Turun linnan vankilassa

Turun linnan pyöreän tykkitornin pohjakuva.

1700-luvun loppupuolella vankeus alkoi muuttua myös keinoksi kasvattaa rikoksen tehneitä. Enää ei pyritty ainoastaan rankaisemaan. Tämä johti vankeinhoidon hitaaseen kehittymiseen kohti meidän tuntemaamme laitosta. Esimerkiksi vankilapaot eivät olleet tavattomia aikana jolloin vartijat seurustelivat vielä vankiensa kanssa hyvinkin tuttavallisissa merkeissä. Turun linnan vankitiloja kohennettiin sekä vankien terveydellisistä syistä, että pakojen estämiseksi.

Maaherran määräyksestä Turun raati lähetti vuonna 1763 kaksi raatimiestä suorittamaan katselmuksen linnan vankihuoneiden kunnosta ja hankkimaan paikalle tarvittavat käsityöläiset korjauksiin. Joulukuussa 1770 ilmoitettiin, että kolme elinkautisvankia oli karannut muurin läpi linnan vankihuoneesta. Maaherra pyysi raatia tarkastamaan aukon ja esittämään laskelman sen korjaamisesta. Heinäkuussa 1771 hankittiin linnan sepältä lisää poijuja ja jalkarautoja vankien kahlitsemiseen. Jo vuonna 1635 mainittiin vankitornin yläosaan sisustettu kirkko. Vankitornin sisustuksena oli kolme rautaovea ja kahdet lattiaraudat avaimineen sekä neljä sinkilää ja kaksi haapatukkia vankien kahlitsemiseen.

Linnan lukuisat eri tiloissa sijainneet vankihuoneet eivät tyydyttäneet vankeinhoidon tarpeita, sillä syyskuussa 1777 suorittiin loppukatselmus Turun linnan vankilassa, jonka Turun kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröder oli suunnitellut linnan pyöreään tykkitorniin. Siellä sijaitsi neljä lämmintä huonetta sekä ensimmäisessä että toisessa kerroksessa. Ikkunat oli varustettu kaksinkertaisilla kaltereilla ja alakerrassa niitä suojasivat puiset luukut. Ovet oli rautapellitetty molemmin puolin ja niissä oli vahvat saranat, poikkirauta sekä riippulukot. Tiiliuuneissa oli rautaluukut ja pellit. Lattiat ja välikatot olivat kunnolliset ja vinttikerroksen katto oli suojattu palokatolla. Vankien polttopuille oli varattu ovettomat komerot. Lisäksi rakennuksessa oli kahteen osastoon jaettu vessa. Lavitsat, joilla vangit voisivat maata, puuttuivat. Niitä tuli valmistaa kahdeksan kappaletta. Myös niiden päänaluset valmistettiin puutukeista. Vuonna 1812 laaditussa piirustuksessa näkyvät sellien lisäksi ensimmäisen kerroksen sauna ja käymälä muurissa.

Heinäkuussa 1785 olivat maistraatin edustajat, myös arkkitehti Schröder, maaherran kutsumina tarkastamassa linnan vankihuoneiden kuntoa. Molemmissa kerroksissa lattiat olivat huonot ja ne tuli korvata osin tiilillä ja osin lankuilla. Samoin vankien polttopuille varatut komerot todettiin puutteellisiksi. Heinäkuussa 1818 Turun lääninkonttori kuulutti sanomalehdessä, että se järjesti uuden huutokaupan Turun linnan vankihuoneiden seinien lautavuorauksesta ja ikkunoihin asennettavien venttiilien teosta, sillä edellisessä huutokaupassa kukaan ei ollut ottanut sitä tehtäväkseen.

Vankien hygieniasta ja terveydestä pyrittiin myös huolehtimaan. Helmikuussa 1830 maaherra ilmoitti, että hän oli valinnut linnasta sairaiden vankien käymälän paikaksi huoneen, joka sijaitsi keittiön ja ruoanjakeluhuoneen välissä. Heinäkuussa 1835 vankilalle pystyttiin uusi sauna ja käymälä, ja vankihuoneita, kirkkoa ja vankien halkoliiteriä korjattiin. Joulukuussa 1835 ilmoitettiin, että Turun linnaan pystytetty sauna ja käymälä vankien tarpeisiin olivat valmistuneet. Keisarillinen senaatti antoi Lars Gabriel von Haartmanin eli Hänen hirmuisuutensa kautta Turun maistraatille tiedoksi 6. lokakuuta 1835, että vastaisuudessa Suomen vankiloiden pöydät ja sängyt tulisi maalata niin kutsutulla setrivärillä entisen vaaleanvihreän maalin sijaan. Tätä oli suositellut Lääkintälautakunta. 

Veli Pekka Toropainen

Pisara skottilaista verta

Dunnottarin linna

Esi-isäni, skotlantilainen aatelismies Alexander Keith (haud. 2.8.1662 Turun tuomiokirkkoon) hylkäsi monien maanmiestensä tavoin synnyinmaansa 1600-luvun alussa. Syynä joukkopakoon oli ennen muuta vuonna 1603 tapahtunut Skotlannin ja Englannin yhdistyminen, joka ei miellyttänyt kaikkia skotteja. Osa Skotlannin presbyteerisen kirkon kannattajista puolestaan pakeni maasta uskonvainojen pelossa.

Alexander Keith asui Suomessa viimeistään vuodesta 1614. Hän asettui ensin Vaasaan toimien siellä turkulaisen valtaporvari Jakob Wollen kauppaedustajana vuosina 1616–1627. Vuonna 1631 hänet mainitaan Turussa kauppiaana ja vuosien 1636–1646 välisen ajan hän oli Paimion Meltolan kartanon vuokraaja. Sen jälkeen hän asui jälleen Turussa.

Alexander Keithin puoliso jo 1610-luvun puolivälissä oli Magdalena (haud. 15.12.1658 Turun tuomiokirkkoon), jonka suku on tuntematon. Hän saattoi olla skotti ja tulla Suomeen miehensä mukana; toisaalta hänellä tiedetään olleen sukulaisia Pohjanmaalla. Perheen lapsista on tiedossa neljä: pojat Anders ja Alexander sekä tyttäret Karin ja Margareta.

Keith on eräs Skotlannin huomattavimmista maanomistaja- ja aatelissuvuista, joita tavataan kutsua klaaneiksi. Sen hallitsemat alueet sijaitsivat sekä Ylämaalla (Caithness) että Alamaalla (East Lothian ja Aberdeenshire). Muinaiset klaanit olivat sotaisia ja taistelu maanomistuksesta ja elintilasta jatkuvaa.

Klaanit saattoivat liittoutua keskenään ja ystäväklaanien välillä solmittiin myös avioliittoja. Keith-suvun liittolaisklaaneja olivat Forbes, Mackay ja Cameron. Vihollisklaaneista huomattavin oli Gunn, jonka kanssa Keithit olivat sotajalalla tavan takaa. Verisin yhteenotoista oli Battle of Champions vuonna 1478, jossa Keith-suvun miehet surmasivat kaikki taisteluun osallistuneet kaksitoista Gunn-suvun miestä mukaan lukien klaanin päämiehen.

Skotlannin marsalkan, sittemmin suurmarsalkan ja lopulta jaarlimarsalkan tehtävänä oli huolehtia Skotlannin kruununkalleuksista, jotka olivat kruunu, valtikka ja valtakunnanmiekka, sekä toimia kuninkaan henkivartijana parlamentissa. Virka oli perustamisestaan lähtien Keith-suvun hallussa, jolla se kulki perinnöllisenä yli 500 vuoden ajan. Ensimmäinen marsalkka oli Harvey de Keith (k. n.  1196), jota pidetään suvun kantaisänä.

Keith-suvun mahtava linnoitus ja päämiehen asunto vuosisatojen ajan oli Dunnottar Castle. Lähellä Stonehavenia Aberdeenshiressa sijaitsevan linnan rakentaminen aloitettiin 1100-luvulla ja sen nuorimmat rakennukset ovat 1600-luvulta. Linna on rakennettu helposti puolustettavaksi ja vaikeasti valloitettavaksi jyrkille kallioille 1.2 hehtaarin alueelle 50 metriä Pohjanmeren pinnan yläpuolelle. Dunnottarin linnanrauniot ovat nykyisin suosittu nähtävyys, joihin käy tutustumassa satojatuhansia turisteja vuodessa.

Jaarlimarsalkka, lordi William Keith (1614–1671) joutui vuonna 1651 virkansa velvoittamana kätkemään Skotlannin kruununkalleudet Dunnottarin linnaan ahneen englantilaisen lordiprotektori Oliver Cromwellin ulottumattomiin. Villasäkkeihin piilotetut kalleudet salakuljetti linnaan lady Katherine Drummond.  

1600-luvulle tultaessa Keith-suku oli jo jakautunut niin moneen haaraan, että on mahdoton sanoa mihin niistä kuului Suomeen muuttanut Alexander Keith. Todennäköisesti hän kuului sukuhaaraan, joka oli jo aikoja sitten ajautunut syrjään suvun rikkaasta ja vaikutusvaltaisesta päähaarasta. Hän saattoi myös olla perheen nuorin poika, joka joutui lähtemään kotoa ilman mainittavaa perintöä.

Suomessa Keith-suvun taru jäi mieskannalta kahden sukupolven mittaiseksi, mutta Alexander Keith nuoremman (k. 1707) ja hänen vaimonsa Maria Skalmin (k. 1694) kolmen tyttären jälkeläisiä on elossa tänäkin päivänä.

Pirjo Terho

Sukututkijan 10 käskyä

Vanhin tunnettu kopio kymmenestä käskystä, joka on ajoitettu aikavälille 30–1 eKr.

Suuressa kirjassa mainitaan kymmenen käskyä, joita jokaisen tuohon kirjaan uskovan pitäisi parhaansa mukaan noudattaa. Voisiko sukututkijallakin olla oma säännöstönsä, jotta harrastus pysyisi mukavana, faktoihin perustavana ja muut kanssaihmiset huomioon ottavana? Tässä oma ehdotukseni – copyright lienee Toisessa Mooseksen kirjassa!

1. Tämä on minun sukututkimukseni ja minä päätän mitä tutkin

2. Älä kirjaa väärää tietoa tai todistusta

3. Muista, että kaikille sukututkimus ei ole maailman tärkein asia

4. Kunnioita elävien yksityisyyttä ja tekijänoikeuksia

5. Älä kopioi toiselta, ellei sinulla ole lupaa siihen

6. Älä usko kritiikittä kaupallisten toimijoiden mainoslauseisiin

7. Älä usko sokeasti HisKiin, vaan tarkista alkuperäisistä historiakirjoista

8. Ole aina ystävällinen muille tutkijoille

9. Älä tavoittele väkisin totuutta, jos sitä ei ole lähteiden puuttuessa saatavilla

10. Älä koskaan lannistu, sillä et ehkä ole vain vielä löytänyt oikeaa tietoa

Mutta ennen kaikkea - pidä hauskaa - sukututkimus on iloinen harrastus, joka luultavasti ehkäisee mm. muistisairauksia. Tutkimuksissa on todettu useita kertoja, että aivojen käyttäminen ehkäisee ainakin jossain määrin dementoivilta sairauksilta. Itselleni sukututkimus on vähän samaa kuin vaikkapa ristikoiden täyttäminen. Kummassakin kokonaisuus rakentuu pienistä palasista, jotka täytyy saada sopimaan kohdilleen. Tämä jos mikä venyttää aivokapasiteetin joskus äärimmilleen, kun tietoa on saatavilla, mutta yksityiskohdat eivät täsmää toistensa kanssa. Usein on aloitettava täysin alusta, jotta pääsee päämäärään. Sukututkimuksessa tulee usein ajateltua, että tulipas taas tehtyä paljon turhaa työtä. Kokemus on kuitenkin opettanut, että tuokin työ saattaa olla hyödyksi joskus vuosia myöhemmin.

Sukututkimuksessa kannattaa olla tietty päämäärä, mutta toisaalta tutkiminen itsessään on se palkitsevin asia. Pelkkien netin sukupuupalveluiden hyödyntämisen sijaan kannattaa välillä perehtyä ihan itse alkuperäislähteisiin. Se on yllättävän mielenkiintoista puuhaa. Pistä aivot raksuttamaan täydellä teholla ja ehkäise dementiaa – sukututkimuksella!

Juha Vuorela