Seuran blogi muuttaa verkkosivujen yhteyteen

Suomen Sukututkimusseuran blogi muuttaa uudelle alustalle verkkosivujen yhteyteen vuoden 2024 alusta alkaen. Seurassa on pidempiaikaisena tavoitteena ollut vähentää erilaisten verkkoalustojen määrää ja yhdenmukaistaa mahdollisuuksien mukaan Seuran palveluiden verkko-osoitteita. Seuran verkkosivujen alusta on myös toiminnoiltaan ja esimerkiksi mobiilimukautuvuudeltaan tähän Blogger-alustaa verrattuna ylivoimainen. No, katoavatko vanhat blogikirjoitukset sitten? Eivät katoa, vaan Seura säilyttää tämän blogialustan ennen vuotta 2024 julkaistujen blogikirjoitusten arkistona. Tänne ei vain enää lisätä uusia blogikirjoituksia vuodenvaihteen jälkeen. Blogikirjoituksia onkin kertynyt arkistoon kunnioitettava määrä blogin perustamisen eli vuoden 2010 jälkeen: lähes 600! Uuden blogin löydät osoitteesta www.genealogia.fi/blogi.

SukuHaun aineistoja: Merimiehet ja merenkulku

Vanha ryhmäkuva merimiehistä. Alkuperäinen kuvausaika ei tiedossa, mutta todennäköisesti 1800–1900-lukujen vaihde. Journalistinen kuva-arkisto. 

SukuHaku on Suomen Sukututkimusseuran jäsenpalvelu, joka toimii porttina suomalaisen sukututkimuksen aineistoihin, digitoituun kirjallisuuteen sekä arkistoaineistoihin ja julkaisuihin tehtyihin hakemistoihin. Yksi SukuHaussa käytettävissä olevista aineistokokonaisuuksista käsittelee merimiehiä, laivoja ja merenkulkua.

Kun sukututkija törmää tutkimuksissaan merimiehiin, on hänen syytä tutustua merimieshuoneisiin ja niiden arkistoihin. Merimieshuoneet olivat Suomessa vuosina 1752–1937 toimineita virastoja, jotka huolehtivat merimiehiä koskevista asioista, kuten työnvälityksestä ja eläkkeestä. Merimiesten tutkiminen kannattaa aloittaa SukuHausta, jossa pystyy etsimään henkilöitä arkistojen merimiesluetteloista. Nimellä hakemalla voi selvittää esimerkiksi merimiehen sisäänkirjautumisen tiettyyn merimieshuoneeseen, syntymäajan ja -paikan sekä mahdollisesti lisätietoja asuin- ja kuolinpaikasta, karkaamisesta ja palvelusta ulkomailla.

Kansallisarkistossa säilytettävien merimieshuoneiden arkistot ovat säilyneet pääosin hyvin ja sisältävät edellä mainittujen luetteloiden lisäksi mm. erilaisia pöytäkirjoja, kirjeitä, todistuksia ja lausuntoja sekä laivapäiväkirjoja. Laivojen lokikirjat eli laivapäiväkirjat ovat tärkeimpiä lähteitä, kun tutkitaan aluksia ja merenkulkua, sillä niistä voi saada tietoja esimerkiksi alusten reiteistä ja tapahtumista merillä. SukuHausta löytyy hakemistot kaikkien suomalaisten merimieshuoneiden osalta, lukuun ottamatta Viipurin merimieshuonetta.

SukuHakuun on tallennettu Laivapäiväkirjojen arkistoviitehakemisto 1832–2001, joka sisältää nimensä mukaisesti viitteitä eri arkistoissa säilytettäviin laivapäiväkirjoihin. Viitteitä hakemistossa on reilut 3 900, mutta kattavuudestaan huolimatta se ei ole täydellinen, sillä kun laivapäiväkirjojen sijainteja arkistoissa vuonna 2007 kartoitettiin, kaikki arkistot ja museot eivät vastanneet heille lähetettyihin tiedusteluihin. Hakemistoon voi tehdä hakuja esimerkiksi laivan nimen ja tyypin mukaan. Laivapäiväkirjoja ei ole saatavilla digitoituna tällä hetkellä, mutta hakemiston avulla voi selvittää tiettyä laivaa koskevin päiväkirjojen säilytyspaikka.

Painamattomien merimiesluetteloiden ja laivapäiväkirjojen viitehakemiston lisäksi SukuHausta löytyy merimiehiin, laivoihin ja merenkulkuun liittyen lisäksi esimerkiksi digitoituja matrikkeleita, kuten Suomen merikapteenit (1912) ja Biografisk handbok över Finlands sjökaptener (1922), sekä laivaluettelo Juutinrauman tullista vuosilta 1800–1850. SukuHakuun on Seuran vanhoilta kotisivuilta siirretty myös muutamia merimiehiin liittyviä artikkeleita, kuten historiantutkija Jari Ojalan artikkelit suomalaisesta kauppamerenkulusta purjeiden aikakaudella ja merimiesten karkaamisesta 1700- ja 1800-luvuilla.

Mikko Kuitula

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 12/2023. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.

Kakskerran kirkkoa rakentamassa

Christian Friedrich Schröderin nimikirjoitus. Turun kaupunginarkisto. Kuva Veli Pekka Toropainen.

Piikkiön ja Kaarinan kruununnimismies Gustaf Wikström selitti kihlakunnanoikeudelle lokakuussa 1765, että kuninkaallinen majesteetti oli antanut 4.4.1764 Kaarinan Kakskerran ja Satavan saaren asukkaille luvan rakentaa kirkon ja pitää omaa pappia. Turun kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröder (1722–1789) oli voittanut tarjouskilpailun rakentamisesta ja hän hankki myös ammattimiehet rakennuksille.

Kaarinan ja Piikkiön käräjillä annettiin lokakuussa 1770 määräys, että Kakskerran ja Satavan saarten talollisten tuli saapua käräjille vastaamaan rakennusmestari Schröderin haasteeseen maksaa hänelle sopimuksen mukainen palkka. Tämä määräys kuulutettiin heille Kakskerran kirkon saarnastuolista 28. lokakuuta 1770. 

Arkkitehdin vaatimus korvauksesta koski Brinkkalan kartanon omistajaa hovioikeudenneuvos Joachim von Glania ja useita talollisia. Vastaajat kertoivat oikeudelle, että maaherran päätöksen mukaan heidän tuli maksaa puuttuva summa 875 kuparitaalaria arkkitehdille vasta, kun tämä olisi suorittanut kirkon rappauksen ja maalauksen valmiiksi, kuten sopimuksessa luki. Koko hänen saamansa korvaus oli 4 000 kuparitaalaria. Seurakuntalaiset sopivat lopulta 2.4.1772 arkkitehdin kanssa niin, että he maksoivat tälle loppusummana 1 500 kuparitaalaria.

Schröder oli palkannut rakennustyömaalle käsityöläismestareita kisälleineen ja oppipoikineen kaupungista, ja hänen alaisuudessaan työskenteli talollisten lisäksi muurareita, kirvesmiehiä, seppiä, puuseppiä ja lasimestareita. Esimerkkinä Turun kaupungin kirvesmies Jakob Winell, joka vaati Piikkiön ja Kaarinan käräjillä helmikuussa 1773 Schröderiltä palkkaansa 180 kuparitaalaria. 

Schröder vastasi kirjallisesti, ettei hän voinut saapua käräjille, sillä hän oli joutunut olemaan jo joitakin viikkoja vuoteenomana molemmissa jaloissa olleiden kihtisärkyjen vuoksi, kuten hänen käräjille lähettämänsä lääkärintodistus osoitti. Hän kirjoitti myös, ettei ollut sopinut Winellin kanssa mitään töistä, sillä kakskertalaiset olivat sopineet Schröderin kanssa, että he hankkisivat itse kirves- ja työmiehet kirkonrakennukselle. 

Asiaa käsiteltiin kaikilla käräjillä seuraavina vuosina, mutta sitä jouduttiin lykkäämään eri syistä. Maaliskuussa 1775 Schröder lähetti Turun lasaretinkirurgi Johan Wolterin todistuksen siitä, että hän oli jälleen vuoteenomana kihdin aiheuttamien jalkakipujen vuoksi. Harald Alftanin ja H. J. Schultzin antama todistus kertoi, että he olivat käyneet hänen luonaan, mutta hän oli ollut jo viikkoja vuoteenomana. 

Winell ilmoitti matkustaneensa Kakskertaan kesäkuussa 1769 ja työskennelleensä kirkolla seuraavasta päivästä 59 päivän ajan. Lisäksi hän oli ollut 24 päivän ajan rakentamassa kirkon lautaholvia. Hän oli myös työskennellyt 26 päivää ovien, ikkunakaarien, alttarin, sakastin lattian, penkkien ja saarnastuolin pystyttämisen parissa. Seurakunnan edustajat vahvistivat hänen laskunsa oikeaksi. Koska Schröder oli tehnyt työstä sopimuksen Winellin kanssa, määrättiin hänet maksamaan tämän palkka.

Schröder oli Turussa tunnettu siitä, ettei hän välttämättä suorittanut johtamiaan töitä valmiiksi kuin patistamalla. Hän haali kaupungin käsityöläismestareita ja kisällejä, muurareita, kirvesmiehiä, puuseppiä, seppiä ja lasimestareita omille työmailleen maaseudun kartanoihin niin paljon, etteivät kaupungissa suoritetut rakennushankkeet edenneet rakennuskontrahdeissa sovitulla tavalla, vaan viivästyivät tilaajien harmiksi jopa vuosia. Schröderillä oli laajat oikeuden kaupunginarkkitehtinä, ja hän osasi käyttää ne hyväkseen!

Veli Pekka Toropainen

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 3/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.