tiistai 15. maaliskuuta 2022

Oman elämänsä naiset

Olaus Magnus Pohjoisten kansojen historia 1555.

Martti Luther opetti, että avioliitto oli ihmisen elämän suuri onni ja pyhä tila, joka ohitti luostarielämän, sillä Jumala oli käskenyt ihmisen lisääntymään ja täyttämään maan. Maallinen esivaltakin hyötyi tästä, sillä perheellinen ihminen asettui aloilleen, teki työtä, maksoi veronsa ja tuotti uusia valtakunnalle tärkeitä kansalaisia. Kaikki oli siis harmonista ja hyvin, mikä miellytti Jumalaa ja hänen majesteettiaan.  Oliko asia todella näin? Olen kerännyt 1600-luvun Turusta säännönmukaisesti kaikki aviottoman lapsen synnyttäneitä äitejä koskevat sadat oikeustapaukset, jotka kertovat eri kieltä. 

Avioton lapsi merkitsi äidilleen kunnian menetystä. Kunnia oli 1600-luvulla keskeinen asia ihmisen menestymisessä elämässä. Jos sen menetti, joutui yhteisön ulkopuolelle ja menetti ihmissuhteensa ja jopa elantonsa. Tämä ihanne saattoi koskea Turussa varakkaampia porvarisnaisia, mutta käytäntö ei ulottunut kaupungissa palveleviin piikoihin. Heidän hairahduksensa aiheutti heille vain ohimenevää haittaa. Elämä jatkui palveluksessa ja avioliittokin solmittiin myöhemmin.

Kun naimaton nainen harjoitti luvatonta seksiä ja synnytti sen seurauksena lapsen, katsottiin hänet vielä 1600-luvulla pääasiassa miehen uhriksi, ja hänen tuli saada korvaus neitsyytensä menettämisestä ja kunniansa vähenemisestä, kuten oikeuspöytäkirjoihin merkittiin. Jos mies ei suostunut avioliittoon, tuli hänen maksaa rahallinen korvaus naiselle ja lisäksi sakko teostaan. Naimisen kaaren kolmannen luvun mukaan suhteesta määrättiin miehelle aviovuoteesta syntyneen neitsyen häpäisemisestä 40 hopeamarkan sakko, mutta maattu selvisi puolella summalla. Mikäli nainen sitten sai lisää lapsia, kaksinkertaistui hänen itsensä maksana sakkosumma. Samalla hänelle maksettava korvaus kunnian menettämisestä puolittui. 

Molemmat osapuolet lähetettiin aina tuomiokapitulin konsistoriin saamaan kirkonrangaistuksensa. Tosin mies oli usein kadonnut kuin tuhka tuuleen, joten langennut nainen joutui ilmoittamaan yksin, että hän katui tekoaan, jonka hän oli tehnyt Jumalaa ja seurakuntaa vastaan. Siksi hän joutui pyytämään, että pääsisi uudelleen ehtoolliselle ja seurakunnan yhteyteen. Kirkkolaki onneksi määräsi, että suoritettuaan rangaistuksensa jalkapuussa tai huoripallilla sekä rukoiltuaan kirkossa julkisesti synninpäästöä häntä ei saanut enää muistuttaa teostaan.

Naiselle maksettavan korvauksen suuruus vaihteli sopimuksen mukaan. Aviottoman lapsen äidit sopivat usein itse tai isänsä avulla ilman oikeuden puuttumista asiaan heille maksettavista korvauksista. Korvaussummia mainitaan kymmenestä hopeataalarista, joka oli piian neljän vuoden palkka, aina 60 hopeataalariin. Korvausta kutsuttiin myötäjäisiksi, sillä niiden tarkoituksena oli antaa naimattomalle piialle pesämuna tulevaa avioliittoa varten. 

Heinäkuussa 1641 käsiteltiin kämnerinoikeudessa juttua, joka on tavanomainen. Sen mukaan tynnyrintekijä Hans Remmer oli siittänyt ennen pääsiäistä syntyneen ja vielä elävän poikalapsen piika Gertrud Grelsdotterille. Hans väitti piian maanneen myös muiden kanssa, mutta hän ei kyennyt todistamaan sanojaan. Sen sijaan piian entiset emännät todistivat hänet kunnialliseksi. Gertrudin mukaan Hans ei ollut luvannut hänelle avioliittoa tai antanut mitään kihlalahjoja. Hans oli kuitenkin antanut hänelle rahaa lapsen elatukseen. He saivat sakot ja heidät määrättiin elättämään lapsi, kuten laki määräsi, eli se piti siirtää kolmannella ikävuodellaan isän haltuun ja molempien vanhempien tuli elättää lasta seitsemännestä ikävuodesta eteenpäin. Erilaisia tapauksiakin oli, mutta siitä seuraavassa blogissa.

Veli Pekka Toropainen

1 kommentti:

  1. Kiitos jälleen mielenkiintoisesta, minullekin tuttua aihetta (Karin Alexandersdotter vs. Johannes Wassenius) käsittelevästä blogista.

    VastaaPoista