Kahakka kirkonmäellä

Juhana III. Kuva: Wikipedia Commons

Paimion kirkkoherra Heikki Martinpoika (Henricus Martini, k. 1617) koki kesällä 1596 kovia, kun seurakuntalaiset kävivät häneen käsiksi ja heittivät kirkkoaidan ylitse. Tämä kansanomainen tapa merkitsi vertauskuvallisesti kirkkoherran virasta erottamista. Välikohtauksen johtohenkilö oli Paimion Hevonpään säterin omistaja Krister Nilsinpoika Gyllenhierta ja sen syynä oli jumalanpalvelusmenoja koskeva erimielisyys.

Heikki Martinpoika oli syntyperäinen paimiolainen. Hänen vanhempansa olivat Paimion kirkkoherra 1567–1589 Martti Johanneksenpoika (Martinus Johannis, k. 1589) ja Riitta Matintytär (k. n. 1598). Heikki Martinpoika toimi isänsä kappalaisena vuodesta 1580 ja tämän kuoltua hänestä tuli kirkkoherra. Kappalaisen virkakin pysyi perheessä, sillä sen peri hänen veljensä Simo Martinpoika (Simon Martini, k. 1616). 

Kustaa Vaasan hallituskaudella 1523–1560 verotusta kiristettiin tuntuvasti. Myös papiston taloudellinen asema heikkeni uskonpuhdistuksen jälkeen. Pappien aiemmin kokonaan saamista kymmenyksistä kruunu vei nyt puolet. Paimion kirkkoherrat eivät kuitenkaan joutuneet sen vuoksi ahdinkoon, sillä sekä Martti Johanneksenpoika että Heikki Martinpoika kuuluivat pitäjän rikkaimpiin talonpoikiin.

Uppsalan päätösasiakirja.

Kuohuntaa kirkossa aiheutti Juhana III:n vuonna 1576 julkaisema Punainen kirja (nimi kirjan kansien väristä), jossa osia katolisesta messusta palautettiin jumalanpalvelukseen. Nainen Punaisen kirjan takana oli Juhanan puoliso Katariina Jagellonica, harras katolilainen, jonka mielestä luterilainen jumalanpalvelus oli kylmä ja karu. Punainen kirja merkitsi askelta taaksepäin aikana, jolloin luterilainen oppi oli uskonpuhdistuksen jälkeen vihdoin juurtumassa kansaan.

Papeista monet joutuivat ankarien omantunnonkysymysten eteen. Heidät määrättiin kuitenkin viranmenetyksen uhalla noudattamaan Punaisen kirjan mukaista liturgiaa, joten valinta oli monelle vaikea. Martti Johanneksenpojan kantaa uuteen liturgiaan ei tunneta, mutta koska hän säilytti virkansa, hän lienee pitänyt mahdolliset eriävät mielipiteet ominaan.

Juhana III:n kuoltua punaista liturgiaa koko ajan vastustanut Kaarle-herttua kutsui Uppsalaan maaliskuussa 1593 koolle kokouksen, joka hylkäsi Punaisen kirjan liturgian ja vakiinnutti lopullisesti luterilaisen uskon Ruotsin valtakuntaan. Suomen papisto vahvisti Uppsalan päätöksen Turussa 19. kesäkuuta 1593. Allekirjoittajien joukossa olivat myös Paimion kirkkoherra Heikki Martinpoika ja kappalainen Simo Martinpoika.

Juhanan Punainen kirja.

Jumalanpalvelusmenojen kanssa soutaminen ja huopaaminen herätti kansassa melkoista hämmennystä. Vaikka punainen liturgia oli ollut voimassa vain 17 vuotta, seurakuntalaiset olivat jo siinäkin ajassa ehtineet mieltyä juhlallisiin ja värikkäisiin kirkonmenoihin. Monissa pitäjissä kiukku kohdistui pappeihin, joiden oli jälleen viranmenetyksen uhalla pakko noudattaa uusia ohjeita. Punaisen kirjan liturgian hylkääminen oli myös Paimion kirkonmäellä sattuneen kahakan taustalla.

Kirkkoherra Heikki Martinpoika valitti häpeällisestä kohtelustaan piispa Ericus Erici Sorolaiselle. Tämä puolestaan kääntyi käskynhaltija Klaus Flemingin puoleen, jota tapaus kuitenkin lähinnä huvitti. Hän laski siitä leikkiä todeten, että paimiolaisten on nyt syytä heittää kirkkoherra pikavauhtia takaisin kirkkoaidan sisäpuolelle! Piispaa ei naurattanut, vaan hän nuhteli paimiolaisia ankarasti. Ketään ei kuitenkaan rangaistu tapauksen johdosta. 

Hevonpään Gyllenhierta ei ollut ensimmäinen aatelisherra, jonka kanssa Heikki Martinpoika oli riitaantunut. Vuonna 1592 hän valitti kuninkaalle, että Paimion aateliset olivat harjoittaneet häntä kohtaan suurta mielivaltaa liittäessään pappilaan kuuluvia tiluksia omiinsa. Saattaa siis olla, että Gyllenhiertan osalta kahakkaan kirkonmäellä oli muitakin kuin jumalanpalvelusmenoihin liittyviä syitä.

Pirjo Terho