Sukututkijan piikakalenteri 15.12.2019

Suomen hienoin palveluspaikka

Carl Gustaf Emil Mannerheim muutti Kaivopuistoon vuonna 1924. Berta Haglind aloitti hänen sisäkkönään vuonna 1928. Ruotsista Suomeen muuttanut Berta oli taloudenhoitajattarena Gustaf Mannerheimin palveluksessa 23 vuotta. Marsalkan kuoleman jälkeen hän huolehti Kaivopuiston-talosta museona. Elsa Sundman tuli Mannerheimin palvelukseen vuonna 1936. Yhä edelleen 1930-luvulla hienoimmissa perheissä palveluskunta oli välttämätöntä. Enää ei puhuttu piioista, vaan palvelijattarista tai sisäköistä. "Piikojahan" oli vain rahvaalla maalaistaloissa.

Mannerheimin sisäköt pukeutuivat päivällä siniseen leninkiin, valkoiseen myssyyn ja mansetteihin, mutta iltaisin tarjoiluvuorolla leningin väri oli musta. Oppimistakin uudella sisäköllä oli. Kerran marsalkka Mannerheim pyysi, että Elsa toisi hänelle chapeau claquen. Elsa ei tiennyt, mikä se oli. Isännän kanssa mentiin sitten kaapille ja tämä otti esiin hatun, ja sanoi sen olevan chapeau claque. Kyseessä oli silinterihattu, joka meni kätevästi kasaan. Kun se pompahtaa auki, kuuluu claque eli klak.

Berta Haglind ja Elsa Sundman ymmärsivät hyvin asemansa. He olivat "vaatimattomia, kohteliaita ja miellyttäviä". Paitsi vuonna 1950 Berta sanoi tiukasti "nej!", kun marski pyysi ryyppyä itselleen ja kenraali Aarne Sihvolle. Mannrheim ei lähtenyt inttämään, sillä Berta oli ilmeisesti saanut ohjeensa lääkäriltä. Bertan käsialalla oli tehty ruutupaperille "marskin ryypyn" ohje: 2 cl vermuttia (kuivaa ranskalaista), 1 cl giniä yhtä litraa "Rajamäen akvaviittia" kohti.

Molemmat palvelijattaret jäivät eläkkeelle vuoden 1974 lopussa. Naiset olivat naimattomia, silllä elämä oli kulunut kuuluisaa  isäntää palvellen. Olihan selvää, että pääsy Mannerheimin palvelukseen oli todellinen arvonnousu. Se oli jotain ihan muuta kuin raataa keskiluokkaisessa virkamiesperheessä pienellä palkalla. Naiset muistelivat 1970-luvulla isäntäänsä kohteliaasti. Berta ja Elsa pysyivät loppuun asti lojaaleina eivätkä paljastaneet mitään intiimiä tai skandaalimaista, jos sellaisia asioita tiesivätkin. 

Kotiliesi vuodelta 1927 antaa lukijoilleen ohjeita kutsujen järjestämisessä. Itsestäänselvänä pidettiin, että lehteä lukivat rouvat, joilla oli varaa palvelijattariin. Filosofian maisteri Katri Laine antoi artikkelissaan ohjeita, koska niistä oli tullut lehdelle paljon kyselyjä. Monia rouvia huolestutti illalliskutsujen järjestelyt - ja eniten se, osaisivatko palvelijattaret hoitaa työnsä.

Tarjoilevan sisäkön tulee pukeutua mustaan pukuun, jossa on valkoinen kaulus sekä valkoiset kalvosimet hihoissa. Musta antaa juhlallisen vaikutelman ja valkoinen näyttää siistiltä. Pukuun kuuluu myös valkoinen esiliina, jossa täytyy olla rintalappu ja olkahihnat. Esiliina ei saa olla liian suuri eikä liian pieni, eikä liian koristeltu. Päässä pitää aina olla pieni valkoinen päähine tai ruusuke. Tarjoilijan tulee liikkua hiljaa ja huomaavaisesti. Mikäli tarjoilijoita on illallisella useita, tulee yhdellä olla määräysvalta, jotta tarjoilu on yhtenäistä. Jos emäntä antaa merkin tai soitolla kutsuu, niin palvelijattaren tulee heti tulla emännän luo eikä koettaa päätellä, mitä tämä tahtoo.

Asianmukaisesti vaatetettu tarjoilijatar Kotiliedessä 1927

                                   Päivän Piikafakta:

Klikkaa auki Päivän Piikafakta

Lähde: Mannerheimin palvelijat kertovat nyt löydetyillä ääninauhoilla: Marskin tyynyyn pantiin poppelinkukkia ja miespalvelijan piti käyttää tirolilaista univormua. HS 3.6.2017.
Outi Sipilä: Esiliina aikansa kehyksissä. Moniaikaista tekstiilikulttuuria ja representaatioita kodista, perheestä, puhtaudesta ja käsityöstä 1900-luvun alkupuolen Suomessa. University of Eastern Finland Joensuu 2012.
Kotiliesi 15.2.1927