Maatilakirjoja netissä

Auts, tekee mieli huudahtaa, kun joku haluaa ottaa kopioita painavasta, kangaskantisesta Suomen maatilat I-V kirjasarjasta (WSOY 1931-33). Kopioiminen rasittaa paksua sidosta ja kaunis pellavanvärinen päällysmateriaali rispautuu herkästi. Onneksi sekä kirjoille että asiakkaille, olen jo pitkään voinut paljastaa kriittisellä hetkellä, että suositun hakuteoksen kuvat ja artikkelit on tallennettu Suomen Maatalousmuseo Sarkan vapaassa käytössä olevaan Sukutilat Webissä –tietokantaan, jossa on bonuksena mainiot hakuominaisuudet. Painettujen osien järjestys on entisajan läänijaon mukainen, mutta tietokannassa voi tehdä hakuja mm. pitäjän ja tilan omistajan nimellä.

Kaikkia 1930-luvun vaihteen suomalaisia maatiloja ei puolimetrisessä teossarjassa ole. Kuten alkusanoissa ja selityksissä kerrotaan, suurteokseen otettiin pääsääntöisesti mukaan tiloja, joiden peltopinta-ala oli vähintään 25 hehtaaria. Niinpä sarjan alanimeke onkin Tietokirja maamme keskikokoisista ja suurista maatiloista. Hakuteoksesta jäivät pois myös papiston virkatalot, eikä siinä ole tiloja, joiden omistajat päättivät jättää kirjahankkeen väliin. Puhumatta tiloista, jotka ovat olleet ”siksi heikossa kunnossa, että on pidetty sopivana sivuuttaa ne kokonaan”... Tietokannan esittelyteksti menee vieläkin pidemmälle rajausten analysoinnissa, sen mukaan hakuteoksen tilat ”edustavat maatilojemme eliittiä, ja niistäkin julkaistut tiedot on usein esitetty vain siinä tapauksessa, että olot tai tuotanto tilalla ovat jotenkin yleisestä poikkeavia ja esimerkillisiä.” Niinpä karjan keskimääräinen vuotuinen lypsy mainitaan vain, jos se on ”selvästi enemmän kuin alueella yleensä.” Myös tiedot ”karjan roduista, sadoista ja muista yksityiskohdista kuvaavat enemmän poikkeavuutta kuin tavallista elämänmenoa.”

Maatilojen kuvailussa painottuu siis tilastollisesti mitattava maataloustuotanto. Tilan esimerkillisyyden ja edustavuuden arvioiminen voi olla pelkällä kaupunkilaisjärjellä vaikeaa. Mutta sukututkijan kannalta on ainakin mukavaa, mikäli isännästä ja emännästä, joka pääsi ja halusi kirjaan mukaan, on kirjassa ja tietokannassa pieni potretti. Vielä useammin tarjolla on kuva tilan päärakennuksesta.

Sana ”sukutila” tietokannan nimessä johtaa ajatuksia hiukkasen harhapoluille, sillä kyse ei ole niistä tiloista, jotka ovat saaneet Maatalousseurojen Keskusliiton (nykyisen ProAgria Maaseutukeskusten Liiton) sukutilakunniakirjan ja –viirin sillä perusteella, että ovat olleet vähintään 200 vuotta saman suvun omistuksessa. Tietokannan esittelyssä filosofoidaankin, että tilojen valinnassa ei ”omistussuhteilla tai niiden sukuun sitoutumisella -- ollut mitään vaatimuksia. Jos tällainen tila oli sukutila, niin sukutilaksi pitäisi luokitella jokainen yksityisomistuksessa oleva maatila.” Isäntäluetteloita ei artikkeleissa siis ole. Painetun kirjan IV ja V osan selityksissä todetaan selvyyden vuoksi vielä, että ”niissä harvoissa tapauksissa, joissa on merkitty omistuksen olleen samalla suvulla, sillä tarkoitetaan miespuolisen omistajan sukua.”

Sukutilat Webissä -tietokannassa on mukana myös aineistoa 1960-luvulla ilmestyneen 8-osaisen Suuren maatilakirjan osista I ja VIII. Siihen aikaan mukaan pääsi jo 10 hehtaarin peltoalan tai 50 hehtaarin pellon ja metsän kokonaisalan perusteella. Nahkaselkäinen kirjasarja täyttääkin kirjastossa kokonaisen hyllyn.

---

Sukutilakunniakirjan ja -viirin saaneita tiloja on esitelty isäntäluetteloineen muutamassa muussa suurteoksessa. Suomen sukutilat I-II, ilmestyi vuonna 1939 ja Suomen sukutiloja I vuonna 1964 - siinä on esitelty Uudenmaan sekä Turun ja Porin läänin sukutiloja.

Kuva: J. F. Martin: "Allmoge i Karelen. Les paysans de Karelie" on Kansalliskirjaston Helmi-kokoelmasta.

Mies joka halusi takaisin Pöytyälle

Pöytyän Kumilan kylän Nikulan eli Rantalan rusthollin perillisen, Juho Juhonpojan ja hänen vaimonsa Maria Kaapontyttären ensimmäinen lapsi syntyi joulun alla 1793. Tuomas-poika sai vuoteen 1811 mennessä seuraa Liisasta, Mariasta, Riitasta, Justiinasta, Johannasta, Ulrikasta ja Leenasta. Vaikka ratsutilalta olikin syntyisin, ei isä-Juhosta koskaan tullut rusthollaria, vaan renki ja torppari kotitalonsa maille.

Juho menehtyi vanhuuden heikkouteen kesällä 1842 ja leski Maria kuoli samasta syystä syksyllä 1846. Esikoispojan kohtalo luultavasti suretti molempia aina hautaan saakka, sillä vuonna 1814 Tuomas rahdattiin Pöytyältä Sveaborgiin eli Suomenlinnan vankilaan. Syynä oli varkaus, josta hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Useita vuosikymmeniä myöhemmin eli marraskuun puolivälissä 1870 Pöytyän yhteinen kunnankokous sai pohdittavakseen erikoisen anomuksen. Kruununvoudin antamalla määräyksellä kokoukselta kysyttiin kunnan halua "takasin ottaa elinaikais-vangia Tuomo Martin eli Martti syntynyt Pöytyällä 1793". Tämä oli tuomittu pöytäkirjan mukaan 1818 (edellä 1814) elinkautiseen vankeuteen ja viety pois Pöytyältä.

Nyt tämä lähes 80-vuotias vanhus oli rukoillut Hänen Majesteetiltaan vapaalle jalalle ja kotimaan kamaralle pääsyä. Samoin Tuomo Martti oli ilmoittanut, että voisi elättää itsensä työllä. Tältä pohjalta avasi kunnankokouksen puheenjohtaja, kirkkoherra Viktor Adrian Bergroth keskustelun asiasta.

Pöytyällä oltiin vuonna 1870 joko pitkävihaisia tai hyvin käytännönläheisiä. Lopputulema oli joka tapauksessa se, että Tuomoa ei haluttu takaisin paikkakunnalle. Perustelut olivat sinänsä vankat; hänellä ei ollut enää sukulaisia huolehtimassa eikä mitään elinkeinoa, jota "senikäinen" mies olisi voinut kunniallisesti harjoittaa. Reilut sata vuotta sitten ei ollut mahdollisuuksia turhaan tunteiluun, vaan sangen käytännölliset ja taloudelliset seikat määräsivät lopputuloksen. Vaikka Tuomo Martti oli jo hyvin vanha ja melko todennäköisesti sairas mies, ei häntä haluttu ottaa kuntalaisten vaivoiksi.

Mikäli mies olisi päästetty takaisin Pöytyälle, olisi kuntakokous todennäköisesti joutunut hyvin pian päättämään jollekin isännälle maksettavasta avustuksesta. Köyhät pistettiin armotta ruotuvaivaisiksi eli heille etsittiin halvin mahdollinen hoitopaikka. On vaikea kuvitella, että ikämies olisi pystynyt hankkimaan elantonsa itsenäisesti. Tässä mielessä pöytyäläisten käytös on ymmärrettävää. Kokonaan toinen asia onkin sitten tapauksen inhimillinen puoli. Tuomo Juhonpoika Martti oli kärsinyt rangaistusta jo yli 50 vuoden ajan, joten ehkä olisi ollut syytä päästää hänet kotipitäjään viettämään viimeisiä elonpäiviään.



Juha Vuorela

Seuran uudet sivut

Suomen Sukututkimusseura on avannut uuden verkkosivustonsa osoitteessa www.genealogia.fi/index.html. Uuden sivuston rinnalla toimii ensi vuoden alkuun saakka vanha sivusto, jota ei enää ylläpidetä. Vanhalle sivustolle pääsee uudelta sivustolta.

Uusi sivusto on vielä keskeneräinen, mutta rakennustyö jatkuu. Sivuja käännetään paraikaa ruotsiksi ja englanniksi. Jäsensivujen kirjautumisjärjestelmä otetaan käyttöön marras-joulukuun vaihteessa, jolloin julkaistaan ne sivut, jotka on tarkoitettu ainoastaan jäsenille. Pitemmällä aikavälillä kaikki kahden aikaisemman sivuston aineisto muunnetaan uudelle sivustolle sopivaksi.

Uuden sivuston etusivulla Seura tiedottaa omaan toimintaansa ja koko sukututkimuskenttään liittyvistä ajankohtaisista asioista. Siellä kerrotaan myös kaikista sivustolla tapahtuneista muutoksista ja lisäyksistä.

Seuran jäsenillä on nyt mahdollisuus osallistua uuden verkkosivuston kehittämiseen. Ehdotukset sivujen sisällöstä ja uusista sivuista tulee lähettää suoraan toiminnanjohtajalle osoitteella pt.kuusiluoma*genealogia.fi. Myös tarjoukset osallistua sivuston rakentamiseen otetaan mielihyvin vastaan.