Asuiko neiti Töölössä

Kuva: Pirjo Dahlbom

 On kirjallisuutta, jonka arvo on omana aikanaan ollut ohimenevä. Hakuteoksia, joiden sisältö on voinut olla vanhentunutta jo painettaessa ja kohtalokkaasti ajastaan jäljessä viimeistään muutaman vuoden kuluttua julkaisuhetkestä. Kirjojen paperi on ohutta ja sidokset useimmiten vaatimattomia. Painoksista on aikojen kuluessa hävitetty lähes kaikki kappaleet, mihin lie jätepaperiksi tai sytykkeeksi – joskus kirjaimellisesti ihan kaikki.

Kyse on vuosittain ilmestyvistä tai ilmestyneistä puhelinluetteloista ja osoitekalentereista. Kirjakauppias Jan Strang on arvioinut, että vuoteen 1960 mennessä julkaistuista luetteloista ja hakemistoista olisi kokonaan hävinnyt yli sata… Tosin, jos kaiken säilyttäisi, kuinkahan paljon tilaa kotihyllyssä veisi kokoelma Helsingin puhelinluetteloita 1950-luvulta eteenpäin? Tietymättömiin kadonneet luettelot eivät ole nykyajan tuotetta, hukkateillä on lähinnä pienipainoksisia varhaisia vihkosia. Sääli sekin, mutta suurin osa on sentään tallessa mm. Kansalliskirjaston ja monien paikallisten kirjastojen, museoiden ja arkistojen kokoelmissa.

Saisinko neidin osoitteen ja puhelinnumeron?
 
Suomen Sukututkimusseuran kirjaston helsinkiläiset osoitekalenterit ovat kävijöidemme erityisessä suosiossa ja puhelinluetteloitakin selaillaan. Ovathan nämä painetut henkilöhakemistot meillä helposti käytettävissä. Osoitekalentereita julkaistiin lähinnä kaupungeissa 1800-luvun puolivälistä noin 1930-luvulle asti, jolloin puhelinluettelot syrjäyttivät ne. Liikkeiden ilmoituksia on jo varhaisimmissa kalentereissa ja yhdistetyt osoite- ja ammattikalenterit ilmestyivät markkinoille 1880-luvulla. Helsingissä on parhaimmillaan julkaistu useita kalenterisarjoja yhtä aikaa. Kokoelmassamme ei ole osoitehakemistoja muista kaupungeista - poikkeuksena Kuopiossa 1923 julkaistu henkilökalenteri Kallavesi, joka on tallennettu hakemistoksi vanhoille kotisivuillemme. Tallennettu on myös muutama helsinkiläinen osoitekalenteri 1800-luvulta ja siirtoväen hakemistot Karjalaisten osoitekalenteri ja Siirtokarjalaisten tien Osoitehakemisto. Osoitehakemistoja on myös digitoitu, esimerkiksi Lydiassa, Hämeenlinnan kaupunginkirjaston digitaalisessa aineistopankissa, on vanhoja Hämeenlinnan osoitekalentereita. Digitointia on tehty ja tehdään muuallakin ja se on myös Kansalliskirjaston suunnitelmissa. Asiakkaiden käytössä on siellä vanhastaan mikrofilmattuja osoitehakemistoja ja puhelinluetteloita.
 
Ensimmäiset suomalaiset puhelinluettelot ilmestyivät 1882 Helsingissä ja Turussa. Puhelinluetteloita on ollut monenlaisia, kuten puhelinyhtiöitäkin pitkin Suomen maata. Kirjastomme kokoelmissa on helsinkiläisluetteloiden lisäksi satunnaisia muiden kaupunkien ja ympäröivän maakunnan puhelinluetteloita ja pari paksua valtakunnallista luetteloa 1900-luvulta. Vanhoilla sivuillemme on yksittäisiä tallennettuja puhelinluetteloita Viipurista ja Tampereelta. Lappeenrannan maakuntakirjaston DigiCarelicassa on Lappeenrannan puhelinluetteloita 1920-1930-luvulta ja Hämeenlinnan Lydiassa on myös puhelinluetteloita.

Eikö neitiä löytynyt?

Kotipuhelinten yleistyminen kesti vuosikymmeniä, eikä niitä täydellisemmissä osoitekalentereissakaan ole koko aikuisväestö. Kerran vuodessa ilmestyvä julkaisu ei pysynyt ahkerasti muuttavien kaupunkilaisten ja varsinkaan heidän hyyryläistensä perässä. Parhaassa tapauksessa osoitehakemistossa on perheenpää, asunnon haltija tai ammatinharjoittaja. Tittelillä on ollut merkitystä niin suutarille, lääkärille kuin enkehäradshöfdinskallekin. Ehkä kunnianarvoisa leskirouva vuokrasi huoneitaan ylioppilaille? Kalentereista ja puhelinluetteloista puuttuvia tietoja voi Helsingissä täydentää henki- ja kirkonkirjojen lisäksi kaupunginarkiston mikrofilmatun poliisin osoitekortiston (1907 – 1973) avulla. Kadunnimetkin ovat aikojen kuluessa muuttuneet, Helsingin kadunnimet –hakuteos auttaa hahmottamaan kadonneita Antinkatuja ja Viertoteitä. Turun poliisilaitoksen osoitekortistosta Turun maakunta-arkistossa on kerrottu paikallisen sukututkimusyhdistyksen mainiolla Sukututkimuksen sokkelot Turussa -sivulla. Opastusta poliisilaitosten arkistojen käyttöön on muuten Arkistojen Portissa.

-------------------------------------------------------------------------

Tämä blogi on muokattu ja laajennettu Sukutieto-lehdessä 2/2012 julkaistusta kolumnista. Otsikko on muunneltu Outi Heiskasen ja Minna Santakarin kirjan nimekkeestä Asuuko neiti Töölössä? (Teos 2004). Repliikki on peräisin Pekka ja Pätkä –elokuvasta.

Lähteenä on käytetty Jan Strangin teosta Puhelinluettelot ja osoitehakemistot. Bibliografinen luettelo Suomen puhelinluetteloista, osoitekalentereista ja yrityshakemistoista sekä niiden liitekartoista v. 1847-1960. Helsinki 1995.

Vanhojen kotisivujemme linkit eivät välttämättä toimi. Aineistoa lisätään nykyisille jäsensivuille vähitellen.

Suomen Sukututkimusseuran kirjastotietokanta on netissä.

Älä unohda VARMISTUSTA!

Tänään puhumme elämäntyömme eli sukututkimuksen tulosten säilyttämisestä jälkipolville.

Moni meistä on vuosien varrella kerännyt roppakaupalla tietoja suvustaan. Tietoja on vaihtelevissa paikoissa. On paperille kirjoitettuja muistiinpanoja, tietokoneelle tallennettuja dokumentteja, valokuvia ja sukututkimusrekistereitä. Parhaimmillaan sukutietoa on kerätty 40 – 60 vuotta, itsellänikin sitä on yli 40 vuoden ajalta. Mitä tapahtuu, kun sukututkija lähtee intiaanikielellä ”paremmille metsästysmaille”? Onko koko elämäntyö vaarassa hävitä, mikäli jäljelle jäävät sukulaiset tai muut läheiset ja ystävät eivät ymmärrä dokumenttien arvoa jälkipolville? Riski on todella suuri, sillä harvoin lähipiiristä löytyy ihminen, joka olisi yhtä innostunut ja kiinnostunut suvun vaiheista. On suuri vaara, että mahdolliset paperidokumentit ja valokuvat joutuvat roskalavalle. Nuorempi väki toteaa, että ”lähtijän” tietokone on niin vanha, ettei siitä ole mitään hyötyä, ja niin sekin menee kierrätykseen kaikkine tietoineen.

Yllä olevaa uhkakuvaa emme halua toteutuvaksi, mutta mitä voimme tehdä, jotta se ei toteutuisi?

• Voimme tehdä testamentin, jossa kerromme, mistä sukututkimustietomme löytyvät. Voimme määrätä, että niitä säilytetään joko lähipiirissä tai jonkun sukuseuran tai sukututkimusyhdistyksen huomassa. Tällainen testamentti kannattaa tehdä jo varhaisessa vaiheessa, mehän emme tiedä, milloin tulee meidän aikamme lähteä metsästämään.

• Kun olemme harrastaneet sukututkimusta, meillä on varmasti muitakin tuttuja sukututkimuskentällä, joiden kanssa voimme jakaa tutkimuksemme tuloksia. Jakaminen kannattaa tehdä nyt! Jos sukutiedot ovat tietokoneella, voimme jakaa niitä helposti erilaisten palveluiden kautta. Jos tieto on vain paperilla, voimme skannata ja tallentaa sen digitaaliseen muotoon. Digitaalinen tieto voidaan tallentaa moneen paikkaan tai jakaa monelle muulle, jotta tieto säilyy, vaikka meille itsellemme kävisi miten tahansa. Pitää vain muistaa kertoa jälkipolville, missä tieto on, ja antaa myös tallennuspaikan osoitetiedot sekä palvelun tunnukset ja salasanat.

Muutamia hyviä tallennuspaikkoja

Dropbox  on suosittu tallennuspaikka. Sinne voi luoda hakemistoja, jotka voi jakaa useammalle henkilölle. Peruspalvelu sisältää tietyn määrän tallennustilaa ilmaiseksi ja lisää tilaa voi ostaa hyvin edullisesti. Dropbox-hakemistoja voi helposti jakaa muille käyttäjille, jolloin omassa Dropbox-kansiossa tapahtuvat muutokset päivittyvät muillakin, joille olet jakanut kansion.

GoogleDrive toimii samaan tapaan kuin yllä oleva. Samoin toimii myös Box ja moni muu, esimerkiksi Microsoftin SkyDrive. Lisäksi on olemassa puhtaita varmistuspalveluita, kuten Mozy.

On tietysti erittäin tärkeätä, että joku lähipiirissäsi tietää toiveesi säilyttää sukutiedot jälkipolville ja tuntee myös yhteystiedot, tunnukset ja salasanat näihin palveluihin. Meillä kotona tämä hoituu siten, että ylläpidän pitkää dokumenttia, jossa on kaikki tarvittavat tunnukset ja salasanat sekä niihin liittyvät kirjautumisohjeet. Tämän dokumentin tulostan määräajoin muutamille luottohenkilöille siltä varalta, että minulle sattuisi jotakin. Dokumentti ei sijaitse PC:llä tai läppärillä, joka on kytketty nettiin.

Yllä mainitut palvelut toimivat kaikki ”pilvessä” eli netissä, joten jos oma läppärisi tai PC:si sanoo sopimuksen irti, niin tiedot saa palautettua netistä siitä palvelusta, jonne olet ne tallentanut. Sinun pitää vain asentaa palvelun asiakasohjelma uudelle koneellesi ja kirjautua palveluun tunnuksillasi ja koneesi ja palvelun välinen synkronointi alkaa. Jonkin ajan päästä tiedot löytyvät taas koneeltasi.

Valistunut käyttäjä kyselee seuraavaksi, mitä tehdä, kun sukuohjelmisto tallentaa tiedot hakemistoon A, toinen käyttämäni ohjelma tallentaa hakemistoon B, mutta Google Drive onkin hakemistossa C. Pitääkö aina ensin kopioida A- ja B-hakemistot hakemistoon C, jotta ne tulisivat varmistetuiksi? Vastaus on kyllä ja ei. On olemassa lukuisia ilmaisohjelmia, joilla mainitut toimenpiteet voidaan automatisoida tehtäviksi esimerkiksi muutaman kerran päivässä tai harvemmin riippuen siitä, kuinka paljon muutoksia itse tekee ja kuinka tuoreen kopion haluaa varmistaa. Eli monenko tunnin työ on varaa menettää.

Esimerkkiohjelma, jolla synkronoinnin voi hoitaa, on FreeFileSync, jonka kotisivu löydät täältä. Samantapaisia on useita muitakin.

Mitkä tiedostot pitää varmistaa?

Yleispitävä sääntö on, että vain datatiedostot pitää varmistaa. Ei siis ohjelmia, koska ne pitää joka tapauksessa asentaa uudestaan uudelle koneelle. Ohjelmien asennus-CD/DVD-levyt olet tietysti pannut hyvään talteen, samoin kuin ohjelmien aktivointiavaimet, jotka olet saanut, kun ohjelmat ostit. Jos ostit ohjelmat netistä ja itse latasit asennustiedostot, niin ne pitää varmistaa. Tällöin useimmiten asennusavaimet tulevat sinulle sähköpostissa. Tulosta tai tallenna nämä sähköpostit ja lisäksi voit laittaa ne myös varmistushakemistoon.

Datatiedostoja on useita erilaisia, alla ei ole missään nimessä lueteltu kaikkia. Useimmiten tiedostot tunnistaa tiedostopäätteestä, esimerkiksi

• .doc, .docx tai .rtf Microsoft Word -dokumentti
• .xls tai .xlsx Microsoft Excel -dokumentti
• .txt tekstidokumentti
• .jpg, .gif, .bmp, .tif, .png - kuvatiedostoja on näiden lisäksi useita muita
• .ged GEDCOM-tiedosto eli siirtotiedosto, jota käytetään sukututkimusohjelmien välillä

Kaikki modernit sukututkimusohjelmat osaavat luoda GEDCOM-muotoa, ja suosittelen, että aina silloin tällöin teet omasta ohjelmastasi GEDCOM-tiedoston, jonka sijoitat varmistushakemistoon. Tämä sen takia, että voit jatkaa tutkimustasi jollain toisella sukututkimusohjelmalla, jos käyttämäsi ohjelma poistuu markkinoilta.

Miksi ei ulkoinen kovalevy tai muistitikku?

Omat kokemukseni sanovat ei. Minulla on ainakin neljä ulkoista levyä vuosien varrella sanonut sopimuksensa irti, eivätkä muistitikut ei ole paljoa varmempia. Lisäksi niitä on helppo hukata. Vaikka nykyään varmistan kaiken tärkeän ”pilveen”, käytän toki sekä tikkuja että ulkoisia levyjä. Levyjä on aina vähintään kaksi, ja niistä on varmistukset netin ulkopuolella. Jos toinen lakkaa toimimasta, se korvataan heti uudella levyllä, jonne siirretään kaikki, mikä on ehjällä levyllä.

Lisäksi voin mainita, että kuva-arkistomme, jossa on kymmeniä tuhansia kuvia, on vielä paremmin varmistettu. Se on kaikilla talouden koneilla, ja kaikilla talouden ulkoisilla levyillä. Aina kun kamera tyhjennetään, se tyhjennetään jokaiseen tallennuspaikkaan. Ehkä vainoharhaisuutta, mutta tämä on ollut jokusen kerran kuvien pelastus.

Vielä yksi tärkeä seikka huomioitavaksi. Älä säilytä kaikkia koneita ja kovalevyjä samassa paikassa! Jos taloasi/mökkiäsi kohtaa onnettomuus, vaikkapa tulipalo, niin kaikki tuhoutuu. Meillä on varmistuksia myös muissa paikoissa. Toki ne päivitetään harvemmin, mutta kuitenkin. Tämä on myös yksi hyvä syy hankkia varmistustilaa ”pilveen”.

Mitä tämä maksaa?

Oikeastaan hävyttömän vähän siihen nähden, minkä työn takana kerätty tieto on. Esimerkiksi pilvipalvelusta otan Google Driven, jossa saa 5 Gt tilaa ilmaiseksi, ja sen kasvattaminen 20 gigatavuun maksaa alle 3 € / kk. Hinta-tilasuhde vain paranee, mitä suuremman tilan ostaa. Ulkoisten kovalevyjen hinnat ovat myös laskeneet, nyt voi jo saada 1 teratavun levyn noin 100 eurolla, 1 teratavu on sama kun 1000 gigatavua.

Tähän loppuu pelottelu tällä kertaa.

Lasse Holm

Uutta tietoa Vihtilän Margaretasta

Edellisessä blogissani jätin Margareta Spiekerin (s. n. 1640) hieman eksyneissä ja surumielisissä tunnelmissa tuijottelemaan Vihtilän tilan ikkunoista hämäläistä maalaismaisemaa.  Olin heittänyt ilmaan kysymyksen, miten ihmeessä turkulaisen valtaporvarin sisar päätyy Kalvolaan Vihtilän tilalle. Vaikkei Vihtilä ollutkaan Kalvolan tiloista niitä pienimpiä, tuntui se kuitenkin olevan aivan eri maailmasta kuin Turun Spiekereiden kuviot.

Kysymys oli aiheellinen. Onneksi huolehdin Margaretan viihtymisestä aivan turhaan.

Sain vastikään postia Sääksmäki-ekspertti Esko Karisalmelta. Uuden yo-matrikkelin 1640-1852 toimittaja Yrjö Kotivuori oli muutama päivä sitten ilmoittanut hänelle tekemistään muutoksista matrikkeliin.

Nämä uudet tiedot liittyvät myös Vihtilän Margaretan henkilöllisyyteen.

Tähän saakka Margareta on kaikissa käytettävissä olevissa lähteissä (Hämeenlinnan raastuvanoikeus, Turun kämnerioikeus, yo-matrikkeli) esiintynyt muodossa Margareta Spieker. Hänen yhteydessään on myös viitattu turkulaisiin Johan, Jakob ja Joakim Spiekeriin.  Margaretaa on myös tituleerattu porvari Johan Spiekerin sisarena.

Tämä kaikki on mennyt liikuttavan läheltä totuutta.   

Oikean, Vihtilän ikkunassa unelmoivan Margaretan nimi olikin Margareta Spiek (esiintyy myös muodoissa Spijk, Spiken.)  Myös Margareta Spiekin veli oli varakas porvari ja nimeltään Johan. Tosin Johan Spiek toimi Helsingissä eikä Turussa, niin kuin kollegansa Johan Spieker.  

Ei ihme, että sekaannus ja väärinkäsitys ovat eläneet elämäänsä.

Miten asia sitten selvisi?

Kotivuori on viime aikoina käynyt läpi Helsingin raastuvanoikeuden pöytäkirjoja.  Sieltä Johan Heilinin (U1159) kohdalta löytyi ratkaisevaa uutta tietoa. On huomioitava, että Johan Heilin oli Margaretan pojanpoika. Juuri siskonpojalleen Heilinille porvari Johan Spiek testamenttasi rahaa ja hopeaa. Tähän liittyen raastuvanoikeuden pöytäkirjoista löytyi ratkaiseva merkintä: ”Johan Tomasson Spiek barnfödd i Säxmäkij Sochn Huitula by ”

Jos Johan Tomasson Spiek oli syntynyt Sääksmäen Huittulassa, sieltä - eikä mistään Turusta - oli kotoisin myös hänen sisarensa Margareta.  Heidän isänsä nimi on ollut Tomas/Thomas. Huittulan kylä sijaitsee samaisen Vanajaveden rannalla kuin Heinun Vihtilä Kalvolassa.  

Kauas synnyinkodistaan ei Margareta siis päätynyt mennessään puolisoksi Heinun Vihtilään 1664. 

Uusi arvoitus sitten on, mistä talosta Margareta ja hänen veljensä Johan olivat lähtöisin. Tätä asiaa on myös alueen hyvin tunteva Esko Karisalmi pohdiskellut.  Jos Margareta oli talollisen tytär, niin Karisalmen mukaan ainoa mahdollinen talo on luutnantti Hans Fitingistä nimensä saanut Huittulan Vittinkilä. Sieltä nimittäin löytyisi sopivana ajankohtana Thomas-niminen isäntä. 

Kävin eilen läpi SAY:tä. Tosin en sieltä Vittinkilän kohdalta löytänyt mainintoja Margareta tai Johan-nimisistä lapsista, mutta se ei todista asiassa puoleen tai toiseen. Varsinkin SAY:n alkuaikoina sinne ei kaiketi useinkaan kirjattu kuin isännän nimi. Tosin Vittinkilän kohdalta löytyi myös emännnän nimi, Lisa. Lisa Margaretan äitinä sopisi sekin kuvaan hyvin, koska yksi Margaretan tyttäristä kastettiin (ilmeisesti mummunsa mukaan) Elisabethiksi.

Tässä vaiheessa Margaretan ja Johanin yhteys Vittinkilään on siis oletusta, joka odottaa varmistustaan.

Mitä tämä episodi opetti aloittelevalle sukututkijalle? Ainakin sen, ettei aina mene naulan kantaan eikä vakuuttaviinkaan lähteisiin välttämättä ole luottaminen sokeasti. Se opetti taas kerran myös sen, miten tärkeää on vuoropuhelu ja yhteys muihin alan harrastajiin. Se myös alleviivasi ylioppilasmatrikkelin merkitystä yhtenä sukututkimuksen lähteenä.  Yrjö Kotivuoresta matrikkeli on selvästi saanut tekevän ja ahkeran toimittajan.

Tärkeää on myös se, että Margareta on nyt päässyt kotiin.