Turun raatihuoneen vankilassa

Kahle. Kuva: Turun museokeskus.

Turussa oli eri vuosisadoilla runsaasti tarvetta vankien säilyttämiseen sopiville tiloille. Niitä oli kaupungin torin, nykyisen Suurtorin, päässä seisovan raatihuoneen kamareissa ja varaskellarissa. Koska raatihuoneen piha oli aidattu ja suljettu portilla, voitiin vankeja säilyttää myös pihan rakennuksissa ja osa sai myös ulkoilumahdollisuuden.

Vankeus ei ollut ennen 1800-lukua pääasiallinen rangaistuskeino, vaan niitä olivat eriasteiset ruumiinrangaistukset ja sakot. Silti vankeuttakin käytettiin. Valtakunnan harvat poliittiset ja uskonnolliset vangit saivat istua kauan, mutta velkavankeus, tutkintavankeus ja varsinaiset vankeusrangaistukset olivat lyhyempiä. Turun raatihuoneella oli tungosta, sillä tutkintavankeuteen päätyi suuri joukko kaupunkilaisia aina velasta toisen vahingoittamiseen. Mikäli vankeusaika venyi, lähetettiin vanki yleensä Turun linnaan, jossa oli kruunun vankeja läänin alueelta ja paremmat vartiointimahdollisuudet.

Kun yksityishenkilö halusi toisen vangittavaksi esimerkiksi velan takia siihen saakka, että saatava tulisi maksetuksi, oli vankeutta vaatineella velvollisuus elättää vankinsa. Rykmentinkirjuri Johan Steenin piika Karin Thomasdotter valitti tammikuussa 1672 olleensa vangittuna epäillystä varkaudesta jo yli kahdeksan päivää. Hänellä oli vankilassaan tuskin mitään syötävää ja elantoa ja hän vetosi syyttömyyteensä. Valitus kannatti, sillä hän sai vastata vapaalta jalalta raastuvassa.

Vartiointi vankilassa oli lepsumpaa, kuin voisi kuvitella. Vangit karkasivat vähän väliä, kuten pyöveli Jöran Henriksson syyskuussa 1663. Tuomion julistamisen jälkeen hän kieltäytyi ehdottomasti menemästä vankilaan. Hän valitti käärmeiden ja matojen syövän hänet siellä. Hän pyysi sen sijaan vahtimestaria laittamaan hänelle jalkaraudat ja antamaan hänen oleskella vahtimestarin tuvassa, minkä Hemming sitten tekikin. Kun Hemming meni ulos, otti Jöran muurihakun ja avasi jalkarautansa sillä. Hän huusi, että tappaisi mieluummin jonkun puukolla kuin menisi hänelle langetetun tuomion täytäntöönpanoon.

Varkaudesta pidätetty laivamies Matts Larsson pantiin raatihuoneen vankilaan maaliskuussa 1641. Hän murtautui seuraavana yönä ulos ja pakeni. Kun hänet saatiin jonkin ajan kuluttua kiinni, laitettiin hänet jalkaraudoissa varaskellariin. Hänen onnistui kuitenkin avata raudat ja paeta jälleen. Kun hänet saatiin sitten uudelleen kiinni toukokuussa, kertoi hän vaimonsa tuoneen hänelle tiirikan, jolla hän irrotti raudat muurista. Hän onnistui avaamaan niiden lukon tikulla, mutta ei kyennyt näyttämään temppuaan oikeudelle. Lopulta hän tunnusti kaupunginpalvelijan vaimon antaneen hänelle rautojen avaimen.

Vahtimestarin velvollisuutena oli vartioida kaupunginpalvelijoiden kanssa vankeja, lämmittää huoneet ja toimittaa vangeille ruokaa. Myös vahtimestarin vaimo osallistui eri tehtäviin raatihuoneella. Kun karkaamiset toistuivat, sai Hemming lähteä toimestaan. Viimeinen niitti oli, kun Mårten Arp, joka istui raatihuoneella raudoissa laittomasta tupakkakaupasta, pyysi päästä raudoista mennäkseen saunaan. Hän pyysi vahtimestaria mukaan. 

Saunalle päästyään Mårten lähetti hakemaan tuopillisen viiniä ja meni ulos. Siellä hänellä oli hevonen ja varustettu reki valmiina ja hän pakeni, mutta vahtimestari ei tiennyt minne päin. Oikeus päätti, että vahtimestarin tuli istua Arpin sijaan vangittuna niin kauan, että tämä löytyisi. Mårten palasi myöhemmin selvittämään sotkunsa, mutta raati päätti erottaa vahtimestari Hemming Mårtensson. Häntä armahdettiin pitkän palveluksen vuoksi ja hänet otettiin marraskuun 15. päivä 1671 torivoudiksi. 

Veli Pekka Toropainen