maanantai 18. joulukuuta 2017

Sukututkijan Joulukalenteri 18.12.2017


Nytpä lähden suorastaan aikamatkalle vuoden 1382 Porvooseen. Täälläpä kuulen lautamies Bothe Gamlesta – onpa siinä miehellä nimi. Vai olisiko se sittenkin Botvid…? Vaimo oli Botilla. Botvid ja Botilla, siinäpä pariskunta. Kuulostavat melkein kuin rälssipeikoilta.


Kantaisän poika saattoi olla eräs kalastusvouti Ahvenkoskella 1440-luvun puolivälin tienoilla. Mainitun pojan jälkeläiset ryhtyivät käyttämään vaakuna-aiheena panssaroitua kättä. Vastaavia löytyy lisääkin. Laskin ainakin kuusi käsivartta esittävää vaakunaa. Oheinen tulkinta suvun vaakunasta löytyy Karjaan kirkosta. Se tuntuu moikkaavan kirkossa kävijää iloisesti – ylävitoset!!



Eräs tunnetuin suvun jäsen liittyy nuijasodan aikaan. Tämä kaveri oli kyllä luonteeltaan sellainen, että taatusti olisi jaellut hilpeitä ylävitosia kavereilleen. Jos ette usko, lukekaa FT Ulla Koskisen väitöskirja. Kuningas Sigismund nimitti miehen Klaus Flemingin kuoltua vuonna 1597 Suomen ylikäskynhaltijaksi ja sotaväen ylipäälliköksi. Hän hyökkäsi joukkoineen myös Ruotsiin ”makkararetkelle”. Lopulta mies antautui herttua Kaarlelle, mutta tiettävästi lähetteli senkin jälkeen kirjeitä Sigismundille. Sen seurauksena hänet vangittiin ja mies eli vankina Gripsholmissa kuolemaansa asti.

Suvulla oli 1500-luvulla omistuksessaan kivilinna Tenholassa, josta on edelleen rauniot jäljellä. Vuonna 1687 eräs suvun jäsen, joka oli Götan hovioikeuden presidentti, korotettiin vapaaherraksi ja kreiviksi. Hän oli sukunimen viimeinen kantaja ja kuoli vuonna 1702.

Jouluviikon terveisin
Lussi

Ja eilen oli areenalla Tandefelt

Kuvat: Tiina Miettinen, Wikimedia Commons.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti