Suku- ja paikallishistorian tutkijoilla on käytettävissään aiemmin laadittuja erityyppisiä isäntä- ja tilanhaltijanluetteloita. Niiden käyttö houkuttaa helppoudellaan, mutta luetteloiden tiedot voivat viedä tutkijan täysin väärille jäljille.
Käsiini päätyi viime keväänä muutamia 1950-luvulla laadittuja sukutilakunniakirjoja, joihin kuhunkin oli tekstattu yhden maatilan isännät aina 1500-luvulle saakka. Näistä kahden isäntäluettelossa havaitsin pahoja virheitä. Toisen kunniakirjan väärät tiedot olivat päätyneet sellaisenaan sukukirjaan saakka. Sukutilakunniakirjoja on Suomessa jaettu useita tuhansia vuodesta 1931 alkaen sellaisille maatiloille, jotka ovat olleet saman suvun hallussa yhtäjaksoisesti vähintään 200 vuotta. Alun perin kunniakirjat myönsi Maatalousseurojen Keskusliitto. Nykyinen myöntäjä ProAgria Keskusten Liitto suorituttaa sukutilakunniakirjatutkimuksen. Jonkinlainen tutkimus isäntäluettelon oikeellisuudesta lienee tehty aikaisemminkin, mutta valtaosa havaituista virheistä kohdistuu vanhempien kunniakirjojen tietoihin.
Sukutilakunniakirjojen isäntäluetteloita laadittaessa on käytetty muun muassa Suomen Asutuksen Yleisluettelon (SAY) tietoja sellaisenaan. Nykyisin on tiedossa, että SAY on koottu osittain puutteellisin tiedoin ja siinä on muutoinkin virheellisyyksiä. Kunniakirjoissa esiintyy myös muita virheitä. Esimerkiksi itse huomasin kunniakirjan laatijan menneen väärälle polulle 1820-luvulla tapahtuneen kruununtilan omistajanvaihdoksen yhteydessä. Kyseessä ei ollut enää sama suku, ja kunniakirjaa ei olisi sääntöjen mukaan pitänyt jakaa lainkaan.
Toinen ongelmallinen kokonaisuus ovat pääasiassa pitäjänhistorioiden yhteyteen kootut tilanhaltijanluettelot. Vaikka ne olisivatkin arvostetun historioitsijan käsialaa, ei näidenkään luetteloiden oikeellisuudesta voida olla aina varmoja. Perussyy on niiden vaatima tavattoman suuri työmäärä. Luotettavan isäntäluettelon laadinta vaatii laajan lähdeaineiston läpikäyntiä. Niihin kuuluvat maakirjat, henkikirjat, kymmenysluettelot, kirkonkirjat, tilakatselmusasiakirjat, lainhuutoasiakirjat, maanmittausasiakirjat jne. Tällaiseen työhön ei kenelläkään pitäjähistorian tekijällä ole mahdollisuutta. Jo yhden keskikokoisen kylän isäntien perusteellinen selvitys on vaativa työ.
Niinpä tällaiset tilanhaltijanluettelot ovat yleensä laadittu otantojen ja esimerkiksi SAY:n avulla. On siis selvää, että tilanhaltijanluetteloihin on päätynyt lukuisia epätarkkuuksia ja jopa suoranaisia virheitä. Olen huomannut useita tapauksia, joissa painettujen isäntäluetteloiden tietoja on käytetty suoraan sukututkimuksissa. Jos luettelossa esiintyy väärä tieto, kertautuu se näin helposti toiseen tutkimukseen ja pahimmassa tapauksessa vieläkin useampaan.
Olipa tietolähde mikä hyvänsä, helpottaa toisesta tutkimuksesta napattu tieto epäilemättä omaa tutkimusta. Sen oikeellisuutta on kuitenkin aina syytä epäillä ja varmistaa tieto tarpeeksi laajan lähdeaineiston pohjalta. Oikotien valitsemalla tutkija ottaa tietoisen riskin ja asettaa oman tutkimuksensa luotettavuuden kyseenalaiseksi.
Jukka Partanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti