Sukututkijan Joulukalenteri 22.12.2016

Ei tässä nyt auta muu kuin ylittää Atlantti. Ratsumies hätkähtää... "Ei", hän sanoo, "mennään sumun läpi Atlantikselle". Arveluttavaa. Hyvin arveluttavaa. Nyt ollaan epätosien asioiden äärellä eikä näistä ole hyvä puhua ihmisille.. Toisaalta onhan Korvatunturikin hieman tarunomainen. Kieltämättä niillä on salainen yhteys.


Atlantis ja kuningas Arthur

Ruokahalu kasvaa syödessä – myös sukututkimuksessa. Väistämättä kaikki kansat alkavat pohtia mistä he ovat alun perin päätyneet sinne, minne ovat. Nykyisin vastausta etsitään vaikkapa DNA:n avulla. Sitä ennen apuna olivat Raamatun sukuluettelot, mutta niidenkin taakse piti vain päästä. Löytyisikö vastaus ihmisten alkuperästä kadonneella mantereella?

Filosofi Platonin (427–347eKr) dialogeissa ”Timaios ja Kritias” jälkimmäinen kertoo tarinan, jonka on kuullut isoisältään, joka oli kuullut sen runoilija ja valtiomies Solonilta. Solonin lähde oli egyptiläinen pappi. Aikojen alussa jumalat arpoivat mikä osa maailmaa olisi kenenkin. Meren jumala Poseidon sai Atlantiksen mantereen, joka sijaitsi valtameressä Herakleen pylväiden takana. Poseidon avioitui kuolevaisen naisen Kleiton kanssa ja he saivat viidet kaksospojat. Manner siis jaettiin kymmeneen osaan. Vanhin poika Atlas määrättiin kaiken ylikuninkaaksi.

Atlantis kartassa 1678

Poseidonista polveutuva Atlantiksen kansa oli hyveellistä ja maa kukoisti kuin paratiisi. He kunnioittivat jumalallista alkuperäänsä ja jumalia, mutta inhimillinen aines heissä lisääntyi ajan myötä. Se teki heistä ahneita ja ylpeitä. He pyrkivät sotaisina valloittamaan Euroopan ja Aasian. Kreikassa ateenalaiset taistelivat uljaasti näitä tunkeutujia vastaan. Zeus suuttui Atlantiksen röyhkeään kansaan ja koko manner tuhoutui maanjäristyksessä ja vaipui meren aaltoihin.

Espanjalainen Lopez de Gomara muuten arveli, että asteekit olivat peräisin Atlantikselta, koska atsteekkien kielessä oli sana atl, joka tarkoittaa vettä. Lisäksi asteekit itse uskoivat tulleensa itäiseltä mereltä, saarelta jonka nimi oli Aztlan. No, tarinoita uponneista saarista on kaikissa kulttuureissa ja jokaisessa valtameressä piilee joku kadonnut manner.

Tultaessa 1800-luvulle lähes unohduksiin vaipunut Atlantis nousi uudelleen esiin. Se esiintyi lukuisissa teoksissa ja sille etsittiin kiivaasti todisteita. Atlantista pidettiin mm. ”valkoisen rodun” kotina ja kaikkien korkeakulttuurien lähtökohtana. Egyptin pyramidit, Stonehenge, asteekkien, mayojen ja inkojen pyramidit… kaikkien niiden rakentajat tulivat Atlantikselta ehkä ennen sitä jopa ulkoavaruudesta. Tosin arkeologia on myöhemmin todistanut, että rakennelmat ovat eri ajoilta ja eri aineista, joten niitä ei ole rakennettu yhtä aikaa. Geologiakaan ei tunne maanvajoamia Atlantin pohjassa.

Muinaisissa kelttiläisissä tarinoissa puhutaan myös kadonneesta mantereesta. Sopii hyvin, että tarujen kuningas Arthur on yhdistetty Atlantikseen. Niiden kirjoittaja, 1400-luvulla elänyt Sir Thomas Mallory mainitsi teoksessaan “Le Morte d’Arthur” uponneen Lyonessen saaren ritari Tristanin kotimaana.  Arthurin ruumis lepää mystisessä Avalonissa, joka myös on yhdistetty Atlantikseen. 

Arthur ja hänen isänsä Uther Pendragon samassa kuvassa oikeiden kuninkaiden Northumbrian Oswaldin ja Kentin Aethelbertin kanssa (käsikirjoitus 1200-luvulta)

Englannissa niin Plantagenet-suku ja myöhempi Tudor-suku väittivät olevansa kuningas Arthurin jälkeläisiä. Olkoonkin, että myyttisellä Arthur kuninkaalla ei ollut tarinoissa jälkeläisiä. Kuninkaiden poikia kastettiin Arthureiksi jo 1100-luvulla kunnianosoituksena legendaariselle kuninkaalle. Nykyisen prinssi Williaminkin kolmas nimi on Arthur. Englannin vanhat kuningasluettelot mainitsevat säännöllisesti kuningas Arthurin yhtenä kuninkaana, vaikka tämän olemassaoloa ei ole pystytty todistamaan - kuten ei ole Atlantiksenkaan.

Atlantiksella 22.12.

Salaperäisin terveisin

Arkistopeikko Lussi

Sukututkijan Joulukalenteri 21.12.2016

Ratsumies olisi halunnut Acapulcoon. Miksi ihmeessä? No, hän on katsellut Joulupukin Lemmenlaiva-videot läpi ja haaveilee matkasta Pacific Princess laivassa. Mutta kun se paatti menee Los Angelesiin ja minä tahdon USA:ssa Virginiaan!

Thomas Rolfe ja Tuomaanpäivä

Tänään, Tuomaan-päivänä, muistamme Thomas Rolfea, joka syntyi Virginiassa tammikuun 30.päivänä 1615. Hän oli vasta yksi vuotias päätyessään Treasure-laivalla vanhempiensa ja kuvernöörin kanssa matkalle Englantiin. Thomasin vanhempien tarina on tuttu lähes kaikille tai ainakin hänen äitinsä tarina, josta kertoo mm. Disneyn piirretty elokuva.

Intiaanipäällikkö Wahunsenacawhin tytär n. 12-vuotias Matoaka (lempinimeltään Pocahontas) pelasti intiaanien vangitseman John Smithin hengen. Myöhemmin vuonna 1614 valkoisten uudisasukkaiden vangitsema Pocahontas avioitui tupakkaviljelijä John Rolfen kanssa ja kääntyi kristinuskoon. Kasteessa Pocahontas sai uuden nimen: Rebecca. Valkoisille siirtolaisille hän on sankaritar ja arvostettu esiäiti. Intiaanit pitivät häntä jopa petturina.

Rebecca Rolfe (Pocahontas)

Pieni perhe matkusti Englantiin ja ”intiaaniprinsessa” Rebecca ihastutti kaikki kuninkaan hovissa. Rolfen perhe lähti laivalla kotimatkalle Virginiaan, mutta 22-vuotias Rebecca sairastui äkillisesti ja laiva rantautui. Nuori nainen menehtyi keuhkotautiin ja haudattiin Kentin Gravesendiin. Myös pieni poika Thomas oli vakavasti sairas, mutta selvisi. Hänet jätettiin setänsä hoiviin Englantiin. Äitinsä menettänyt lapsi näki tuolloin isänsäkin viimeistä kertaa. Myöhemmin vuonna 1635 nuorena miehenä Thomas Rolfe palasi takaisin Virginiaan huolehtimaan perintötiloistaan. 

Thomas Rolfe oli tekemisissä niin valkoisten kuin intiaanisukulaistensakin kanssa. Luutnanttina hän päätyi myös taistelemaan omaa intiaanikansaansa ja sukuaan vastaan. Thomas avioitui kapteeni Francis Poythressin tyttären Janen kanssa. Hänen ainoan tyttärensä Janen ainoan pojan John Bollingin lapset ovat ainoita Pocahontasin jälkeläisiä. Varsin heikossa langassa oli siis pitkään tämä sukujohto. Vaan siitäpä suku sitten laajeni ja kasvoi.

Pocahontasin jälkeläiset, klikkaa suuremmaksi

Pocahontasin jälkeläisiä merkittiin muistiin jo 1700-luvulla. Yhdysvaltojen ensimmäisiä historioitsijoita oleva William Stith mainitsee vuonna 1747 ilmestyneessä teoksessaan Pocahontasin  jälkeläiset yhtenä merkittävimpänä perheenä Virginiassa. Vuonna 1787 ilmestyi laajempi genealoginen selvitys nimeltä Anecdotes of Pocahunta, an Indian Princess, from whom several respectable families in Virginia are descended. Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin arkkitehti Benjamin Latrobe julkaisi ensimmäisen sukupuun nimeltä Pocahontas-Rolfe-Bolling Pedigree. 

Virginian osavaltion sukututkimusta harrastanut kuvernööri Wyndham Robertson polveutui Pocahontasista. Hän kirjoitti klassikon asemassa olevan teoksen: Pocahontas. Alias Matoaka, and Her Descendants, joka ilmestyi vuonna 1887.Wyndham Robertsonin sukukirjasta on otettu uusia, täydennettyjä painoksia tasaisin väliajoin. Stuart E. Brownin ja Lorraine F. Myersin sukukirja Pocahontas´ Descendants: A Revision, Enlargerment and Extension of the List as Set Out by Wyndham Robertson in his Book pocahontas and Her Descendants ilmestyi 2004. Sen on kustantanut Pocahontas Foundation, joka ylläpitää sukurekisteriä. Kirja on yksinkertainen, pehmeäkantinen luettelo nimistä ja vuosiluvuista.

Hyvä Tuomas juoulun tuopi, paras Tuomas suvun luopi :-)

Virginiassa 21.12.

Terveisiä lähettää Arkistopeikko Lussi

Sukututkijan Joulukalenteri 20.12.2016

Ystävälliset havaijinalbatrossit tarjoutuivat vetämään meidät ilmavaunuilla merenpintaa pitkin Meksikoon. Loistavaa. Ratsumies ei halua enää laivaan. Päätimme poiketa Tenochtitlánissa Asteekkivaltakunnan muinaisessa keskuksessa. Kadonnut maailma, kadonnut kansa. Vai onko?

Montezuman jälkeläiset

Montezuma II oli yhdeksäs asteekkihallitsija vuosina 1502-1520. Hänen sukunsa oli hallinnut asteekkivaltakuntaa 1300-luvulta lähtien. Varhaisin tunnettu esi-isä oli Culhuacania kaupunkivaltion kuningas Coxcoxtli. Pojanpoika Acamapichtli perusti varsinaisen asteekkidynastian, joka hallitsi aina espanjalaisten tuloon asti. Asteekit perustivat Tenochtitlánin vuonna 1325 Texcocojärven saarelle. Siitä kasvoi koko asteekkivaltakunnan keskus.

Tenochtitlán 1524 ennen kuin espanjalaiset tuhosivat sen

Vuonna 1519 hallitsija Montezuma II sai Tenochtitlániin tiedon, että maahan on saapunut muukalaisia suurilla laivoilla. Kyseessä oli Hernán Cortés konkistadoreineen. Uusi aika oli alkanut, joka muutti kaiken. Montezuma otti Cortésin vastaan suopeasti ja kääntyi myös kristinuskoon. Espanjalaiset eivät kuitenkaan saavuttaneet kaikkien suosiota, vaan osa kansasta nousi häntä ja samalla Montezumaa vastaan. Asteekit katsoivat hallitsijansa pettäneen heidät. Cortésin mukaan Montezumaa heitettiin kivellä, jonka seurauksena hän kuoli. Toisen teorian mukaan Cortés olisi itse surmannut Montezuman.

Montezuma II

Valtaan nousi Montezuman veli Cuitláhuac, joka kuitenkin kuoli espanjalaisten mukana tulleeseen isorokkoon. Seuraava hallitsija oli 25-vuotias Cuauhtémoc, jonka espanjalaiset surmasivat. Hän jäikin viimeiseksi asteekkihallitsijaksi. Siihen sammui asteekkien komea dynastia…

Yllätys, yllätys: ei muuten sammunut! Sellainen käsitys syntyy, että asteekkien dynastia tuhoutui kokonaan espanjalaisten tullessa. Montezumalla oli useita jälkeläisiä, joista osa tunnetaan hyvinkin. Hänen poikansa Don Pedro (de) Moctezuma Tlacahuepan Ihualicahuaca jäi henkiin, avioitui ja sai pojan Diego Luis Moctezuman, joka vietiin Espanjaan. Hänen poikansa Pedro Tesifón de Moctezuma y de la Cueva aateloitiin Espanjassa vuonna 1628 Moctezuman kreiviksi. Myöhemmin suku sai vielä korkeamman arvon ja heistä tuli Moctezuma de Tultengon herttuoita.

Montezumalla oli tytär Tecuichpoch Ixcaxochitzin (n.1509-n.1550). Hänet naitettiin 10-vuotiaana rituaalisesti sedälleen Cuitláhuacille ja sen jälkeen serkulleen Cuauhtémocille. Tecuichpoch oli siis viimeinen asteekkikeisarinna. Hän kääntyi – tai hänet käännytettiin – kristinuskoon ja kasteessa Tecuichpoch sai uuden nimen Isabel.

Cortés naitti Isabelin toverilleen Alonso de Gradolle vuonna 1526, joka kuoli melko pian. Niinpä vasta 17-vuotias Isabel oli jo neljännen kerran leski! Cortés otti hänet luokseen ja Isabel tuli sen seurauksena raskaaksi ja hänet naitettiin nopeasti Pedro Gallego de Andraden kanssa. Avioton lapsi Leonor Cortés Moctezuma (n.1528-n.1594) syntyi muutaman kuukauden kuluttua häistä. Lähteiden mukaan äiti ei halunnut tunnustaa lastaan, vaan tämä varttui Juan Gutiérrez de Altamiranon kotitaloudessa.

Isabel synnytti vuonna 1530 aviomiehelleen pojan Juan de Andrade Gallego Moctezuman.  Aviomies kuoli jälleen ja Isabe avioitui jo kuudennen kerran Juan Cano de Saavedran kanssa. Tästä liitosta syntyi useita lapsia: Pedro, Gonzalo, Juan, Isabel ja Catalina Cano de Moctezuma. He kaikki elivät vauraissa oloissa ja saivat aatelisille kuuluvan kasvatuksen. Montezuman toinen tytär Prinsessa Xipaguacin Moctezuma avioitui Juan de Graun kanssa, joka oli Toleriun paroni. Heidän jälkeläisensä tunnetaan nimellä Grau-Moctezuma de Toleriu ja tämäkin suku elää edelleen.

Niin siinä kävi, että legendaaristen asteekkihallitsijoiden suku on jatkunut niin mies- kuin naislinjassakin tähän päivään asti Espanjan ylhäisaateliin siirtyneenä. Siinä on sukujuuret, jotka saavat kyllä suorastaan haukkomaan henkeä.

Asteekkidynastian sukupuu, klikkaa suuremmaksi

Tenochtitlán 20.12.

Tervehtien

Arkistopeikko Lussi