistä. Hakemisto kattaa kuulutukset vuosilta 1905–1954 ja sen käyttö vaatii kirjautumisen SukuHakuun, joka on Seuran jäsenpalvelu. Palvelussa hakemistoon voi tehdä hakuja esimerkiksi nimen tai paikan mukaan. Seuran vanhoilta verkkosivuilta aiemmin löytynyt kuolleeksi julistettujen tietokanta ei ole enää käytettävissä. Lisätietoja kuolleeksi julistamisista saattaa löytyä tuomioistuinten pöytäkirjoista, kuten edellä viitattiin. SukuHaussa olevien viitetietojen perusteella julkaistujen kuulutusten tiedot voi tarkistaa Kansalliskirjaston digitoimista Suomen Virallisista lehdistä

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Vahtimestari Normanin murha

Turun linna 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Museovirasto.















Ennen Turun lääninvankilan eli Kakolan valmistumista vuonna 1853 tutkintovankeja säilytettiin Turun linnassa. Kruununvankila sijaitsi esilinnan itäsiiven pyöreässä, kolmekerroksisessa tykkitornissa. Turun linnan muurit kätkevät sisäänsä monta synkkää tarinaa, joista yksi on vankilan vahtimestarin Johan Petter Normanin raaka murha 9. lokakuuta 1822.

Johan Petter Norman syntyi todennäköisesti Helsingin pitäjässä tammi–helmikuussa 1788. Hän muutti Turkuun vuonna 1813 toimien ensin meritullin vahtimestarina; loka- kuussa 1816 hänen ammatikseen mainitaan kivalteri. Alkuvuodesta 1817 lähtien Johan Petter Norman toimi Turun Kruununvankilan vahtimestarina.

Vangeille selvisi pian, ettei Norman ollut mukava mies. Hän oli viranhoidossaan kovakourainen ja sadistinen. Vankien parissa liikkuessaan hänellä oli kädessään keppi, jota hän ei empinyt käyttää vankien ojentamiseen. Normanin käytöksestä valitettiin usein ja hänen muun muassa väitettiin myyvän vangeille viinaa.

Valitukset eivät kuitenkaan johtaneet toimenpiteisiin ennen kuin vanki Johan Manelius tarttui sulkakynään ja laati 2. lokakuuta 1821 päivätyn valituskirjeen maaherralle syyttäen Normania ”hirvittävästä ankaruudesta” vankeja kohtaan. Maneliuksen kirjeen sävy on liioitteleva ja ruikuttava, mutta sen seurauksena Normanin viranhoito joutui tarkempaan syyniin. Siinä todettiin niin paljon huomautettavaa, että marraskuussa 1821 Norman vapautettiin vahtimestarin toimesta.

Uudeksi vahtimestariksi valittiin Erik Johan Forsberg, joka laiminlöi kaikkia tehtäviään, mutta etenkin vankien vartiointia. Karkaamisia sattui usein huippuna 16 vangin joukkopako syyskuussa 1822. Karkurit tavoitettiin pian, mutta tuolloin viimeistään selvisi, ettei Forsberg kyennyt vahtimestarin tointa hoitamaan. Norman kutsuttiin pikavauhtia takaisin.

Norman osoitti työssään entisenlaista ankaruutta rangaisten vankeja pienistäkin rikkeistä. Erityisesti joukkopakoon osallistuneita hän kohteli julmasti. Norman ehkä halusi – paitsi palauttaa järjestyksen vankilaan – myös kostaa kokemansa nöyryytyksen. Vangeissa heräsi kapinamieli.

Lokakuun 9. päivän iltana vahtimestari Norman suoritti kahden vartijan kanssa tavanomaista iltatarkastustaan vankiselleissä. Ensimmäisen kerroksen selliin astuessaan Norman huomasi erään vangin istuvan makuualustallaan ja kätkevän piippuaan. Norman löi kyseistä vankia korvalle, jonka jälkeen huoneen muut vangit hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Seuranneessa sekasorrossa kynttilät sammuivat ja pelästyneet vartijat säntäsivät pakoon jättäen vahtimestarin vankien käsiin.

Vangit löivät Normaniin 22 syvää haavaa veitsillä, nauloilla ja muilla rautaesineillä, joita myöhemmin löydettiin suuret määrät heidän kätköistään. Ne oli todennäköisesti salakuljetettu linnaan Forsbergin vahtimestarikaudella ja olleet piilotettuna uunin savukanavaan. Norman oli kuollut jo paljon ennen kuin apuun hälytetyt sotilaat ehtivät paikalle.

Linnaoikeus langetti aikanaan kaikille ”murhahuoneen” vangeille ankaran rangaistuksen. Neljä tuomittiin kuolemaan, muut saivat raipparangaistuksen. Oikeus totesi, että murha oli ennalta suunniteltu, sillä vangit saattoivat puhua vapaasti keskenään ulkoillessaan linnan pihalla.

Vahtimestari Normanin murhan seurauksena kuri vankiloissa tiukkeni huomattavasti. Vankien ulkoilua rajoitettiin ja kahlitsemista lisättiin. Kun vahtimestari jatkossa kävi vankiselleissä, hänellä oli turvanaan kahden vartijan lisäksi neljä aseistettua sotilasta. Normanin väitetään yhä kummittelevan linnan vankikopissa.

Pirjo Terho

 

perjantai 4. kesäkuuta 2021

Hyvää puolustusvoimien lippujuhlan päivää

Tasavallan presidentti P. E. Svinhufvud ottaa vastaan Suomen sotaväen lippujuhlapäivän paraatin Senaatintorilla 16.05.1935. Svinhufvudin takana vasemmalla sotamarsalkka C. G. Mannerheim, josta vasemmalla kenraalimajuri Aarne Heikinheimo ja kenraalimajuri Edvard Hanell. Heidän takanaan vasemmalta eversti Armas-Eino Martola, kenraalimajuri Väinö Valve ja everstiluutnantti Alonzo Sundman. Svinhufvudista oikealle kenraaliluutnantti Hugo Österman, puolustusministeri Arvi Oksala, eversti Heikki Kekoni ja eversti Jarl Lundqvist. Östermanin takana kenraalimajuri Lauri Malmberg. Kuvaaja Aarne Pietinen. Kuva: Museovirasto.

























Puolustusvoimain lippujuhlan päivää vietetään 4.6. Se on puolustusvoimien juhlapäivä ja virallinen liputuspäivä. Lippujuhlapäivänä jaetaan myönnetyt kunniamerkit ja ylennetään ansioituneita sotilaita ja reserviläisiä.

Sotaväen lippujuhlaa on vietetty vuodesta 1919 lähtien. Alun perin päivää vietettiin 16.5. sisällissodan valkoisten järjestämän voitonparaatin muistoksi. Presidentti K. J. Ståhlberg vahvisti sotaväen lippujuhlan viralliseksi juhlapäiväksi vuonna 1921. Lippujuhlapäivä määrättiin viralliseksi liputuspäiväksi vuonna 1934.

Talvisodan jälkeen keväällä 1940 puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim antoi päiväkäskyn, jonka mukaan 16.5. ei järjestetä juhlallisuuksia. Tällä pyrittiin korostamaan kansallista yhtenäisyyttä. Päiväkäskyssä määrättiin ajallisesti lähellä ollutta toukokuun kolmatta sunnuntaita vietettävän yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäivänä, nykyisenä kaatuneiden muistopäivänä.

Ylipäällikkö Mannerheimin täyttäessä jatkosodassa 75 vuotta 4.6.1942 Suomen valtioneuvosto antoi hänelle Suomen marsalkan arvon ja määräsi syntymäpäivän puolustusvoimain lippujuhlaksi. Juhlapäivän yleisenä nimenä oli Suomen marsalkan syntymäpäivä, kunnes sen tilalle tuli nykyinen nimi vuonna 1950. Vuodesta 1952 lähtien alettiin puolustusvoimain lippujuhlan päivää viettää paraatein, joita järjestetään eri paikkakunnilla.

Sukututkija voi etsiä sodissa palvelleiden tietoja voi vaikka Sotasamposta. Sodissa palvelleiden Lottien tietoja voit etsiä Lottagalleriasta. Seuran verkkosivujen Militaria-sivulta löydät kattavan valikoiman linkkejä sotilaisiin ja sotiin liittyviin aineistoihin.

Kesäretkivinkiksi voisi vielä mainita tänä vuonna lippujuhlan päivänä Mikkelissä avautuvan Tiedekeskus Muistin, joka pyrkii tuomaan aivan uudella tavalla koettaviksi ihmisten ja yhteiskunnan sodan ajan todellisuuden.

tiistai 25. toukokuuta 2021

Huumorintajuiset turkulaiset

Vuoden 1632 porvariluettelossa esiintyvät kaikki tässä tekstissä
mainitut nimityypit.Turun kaupunginarkisto, TRO BIa:4. 
Turussa käytettiin 1500- ja 1600-luvuilla nimiä, jotka kuuluivat useaan eri ryhmään. Näitä nimiä merkittiin kaupungin tulliluetteloihin ja oikeuspöytäkirjoihin.

Ulkomaalaisilla valtaporvareilla oli sukunimensä, jotka kulkivat sukupolvesta toiseen, kuten Plagman, Såger ja Wittfooth. Alempi porvaristo käytti pelkkää patronyymiä tai usein sen talon nimeä, jonka perhe omisti. Tällaisia nimiä olivat esimerkiksi Anttila, Fläskilä, Kissala ja Tallila. Perheen nimi voitiin muokata myös talon nimestä, kuten esimerkiksi Fläskilästä saatu nimi Fläske. Erityisesti ulkomaisilla käsityöläisillä saattoi olla sukunimi, mutta siihenkin lisättiin yleensä ammatista kertova nimi Guldsmed, Skomakare tai Tynnebindare. Koko nimi kuului siis Mårten Lamberts Skomakare.

Oman ryhmänsä muodostavat erityisesti 1500-luvulla käytetyt kaksiosaiset suomenkieliset nimet, jotka katoavat nimistöstä lähes täysin 1600-luvun alussa, ja viimeisetkin saman vuosisadan puolivälissä joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Nämä nimet lyhenivät 1600-luvulla niin, että esimerkiksi Ruskeapäästä käytettiin nimeä Ruskea. Tosi tämä nimi muuttui saman vuosisadan kuluessa Miltopaeukseksi, kuten myös esimerkiksi Åhrapää, josta versoi Arppe-suku. Myös monet muut suvut ottivat käyttöönsä lähinnä latinasta tai ruotsista lainatun nimen.

Näillä suomenkielisillä nimillä on usein jotakin ominaisuutta kuvaava merkitys. Niissä tulee harvinaisella tavalla esille myös 1500-luvun turkulaisten huumorintaju. Vastaavia esimerkkejä on samalla vuosisadalla löydettävissä myös maaseudulta. Laajimman ja pisimpään käytössä säilyneen ryhmän näistä muodostavat pää-nimet. Vuonna 1549 mainitaan Knut Paljaspää ja vuonna 1609 Sigfrid Kokkapää ja Henrik Alapää. Vuoden 1632 porvariluettelossa näitä nimiä on vilisemällä: Anders Tasapää, Matts Isopää, Eskil Luupää, Eskil Ruskeapää, Thomas Åhrapää, Jöns Utupää, Mårten Kahrapää ja Nils Satopää.

Toisena ryhmänä olivat poika-nimet. Vuonna 1549 kaupungissa asui porvari Markus Hyvämuorinpoika ja vuonna 1582 Hans Muorinpoika. Olivatko 1609 mainitut Erik Miehenpoika ja Erik Arkapoika toistensa vastakohtia, ei selviä asiakirjoista. Ja mahtoiko vuonna 1574 mainittu Markus Hurmuripoika vastata nimeään?

Kaupungissa ei voinut olla samaan aikaan kahta porvaria, joilla oli sama nimi. Tämä olisi sekoittanut kaupankäynnin, sillä muissa kaupungeissa olevien kauppakumppanien piti olla varmoja tavaroiden lähettäjän ja tilaajan henkilöllisyydestä. Kun Turussa oli vuonna 1549 jo yksi Mickel Rakki, ei hänen porvarisoikeudet saanut Mickel-poikansa voinut kantaa samaa nimeä, vaan hänestä tuli Rakinpenikka. Saman logiikan mukaan vuonna 1632 saman tontin kahdella puolikkaalla asui kaksi Jöns-nimistä porvaria, Pillu ja Sianpillu.

Muita ominaisuuksia kuvaavia nimiä esiintyy mainituissa asiakirjoissa taajaan. Vuoden 1549 tulliluettelosta löytyvät Henrik Pahajalka, Lasse Mustakulli, Sigfrid Punasaapas, Lasse Mesileipä, Lasse Järvihauki, Henrik Paharauta, Henrik Hiljainen ja Anders Karvatasku, jonka suku on saanut Turkuun kadunkin.

Vuosisadan lopulla ja 1630-luvulla asiakirjoihin pääsivät esimerkiksi Anders Hassuparta, Filpus Mustasuu, Matts Tomuhousu, Grels Huithattu, Thomas Suolenkääntäjä, Jakob Kaalinkaataja ja Eskil Ymmyriäinen. Jotkin moderneilta tuntuvat sanat ovat vanhoja, mutta muuttaneet merkitystään, kuten 1584 mainitun Anna Rambon ja 1609 kirjatun Olof Persun nimet.

Veli-Pekka Toropainen

Toim. huom. Voit myös tutustua Turkuun ja Turun historiaan Veli-Pekka Toropaisen laatimalla "Synnin ja oikeuden paikat 1600-luvulla" -  omatoimisella tai vaikka virtuaalisella - kävelykierroksella. Lue lisää https://www.turku.fi/kulttuuri-ja-liikunta/kulttuuri/kulttuurikuntoilureitit/synnin-ja-oikeuden-paikat-1600-luvulla.

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Seuran verkkosivujen uudistaminen














Suomen Sukututkimusseuran verkkosivuja on uudistettu, päivitetty ja virtaviivaistettu kuluneen kevätkauden aikana. Tietosivuilta löytyy nyt kattavasti tietoa sukututkimuksen aloittamisesta, perusteista ja lähteistä. Loppukevään aikana Seurassa toteutetaan myös palvelinsiirto ja SukuHakuun tullaan siirtämään Seuran vanhojen verkkosivujen aineistoja.

Päivitetyt ja uudet tietosivut

Uudistuksen yhteydessä Seuran verkkosivujen Sukututkijan lähteet -osion vanhoja tietosivuja päivitettiin ja uusia sivuja luotiin. Samassa yhteydessä on tarkistettu ja päivitetty myös sivuilta löytyvät linkit. Tavoitteena on, että mainittu osio yhdessä sukututkimuksesta ja sen aloittamisesta kertovan osion kanssa toimii eräänlaisena sukututkimuksen perusoppaana, jonka avulla pääsee alkuun omatoimisessa alkuperäislähteiden tutkimuksessa.

Sukututkimuksen perusteista kertovasta Mitä sukututkimus on? -osiosta löytyy nyt puolestaan uudet tietosivut sukututkimuksen aloittamisesta, geneettisestä ja ortodoksisesta sukututkimuksesta ja edunvalvonnasta. Osiosta löydät esimerkiksi kymmenen vinkkiä oman sukututkimuksen aloittamisesta hyödyllisine linkkeineen. Lähteitä kokoavaan osioon puolestaan on lisätty muun muassa uudet HisKistä, sukututkimuksen peruslähteistä, kirkonkirjoista sekä arkistoista ja kirjastoista kertovat tietosivut. Esimerkiksi HisKi-sivun kautta löytyy tietoa tietokannasta, sen käytöstä ja joukkoistetusta uusien tietojen tallentamisesta tietokantaan.

Seuran sivuilla on myös luettelot sukuseuroista, sukututkimusyhdistyksistä ja ammattisukututkijoista. Mikäli teidän seuranne tai yhdistyksenne nimeä ei löydy mainituista luetteloista, tai haluat päivittää tietoja, ota yhteys Seuran toimistoon (seura@genealogia.fi). Samaan osoitteeseen voit vinkata myös sukututkimuksen kannalta hyödyllisiä sivustoja ja palveluita, joihin voidaan lisätä linkki verkkosivujen tietosivuille.

Seurassa toteutettava palvelinsiirto

Kuluvan kevään aikana Seurassa toteutetaan verkkosivujen uudistamisen ja päivittämisen lisäksi myös muita muutoksia ja uudistuksia. Ajan saatossa Seuran vanha palvelin on hidastunut ja se on muuttunut epävakaaksi, minkä vuoksi palvelimesta joudutaan luopumaan. Palvelinsiirron yhteydessä Seuran nykyiset verkkosivut ja verkkopalvelut tullaan siirtämään uudelle palvelimelle loppukevään aikana. Siirrosta johtuen osa sivuista ja palveluista on ollut valitettavasti poissa käytöstä, mutta tilanne palautuu entiselleen palvelinvaihdon myötä.

Palvelinsiirron yhteydessä Seura luopuu kokonaan vanhojen 1990-luvulta periytyvien verkkosivujen osista ja vanhoista tietokannoista. Tästä johtuen esimerkiksi edellä mainituilta tietosivuilta löytyneet artikkelit ja muut julkaisut sekä Hautakivitietokanta tullaan siirtämään tutkittavaksi SukuHaku-aineistopalvelun kautta. Seuran vanhoista tietokannoista merimiehet, nimenmuutokset ja kuolleeksi julistetut on siirretty jo aikaisemmin SukuHakuun.

Koska SukuHakuun siirrettävänä on paljon aineistoa, siirto ei tapahdu hetkessä, ja tästä johtuen palvelujen ja aineistojen käytössä saattaa ilmetä katkoja. Mahdollisista pidemmistä käyttökatkoista tiedotetaan Seuran toimesta erikseen. Aineistosiirtojen edistymistä SukuHakuun voi seurata palvelun etusivuilta löytyvästä uusiempien aineistojen listauksesta.

Katso myös opastusvideo uusien tietosivujen sisällöistä.

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Kaatuneitten muistopäivä

Sankarivainajien muistojuhla Messuhallissa. Oikeassa reunassa edessä Risto Ryti, keskellä eturivissä oikealta lukien Jukka Rangell vaimoineen, Rudolf Walden vaimoineen ja K.A. Fagerholm. Toisessa rivissä vasemmalta lukien Väinö Valve vaimoineen ja Lauri Malmberg. Kuvaaja: F. E. Fremling 1941–1943. Museovirasto.


Kaatuneitten muistopäivää vietetään Suomen aluetta ja suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa kaatuneiden ja muillakin tavoin sodan takia kuolleiden muistoksi. Puolustusvoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim määräsi päiväkäskyssään talvisodan jälkeen keväällä 1940 toukokuun kolmatta sunnuntaita vietettävän ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”. Vuodesta 1977 lähtien kaatuneitten muistopäivä on ollut vakiintuneena liputuspäivänä.

Lähes kaikilla suomalaisilta löytyy esipolvista tai lähisuvusta sotiin osallistuneita tai sodissa kaatuneita. Itsenäisyyden ajan sotilaiden ja asevelvollisten tutkimuksessa yksi tärkein lähde on kantakortti, joka on laadittu jokaisesta puolustusvoimissa palvelusta suorittaneesta henkilöstä. Kantakortti sisältää tiedot palveluksesta puolustusvoimissa kutsuntoihin osallistumisesta joko kotiuttamiseen, kaatumiseen tai eläkkeelle jäämiseen saakka.

Ensimmäiset järjestelmällisesti laaditut kantakortit tehtiin vuonna 1897 syntyneelle ikäluokalle, joka oli itsenäisessä Suomessa ensimmäisenä kutsuntaikäinen vuonna 1919. Yksittäistapauksissa kantakortti saattaa olla myös aikaisemmin syntyneellä henkilöllä esimerkiksi silloin, kun hän on toiminut puolustusvoimissa sen ensimmäisinä vuosina aloittamatta palvelustaan varusmiehenä. Kansallisarkistossa säilytetään kantakortteja vuonna 1949 syntyneeseen ikäluokkaan asti ja tätä uudempia kortteja säilytetään Sotilaslääketieteen arkistossa Viitasaarella.

Kansallisarkisto on digitoinut talvi-, jatko- ja Lapin sodassa kaatuneiden sotilaiden kantakortit ja koonnut ne Kaatuneiden henkilöasiakirjat -kokoelmaksi. Kokoelma on tutkittavissa Digitaaliarkiston ja Astia-palvelun kautta. Mainituista palveluista kantakortit löytävät esimerkiksi hakemalla kaatuneen henkilön koko nimellä kirjoittamalla hakukenttään "Kantakortit sukunimi etunimi" tai voit vain sukunimellä kirjoittamalla "Kantakortit sukunimi".

Kansallisarkisto ylläpitää myös Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneiden tietokantaa, joka sisältää tietoja lähes 95 000 viime sotien aikana puolustusvoimien palveluksessa menehtyneestä suomalaisesta ja Suomessa palvelleista ulkomaalaisesta. Tämän tietokannan tietoja voi hakea myös Sotasammossa, jossa on mahdollista tutkia myös esimerkiksi sodassa kaatuneiden vaiheita talvisodassa, jatkosodassa ja Lapin sodassa.

Mannerheim-ristin ritareiden hautoja ja sankarihautoja voi etsiä Seuran Hautakivitietokannasta ja Suomen kirkkoja ja hautausmaita -palvelusta. 

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Hyvää Snellmanin päivää!

Johan vilhelm Snellman,
Daniel Nyblinin kokoelma,
Museovirasto
Johan Vilhelm Snellman (12.5.1806 – 4.7.1881) oli suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies sekä yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Häntä pidetään Suomen kansallisfilosofina ja yhtenä tärkeimmistä kansallisista herättäjistä.

Snellman aloitti opinnot 16-vuotiaana Keisarilliseen Turun Akatemiassa. Samaan aikaan opinnot aloittivat myös J. L. Runeberg ja Elias Lönnrot. Turun akatemian opiskelijoiden keskuudessa oli syntynyt Turun romantiikaksi kutsuttu liike. Se pohjautui pohjoismaiseen ja saksalaiseen romantiikkaan ja tähtäsi suomalaisen kansallistunteen herättämiseen ja suomenkielisen kulttuurin kehittämiseen.

Opiskeluaikanaan Snellman ystävystyi monien opiskelijoiden kanssa, joista tuli myöhemmin merkittäviä suomalaisen kulttuurin puolestapuhujia ja kehittäjiä. He kokoontuivat toistensa koteihin keskustelemaan kirjallisuudesta ja filosofiasta, ja kutsuivat ryhmäänsä Lauantaiseuraksi. Seuraan kuuluivat Snellmanin lisäksi muun muassa Johan Ludvig Runeberg ja hänen vaimonsa Fredrika, Zacharias Topelius, Johan Jakob Nervander ja                                                              Fredrik Cygnaeus.

Valmistuttuaan Snellman ei saanut professuuria useista yrityksistään huolimatta ja vuonna 1843 hän muutti Kuopioon, jossa hän otti vastaan nimityksen yläalkeiskoulun rehtoriksi. Snellman kykeni kuitenkin vaikuttamaan Kuopiostakin käsin koko maan asioihin; tästä näkyvin esimerkki oli hänen perustamansa sanomalehdet. Niissä oli vahva sivistyksellinen ote ja ne sisälsivät kansallismielistä valistusta ja yhteiskuntakritiikkiä. Vuodesta 1844 Snellman julkaisi ruotsinkielistä Saima- ja suomenkielistä Maamiehen Ystävä -viikkolehteä. Viranomaisten 1846 lakkauttaman Saima-lehden tilalle hän perusti lehden Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning. Snellman muutti Kuopiosta Helsinkiin vuonna 1849 ja vuonna 1856 hänelle avautui Helsingin yliopiston siveys­opin sekä tieteiden järjestelmän professorin virka. 

Senaattorina Snellman toimi vuosina 1863–1868. Hänet kutsuttiin 1863 valtiovaraintoimituskunnan päälliköksi ja hän vaikutti ratkaisevasti siihen, että Suomeen saatiin asetus suomen kielen oikeuksista. Hän saattoi päätökseen Suomen rahanuudistuksen, jonka seurauksena Suomi sai oman rahayksikön, markan, vuonna 1865.

Snellman aateloitiin vuonna 1866 ja hän toimi aatelissäädyssä sukunsa edustajana valtiopäivillä 1867, 1872 ja 1877–1878. Lauantaiseurasta syntyneen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä Snellman toimi vuosina 1870–1874.

Snellmanin päivää on vietetty hänen syntymäpäivänään 12.5. jo 1800-luvun lopulta lähtien. Kun Snellmanin syntymästä oli kulunut 100 vuotta 12.5.1906, järjestettiin muiden juhlallisuuksien ohessa suuri sukunimien suomalaistamiskampanja. Nimenmuuttokampanjan suunnittelivat Kotikielen seura sekä ylioppilasjärjestöt Suomalainen Nuija ja Ylioppilaiden keskusteluseura. Niiden johdolla perustettiin ympäri maata nimenmuuttotoimikuntia. Kampanjan tuloksena noin 25 000 suomalaista eri yhteiskuntaluokista muutti sukunimensä. Nimenmuutokset hoidettiin ja ilmoitettiin tuolloin lehti-ilmoituksilla. Nimenmuutostietokannan löydät Seuran SukuHaku-palvelusta.

Useat Snellmanit itse muuttivat 1906 sukunimensä Virkkusiksi pohjaten vanhaan perimätietoon, jonka mukaan Snellmanit polveutuivat Virkkunen-nimisestä talonpojasta, joka olisi koulumenestyksen myötä ottanut itselleen nimen Snellman. Tämä teoria ei kuitenkaan pidä paikkaansa. SukuHaku-palvelusta löydät Heikki Impiwaaran Juhana Vilhelm Snellmanin 32 esivanhempaa, joka on julkaistu Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirjassa 7 (1923). Voit myös lukea lisää Snellmanien suvusta sukuseuran sivuilta.

Muistathan myös, että Seuran jäsenenä saat myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran normaalihintaisista kirjoista 30 % alennuksen SKS:n verkkokaupassa ja Tiedekirjasta. SKS:n verkkokaupassa
 saat alennuksen käyttämällä ostoskorissa etukoodia SUKUTUTKIJAT.

Lue lisää Snellmanista Akatemiasamposta ja Kansallisbiografiasta.

tiistai 4. toukokuuta 2021

Teettäisinkö DNA-testin?

Koska minulta on varsin useasti kysytty neuvoja DNA-testin valintaan ja tulkintaan kirjani Tuntematon sotavanki jälkeen, ajattelin tässä jakaa oman vinkkilistani, jonka julkaisin ensimmäisen kerran blogissani Kadonneen suvun metsästäjä noin vuosi sitten. Päivitin kirjoitusta ja otin huomioon uusia ja tarpeellisia näkökulmia. Ajatuksena on, että nimenomaan ensimmäistä tai toista DNA-testiään miettivä löytäisi tästä ideaa siihen, minkä testin valita.

Geneettinen sukututkimus ei ole enää ”uusinta uutta” ja voimme jo varmasti todeta, että se on tullut jäädäkseen. DNA-testi vie sukututkimuksen uudelle tasolle, se vahvistaa tai kumoaa oletettuja tietoja, sillä kaikkihan on oletusta, vaikka siitä olisikin mustaa valkoisella seurakunnan arkiston papereissa. Vasta DNA-testi vahvistaa sukulaisuuden. 

Testi voi avata polkuja sukumysteereiden äärelle tai johtaa ennen tietämättömän sukuhaaran luo. Sanonkin aina, että ”DNA-testi tuo yllätyksen mukanaan” en ole kuullut, että kukaan olisi saanut itsestään tismalleen odottamansa tulokset.

Paitsi tietysti omaa sukututkimusta vahvistamaan, DNA-testi voi olla myös mainio lahja ja esimerkiksi joulun tienoossa kaikissa firmoissa onkin huomattavat alennukset.

Seuraavassa omat vinkkini DNA-testin valintaan. Korostan, että olen itse maksanut kaikki tekemäni testit, eikä minulla ole mitään yhteyksiä näihin amerikkalaisiin kaupallisiin yrityksiin, joista seuraavassa kirjoitan. Näissä firmoissa työskentelevät ihmiset eivät ole tuttujani, en ole heidän kanssaan henkilökohtaisesti koskaan asioinut, enkä ole koskaan hyötynyt rahallisesti tai muilla tavoin yhdestäkään DNA-testejä kauppaavasta firmasta. En ole ollut heidän vieraanaan, en ole kiertänyt heidän laboratoriossaan, en ole millään tavalla eri asemassa suhteessa heihin, kuin kuka tahansa tavallinen kuluttaja. Minulla on DNA-testeihin täysin tavallisen kuluttajan käytännöllinen ja puolueeton suhde ja arvioin testejä tästä näkökulmastani.

Mikä testi valita? Se riippuu siitä, mitä haluat tietää!

1. Olen kiinnostunut sukututkimuksesta ja haluaisin selvittää, mitä uutta tietoa DNA-testi voisi tuoda suomalaisiin juuriini?

Tilaa Family Tree DNA:n Family Finder. Tällä testillä saat muutamia tuhansia serkkuosumia, eli kaikki ne, jotka ovat testin teettäneet ja ovat sinulle sukua. Tämä lienee yleisimmin teetetty testi Suomessa (mutta ei esimerkiksi Yhdysvalloissa) ja jos sukusi on pääosin Suomesta, tällä on hyvä aloittaa DNA-testeihin tutustuminen. Liity samalla Finland DNA -projektiin. Saat todennäköisesti alennuksia testistä! Samalla kannattaa kurkata saatko testiin alennuskupongin Facebookin Suomi DNA-ryhmässä (joulun aikaan niitä on jaossa). Tällä hetkellä tämä testi näyttää maksavan 59 taalaa.

Facebookissa on monia ryhmiä, joissa keskustellaan DNA-testeistä. Niiden tarjoamia keskusteluavauksia suosittelen tutkimaan, mutta kannattaa tiedostaa, että osalla sivustoista keskustellaan vain Family Tree DNA:n testeistä. Onneksi asenteet ovat pikkuhiljaa vapautumassa ja kukaan ei nettikeskustelussa tule sinulle ensimmäiseksi toivottavasti toteamaan: ”ostit sitten ihan väärän testin” kuten minulle kävi vuonna 2014.

2. Haluan tutkia suomalaisia, venäläisiä tai ruotsalaisia juuriani?

Tilaa Family Tree DNA:n Family Finder. Tässä firmassa löytyy kattavasti Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä testanneita.

Jos haluat saada paremman kokonaiskuvan siitä, kuinka paljon sinulla on lähiseudulla "serkkuosumia", sitten 23andMe on myös hyvä ratkaisu, koska siellä on paljolti eri testattuja kuin Family Tree DNA:ssa. Kiinnostavimmat osumani: kaukainen baskiserkku, tataarimies ja isän haploryhmän karjalaisosumat ovat löytyneet sieltä. Yleensä tämä testi maksaa 199 dollaria ja siitä voi ostaa myös halvemman version, jossa on vain sukulaisuustiedot (yleensä 99 dollaria), koko summalla saa nimittäin terveystiedotkin itselleen.

Skandinaviasta ja Venäjältä on muutettu paljon Yhdysvaltoihin. Joskus tämä muuttoliike tuottaa kiinnostavaa tietoa omista suomalaisista juurista. Eli lisätietoa voi saada myös markkinoiden suurimmasta DNA-firmasta eli Ancestrysta. Tämä testi on yleensä noin 100 dollaria ja en ole toistaiseksi onnistunut löytämään sellaista alennusta, joka olisi voimassa Suomessa.

3. Haluan tietää isä- ja äitilinjani eli haploryhmät?

Jos olet yleisesti utelias tietämään mihin haploryhmiin kuulut, tee 23andMe. Jos olet mies, saat selville sekä isälinjasi, että äitilinjasi. Tämä testi ei ole riittävän tarkka, että saisit lopullisen paikkasi haplopuussa selville. Tämä on kuitenkin kirkkaasti edullisin tapa selvittää haploryhmä. 23andMe on myös ehkäpä sivustoltaan helpoiten ymmärrettävä, intuitiivisempi kuin Family Tree DNA (tämä ei ole vain oma mielipiteeni, vaan olen kuullut tämän muutamilta vanhemmilta henkilöiltä, jotka eivät osaa kovin hyvin englantia). 

Jos haluat saman tien sukeltaa syvälle ja tietää tarkasti haploryhmistä (ja sinulla on useampia satasia) tilaa Family Tree DNA:n Y-DNA- tai MtDNA -testit. Nämä maksavat, joten kannattaa kytätä alennuksia ja käydä läpi esim. aiemmin mainitsemaani Facebookin sivua joulukuussa, jossa ihmiset jakavat heille ylimääräisiä alennuskuponkeja. Huom! Miehenä voit selvittää sekä isä- että äitilinjasi, naisena saat vain äitilinjan selville.

4. Haluan löytää siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin menneitä sukulaisia?

Aloita Ancestryn testillä, siellä on laajin otanta amerikkalaisia. Tämän testin (samoin kuin Family Finderin tai 23andMe:n) voit viedä Gedmatchiin joka on maksuton. Sieltä saat lisää osumia tietoosi.

Gedmatchissa kirjaudut sisään ja siellä on hyvät opasteet, kuinka muussa firmassa teettämäsi testin raakadata tuodaan Gedmatchiin.

5. Haluan liittyä erilaisiin projekteihin ja keskusteluryhmiin, jossa voin kysellä neuvoja DNA-testini jälkeen.

Tee Family Tree DNA:n Family Finder, siellä on paljon projekteja. Lisäksi Facebookin sivuilla puhutaan yleensä vain Family Tree DNA:n testeistä, joten sen tietämys on Suomessa suurin. 

Olen aikanaan itse seurannut aktiivisesti 23andMe:n keskustelusivuja ja olen pitänyt niitäkin antoisina.

6. Haluan tietää lisää omasta etnisyydestäni! Onko suvussani saksalaisia, venäläisiä, romaneja tms.?

Family Tree DNA:n testi kertoo, jos sinulla on esivanhempia itäisessä Euroopassa (ei jaottele Venäjää osiin) tai jos sukua on Keski-Euroopassa tai muualla. Testi antaa myös outoja ”kaikuja” eli suomalaiset saavat usein prosentteja kaukaisiin ja eksoottisiin kohteisiin, ne tulevat luultavasti hyvin kaukaa historiasta, kun kansoja on vaeltanut Siperiasta eri suuntiin.

23andMe:n testi antaa arvion, onko mahdollinen venäläinen isovanhempi elänyt 1700- tai 1800-luvulla. Testi jaottelee etnisyyden pienempiin ryhmiin. Ainakin taustaltaan monikulttuurinen kaverini, jolla on vanhemmat Ranskasta ja Ruotsista, isovanhempia Portugalista ja kaukaisempia juuria Espanjaan ja Hollantiin, eli hyvin sekava yleiseurooppalainen kattaus, sai koko etnisyytensä esiin kauniilla karttakuvalla: 23andMe ei hämääntynyt.

Ancestryn testiä pidetään myös hyvänä. (En suosittele My Heritagen testiä tässä suhteessa, se näyttää antavan aivan outoja tuloksia, mutta tilanne saattaa heilläkin muuttua, kun saavat lisää testattuja.)

Kun olet saanut testitulokset, noudata kohdan neljä ohjetta ja mene datasi kanssa Gedmatchiin. Siellä saat lisätietoa etnisyydestä, suomalaisuus jaetaan itään ja lähteen, on Kainuuta ja Karjalaa, Inkerinmaata jne. Osa arvioista perustuu varsin pieniin vertailuryhmiin, silti jossain siellä erilaisia työkaluja kokeilemalla ja omaa tietämystään terävästi sukutietoihin yhdistämällä, voi päästä kiinni kiinnostaviin loppupäätelmiin.

Samoin suosittelen maksutonta DNALandia joka antaa myös hyvää tietoa etnisyydestä.

7. Olen teettänyt jo DNA-testin ja mietin mitä kannattaisi tehdä seuraavaksi?

Tämä riippuu siitä, mitä etsit. Jos olet teettänyt Family Finderin, silloin YDNA tai MtDNA-testit Family Tree DNA:lla voisivat olla kiinnostava jatko. Käy ihmeessä myös lataamassa maksuttomat Gedmatch ja DNALand. Myös My Heritageen voi viedä datansa ilmaiseksi.

Jos olet teettänyt 23andMe:n, voit myös ladata datasi Family Tree DNA:lle (tämä tosin riippuu, milloin olet testisi teettänyt, testiä uusitaan aika tiheään tahtiin ja siitä johtuen kaikki versiot eivät aina kelpaa joka paikkaan). Ehkä haluat myös tutkia lisää 23andMe:n antamaa haploryhmän arviota Family Tree DNA:n YDNA- tai MtDNA-testillä?

Jos olet teettänyt My Heritagen testin, sama ohje kuin edellinen, sinulle taitaa Family Tree DNA olla maksuton kokonaisuudessaan, kannattaa ehdottomasti hyödyntää se!

Jos olet teettänyt Ancestryn, samat ohjeet pätevät kuin edellisiin. Suomalaisen DNA-sukututkimuksesta kiinnostuneet kannattaa katsoa Family Tree DNA, ihan vain varmuuden vuoksi.

8. Haluaisin tietää isälinjastani, mutta isäni on kuollut ja olen itse nainen?

Onko isällä veljeä, isoisällä veljeä, onko sinulla veljeä? Isälinjasi voi selvittää saman isälinjan miehistä.

9. Haluaisin tietää mitä DNA osaa kertoa terveydestäni?

Tilaa testi 23andMe:ltä. Se antaa aika yleisen ja vaarattoman paketin tietoutta terveydestäsi, ei mitään pelottavia "kuolemantuomioita". Jos haluat tutkia asiaa lisää, lataa 23andMe:n, Family Tree DNA:n tai Ancestryn testi Promethakseen se maksaa noin 5 dollaria ja saat huomattavan paljon lisätietoa itsestäsi ja kantamastasi perimästä.

10. Minut on adoptoitu, en tiedä suvustani mitään?

Teetä useampi testi, saat todennäköisemmin hyviä sukulaisosumia, kun testaat kattavasti ja viet DNA:si kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Kirjoita DNA-profiilisi yhteyteen, mitä etsit, ole aktiivinen, avoin ja löydettävissä!

23andMe:llä voit helposti hakea näkyviin sukulaisesi, heidän haploryhmänsä ja teidän yhteiset sukulaisenne, sekä sen, kuinka läheistä sukua kuka on kenellekin. Tämä on auttanut minua suuresti pähkäilyissäni. Periaatteessa samoja juttuja voi tehdä FTDNA:n Family Finderilla, mutta se tarvitsee enemmän klikkailua ja kikkailua. My Heritagen testi näyttää myös osumien keskinäisen dna:n määrän (ja sukulaisuusarvion), joka on hyödyllinen kadonnutta sukulaista etsittäessä. 23andMe:n testi tarjoaa myös mahdollisuuden hakea sukulaisia paikkakuntien ja kotimaiden kautta ja näyttää minkä verran sinulla on sukulaisia missäkin maassa. Erityisesti ulkomaista vanhempaa etsivät voivatkin hyötyä paljon näiden tulosten tutkimisesta.

11. En osaa englantia, joten DNA-testin teettäminen vaikuttaa vaikealta?

Auttaisiko joku lähisukulainen, kannattaa kysellä! Kokoontuko kotikaupungissa sukututkimuksen ryhmiä, ehkä sieltä löytyisi apua? Kysele Facebookin DNA-ryhmissä ja kerro, että tarjoat kaffet, jos joku tulee auttamaan tilauksen teossa. Suomessa on hiljattain paljastanut huijarivälittäjä, joten ole varovainen, jos joku tarjoutuu tilaamaan testin puolestasi. Tilaa mieluiten itse ja pidä homma ja rahat omassa hanskassa!

12. Etsin sellaista DNA-firmaa, jossa on muita sukututkimuksesta innostuneita testattuja?

Family Tree DNA on sinun paikkasi.

13. Minua kiinnostaa vain tietää, mitä testi kertoo, en halua kirjoitella muiden testanneiden kanssa. Haluan tehdä tämän hyvin privaatisti, ehkä jopa nimettömästi?

Kaikissa DNA-paikoissa voit rajoittaa sitä, mitä itsestäsi kerrot. Sinun ei ole pakko paljastaa henkilöllisyyttäsi muille testanneille. Eniten ärtymystä tämä toiminta kuitenkin aiheuttaa Family Tree DNA:ssa, joten suosittelen mieluummin 23andMe:tä, jossa on paljon testanneita, jotka eivät jaa tietojaan eteenpäin.

Viestien määrissä en ole huomannut eroja yritysten välillä, eli saan yhtä lailla viestejä, sekä FTDNA:n, 23andMe:n, että Gedmatchin kautta. Viestejä itse saan joskus viikoittain, mutta ainakin kuukausittain. Yritän vastata kaikkiin viesteihin ja antaa jonkinlaisen arvion, kuinka voisimme olla sukua. My Heritagelta on nyt myös alkanut tipahdella viestejä ja samoin Genistä, jonne olen rakentanut sukupuuni.

14. Haluan testata yrityksessä, jolla on eniten käyttäjiä?

Ancestry on sinulle.

15. Haluan tietää mitkä ovat Neanderthal-prosenttini?

23andMe:n testi kertoo tämän helpoiten.

16. Kenet testaisin, voinko testata lapseni?

Voit. Mutta sukututkimuksellisessa tarkoituksessa kannattaa testata suvun vanhimmat, siksi että heillä on perimää, joka vie syvemmälle ja siksi, että tulee aika, kun heitä ei voi enää testata.

17. Ok, ostan testin, mutta en ymmärrä näistä mitään!? Mitä neuvoisit?

Marja Pirttivaaran kirja Juuresi näkyvät kertoo hyödyllistä lisätietoa Family Tree DNA:n testeistä ja tulkinnoista. Toinen kiinnostava kirja DNA-testien maailmasta on Karin Bojsin Homo Europeaus.  Myös oma kirjani Tuntematon sotavanki Venäläistä isoisääni etsimässä, kertoo, millaista on hyödyntää DNA-testejä sukututkimuksessa.

18. Miten testi tehdään ja miten kauan tulosten kanssa kestää?

Yleensä testin saaminen Suomeen kestää alle 2 viikkoa ja tulosten saaminen 3–6 viikkoa, mutta jouluisin on ruuhkaa, joten varaudu pidempiin odotusaikoihin.

19. Haluaisin tietää, olenko sukua muinaisille suomalaisille, esimerkiksi Leväluhtaan haudatuille vainajille?

Teetä Family Tree DNA:n MtDNA ja YDNA-testit.

20. Mitä riskejä testin teettämiseen sisältyy?

Riskejä toki on. Ehkä yllättävin ja järkyttävin tieto voi olla, että löydätkin uuden lähisukulaisen, joka mullistaa käsityksesi perheestäsi. Mieti jo ennalta, kuinka suhtaudut siihen, jos ilmenee että lähisukulaisellasi onkin lapsi, josta et ole tiennyt. Oletko valmis auttamaan häntä selvittämään omaa sukumysteeriään?

Olen kuullut jonkun joutuneen myös lievään identiteettikriisiin, kun länsisuomalaisena onkin saanut täysin savolaiset juuret. Siitäkin on mahdollista selvitä.

Jos olet se henkilö, joka vaikenee suvun varkaista, aviottomista lapsista, karkureista ja pettureista, ehkä DNA-testi ei ole sinulle. Saatat löytää lisätietoja mokomista häpeällisistä esivanhemmistasi. Toisaalta testaamalla on mahdollisuus löytää myös ne aateliset sukuhaaransa. Lopulta luultavasti olet kuten me muut: geneettinen sekoitus ihmisyyden kirjoa vauraista salongeista niihin kurjiin torppiin.

Itse luotan käyttämiini DNA-palveluihin, joten en murehdi sitä, käyttääkö joku jossakin tietojani väärin. En ole sellaisista väärinkäytöksistä kuullut, eikä minulla itselläni ole mitään salattavaa. Päinvastoin haluan olla löydettävissä ja haluan tietää suvustani lisää, myös niistä vaikeista ja kipeistä kohdista. Enemmän itse kadun niitä mahdollisuuksia, jotka jätin käyttämättä kuin niitä, jotka johtivat minut yllättäviin, jopa epämukaviin tilanteisiin. Luulen, että sitä on geeneissäni, sukuani on riepoteltu sinne ja tänne ja meitä löytyy nykyisin kaikista maailman kolkista. Ehkä sinä ja minäkin olemme sukua?

Ira Vihreälehto

(Toim. huom. Blogissa mainitut hinnat ovat vuodelta 2018.)