keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Lähdetään Sukututkimuspäiville Saloon!


Toiminnanjohtajan tuumailuja




Suomalaisen sukututkimuksen vuotuiseen kohokohtaan, Valtakunnallisiin Sukututkimuspäiviin on enää runsas viikko aikaa. Sukututkimuspäivät pidetään 13.—15.3.2015 Salon Astrum-keskuksessa. Ohjelmassa on perinteiseen tapaan seminaari ja esitelmäohjelmaa sekä sukututkimusnäyttely, kaksi tutustumiskäyntiä ja juhlaillallinen.

Tänä vuonna Valtakunannallisilla Sukututkimuspäivillä liikutaan kartanoiden, ruukkien ja aatelin maailmassa. Perjantaina 13.3.2015 järjestettävän seminaarin teemana on Varsinais-Suomen ruukit suku- ja henkilöhistorian valossa. 


Seminaarissa perehdytään rautaruukkeihin teollistumisen kynnyksellä ja Salon seudun ruukinpatruunoihin. Tarkemmin tutustutaan Kosken kartanoon ja ruukkiin, jonne seminaarin päätyttyä perjantai-iltapäivällä tehdään retki. 

Seminaarissa käsitellään myös lasitehtaita osana maalaisyhteisöä sekä  rautaruukkien kautta Suomeen kotiutuneita vallonisukuja. Seminaarin päätteeksi esitelmöitsijät keskustelevat ruukkeihin liittyvistä lähdeaineistoista, joista on hyötyä nimenomaan suku- ja henkilöhistorian tutkijoille.

Sukututkimuspäivien avajaiset ovat lauantainaamuna ja ohjelmassa on Salon kaupunginhallituksen puheenjohtajan avajaistervehdys sekä paikallisen järjestäjätahon, Salon Seudun Sukututkijat ry:n puheenjohtajan tervetuliaissanat. 

Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtaja Teppo Ylitalo pitää avajaistilaisuudessa aina mielenkiinnolla odotetun puheen, jossa varmasti tänäkin vuonna kiinnitetään huomiota johonkin sukututkijoiden kannalta merkittävään ajankohtaiseen kysymykseen.

Lisäksi avajaisissa jaetaan vuosittain järjestettävän Vuoden Sukukirja -kilpailun palkinnot. Puheitten lomassa on myös musiikkiesityksiä.

Sukututkimuspäiven näyttely avataan lauantaina vähän ennen avajaisia ja esillä on sukututkijoiden, paikallisten sukututkimusyhdistysten, sukuseurojen, arkistojen ym. toimintaa esitteleviä näyttelypöytiä. Näyttely on avoinna myös sunnuntaina.


Sukututkimuspäivien esitelmäohjelma alkaa heti avajaisten jälkeen. Lauantaina esitelmien aiheina ovat Kuninkaantie, kirkkojen hautajaisvaakunat ja kartanoiden sukuomistus. Ohjelmassa on myös esitelmä henkilötietojen käsittelystä ja geneettisen tiedon käytöstä sukututkimuksen apuna. 

Lauantain esitelmäohjelma päättyy julkistamistilaisuuteen, jossa julkistetaan Suomen Sukututkimusseuran oppaita -sarjan numero 2 sekä Turun Seudun Sukututkijat ry:n Vuosikirja. Lauantaina tutustumisretki suuntautuu lauantai-iltapäivällä Wiurilan kartanomuseoon ja Halikon kirkkoon.

Sunnuntain esitelmissä käsitellään aatelisneitojen elämänpiiriä, Ritarihuoneen sukututkimustoimintaa sekä kartanoiden maanluontoja ja väkeä navettapiioista aina kotiopettajiin. Lisäksi kuullaan esitelmä karjalaisista Salon seudulla. 

Valtakunnallisten Sukututkimuspäivien paikallinen järjestäjä, Salon Seudun Sukututkijat ry juhlistaa Sukututkimuspäivillä 30-vuotistaivaltaan. Yhdistystä voi onnitella lauantaina alkaen klo 12.00.

Sukututkimuspäivien juhlaillallinen nautitaan lauantai-iltana Wiurilan kartanossa. Luvassa on herkullinen menu ja mukavaa ohjelmaa. Illalliselle on hotelleilta bussikuljetus.

Astrum-keskuksessa on hyvät mahdollisuudet nauttia lounasta ja kahvia Sukututkimuspäivien aikana. Siellä sijaitsee myös Salon Elektoriniikkamuseo ja liikuntakeskus. Salosta löytyy paljon muutakin kiinnostavaa viikonlopun kotimaanmatkailuun, joten kannattaa ottaa myös puoliso mukaan.


Nyt jo 38. kerran järjestettävät Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat aina olleet maamme merkittävin sukututkijoiden koulutustapahtuma. Sukututkimuspäivien järjestelyissä kiinnitetään erityistä huomiota nimenomaan esitelmiin, jotta niistä olisi joko suoraan tai välillisesti hyötyä suku- ja henkilöhistorian harrastajien omalle tutkimustyölle.

Sukututkimuspäivien järjestelyissä ei unohdeta sukututkijoiden tarvetta tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin asianharrastajiin. Tämä on erityisen tärkeää tällä internet-aikakaudella. 

Sukutkimuspäivät tarjoaa luonnikkaan tilaisuuden tavata sukututkijoita, joiden kanssa on saattanut olla paljonkin yhteistä asiaa tietokoneen välityksellä.  Valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä onkin oma vakiintunut kävijäkuntansa, joka vuodesta toiseen uskollisesti osallistuu tapahtumaan.

Tervetuloa siis tänäkin vuonna Valtakunnallisille Sukututkimuspäiville Saloon! 

P. T. Kuusiluoma


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti