Geneettistä sukututkimusta ja Luovutetun Karjalan Y-DNA-isälinjoja Keravan illassa

Hallituksen ääni - Marja Pirttivaara

Keravan sukututkimusseura pyysi minua kertomaan geneettisestä sukututkimuksesta. Kirjaston Pentinkulma-salissa oli 27.1.2015 paikalla runsaasti sukututkimuksesta kiinnostuneita. Esitelmäni löytyy Internetistä Slideshare-palvelusta: Sukupuun alla – geneettinen sukututkimus (68 kalvoa).

Kävin esitelmässäni läpi geneettisen sukututkimuksen ja sukututkimuksen kirjoa: geneettisen sukututkimuksen peruskäsitteet, mitä testejä ja projekteja löytyy, Y-DNA, mtDNA, autosomaalitesti ym. Erityisteemaksi olin tällä kertaa valinnut Luovutetun Karjalan lakkautettujen seurakuntien vanhat isälinjat ja Y-DNAt. Luovutetussa Karjalassa oli viitisenkymmentä luterilaista seurakuntaa ja parikymmentä ortodoksiseurakuntaa (lähde HisKi ja Karjala-tietokantasäätiö). Monet karjalaiset sukunimet ovat hyvin vanhaa perua.

Isälinja- ja haploryhmätiedot otin Finland DNA-projektin Y-DNA-taulukosta, joka löytyy Internetistä Family Tree DNAn sivuilla. Sivuilla on projektiin liittyneiden miesten itse ilmoittamia vanhimpien tunnettujen isälinjaisten esi-isien nimiä & kotipaikkakuntia sekä Y-DNA-tietoa. Listasta löytyy myös Pirttivaara/Baron (N-L550) Salmista sekä omien esivanhempieni joukosta löytyvä Jochum Zitting (R-M512), joka muutti Saksasta Viipuriin 1600-luvulla.

Koska Y-DNA periytyy isältä pojalle, Y-DNAn tietäminen voi auttaa vaikkapa hakusessa olevien esi-isien metsästyksessä. Sukuseurat voivat hyödyntää Y-DNA-tietoja ja vertailla eri paikkakunnilta löytyviä sukunimilinjoja, ovatko ne isälinjaisesti sukua keskenään.

Sukupuun alla -illassa tapasin myös muutaman "etäserkun". Mikäs sen mukavampaa!

Slideshare-palvelusta löytyy myös muita esitelmäkalvojani, kts kalvoesitykseni Slidesharessa. - Hauskasta illasta muistuttaa kirja ja kaunis orkidea. Kiitos Keravan sukututkijat!

  

Marja Pirttivaara

Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen 

 

Hyvää Tietosuojapäivää!

Toiminanjohtajan tuumailuja

Tänään vietetään Euroopan neuvoston yhdeksättä Tietosuojapäivää. Sitä juhlistettiin Brysselissä jo viime viikolla kansainvälisellä tietotekniikan, yksityisyyden ja tietosuojan konferensilla. Suomessa tietosuojavaltuutetun toimisto järjestää tänään kolme tilaisuutta päivän tiimoilta.

Tietosuojapäivä juontaa juurensa ns. yleissopimus 108:n allekirjoituspäivään. Vuonna 1981 solmittu  Euroopan neuvoston yleissopimus yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä on tällä hetkellä ainoa kansainvälinen oikeudellisesti sitova väline tietosuoja-alalla.

Suomen perustuslaki takaa kansalaisten henkilötiedoille erittäin vahvan suojan, sillä se rinnastetaan yksityiselämän, kunnian ja kotirauhan suojaan. Tietosuojavaltuuutettu vertasi kerran eräässä tilaisuudessa puhuessaan henkilötietojen suojan loukkaamista toisen ihmisen kotiin luvattomaan tunkeutumiseen.

Henkilötietojen suojasta säädetään henkilötietolailla, joka sukututkijoiden keskuudessa on usein koettu ongelmalliseksi. Sen on katsottu puuttuvan toimintaan, joka ei lainsäätäjälle kuulu eli sukututkijoiden ikiaikaiseen oikeuteen käsitellä vapaasti tutkimuskohteittensa henkilötietoja. Henkilötietolain huono maine johtuu valtaosin johtuu siitä, etteivät sukututkijat tunne lain säännöksiä eivätkä välitä perehtyäkään niihin.

Sukututkimuksesta ja henkilötietolaista puhuttaessa ensimmäisenä unohdetaan, että laki sääntelee vain elossa olevien henkilötietojen käsittelyä eivätkä edesmenneet sukulaiset ja esipolvet siten kuulu lain soveltamisalaan. 

Toinen asia, jota sukututkijat eivät hevin huomaa, on henkilötietolain sukututkimukselle antamat poikkeukset henkilötietojen käsittelyn yleisistä edellytyksistä. Sukututkijat voivat vapaasti perustaa sukututkimusrekistereitä eikä siihen tarvitse pyytää viranomaisilta lupaa eikä sukututkimusrekisterin ylläpitämisestä tarvitse ilmoittaa viranomaisille. 

Parasta henkilötietolaissa on kuitenkin se, että se antaa sukututkijalle oikeuden kerätä ja tallentaa elossa olevien henkilötietoja sukututkimusrekisteriin ilman asianomaisen nimenomaista suostumusta. Vasta sitten, kun sukutututkija käsittelee arkaluonteisia tietoja, on tietojenkäsittelyyn aina pyydettävä henkilöltä lupa.

*   *   *

Suomen Sukututkimusseura on kahdeksan viime vuoden ajan tehnyt aktiivista työtä lisätäkseen sukututkijoiden tietämystä henkilötietolainsäädännöstä. Keskeistä tässä työssä on ollut sukututkimuksen käytännesääntöasiakirjan laatiminen ja siitä tiedottaminen. Käytännesääntöjen uudistettu versio julkaistiin vuosi sitten. Käytännesäännöt ovat Seuran hallituksen hyväksymä ohjeistus siitä, millä tavoin henkilötietolakia tulee soveltaa sukututkimuksen eri vaiheissa. 

Suomen Sukututkimusseura julkaisi 2014
vihkosen henkilötietojen käsittelystä
sukututkimuksen eri vaiheissa. 

Seuran yhtenä strategisena tavoitteena on sukututkijoiden juridiikan tietämyksen lisääminen ja lakisääteisistä velvollisuuksista tiedottaminen. Tämän tehtävän taustalla on ajatus siitä, että sukututkijat voivat toimia vain sellaisessa yhteiskunnassa, jossa elossa olevien henkilötietojen käsittely hyväksytään myös sukututkimustarkoituksessa. 

Tämä on lopun viimein mahdollista vain silloin, kun sukututkijat kunnioittavat kanssaihmisilleen kuuluvaa perustuslain takaamaa oikeutta päättää itse omien henkilötietojensa käsittelystä. Takana ovat ne ajat, jolloin vanhan liiton miehet keräsivät, tallensivat ja julkaisivat myös elossa olevien henkilötietoja — joskus arkaluonteisiakin tietoja — siitä mitään asianomaisille tiedottamatta. 

Tänä päivänä sukututkijan ja sukuseurojen on elossa olevien henkilötietoja julkisuuteen saattaessaan otettava huomioon se, mitä henkilötietolaki vaatii. Henkilötietolain mukainen tiedottamisvelvoite on sukukirjahankkeessa lisätyötä ja lisäkustannuksia, mutta tämän velvoitteen kohdalla sukututkija voi tehdä välttämättömyydestä hyveen. Sukututkimusrekisteristä tiedottaminen kannatta liittää sellaisten lisätietojen ja valokuvien hankkimiseen, joita ei muualta kuin henkilöiltä itseltään voida saada. 

Tämä nostaa paitsi sukukirjojen sisällön kiinnostavuutta, myös suomalaisen sukututkimuksen laadukkuutta. Samalla sukututkimuksen kohteet huomaavat, että sukututkijat kantavat huolta heidän yksityisyyden suojastaan ja sukukirjahankkeissa voidaan tarvittaessa keskustella siitä, onko aivan kaikkia tietoja välttämätöntä julkaista. Tämä on omiaan ylläpitämään sukututkijoiden hyvää mainetta ja kansalaisten suurta arvostusta sukukirjojen julkaisutyötä kohtaan.

Tietosuojaa ei pidä nähdä sukututkimusta estävänä tai kahlehtivana tekijänä, vaan nykypäivän sukututkimukseen elimellisesti kuuluvana perusoikeuksia tasoittavana itsestäänselvyytenä. Kuten sukututkijalla on lakiin kirjattu oikeus kerätä ja tallentaa sukututkimusrekisteriin henkilötietoja, on tutkimuskohteilla oikeus päättää omien tietojensa käsittelystä. Win—win -tilanne, sanoisi ekonomisti. 

P. T. Kuusiluoma

Akonmäen kolmoismurhasta

Joulupäivän vastaisena yönä 1884 tapahtui Iisalmen Toivakan kylässä julma joukkomurha. Aattona oli Akonmäen mökkiin tullut pari tuntematonta miestä kyselemään yösijaa. Akonmäen isäntä Antti Mähönen, joka oli kuusissakymmenissä ihmetteli naapuritalon omistajan, Petteri Hynysen kanssa näitä äijiä. Vaikka molemmat miehet olivat paikalla olleiden vaimojensa kanssa estelleet vierailijoita jäämästä yöksi, olivat nämä kuitenkin asettuneet taloksi.



Peläten tätä outoa parivaljakkoa oli Mähönen pyytänyt Hynystä ja tämän vaimoa jäämään heille yöksi. Jossain vaiheessa yötä oli Mähösen vaimo Riitta Kakkinen herännyt ja huomannut kauhukseen lattialla seisomassa em. kaksi miestä halot käsissään. Näillä äijät hakkasivat Antin ja Petterin hengettömiksi samoin kuin Hynysen vaimon, Maria Hyvärisen. Myöhemmin toimitetussa ruumiinavauksessa huomattiin surmaiskujen olleen niin rajuja, että Hynysen pääkallo oli hajonnut 40 eri pirstaleeseen.Miesten huomaamatta Riitan onnistui hiipiä porstuaan, jossa kuitenkin toinen murhaajista hänet tavoitti. Lyötyään useita iskuja naisen päähän, heitti roisto tämän pihamaalle. Sieltä Riitan onnistui hieman toivuttuaan ryömiä navettalaton seinän ja heinien väliin. Vaikka murhakaksikko myöhemmin etsi hävinnyttä, eivät he löytäneet naista. Aitasta miehet varastivat hevosen ja lähtivät sillä yön selkään pakomatkalle.

Vasta aamusella uskaltautui henkiinjäänyt Riitta lähteä Petteri Hynysen kotimökkiin kertomaan yön tapahtumista. Koska Mähösiä pidettiin yleisesti melko varakkaina, otaksuttiin murhaajien ryhtyneen tekoonsa rahanhimosta. Surmamökkiä tutkittaessa huomattiin, että he eivät kuitenkaan olleet vieneet mitään muuta arvokasta kuin em. hevosen.

Kaikeksi onneksi murhaajat Juho Hänninen ja Vilhelmi Kattainen onnistuttiin saamaan kiinni sekä oikeuden eteen tuomittaviksi. Tuomarin edessä Kattainen kertoi joutuneensa jo aivan nuorena täysorvoksi. Vähitellen hän oli ajautunut rikolliselle uralle, johon kuului murtovarkauksia, papinkirjan väärennöksiä sekä väärän rahan kaupittelua. Joulukuun alussa 1884 hän osui työtä etsiessään Salahmin ruukille, jossa hänen enonsa asui. Työpaikkaa ei löytynyt ja paluumatkalla Iisalmeen tapasi Kattainen pari miestä Vieremäjärven jäällä. Näistä toinen oli eräs Mattila ja toinen em. Juho Hänninen. Miehet jatkoivat matkaa yhdessä jääden yöksi yhteen mökkiin, mistä Kattainen ja Hänninen aamusella lähtivät sitten Akonmäelle. Hännisen mukaan talossa oli omaisuutta 3,000 markan edestä ja asukkeina vain pari vanhaa ihmistä. Näin ollen mökin ryöstäminen olisi ollut helppoa.

Koska Akonmäellä olikin naapureita kylässä, ei Kattaisen mielestä ryöstöstä tulisi mitään. Iltasella kylvyssä käydessään oli hän tämän myös sanonut Hänniselle. Yöllä viimeksi mainittu herätti joka tapauksessa Kattaisen käskien tätä murhatyöhön - muussa tapauksessa Hänninen uhkasi hänet tappaa. Tässä vaiheessa Hynyset olivat jo hengettömiä ja loppuosa yön tapahtumista on selitetty jo edellä.

Rikolliset eivät aikomaansa 3,000 markkaa löytäneet, vaan saivat tyytyä noin seitsemään kolikkoon, kahteen lammasturkkiin ja yksiin pieksuihin. Hevosella kaksikko sitten ajoi Iisalmen sivuitse Pielavedelle ja vaihdettuaan kulkupelin ajorekeen Rautalammin ja Hankasalmen kautta Kangasniemeen. Erinäisten vaiheiden jälkeen murhaajat löysivät itsensä humalapäissään Mäntyharjulta, jossa heidät lopulta pidätettiin ja lähetettiin Mikkelin vankilaan.

Vasta kesällä 1886 saatiin tuomio aikaiseksi. Vilhelmi Kattainen ja Juho Hänninen joutuivat 28 päiväksi vankilaan vesileipäkuurille. Tämän jälkeen heidät kuljetettiin loppuiäksi Siperian kaivoksille pakkotyöhön miettimään kaikkia pahoja tekojaan.


Nya Pressen -sanomalehden 4.3.1885 ilmestyneestä numerosta löytyi yllättäen kaavakuva murhapaikasta. Se kertoo samalla mielenkiintoisella tavalla savolaisen pihapiirin rakennuksista ja niiden sijoittelusta.



Juha Vuorela