Varsin pitkä esipolvisarja

Vuonna 1910 amerikkalainen George Edward Congdon julkaisi sukututkimuksellisesti ehkä kaikkien aikojen pisimmän esipolvilinjauksen. Kirjassaan "One Hundred Thirty-eight Generations From Adam" hän osoitti vääjämättä suoran esivanhempain linjan itsestään aina Aatamiin saakka. Tämä teoksen edessä kuka tahansa sukututkija voi tuntea suurta nöyryyttä.
Hera Congdon oli jo aiemmin askarrellut kokoon esipolvilinjauksen Skotlannin keskiaikaisiin kuninkaisiin saakka, mutta nyt joutui "sukulaisten ja ystävien" pyynnöstä julkaisemaan tutkimuksensa uudelleen. Hän kuitenkin päätti tehdä siitä kunnianhimoisemman ja käyttäen eri lähteitä hän onnistui kattamaan koko tunnetun ihmishistorian. George Congdon tosin toteaa esipuheessaan, että hän on tehnyt kirjasensa pelkästä uteliaisuudesta. Hän ei oletakaan lukijan luottavan tekstiin kaikilta osin.

Tarina alkaa siis Aatamista, jolla oli Eevan kanssa pojat Kain ja Abel. Sukua jatkoi Kain, joka tunnetuin seurauksin oli tappanut Abelin. Kainin vanhin poika oli Henok, mutta Georgen esivanhempien linja jatkui Aatamin ja Eevan kolmannesta lapsesta, poika Setistä ja pojanpojastaan Enoksesta. Hämmästyttävää on se, että Enoksen syntyessä isä Set oli jo 105 vuoden ikäinen ja Enos itse 90 -vuotias Kenanin syntyessä. Tämähän nyt ei loppujen lopuksi ollut kovin kummoista, jos ajattelemme vaikka lähisukulaisista Metusalemia!

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on kattava selvitys Aatamin jälkipolvista , joten sen toistaminen kaikilta osin lienee turhaa tässä yhteydessä. Seuraava tunnetumpi henkilö on Noaa, jolla oli pojat Seem, Haam ja Jafet. Näistä viimeksi mainitun pojanpojaksi on vanhoissa irlantilaisissa legendoissa mainittu Baath. Tämä "Cin of Drom Snechtan" mukaan Noaan lapsenlapsella, Magogilla oli kolme poikaa; Baath, Iobath ja Fathachta.

Cin of Drom Snechtaa ei ole sellaisenaan säilynyt, mutta sen sisältö tunnetaan Irlannin historian kirjoittaneen Geoffrey Keating teksteistä. Baath oli skyyttien ensimmäinen kuningas ja hänen poikansa Feinius Farsaidi peri maan isältään. Seuraavat sukupolvet jatkoivat skyyttien kuninkaina, kunnes löydämme Eibhear Gluinfhionnin Pohjois-Afrikkalaisen Getulian kuninkaana.

Aatamista laskettuna 37. sukupolvea edustaa Heremon, joka oli Irlannin järjestyksessä toinen kuningas. Näin Lähi-Idästä oli siirrytty Afrikan kautta Atlannin hyisille rannoille. Näiltä ajoilta on muistona ns. "kohtalon kivi", jota säilytetään nykyisin Westminster Abbeyn kirkossa, kruunajaisissa käytettävän tuolin alla.

Nyt Georgren esivanhemmissa seuraa Irlannin kuninkaita sukupolvi toisensa jälkeen, kunnes 90. polvessa Aatamista lähtien tapaamme Fergus Mor Mac Earcan, Skotlantiin siirtyneen jälkeläisen. Moninaisten vaiheiden jälkeen tapaamme Kenneth Ensimmäisen, joka oli ensimmäinen yhdistetyn skottien ja piktien valtakunnan kuningas. Hänestä Congdon on rekonstruoinut linjauksen Englannin kuninkaaseen, Edvard Ensimmäiseen, joka kuoli 1307 hallittuaan valtakuntaansa 35 vuoden ajan.

Tästä eteenpäin sukujatkumo näyttäisi melko selvältä, sillä Englannin kuningashuoneet on dokumentoitu kattavasti. Siirtolaisten kautta päästään lopulta sukupolvessa 138. George Congdoniin, joka syntyi Illinoisin Watermanissa 25.2.1869.

Jos joku haluaa viihdyttää itseään lukemalla koko tarinan, onnistuu se klikkaamalla oheista herra George Edward Congdonin kuvaa.

Nelson Mandelan juuret

Vastikään haudan lepoon laskettu Nelson Rolihlahla Mandela oli demokraattisen Etelä-Afrikan ikoni.  Hänestä tuli kansansa omaisuutta, mutta samalla hän oli poika, puoliso, isä, isoisä ja isoisoisä.

Hänen juurensa olivat syvällä itäisessä Kapissa, Transkein mullassa. Mandela oli xhosa, joka  zulujen ohella on suurin väestöryhmä Etelä-Afrikassa. Xhosia ovat myös mm. Desmond Tutu ja Miriam Makeba. 

Mandela syntyi heinäkuussa 1918 pienessä Mvezun kylässä. Hänen isänsä oli Nkosi Gadla Henry Mphakanyiswa, Thembu-heimon kuninkaan neuvonantaja.

Mandela oli tätä samaa kuninkaallista sukua.

Mandelan isänpuoleinen isoisoisä, Ngubengcuka, oli Thembu-heimon kuningas. Hänen poikansa - myös nimeltään Mandela - oli Nelsonin isoisä. Isoisän äiti, vaikkakin kuninkaan vaimo, oli alempiarvoisesta heimosta, joten isoisä Mandela oli kruunun perimysjärjestyksessä sivuraiteilla. Hänen ja hänen jälkeläistensä perintöosaksi tuli virka kuninkaan neuvonantajana.

Tässä virassa toimi edelleen myös Nelson Mandelan isä Gadla. Gadlalla oli neljä vaimoa, joiden kanssa hänellä oli yhteensä neljä poikaa ja yhdeksän tytärtä. Kaikki asuivat eri kylissä.

Nelson Mandela oli isänsä kolmannen vaimon, Nosekeni Fannyn lapsi.  (Yhä edelleen Etelä-Afrikassa on niin heimokuninkaita kuin moniavioisuuttakin, esimerkiksi Etelä-Afrikan nykyisellä presidentillä Jacob Zumalla on veronmaksajien suureksi riemuksi neljä virallista vaimoa.) 

Nelson oli viimeinen isänsä 13 lapsesta. Hänellä oli kolme vanhempaa veljeä, jotka kaikki olivat arvojärjestyksessä korkeammalla kuin hän. Ellei politiikka olisi vienyt Mandelaa, olisi häntäkin odottanut virka kuninkaallisena neuvonantajana.

Onneksi toisin kuitenkin kävi.

Nelsonin ollessa 7, hänen syvästi uskonnollinen äitinsä laittoi hänet metodistilähetyssaarnaajien ylläpitämään kouluun. Heti ensimmäisenä koulupäivänä siihen saakka Rolihlahnana elänyt tuleva presidentti ja nobelisti sai opettajaltaan uuden etunimen Nelson. (Rolihlahla tarkoittaa muuten jonkinlaista rauhanhäiritsijää, häirikköä.) 

Niin kuninkaallista sukujuurta kuin Nelsonin perhe olikin, ei perheessä juuri kouluja käyty. Hän oli koko sisarusparven ainut, joka pääsi opillisen sivistyksen pariin. Myös molemmat vanhemmat olivat lukutaidottomia.  Mandelan isä kuoli vuonna 1927, pojan ollessa 9-vuotias ja Thembu-hallitsijasta tuli Nelsonin holhooja.  

Loppu on kaikille tuttua historiaa. Vuonna 1993 rauhanhäiritsijä kävi pokkaamassa Nobelin rauhanpalkinnon, vuotta ennen kuin Etelä-Afrikasta tuli avoin demokratia, paljolti juuri Nelson  Rolihlahla Mandelan ansiosta.  

Nelson Mandela suvun pienimpien kanssa.

Mandelan poliittisista saavutuksista on puhuttu viime viikkoina paljon, vähemmälle huomiolle on jäänyt hänen roolinsa perheenisänä, sukunsa jäsenenä ja sen perinnön jatkajana.

Mandela avioitui kolmesti ja hänellä on yhteensä kuusi lasta,  neljä tyttöä ja kaksi poikaa.  Tytöistä yksi ja molemmat pojat ovat kuolleet. Lastenlapsia hänellä on 17 ja lastenlastenlapsia 14.  Jälkeläisiä on niin politiikassa, tv-töissä kuin yritystoiminnassakin. Mandelan nimi ei tässä maassa taatusti ole rasite.

Paljastiko DNA-testi vuosisadan bluffauksen?

Ruotsin mediassa leviää uutinen, jossa 1600-luvun alussa eläneet veljekset Andreas, Olof ja Jonas Bure leimataan huijareiksi, jotka ovat saaneet aateluutensa väärin perustein, ja nyt bluffaus on DNA-tutkimuksen avulla paljastunut. Mitä ihmettä, miettii moni ja syystäkin. Uutinen on hupaisa - tai pikemminkin suorastaan surkuhupaisa - todiste siitä kuinka suku ymmärretään vielä 2000-luvullakin vain puhtaan isälinjaisena jatkumona. Mistä oikein on kysymys?

Peter Sjölundin ja Ronny Norbergin tarkoitus oli selvittää DNA-testin avulla, olivatko 1400-luvun alussa eläneen ”Gamle Olofin” kolme poikaa Olof, Anders ja Fale Olofsson veljeksiä ja saada selville suvun Y-DNA eli isälinja. Asiakirjalähteitä ei ole säilynyt varhaisilta ajoilta, on vain Johan Buren merkinnät. Testissä selvisi, että Falesta polveutuvaksi väitetty patrilineaarinen sukulinja ei täsmää kahden muun linjan kanssa. Bure-suvun isälinjaksi paljastui haploryhmä Y-DNA G-P15 (G2a), joka on erittäin harvinainen haplotyyppi Ruotsissa. Samaan ryhmään kuuluu mm. jäämies Ötzi.

Päivälehti Dagens Nyheter keskittyi kuitenkin uutisessaan siihen, että 1620-luvulla aateloidut Bure-veljekset ovat saaneet aateluutensa huijaamalla. Saman toistaa 27.11.2013 Tidningen Ångermanland otsikolla ”Bröderna Bure bluffade”. Siinäkin tuodaan esiin, että veljesten aateluus on pelkkää huiputusta, minkä DNA-tutkimus vasta nyt paljasti. Syynä uutisten vähintäänkin hölmöön sisältöön on ollut toimittajien perehtymättömyys aiheeseen, DNA-sukututkimuksesta puhumattakaan. Tapaus myös opettaa sen, että lehdistötiedotteita laatiessa kannattaa olla tarkkana.

Dagens Nyheter on saanut melkoisen ryöpyn palautetta. Sukututkijoita ärsytti kirjoitus, joka toistaa jo kauan sitten vanhentunutta käsitystä sukuhaaroista ”oikeina” tai ”väärinä”. Vieläpä nimenomaan siten, että mieslinjaisesti polveutuvat sukulinjat olisivat merkittävämpiä kuin muut. Puhumattakaan uskomuksesta, että ”oikeat” aatelissuvut jatkuvat vain mieslinjaisina ja että aateluuden tueksi on aina vaadittu komea sukutausta. Lisäksi uutisointi ei keskity oikeastaan ollenkaan siihen, mitä todella saatiin selville.

Lehdissä puhutaan oikeasta ja väärästä Bure-suvusta. Aateloidut veljekset ovat äitinsä puolelta Bure-sukua, joten sikälikin väitteet huijauksesta tai ”väärästä” suvusta ovat perättömiä. Alunperinhän oli vain suuri sukulaisjoukko Länsipohjassa, jota Johan Bure kirjasi ylös, järjesti sukutauluiksi ja nimesi sukunimellä Bure. Sukunimi koski yhtä hyvin naisia kuin miehiä. Pääasia oli, että he kaikki olivat ”Gamle Olofin” jälkeläisiä. Sukupuolella ja varsinkaan patrilineaarisuudella ei ollut väliä.

Veljeksillä ei ollut mitään syytä vääristellä isälinjaista sukuaan, koska aatelointi oli palkkio heidän omista virka-ansioistaan. Samaan aikaan aateloitiin monia päteviä miehiä, joiden tausta oli pappis-, kauppias- ja talonpoikaissäädyissä. Andreas Bureus oli kartografian uranuurtaja, Jonas Bure valtakunnanarkeologi ja Olof Bure teki uran kuninkaan henkilääkärinä, kaupunkisuunnittelijana sekä Turun hovioikeuden presidenttinä. Heidän sukulaisensa Johan Bure oli tutkinut äidinäitinsä sukua, ja tämän seurauksena veljekset omaksuivat sukunimen Bure, koska kuuluivat sukuun äitinsä kautta. Tämä oli taatusti aikalaisten tiedossa, myös tahojen, jotka miesten aateluudesta päättivät.Vasta myöhemmillä vuosisadoilla eläneet jälkeläiset alkoivat ihannoida patrilineaarista polveutumista, mikä samalla oli omiaan johtamaan väärennöksiin tai kauniimmin sanoen sukutaustan kultaukseen.

Bure-suvun DNA-testi ei tuonut varsinaisesti esiin mitään uutta tai sensaatiomaista. Andreas, Olof ja Jonas Buren isän nk. Laurentii-Svenonius -sukuhaara kyseenalaistettiin jo vuonna 1890 (L. Bygdén, Om ursprunget till den historiska mythen om Fale Bure. Samlaren, 1891). Seuraavaksi asiaan tarttui Urban Sikeborg vuonna 1996. Hän selvitti, että kyseinen sukujohto on myöhemmin kehitelty eikä siten todellinen.(Urban Sikeborg, Johan Bures släktbok över Bureätten.Tillkomst och tillförlitlighet. Släktforskarnas årsbok 1996). Johannes Bureuksen alkuperäisen sukukirjan löytyminen vielä vahvisti asian: kirjasta ei löydy mainintaa Fale Olofssonista. Eli henkilö sukujohtoineen on lisätty vasta myöhempiin kopioihin 1700-luvulla.

Sekin on tässä yhteydessä syytä muistaa, että Bure-suvun DNA-testi ei olisi yksinään kertonut paljon mitään. Se pohjautui vankkaan perinteiseen tutkimustyöhön. Kunnia ensiksi sille, jolle se kuuluu: DNA-testi todisti hienosti sen, että Johan Bure teki 1600-luvun alussa huolellista työtä selvittäessään talonpoikaisia juuriaan. Sen ansiosta suuri määrä ruotsalaisia ja myös suomalaisia voi johtaa ihan oikean sukujuurensa 1300- ja 1400-luvun taitteessa alussa eläneeseen ”Gamle Olofiin”.

Tiina Miettinen

 FT, Tampereen yliopisto