Sukututkimuksen uusia tuulia Seinäjoella

Runsaan viikon kuluttua, lauantaina ja sunnuntaina 12.—13.3.2016 Seinäjoella järjestetään Suomen ensimmäinen valtakunnallinen sukututkimus & genomitieto -tapahtuma. Aiheeseen paneudutaan seminaarissa ja kolmessa keskustelutyöpajassa. Nyt kannattaa lähteä Seinäjoelle kuulemaan alan viimeisimmästä tutkimuksesta sekä tutustumaan geneettisen sukututkimuksen perusasioihin.

Lauantaina 12.3.2016 Sukututkimuspäivien seminaarissa tarkastellaan neljän esitelmän valossa ajankohtaista tutkimusta, joka liittyy genomitiedon käyttämiseen sukututkimuksessa. 

Oulun yliopiston vararehtori, professori Olli Silvén käsittelee aihetta ”Esivanhempien juuria paikantamassa yDNA- ja autosomaalitiedon varassa”. Hän pohtii DNA-tiedon mahdollisuuksia suullisen perimätiedon varmentamisessa ja alkuperähypoteesien rakentamisessa. Silvénin aineistona on Ruotsin metsäsuomalaisen sukunimen muuttuminen lappilaiseksi sukunimeksi ja hän pyrkii toteennäyttämään hypoteesinsa yhtäältä autosomaalipohjaisella sukunimivarmistusta ja toisaalta Y-kromosomin DNA-vertailun avulla. 

Esitelmässään ”Tawast-sukujen yDNA-tutkimus” Hannu Tawast esittelee jo vuonna 1999 alkaneiden Y-kromosomin DNA-vertailuun pohjautuvien tutkimusten tuloksia, joilla on pyritty saamaan selvyyttä Tawastien rälssisuvun mieskantaiseen polveutumiseen.

Valtiotiet. lis. Erkki Nenonen käsittelee esitelmässään ”Mitä mtDNA kertoo Sursill-sisaruksista ja heidän äidistään” mitokondrion DNA:n avaamia mahdollisuuksia varmistaa, ovatko Sursillin suvun varhaisimmat polvet todella sukua toisilleen kuten asiakirjalähteet antavat ymmärtää. Tähän mennessä jo varmistunut, että ainakin kaksi Östen Sursillin tyttäristä ovat sisaruksia keskenään.

Fil. tri Marja Pirttivaara päättää seminaarin esitelmällä ”Genomitieto sukututkimuksen apuna maailmalla”. Hän selostaa tuoreita tutkimuksia, joissa genomitietoa on menestyksellisesti käytetty sukututkimuksen edistämisessä.

Sunnuntaina 13.3.2016 tapahtumassa on kolme 1,5 tunnin keskustelutyöpajaa, joissa yhdessä kysellen ja keskustellen pureudutaan genomitiedon käytön perusasioihin. Marja Pirttivaara toimii kaikkien kolmen keskustelutyöpajan vetäjänä.

Sunnuntain ensimmäisessä työpajassa ”Karjalaiset sukujuuret” keskustellaan sukututkimuksen ja genomitiedon yhdistämisestä karjalaisen historiatiedon valossa. Työpajassa saadaan uutta tietoa karjalaisesta sukuhistoriasta ja väestön liikkumisesta. Paikalla ovat asiantuntijoina Erkki Kiuru ja Ahti Kurri.

”Pohjanmaan muuton monet muodot” -työpajassa pohditaan, miten DNA kertoo omalla tavallaan alueen asutushistoriasta, ihmisten liikkumisesta ja sukujen yhteyksistä. Työpajassa käsitellään eräitä tunnettuja pohjalaissukuja ja Pohjanmaan asutushistoriaa genomitiedon valossa. Siellä myös tarjotaan vinkkejä siitä, miten tutkimuksissa kannattaa edetä. Asiantuntijoina työpajassa toimivat Ilkka Salo ja Aila Yli-Hakola.

Keskustelutyöpajassa ”Vesiä pitkin Hämeen sydänmaille” tarkastellaan, miten hämäläisten vesireittien vaikutus näkyy väestön DNA:ssa. Näin on esimerkiksi Vesilahdessa, missä on viime vuosina verrattain runsaasti hyödynnetty genomitietoa yhdessä sukututkimuksen kanssa sukujen liikkumisen tutkimisessa. Keskustelua johdattelevat ja kysymyksiin vastaavat Risto Hyvätti ja Riikka Piironen.

Tapahtuman tarkka ohjelma on ladattavissa Suomen Sukututkimusseuran verkkosivustolta.

Tervetuloa Seinäjoelle Valtakunnallislle Sukututkimuspäiville tutustumaan sukututkimuksen uusiin tuuliin!

P. T. Kuusiluoma

Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja

Synnin palkka

Hämeenlinnassa on muuan kirpputori, joka tekee bibliofiilin iloiseksi. Tämän kirjataivaan ansiosta olen tutustunut niin Lempi Jääskeläisen, Ingrid Qvarnströmin kuin Verner von Heidenstaminkin historiallisiin romaaneihin. Tiedätte kyllä kirjatyypin. Kaunis sidonta, kellertävät, paksut sivut, joita nuuhkaisemalla on hetkessä 1900-luvun alun salongissa, jonka nurkassa on viuhkamainen palmu. Monien kirjojen kohdalla olen tuntenut itseni suorastaan hengenpelastajaksi. Kyllä vain, kirjoillakin on henki.

Viimeisin löytöni oli Eero Ojasen vuonna 1999 ilmestynyt Hattulan seurakunnan historia, "Ristin tiellä, 750 vuotta." Nautiskelin kirjasta rauhassa ja hyvällä tuulella, kunnes tulin Ison vihan aikaan.

Venäläiset tunkeutuivat Etelä-Suomeen kesällä 1713. Hattulaan miehittäjät ehtivät saman vuoden syys-lokakuun vaihteessa. Terrori ja kaikinpuolinen sekasorto vallitsi.  Tarkkoja tietoja tapahtumista ei ole, mutta seurakunnan ainut säilynyt dokumentti, tilikirja kertoo haudattujen määrän kasvaneen suorastaan räjähdysmäisesti nimenomaan vuoden 1714 maalis-ja huhtikuussa.
Kuolleiden joukossa olivat myös kaikki vielä paikkakunnalla olleet kirkon työntekijät: vanha kappalainen Matti Favorinus,  apulaispappi Martti Stichelius, lukkari Samuli Hannunpoika sekä kirkkoväärti Matti Sipilä Hurttalasta.
Kirkkoherra Emanuel Reuther perheineen oli paennut Ruotsiin heti vuonna 1713. Pakolaiskomission luettelo kertoo hänen saaneen avustusta ainakin vuosina 1715 ja 1716.

Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1721, pölyn sopivasti laskeuduttua, Reuther palasi virkaansa Hattulaan. Rauhaa seuranneessa kirkonkokouksessa kirkkoherralla oli seurakuntalaisilleen asiaa. Reutherin mukaan Ison vihan aikana koetut kauhut olivat suoraan ja selkeästi johtuneet seurakuntalaisten synneistä. Ne olivat palkka ja rangaistus seurakuntalaisten huonosta, syntisestä elämästä.

Tässä kohtaa laskin kirjan vatsalleni ja mietin, mahtaisiko uni tulla koko yönä. Menneiden vuosisatojen ihmisissä on se vika, ettei heitä oikeasti pääse haastamaan. Olisin kovin mielelläni keskustellut aiheesta kirkkoherra Reutherin kanssa.
Että mies kehtasi! Ehkä hän oli kaikki nuo rauhan vuodet yltäkylläisessä Ruotsissa hionut saarnaansa, jotta sai siihen juuri oikean hengen?

Emanuel Reutherissa oli epäilemättä paljon hyvääkin - sanotaan, että hän esimerkiksi innolla edisti seurakuntalaisten lukutaitoa - mutta sydän ja myötätunto oli kyllä tässä vaiheessa pahasti kadoksissa.

Kansallisarkiston strategia kehittää sukututkijoiden digitaalisia palveluja

Kansallisarkisto julkisti 12.2.2016 vuoteen 2020 ulottuvan uuden strategiansa, jolla se pyrkii omalta osaltaan edistämään yhtä hallitusohjelman keihäänkärkeä eli digitalisaatiota. Tähän tavoitteeseen pyrittäessä suku- ja henkilöhistorian harrastajat eivät jää osattomiksi, vaan strategiassa on useita kohtia, jotka toteutuessaan edistävät sukututkimuksen digitaalisten aineistojen käytettävyyttä.

Strategia korostaa ajasta ja paikasta riippumattoman sähköisen asiakaspalvelun asemaa Kansallisarkiston tärkeimpänä palvelukanavana, jota strategiakaudella edelleen uudistetaan vastaamaan paremmin eri asiakasryhmien vaatimuksia. Sähköisiä palveluja kehitetään entistä helppokäyttöisemmiksi yhteistyössä asiakkaitten ja muiden kulttuuriperintökentän toimijoiden kanssa. Vastaavasti myös itsepalvelu korostuu asiakaspalvelussa, kun tiedon tarvitsijat voivat hakea julkiset tiedot itse.

Sähköisten palvelujen kehittäminen on käytännössä mm. sitä, että Kansallisarkisto tarjoaa asiakkaiden käyttöön joukkoistamisalustoja, joilla tuotetaan yhteisöllistä metatietoa ja korjataan koneellisesti tunnistettuja tekstisisältöjä, ts. indeksoidaan digitoituja asiakirjoja ja korjataan niiden OCR-dataa. Strategiassa todetaankin, että Kansallisarkisto hyödyntää joukkoistamista ennakkoluulottomasti digitaalisten asiakirjatietojen käytettävyyden ja uudelleenkäytön edistämisessä. 

Kansallisarkisto kehittää sähköistä asiakaspalvelua myös uudistamalla ja yksinkertaistamalla käyttölupamenettelyjä. Käyttörajoitetun tiedon haku ja uudelleen käyttö edellyttävät edelleenkin vahvaa tunnistautumista ja lupamenettelyä, mutta niissä hyödynnetään julkisen hallinnon yhteisiä ratkaisuja. Kansallisarkiston verkkopalvelut toimivat kanavana myös analogisten aineistojen tilaamiseen ja käyttöön.

Kansallisarkisto on strategiassaan linjannut, että sen aineistojen ensisijaisena asiakasliittymänä toimii arkistoaineiston käytön tarpeisiin kehitetty kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) asiakasliittymä Finna. Strategiakaudella arkistoaineistojen käyttöä Finnan kautta parannetaan asiakaslähtöisesti.

Kansallisarkisto ennakoi strategiassaan arkistolainsäädännön kokonaisuudistuksen toteutumista. Laki Kansallisarkistosta ja arkistolain muutos on esitetty tulevaksi voimaan tänä vuonna ja yksityisarkistolaki ensi vuonna. Näiden lainsäädännöllisten uudistusten myötä maakunta-arkistoista tulisi Kansallisarkiston alueellisia toimipaikkoja. Toistaiseksi keskusteluissa ei ole väläytelty sitä mahdollisuutta, että alueellisten toimipaikkojen määrä vähenisi.

Suku- ja henkilöhistorian harrastajien näkökulmasta arkistolainsäädännön uudistuksen merkittävimmät vaikutukukset kohdistuvat yksityisten asiakirjojen vastaanottamiseen ja säilyttämiseen. Yksityisarkistolaki tehostaisi Kansallisarkiston ja valtionapua saavien arkistojen yhteistoimintaa tällä aluella mm. selkeyttämällä tehtäväjakoa, kehittämällä yhteisiä palveluita ja ennen kaikkea luomalla yhteisen, lakiin perustuvan hankintapolitiikan.

Strategian mukaan Kansallisarkisto valmistelee yhdessä muiden yksityisarkistoja vastaanottavien toimijoiden kanssa kansallisen toimintamallin digitaalisten yksityisarkistojen tallentamiseen ja pysyvään sähköiseen säilyttämiseen.

Sukututkijat voivat siis toivoa, että yksityisarkistolain myötä Kansallisarkisto kehittää sähköisessä muodossa olevaa sukututkimusaineistoa (sukututkimusrekistereitä) varten paitsi selkeän aineiston vastaanottopolitiikan, myös pitkäaikaistallentamisen ja hallittun käyttön mahdollistavat tietotekniset ratkaisut.

Kansallisarkiston strategisen yhteistyökumppanin roolissa Suomen Sukututkimusseuralle on strategiassa merkityksellistä se, että sen toteuttamiskeinoihin kuuluu mm. aktiivinen, innovatiivinen ja monipuolinen yhteistyö strategisten kumppanien kanssa.

P. T. Kuusiluoma

Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja

Arkistolaitoksen neuvottelukunnan jäsen