keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Sukututkimus on yksinäistä puurtamista - vai onko?

Tutkiessani kirkonkirja-aineistoja Savonlinnan kirjastossa mikrokorteilta ja -filmeiltä, en juurikaan tavannut muita sukututkijoita. Jos naapurikoneella sattui istumaan joku, saatoimme tervehtiä sivistyneesti, mutta harvemmin keskustelimme mitään. Jokainen tuntui syventyvän niin täydellisesti omaan aineistoonsa, että tuskin edes huomasi mitä ympärillä tapahtui. Niin minäkin. 

Kaksikymmentä vuotta sitten olin mukana perustamassa Savonlinnan seudun sukututkimusyhdistystä. Kimmokkeen siihen antoi nimenomaan tuo yksin yhdessä tekeminen. Oli mukava kuulla muidenkin tekemistä sukututkimuksista, eteen tulleiden ongelmien ratkaisuista, jakaa omia kokemuksia ja oppia muiden onnistumisista ja virheistä. Toiselta paikkakunnalta muuttaneena en ollut missään muissa yhteyksissä tutustunut niin moniin uusiin ihmisiin.

Rakensimme koulutus- ja luentoyhteistyötä muiden sukututkimusyhdistysten ja paikallishistorian harrastajien kanssa. Valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä ja sukututkimuskursseilla kohtasimme lisää muita sukututkijoita. Myöhemmin sain kutsun Suomen Sukututkimusseuran hallitukseen. Kaikki tilaisuudet, joissa muita sukututkijoita tapaa, opettavat ja innostavat lisää.

Korona-aika toi uusia haasteita. Tapaamiset kasvokkain vähenivät minimiin. Kaikkien oli etsittävä toimintaan uusia tapoja. Kuvioihin tulivat mukaan videoneuvottelukokoukset, -koulutukset ja -luennot. Sukututkimusyhdistysten yhteistyö lisääntyi, mutta erilaisiin tilaisuuksiin osallistuttiin kotoa käsin. Kontaktien määrä kasvoi, mutta tapaamisten luonne muuttui. Keskustelu nettiyhteyden yli ei ole yhtä luontevaa kuin samassa fyysisessä tilassa ollessa.  

Olemme taas uudessa tilanteessa, kun fyysisiä tapaamisia voidaan jälleen järjestää. Videokoulutukset ja -luennot jäävät silti varmasti pysyviksi, mikä parantaa osallistumismahdollisuuksia varsinkin pienten paikkakuntien harrastajille ja niille, joiden on vaikea liikkua kotoaan. Näiden välille pitäisi löytää tasapaino. 

Käytämme paljon digitoituja aineistoja. Emme enää istu arkistoissa niin paljon kuin ennen, vaan teemme tutkimusta lähinnä kotoa käsin. Sulkeudummeko taas omiin oloihimme? Emmekö enää tapaa muita sukututkijoita edes tervehtimisen verran? Keskustelutkin käydään somekanavilla.
En itse ole kovin ulospäin suuntautunut. Koronaeristäytyminen ei ollut minulle millään lailla ongelma. Olen kuitenkin nauttinut suunnattomasti siitä, että sukututkimus on tuonut elämääni niin paljon muita sukututkijoita, eläviä ihmisiä. Näitä ihmisiä ja heidän kasvokkain tapaamisiaan en halua menettää digitalisoinnille.

Vuonna 2023 pidetään seuraava Suuren neuvottelukunnan kokous. Toivottavasti se voidaan järjestää niin, että tapaamme kasvokkain.

Liisa Raatikainen

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 10/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.

1 kommentti:

  1. Samanlaisia kokemuksia minullakin on.

    Hyvä on kuulua SSS:n jäsenenä ja myös SSHY jäsenenä.
    Niistä saa paljon lisätietoja ja kontakteja.

    Jos omalla paikkakunnalla on sukututkijoiden yhteinen yhdistys, niin siihenkin pitää liittyä mukaan.

    Tietysti, jos sillä suvulla (sukunimellä) on oma yhdistys, siihenkin kannattaa liittyä mukaan.

    Tärkeätä on myös SSS:n Suomen suurin sukututkijoiden kirjasto.
    Sen kirjaston tietokanta on verkossa kaikkien käytettävissä. Sielä löytyy paljon sukuihin liittyviä teoksia, mistä ei muualta saa tietoja.

    Uutta on myös internettiin syntyneet kansainväliset suku-tietokannat. Niistä Suomessa on erittäin hyväksi havaittu GENI. Etenkin karjalaisia tutkivat ovat sen suurkäyttäjiä.



    VastaaPoista