Kirkonkirjojen tietoihin suhtauduttava varauksella

Vuosi sitten totesin tällä palstalla, että lähdekritiikki ja lähteiden perusteellinen tutkiminen ovat sukututkimuksessa tärkeitä. Olen harmikseni havainnut, että moni sukututkija ei ole huomioinut, että kirkonkirjoissa on myös runsaasti tavalla tai toisella virheellisiä merkintöjä. Pappien merkintöihin on suhtauduttava varauksella, ja niiden oikeellisuus olisi aina tarkistettava.

 

Olen jo pari vuotta tehnyt henkilöhistoriallista tutkimusta, jossa joidenkin 1800-luvun tapahtumien lisäksi selvitän niihin liittyvien henkilöiden ja heidän puolisoittensa elämänvaiheita. Kirkonkirjoista olen havainnut, että yllättävän monessa tapauksessa rippikirjoihin merkityt henkilöiden syntymä­tiedot ovat erilaisia kuin lastenkirjoihin tehdyt merkinnät heidän syntymä- ja kastetiedoistaan. Myös henkilöiden nimet ovat saattaneet vaihtua. Milloin ovat muuttuneet etunimet, milloin sukunimet tai talonnimet. Samalla on voinut syntymäajankohtakin muuttua. Kyseessä voi silti olla yksi ja sama henkilö, mutta sen tietää vain selvittämällä henkilön elämänkaaren laajasti. Kirkonkirjoissa on myös tapauksia, joissa henkilön patronyymi on jossakin elämänvaiheessa muuttunut. Olen törmännyt myös tapaukseen, jossa matronyymi on matkan varrella vaihtunut patronyymiksi. Silti kyseessä oli yksi ja sama henkilö.

 

Jos sukututkimuksen harrastaja turvautuu vain yhteen tai vaikkapa vain muutamaan rippikirja­merkintään tarkistamatta lastenkirjojen tietoja, saattaa hän merkitä henkilön sukupuuhun syntymä­ajan, joka poikkeaa lastenkirjaan tehdystä merkinnästä. Tällaisia tapauksia tuntuu esiintyvän usein, jos on luotettu vain esim. ulkomaisten verkkopalvelujen esittämiin henkilötietoihin. No, vahinko ei ole kovin suuri, mutta tämä on vain omiaan osoittamaan, että tutkimuksessa on syytä käyttää kaikkia helpostikin saatavissa olevia digitoituja alkuperäislähteitä, jottei synny vaikutelmaa hätiköidysti kootuista tiedoista.

 

Herää myös kysymys, pitääkö lastenkirjojen merkintöihin luottaa vai pitäisikö turvautua vain myöhempiin rippikirjamerkintöihin. En kuitenkaan aseta papiston merkintöjä lapsen syntymä­tiedoista kyseenalaisiksi, mutta pappien joskus vaikeasti tulkittava käsiala on selvästikin aiheuttanut epätietoisuutta. Seurakuntapapin vaihtuessa tai kohdehenkilöiden muutettua seurakunnasta toiseen, ovat muuttotietoihin tehdyt merkinnät joskus olleet sen verran hankalasti luettavia, ettei seuraava pappi ole enää osannut tulkita niitä oikein. Näin on kohdehenkilön syntymäaikakin voinut muuttua toiseksi ja jäädä virheellisenä pysyvästi asiakirjoihin. Tällaisia tapauksia olen löytänyt useammin kuin harvoin. Silloin on vain pohdittava, mikä henkilön syntymäajaksi tulisi merkitä. Kastepapin merkitsemä ajankohta vai se myöhemmin kirjattu ja tunnetuksi tullut syntymäaika. Molempia en ole vielä hautakivissä nähnyt.

 

Varsin harmillinen piirre sukututkimuksessa näyttää olevan, että muiden tekemiä tutkimuksia kopioidaan hakukoneista omaan tutkimukseen aivan suoraan ja nähtävästi ilman omaa tutkimusta. Lähdeviitteet jätetään tällöin monesti merkitsemättä. Kokemukseni mukaan yhdestä rippikirjasta löydetty henkilötieto ei yleensä ole riittävä näyttö siitä, että oma sukututkimus on oikealla tiellä. Ja paljon huonommaksi tulos eli sukupuu muuttuu, jos tiedot vain kopioidaan niitä ollenkaan tarkistamatta.

 

Haluankin muistuttaa sukututkijoita useiden eri alkuperäislähteiden käytön tärkeydestä, mikäli tutkimuksesta halutaan saada asiallinen ja korkealaatuinen eli luotettava. Oleellista ei ole tuhansien sukulaisten, heidän kaimojensa ja saunakavereidensa nimien kerääminen omaan sukutiedostoon vaan tietojen oikeellisuus.

 

Tietojen paikkansapitävyyden tarkistaminen vie tutkijalta joskus mahdottomasti aikaa, mutta tieto tutkimuksen perusteellisuudesta antaa hyvänolon tunteen. Ehkä joku osaa sitä työtä myöhemmin arvostaakin.

  

Kari Salo

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 11/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.