Ainutlaatuinen "kuolinilmoitus"

Uusi Aura 21.11.1909

Marraskuun 21. päivänä vuonna 1909 ilmestyi Uusi Aura -lehdessä Suomen oloissa lähet ainutlaatuinen "kuolinilmoitus". Takasivun mainosviestien joukossa oli nimittäin tilanomistaja Ruskmanin allekirjoittama viesti, joka alkoi tekstillä "Sanomattomalla ilolla saan ilmoittaa, että entinen lastenopettaja ja ent. elinkautinen kuritushuonevanki herra P. O. Baernefeldt kuoli t.k. 15 p. Maariassa".  Tämän pöyristyttävän ilmoituksen kohteena oli Yläneen lukkarina vuosikausia toimineen Petter Baernedeldtin ainoa poika, Petter Oskar B. Hän oli syntynyt vuonna 1844 Merikarvialla ja tullut Yläneen Kirkonkylään vanhempiensa mukana 1859.

Aikuisiällä hänestä tuli kiertävä kansakoulunopettaja, joka kaitsi lapsia mm. Raisiossa. Hänen pedagoginen uransa ei suinkaan ollut se, josta aikalaiset hänet em. tavoin muistivat. Vaikka lukkari-isä oli ollut varmaankin syvästä uskonnollinen periaatteen mies, tuli Petter Oskarista "seudun suurimpia pettureita ja rettelelöitsijöitä, joka vapaalla jalalla ollessaan oli paikkakunnan kauhuna konnankoukkujensa tähden".

Näitä rikoksia hän ehti tehdä pitkin Varsinais-Suomea siihen tahtiin, että Baernefeldt tuomittiin elämänsä aikana peräti kolme kertaa elinkautiseen vankeuteen. Varsinaista moukantuuria osoitti se, että tästä huolimatta oli kuollessaan vapaalla jalalla. Keisariperheen juhlistaessa merkkitapahtumiaan, oli annettu myös yleisiä armahduksia vankiloissa virunneille.  Uskomatonta kyllä, Baernefeldt tienasi leipäänsä opettajan toimen ohella asianajajana. Tässä työssä hän saattoi helposti huijata oppimattomia ihmisiä, joille lakikiemurat olivat liian vaikeita. Hän erikoistui niihin tapauksiin, joihin oppineemmat lakimiehet eivät suostuneet koskemaan. Oikeudessa Petter Oskar esiintyi "suurella advokaattimaneerille" hankkien tarvittaessa vääriä todistajia asiakkaiden rahoilla, joista osan hän luonnollisesti ehti siirtää hyvissä ajoin omiin taskuihinsa.

Esimerkiksi keväällä 1899 tuli tunnetuksi tapaus, jossa Baernefeldt otti muitta mutkitta suoraan asiakkaan lompakosta "vaivanpalkkansa". Siepatussa setelinipussa oli noin 140-150 markkaa. Tässä tapauksessa oli kyse eräästä maatilankaupasta, johon liittyi väärennetty kuitti ja joka oli ylipäätänsä hyvin sekava vyyhti. Baernefeldtiä em. asiakas luonnehti harmaapartaiseksi herrasmieheksi, jonka hän oli tavannut eräässä anniskeluyhtiön myymälässä Turussa, Venäjänkirkkokadun varrella. Huijari ilmeisesti ymmärsi täysin, mistä kohteista uhreja kannatti hakea. Tässä tapauksessa onni ei ollut pidemmän päälle myötä, sillä Baernefeldt ja joukko muita tapaukseen sekaantuneita lähetettiin lääninvankilaan tarkempia tutkimuksia varten.

Saman vuoden heinäkuussa saattoi lehdistä lukea, miten elinkautisvanki B:n alamainen anomus tuomion lievennyksestä oli hylätty senaatissa.  Aikalaiset, jotka kutsuivat miestä "Päärnefeltiksi", arvioivat hänen tehneen rötöksensä harvinaisella innolla ja lämmöllä. Sen seurauksena "häntä nyt seuraavat hautaan kaikkien kunnon ihmisten jyrisevät kiroukset ja sydämen pohjasta pulppuavat sadatukset". Pisimmälle meni nimimerkki Tiitus Turun Sanomissa, joka totesi, että "B tuskin tarvitsee turkkia uudessa olinpaikassaan".


Juha Vuorela

Naisetko pitkäikäisiä?

Naiset elävät nykyisin keskimäärin lähes 10 vuotta vanhemmiksi kuin miehet. Fysiologista syytä tähän ei kaiketi pitäisi olla, joten syy on jossakin muualla. Vastausta tähän en pysty antamaan, mutta vanhojen kirkonkirjojen avulla voitaisiin ehkäpä tutkia, onko miesten ja naisten kuolleisuus ollut erilaista historiassa.

Olen aiemmissa kirjoituksissani käyttänyt esimerkkinä Jämsän aineistoa, johon nytkin tukeudun. Kuolleiden mikrofilmillä tavataan Jämsässä lähes 10.000 kuollutta vuosien 1700-1850 välillä, joihin tietoihin olen itse lisännyt sukupuolen. Kun aineistosta puhdistaa lapsi- ja kasvuikäkuolleisuuden, kuolee annetulla jaksolla hiukan runsaat 4100 yli 20-vuotiasta, jota käytän aineistona.

Aineiston voisi esittää monella tavoin, mutta yksinkertaisuuden vuoksi olen piirtänyt yllä olevaan kuvaan yli 20-vuotiaiden kuolleisuuden kertymäfunktiot molemmista sukupuolista. Nämä käyrät menevät hämmästyttävän samankaltaisesti. Kuvan mukaan mainitulla ajanjaksolla 20-vuotiaaksi eläneiden keski-ikä asettuu jotakuinkin tarkasti 60 vuoteen sekä miehillä että naisilla. Jos sama kuva piirrettäisiin nykypäivän tilanteesta, niin naisten käyrä menee 50 % kohdalla lähes 10 vuotta oikealla miesten käyrään verrattuna.

Näyttäisi siis siltä, että historiallisessa maatalousyhteiskunnassa aikuisikään eläneet miehet ja naiset elivät keskimäärin yhtä pitkän elämän ja kuolleisuuskäyrissä ei näyttäisi olevan missään iässä erityistä eroavaisuutta. Kun naiset nykyisin tuntuvat elävän terveempinä ja pidempään, näyttäisi teollinen yhteiskunta suosivan naisia. Kun ero ei näyttäisi johtuvan fysiologisista seikoista, selityksen pitänee olla jossakin muualla - elämäntavoissa tai työelämässä.

Ne tilastot, jotka meillä on nykypäivän ikäluokista, heijastavat yhteiskuntaa, jossa muutettiin suurin joukoin maalta kaupunkiin. Miehet menivät töihin tehtaisiin, kuten myös osa naisista, joskin merkittävä osa nykypäivän ikänaisista on elänyt kotirouvan elämää ainakin osan ajastaan. Kun nykyisin työelämässä olevissa ikäluokissa ei ole kovinkaan suurta ero naisten ja miesten työllisten osuudessa, voisi kuvitella, että tulevaisuudessa naisten ja miesten keskimääräiset eliniät alkaisivat taasen lähestyä toisiaan. Toinen syy voisi olla se, että raskaat ja työhygienisesti alkeelliset työolosuhteet alkavat olla historiaa.

Aika näyttää, tuleeko miesten keski-ikä kasvamaan ja naisten hiipumaan, mutta joka tapauksessa olettaisin, että ne tulevat lähentymään toisiaan.

Toukokuu 2010 Antti Järvenpää

Kauniilla hautausmaalla viihdytään

Public Lotin hiljaista porukkaa

Tämä teksti Ylen nettisivuilla jäi aikoinaan kovasti paljon mietityttämään. Varsinkin tekstin loppuosa: "kauniilla hautausmaalla viihdytään". Kauneus on usein vain katsojan silmässä. Myös kulttuuri ja perinteet tekevät oman tepposensa. Kateus ja toisten tonttien kyttääminen näyttävät valitettavasti kuuluvan suomalaiseen kauneutta arvostavaan hautausmaakulttuuriin.

New Yorkin Brooklynissa sijaitseva The Geen-Wood Cemetary on elävä, kaunis hautausmaa. Sinne edelleenkin haudataan vainajia. Arkkupaikkoja ei ole enää kuin pariksi vuodeksi, mutta uurnille kyllä riittää tilaa. Uudet haudat on ripoteltu vanhojen lomaan sinne tänne, vanhoja kiviä ei ole viety pois, "hoidettiin" niitä tai ei. Siellä ne ovat vain vierekkäin, 2000-luvulla haudattu uutuuttaan kiiltelevän kivensä kanssa, vieruskaverinaan 1800-luvulla haudattu haljenneen ja sammaloituneen kivensä kanssa. Minusta siinä on jotain hyvin herkkää.

Hautausmaana toimimisen lisäksi The Green-Wood on myös suuri ulkoilmamuseo, joka esittelee erilaisten ihmisten historiaa ja elämää aina 1800-luvulta lähtien. Sen kumpuilevaa maastoa ei ole tasoitettu pellon tasaiseksi, sen eri osat näyttävät erilaisilta riippuen hauta-alueista, siellä makaa niin köyhä kuin rikas, ilman että kiviä siirretään, valikoidaan, murskataan ja haudataan minnekään uusien hautapaikkojen saamiseksi. Myös tavallisen ihmisen historia hautausmaalla on kulttuurihistoriallisesti tärkeä. Monesti jopa tärkeämpikin; tavallisista ihmisistä ei yleensä kirjoja kirjoitella tai esitelmiä pidetä.

The Green-Wood on kuitenkin hyvin hoidettu hautausmaa, ilman, että jokaisen haudan edessä on oma kasvimaansa tai kukkamerensä, jonka kuntoa naapurihaudan "omistajat" valvovat. The Green-Woodissa ei julkisivulautakunta määrää mitään. Public Lottien kauneus tulee erilaisista kivistä, ja niiden alla lepäävien ihmisten historiasta. Eletystä elämästä. Tunnelmasta. Ilmapiiristä. Hiljaisuudesta ja rauhasta. Ei pelkästään kukista, hammasharjalla kiillotetuista kivistä tai suorittamisesta.

Hautakivet ovat kuin ihmisen elämä: jokainen kallellaan vähän eri suuntaan, toiset kaatuneina, toiset suoraryhtisinä, toiset kulkien rivissä, toiset omia teitään. Toisia muistetaan ja käydään katsomassa, toiset unohtuvat ja jäävät yksin vuosikymmeniksi. Niin kauan kun on ihmisiä, jotka muistavat vainajan, ei periaatteessa hautakiviä edes tarvittaisi. Mutta sitten kun kukaan ei enää muutoin muista, kivi voi olla ainoa muistuttaja ja ajankuvan antaja.

Tuli jotenkin surullinen olo tuosta Ylen nettisivuilla olevasta kirjoituksesta:

"Suurin syy hoitamattomien hautojen palauttamiseen seurakunnalle on hautausmaan arvokkuuden säilyttäminen. Yksittäiset hoitamattomat haudat eivät vielä kokonaisuutta haittaa, mutta esimerkiksi Vehmersalmen hautausmaan useat sadat hoitamattomat haudat vaikuttavat jo yleisilmeeseen.

Myös haudalla kävijöille hautausmaan yleisilme on tärkeä. Hoitomattomien hautojen palautuminen uudelleen käytettäväksi koettiin myös hyväksi asiaksi.

- Kyllä se on tärkeää, että hautoja hoidetaan ja että ne ovat hyvännäköisiä. Jos on ihan laittamaton hauta vieressä niin eihän se hyvältä näytä. Vuosi on kyllä riittävä aika siihen, että jos hautoja ei laiteta kuntoon, niin ne voidaan palauttaa seurakunnalle. Jos kuka haluaa, niin siinä ajassa kyllä ehtii laittaa asiat kuntoon."

Minä olen luullut, että hautausmaan arvokkuus tulee ihan jostain muusta kuin hautojen "hyvännäköisyydestä ja laittamisesta".


TerhiL.