maanantai 21. marraskuuta 2016

Korvaako verkossa käyty mielipiteiden vaihto kasvokkain käydyn keskustelun?

Sukututkimus on nykyisin helppoa, mutta samalla se on myös vaikeaa. Näin totesi Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtaja Teppo Ylitalo Seinäjoen valtakunnallisilla sukututkimuspäivillä. Helppoudella Teppo tarkoitti sitä, että tutkimusta voidaan tehdä nykyisin kotisohvilta käsin oman tietokoneen avulla. Sen sijaan varsinainen sukututkimus vaatii edelleen tekijältään tietoa ja taitoa. Joidenkin mielestä tutkimustyö on tullut entistä vaikeammaksi, sillä verkon kautta käytettäväksemme tulee yhä enemmän uusia lähdekokonaisuuksia, joista valtaosa sukututkijoista ei ole aiemmin ollut tietoinen.

Muistan itse vielä hyvin ne vuodet, jolloin sukututkijat täyttivät arkistojen salit ja ne lukuisat keskustelut, joita kävin heidän kanssaan tutkimustöiden lomassa. Jäin nuorena tiedemiehenä kiitollisuuden velkaan usealle sukututkijalle heidän vinkeistään ja opastuksestaan eri lähteiden saloihin. Nykyisin tunnen tyytyväisyyttä siitä, että olen ikään kuin voinut maksaa takaisin velkaani välittämällä oppimiani taitoja edelleen uusille sukututkijoille.

Sukututkijoiden siirtyminen kotikoneidensa pariin katkaisi vähitellen yhteyteni useisiin vuosien saatossa tuttaviksi tulleisiin puurtajiin. Olen kuullut ja toki huomannutkin, että ne aikoinaan arkistoissa käydyt keskustelut ovat osaltaan siirtyneet myös verkkoon, eri keskustelupalstoille ja foorumeille. Mutta korvaako verkossa käyty mielipiteiden vaihto kasvokkain käydyn keskustelun? Ei varmasti, sillä kyllähän puhetta riitti muustakin kuin sukututkimuksesta. Ja mikä tärkeintä: ihminen on perusluonteeltaan sosiaalinen – ja sukututkijakin on ihminen.

Olen huomannut vetämieni sukututkijoille tarkoitettujen koulutustilaisuuksien aikana, miten yhteisöllisyys sukututkijoiden keskuudessa on vielä voimissaan. Samanlaista ilmapiiriä on havaittavissa muissakin yhteisissä kokoontumissa, kuten esimerkiksi valtakunnallisten sukututkimuspäivien aikana. Mutta sukututkimuksen harrastajien joukossa on myös sellaisia, jotka eivät halua tai eivät voi osallistua yhteisiin koulutus- tai muihin tilaisuuksiin. Hieno tekninen innovaatio, digitalisoituminen, saattaa siis olla myös vaara. Vaarana on syrjäytyminen muiden sukututkijoiden luonnollisista kontakteista.

Olisi hienoa, jos sukututkimusjärjestöt voisivat osaltaan vaikuttaa siihen, että sukututkijoille järjestettäisiin osallistuvaa ohjelmaa, joissa alan harrastajat pääsisivät tapaamaan ja tutustumaan toisiinsa sekä vaihtamaan ajatuksiaan muutoin kuin verkon ja sosiaalisen median välityksellä. Nämä voivat olla erilaisia koulutus- ja esitelmätilaisuuksia tai tutustumismatkoja. Ei niiden kaikkien tarvitse välttämättä suoraan liittyä sukututkimukseen, kunhan vain tutkijat saataisiin välillä pois jököttämästä tietokoneen äärestä.















Jukka Partanen
Suomen Sukututkimusseuran varapuheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Suomen Sukututkimusseuran maaliskuun 2016 Jäsenviesti Jalmarissa.

1 kommentti:

  1. Sukututkimus on todellakin melko yksinäistä puuhaa. Miten hienoa onkaan päästä välillä tutkijankammiostaan hiippailemaan arkistojen käytäville, nuuhkimaan vanhan paperin tuoksua ja vilkuilemaan tuota ”outoa” tutkijoiden sakkia. Tutkimus johtaa vääjäämättä siihen, että on otettava kontaktia eläviin ihmisiin. Se voi olla enimmäkseen digiarkistoissa haahuilleelle tutkijalle jännittäväkin kokemus.
    Sukututkimuksen tiimoilta olen ehdottomasti antoisimmat hetkeni viettänyt elävien ihmisten seurassa, esimerkiksi vanhempia sukulaisiani haastatellessa.
    Moni meistä sukututkijoista vaihtaa ajatuksia keskenään sähköpostitse tai eri keskustelupalstoilla. Mutta mikään ei estä sopimasta tapaamista myös kasvotusten. Laitoin juuri tekstiviestin eräälle sukututkijalle. ”Tärskyt saahaan kyllä järjestymään”, hän vastasi.
    Kiitos toimintaan haastaneesta kirjoituksesta, Jukka Partanen.

    VastaaPoista