Minä ja HisKi

Voisin väittää, että jokaiselle on tärkeää tietää juuristaan. Tämä ajatus oli minullakin, kun kipinä omien juurien selvittämiseen syntyi oman ukin kohdalla. Isäni oli ollut 1v. isänsä kaatuessa jatkosodan loppumetreillä. Trauma oli liian suuri asiasta puhumiseen perheessä ja näin ukkini jäi kaikille mysteeriksi. Kuka oli tämä mies, jota kaikki kaipasivat?

Kun 1990- luvulla kerroin harrastavani sukututkimusta, minulle todettiin sen kuuluvan vanhoille miehille. Ihmeteltiin, miksi halusin tonkia menneitä? Mitä siitä saisin? Ensimmäinen kosketus alaan tuli, kun osallistuin projektiin, jossa selvitettiin sisällissodan uhreja. Mikään ei ollut kiinnostavampaa kuin istua kirkkoherranvirastossa selaten mikrokortteja ja suuri urakka avasi minulle täysin uuden maailman. Tämä projekti tunnetaan nykyisin Suomen Sotasurmat 1914–1921 -projektina.

Samalla kun ym. projekti avasi oven kirkonkirjoihin, tutustuin henkilöön nimeltä Leif Mether. Hän toimi Suomen Sukututkimusseurassa ja hänen kauttaan löysin jotain aivan ihmeellistä: HisKin! Voi mikä loistava idea! Ensin varattiin materiaali ja odotettiin muutama viikko. Posti toi paksun kirjekuoren kotiin, jossa oli tallennettava kirja paperiversiona ja mukana oli myös ohjeet, lerppu ja korppu. Tietokoneesta Access esiin ja naputtelemaan! Kun työ oli valmis, koko setti lähetettiin takaisin ja taas uutta kirjaa tilaamaan. Menetimme Metherin vuonna 2005 ja sen jälkeen HisKi- toiminta toviksi hiljeni.

Uusi maailma aukesi SSHY:n myötä, kun kirkonkirjoja alettiin kuvata nettiin. Kansa oli kauhuissaan, sukututkijat taputtivat pieniä käsiään. 2000-luku toi mukanaan nettiin myös Kansallisarkiston ja Kansalliskirjaston, Digihakemiston, Sukujutut, Sukuhakurin, blogit, keskustelupalstat, sukututkimusivustot, Facebookin ja sen 17 muuta palvelua ja tietolähdettä.

HisKi on aina pysynyt lähellä sydäntäni. Kun uusi tallennustyökalu valmistui, otin sen heti käyttöön. HisKin kautta teen toisille samaa palvelusta, jonka joku muu tekee minulle. HisKin tallentamisessa on tarkat ohjeet, vain niitä noudattamalla haku toimii oikein. Nykyisin HisKin tietojen yhtenäistämiseksi on käytössä auditointi, jossa henkilö tarkistaa toisen tekemän tallennuksen. Auditoinnissa olen huomannut, ettei suuri osa tallentajista toteuta ohjeita ja se aiheuttaa viivästymisiä. Mutta parempaan ollaan menossa, HisKi taas kiinnostaa ja tallentajiakin on tullut lisää!

Digimaailmaan avataan koko ajan uusia arkistoja ja palveluita sukututkimuksen tekemiseen suoraan omalta koneelta. On kuitenkin tärkeää, että tiedot tarkistetaan aina alkuperäislähteistä. HisKi on vain hakukone mutta ne oikeat, tutkimukseen sopivat tiedot pitää aina etsiä käsiinsä itse. Sukututkimus on tieteellistä tutkimusta, lähdetiedot pitää olla kunnossa.

Ukin tietojen selvityksen tarve sai minut vuosikymmenien reissulle. Harrastuksesta on tullut ammatti ja vuosien aikana löydetyt mielenkiintoiset suvun käänteet ja yksityiskohdat ovat saaneet minut ymmärtämään, mistä minut on rakennettu.

 Kati Ahopelto

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 4/2021. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.

Pyövelin kivittäminen

Plakaatti pyöveleiden kivittämisestä. KA (Turku), Kruunusarja.

Turun pyövelinä vuosina 1669─1670 toimineelta Matts Bertilssonilta kysyttiin marraskuussa 1669, pystyisikö hän mestaamaan miekalla. Hän sanoi, ettei ollut aiemmin mestannut sillä, mutta oli valmis yrittämään, sillä hänen olisi kuitenkin tehtävä se ennemmin tai myöhemmin. Miekka oli myönnetty piilukirveen sijaan mestausvälineeksi nimenomaan huoruudesta mestattavan ylioppilas Sigfridus Simoniksen omasta pyynnöstä. Mestaus epäonnistui ja kaupungin parturit joutuivat kantamaan Sigfriduksen pois paikalta parantaakseen hänet. 

Juttu ei päättynyt tähän. Raastuvan vahtimestari Hemming Mårtensson kertoi seuranneensa vankia täytäntöönpanopaikalle torille ja seisseensä sitten ringissä muiden kanssa katsomassa toimitusta. Hemmingin vaimo oli nähnyt raatihuoneen portista pyövelin juoksevan suuri joukko väkeä perässään raatihuoneen ohi. Toimituksen epäonnistumisesta raivostunut väkijoukko oli ajanut pyöveliä takaa kivet käsissään Kuninkaankadulle, jonne hänet oli pahoinpidelty ja jätetty makaamaan. Vaikka Matts Bertilsson sai useita haavoja päähänsä, hän itse uskoi paranevansa. Monet ringissä seisseiden todistajien mukaan ensimmäinen kivi oli lentänyt ringin takaa kansanjoukosta. Oikeus ei lopulta tuominnut ketään pyövelin kivittämisestä, sillä siihen osallistui ilmeisen suuri joukko turkulaisia. 

Turun pyövelinä vuosina 1695─1696 toiminut Erik Bengtsson Liten oli kotoisin Ruotsista. Hän käyttäytyi mestauksessa harhaoppisesti puremalla ensin miekkaansa ja pistämällä sen sitten hiekkaan. Mestattava Robert Såger oli nimittäin sanonut, ettei miekka pystyisi häneen. Pyöveli kertoi oppineensa esivanhemmiltaan, että tuomittu ei voinut ”kuurouttaa” miekkaa, mikäli pyöveli toimi, kuten Liten oli toiminut. Kun Liten käyttäytyi muutenkin sopimattomasti, erotettiin hänet virasta.

Hänen uransa pyövelinä ei kuitenkaan päättynyt tähän, sillä hänet valittiin Karlskronan pyöveliksi. Mikko Moilasen (Suomen pyövelit, 2019) mukaan hän ei osannut sielläkään hoitaa leiviskäänsä kunnialla. Joulukuun toisella viikolla 1699 hänen piti mestata ja polttaa roviolla kruunun laivamies Roos. Liten Epäonnistui mestauksessa ja joutui lyömään kirveellä useita kertoja, ennen kuin Roosin kaula katkesi. Tämä sai väkijoukon levottomaksi, sillä Roos tunnettiin ja hänestä pidettiin. Roos ennätti lisäksi uhota, että hänen toverinsa kostaisivat pyövelille, jos hän epäonnistuisi mestauksessa.

Liten ennätti tuskin laskea kirvestään, kun ensimmäiset kivet jo lensivät väkijoukosta. Kaupungin vahtimestari huusi moneen kertaan, ettei pyöveliä saanut kivittää. Liten pakeni lopulta metsässä olleeseen kivimajaan, jonka luo kivittäjät saapuivat ja sanoivat, että täällä on se koira, joka otetaan hengiltä. Hän sai jälleen kivisateen niskaansa ja eräs väkijoukosta löi Litenin takaraivoon kuolettavan iskun kivellä.

Kuningas Kaarle XII oli antanut vajaa vuosi aiemmin tammikuussa 1699 asetuksen, jolla hän nosti pyövelit kunniallisiksi kansalaisiksi. Heitä ei saanut kohdella halventavasti eikä sulkea yhteisöelämän ulkopuolelle. Heidät tuli ymmärtää oikeudenhoidon välttämättömäksi osaksi, sillä he käyttivät esivallan miekkaa. Vain muutama viikko Litenin kuoleman jälkeen kuningas antoi 24.5.1700 uuden asetuksen pyöveleiden koskemattomuudesta. Kansa ei saanut ottaa oikeutta omiin käsiinsä, vaikka toimitus olisi epäonnistunut, vaan pyöveli tuli tuomita lain mukaan. Jos joku teki vielä niin, uhkasi häntä itseään kuolemantuomio. Litenin surmannut mies mestattiin ja eniten kiviä heittänyt sai juosta kujanjuoksun. Litenin kuolemasta oli siis lopulta hyötyä ammattikunnalle!

Veli Pekka Toropainen

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 4/2021. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.

Tutkimustulokset esiin!

Sukutietoja kertyy valtava määrä, jos harrastusta on jatkunut jo pidempään. Käytännössä niitä kertyy niin runsaasti, että kynnys koottujen tietojen julkaisulle kasvaa jatkuvasti. Kovin harvalla on mahdollisuus ryhtyä perinteisen sukukirjan tekemiseen, jossa esimerkiksi luetellaan tietyn henkilön tai pariskunnan kaikki jälkeläiset. Henkilökohtaisesti olisi vaikeaa edes päättää, kenen kaukaisen esivanhemman jälkipolvia haluaisi esitellä laajemmin.

Entäpä jos madaltaisit julkaisukynnystä ja koostaisit temaattisia, hieman vähemmän aikaa vieviä kirjasia? Tämä tuli itselleni mieleen tässä syksyn mittaan, kun mietin lähisukulaisillesi sopivaa joululahjaa. Koska aika ja tarmo eivät riitä laajaan sukukirjaan, päätin ryhtyä miettimään teemallista kokoelmaa hieman matrikkelin tyyppisesti. Kuten aina ideoinnissa, muuntui alkuperäinen ajatus matkan varrella muutamiakin kertoja.

Teemoja miettiessäni tulivat mieleeni suvun pitäjänkäsityöläiset, sotilaat, aviottomien lasten äidit ja ruukkityömiehet. Lisäksi kokosin listaa torppareista ja rengeistä sekä piioista. Yksi ehdokas joululahjaksi oli myös suvun hallussa oleva, isovanhempieni asuma, nykyisin autiona oleva pientila ja sen historia. Viimeksi mainittu innosti aluksi eniten, mutta huomasin sen vaativan huomattavia lisäselvityksiä. Vaikka sinänsä perustiedot ovat olemassa, ei niille löydy tällä haavaa aukottomia lähdetietoja.

Niinpä näistä monista edellä mainituista päädyin loppujen lopuksi isänpuoleisten isovanhempieni esipolvista löytyvien sotilaiden katsaukseen. Rajasin vielä työtä siten, että mukaan tulivat ainoastaan suorat esi-isät perheineen. Tässä vaiheessa en tosin ollut tajunnut sitä, että näitä miehiä löytyykin hieman enemmänkin, erityisesti isoäidin sukujuurista. Tämä lähestymistapa rajasi riittävästi tehtävää työtä ja näillä näkymin sukulaisten pukinkonttiin eksyy muutamien kymmenien sivujen mittainen kirjanen.

Ensi alkuun tässäkin tapauksessa näytti siltä, että kerrottavaa kustakin miehestä on kovin vähän. Alkuun päästyään sitä huomaakin mm. sen, että Ruotsin vallan aikaisen ruotujakolaitoksen pääkatselmusrullat sekä muut sotilasasiakirjat antavat hyvin monipuolisesti tietoa. Palvelukseen astumispäivästä aina eroon saakka on kirjattu huolellisesti esimerkiksi rakuunoiden osalta heidän ratsastamansa hevosen tiedot. Jopa huomattavasti tarkemmin kuin itse miehen. Haavoittumiset, kunniamerkit ja kaatumiset taistelussa on nekin kerrottu täsmällisen koruttomasti. Katselmusrullien alusta löytää tietoa siitä, missä tuo mainittu tilaisuus on pidetty. Näin voi saada kauan sitten eläneiden esivanhempiensa liikkeistä täsmällistä dokumentointia.

Palkkaluetteloitakin on säilynyt ja upseerien sekä aliupseerien osalta ansioluetteloita. Suomen sodassa kaatuneiden osalta Suomen palkkarästikomitean asiakirjat kertovat kuolinpäivän, vaikka paikka ja syy saattaa osin jäädä pimentoon. Niiden miesten osalta, jotka vuoden 1917–1918 aikana osallistuivat erilaisiin taisteluihin, on Sotasurmaprojekti ollut oiva työväline. Vaikka paljon on vielä tehtävää, on sen avulla selvinnyt omalle suvulle uusia asioita isoisän isän kohtalosta.

Erityistä huomiota kiinnitin lähdemerkintöjen tekemiseen. Jos vaikka joku sukulainen innostuisi itsekin tutkimaan, niin olisipa valmiina ainakin perusasiat. Samalla tulevaisuutta ajatellen lisäselvitysten tekeminen on helpompaa kunnollisten lähdeviitteiden myötä. On loppujen lopuksi hyvin pieni vaiva tehdä nämä viitemerkinnät, koska lähes kaikki tärkeimmät internet-palvelut antavat ne automaattisesti. Kirjallisten lähteiden osalta voi katsoa mallia vaikkapa Aikakauskirja Genoksen artikkelin lopusta.

Oman kirjaseni ja tämän jutun kuvituksena on Riksarkivetin syövereistä löytynyt kuva[1] keskisessä Ukrainassa vuonna 1709 käydystä Poltavan taistelusta. Siellä oli monia suomalaisiakin mukana. Tämän myötä toivotan itseni ja hallituksen puolesta rauhallista vuoden vaihdetta.

Juha Vuorela

---

[1] Historiska planscher, Omslag 1709-1710, SE/KrA/0426/016/1709:16 (1709), bildid: K0035082_00001

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 12/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.