Kiitävi aika, vierähtävät vuodet…

Kustavi Grotenfelt (1861–1928)

Elettiin 1980-luvun alkupuolta, kun sain äidiltäni kopion ”virkatodistuksesta sukututkimusta varten”. Sen oli allekirjoittanut helmikuussa 1966 tuolloinen Kiukaisten seurakunnan kirkkoherra. Lunastusmaksuakin oli maksettu peräti 2 markkaa. Ensimmäinen tuossa todistuksessa mainittu henkilö oli vuonna 1780 syntynyt entinen rusthollari, myöhemmin torppari, Anders Tuomaanpoika. Lisäksi oli paperissa Andersin vaimo, yksi pojista ja tämän lapset, joukossa äitini isoisä.

Tuosta paperista kaikki lähti. Nuoruuden innossa, ja ilman minkäänlaista sukututkimusalan koulutusta, soitin Turun maakunta-arkistoon selvittääkseni voisiko sieltä löytää lisätietoa. Jo runsaan puolen tunnin bussimatka kaupunkiin, ensimmäinen kerta arkistossa ja portaiden nousu jylhään rakennukseen tuntuivat juhlallisilta. Sisältä rakennus tuntui paljon vaatimattomammalta ja pienehkö hämärä tila, johon mikrofilmien lukulaitteet oli sijoitettu jopa vähän nuhjuisen intiimiltä. Ystävällisen henkilökunnan ja kaikkien ”vanhojen tätien ja setien” avustuksella opin asettamaan mikrofilmin laitteeseen. Seikkailu oli valmis alkamaan. Noihin aikoihin sattui vielä arkistossa olemaan jonkinlainen Turun seudun sukututkijoiden tilaisuus, jonka yhteydessä myytiin Sirkka Karskelan vastikään ilmestynyttä Sukututkijan tietokirjaa. Tuota kirjaa ahmin suurella halulla, vaikkei se totisesti ihan nuorisolle ollutkaan suunnattu.

Paljon vapaa-ajasta kului arkistolla. Kädet väsyivät filmien rullaamisesta ja silmissä vilisi. Anders Tuomaanpoikaa muistan etsineeni pitkään, sillä eihän hän tietenkään Kokemäellä ollut syntynyt vaan naapurissa Harjavallassa. Eikä ihan kaikki muukaan siinä virkatodistuksessa täsmännyt. Välillä seurattiin muutama päivä väärää johtoa, mutta vähitellen kriittinen lukutaito kasvoi, yrityksen ja erehdyksen myötä. Myöhemmin opinnot yliopiston historian laitoksella antoivat lisää eväitä. Äitiäni kiinnostaneeseen kysymykseen, mitä oli tapahtunut Andersin rusthollille, siihenkin löytyi vastaus. Tuo rusthollarius oli alusta pitäen tuomittu väliaikaiseksi, sillä Anders oli avioitunut rusthollarin lesken kanssa, ja tällä puolestaan oli lapsia ensimmäisestä liitostaan. Ei siis viinaa eikä uhkapelejä tai muita skandaaleja. Mutta avautuipa ihan uusi maailma avioliitto- ja perintökäytäntöineen, puhumattakaan torppariuden monista vivahteista.

Reippaasti yli 35 vuotta on kulunut yhä uusien juurien sekä niistä versoavien runkojen ja oksien selvittelyssä. Sukututkimuskenttä on muuttunut tuona aikana melkoisesti. Tietokoneiden tulo kuvaan on mahdollistanut paitsi uudenlaiset menetelmät tutkimustulosten tallentamiseen, myös erilaiset hakutietokannat ja lopulta suuren määrän digitoitua lähdeaineistoa. HisKi-tietokannan julkistamisestakin tulee tänä vuonna kuluneeksi jo 25 vuotta. Ihmisten kohtaamiset arkistoissa ovat vaihtuneet erilaisiin sosiaalisen median ryhmiin. Sukututkijoiden yhteisöllisyys on kuitenkin säilyttänyt merkityksensä.

Nyt 106-vuotiaan Seuran puheenjohtajan tehtävissä, en voi olla pohtimatta paljonko on muuttunut sen jälkeen, kun isänisäni äidin kolmas serkku, professori Kustavi Grotenfelt otti tämän saman tehtävän vastaan tammikuussa 1917. Seuran jäsenmäärä on kasvanut yli 8500:lla. Jäsenistön taustat ovat laajemmat, ja sukupuolijakauma tasaisempi. Sukututkimus on kenen tahansa saavutettavissa. Tulemmeko ajatelleeksi, että Seuran perustajilla ei ollut käytettävissään edes noita mikrofilmejä? Ympäri Suomenmaata tietoja lähdettiin keräämään pappiloista eikä edes autoja ollut välttämättä käytettävissä. Tässä valossa tuon ajan genealogian saavutukset herättävät suurta ihailua. 

Muutoksen tahti on kiihtynyt ja se jatkaa sitä edelleen. On aivan mahdotonta ennustaa, mitä suomalainen sukututkimus on kymmenen vuoden kuluttua. Itse toivon, ettemme anna kaiken teknologian tuoman helppouden sokaista itseämme, vaan säilytämme tinkimättömän kriittisen ja uteliaan asenteen kaikkeen menneitä sukupolvia koskevaan. Vetoan kaikkiin sukututkijoihin myös eettisesti kestävien käytäntöjen noudattamiseksi. Meillä sukututkijoina on velvollisuuksia niin nykyisiä kuin menneitäkin sukupolvia kohtaan. Työmme tulee olla sellaista, että se tulevaisuudessakin nauttii yleistä arvostusta.

Myös Seuralla on suuria haasteita edessään. Vuonna 2022 muutimme Liisankadulta Tieteiden talolle. Tämä vaikutti monin tavoin Seuran palveluihin, parhaassa tapauksessa niitä entisestään parantaen. Seuran erilaiset tietokannat vaativat jatkuvaa päivitystä ja kehitystyötä. Toivon myös, että Seura voi eri tavoin lisätä koko suomalaisen sukututkimuskentän yhteistyötä. Tulevaisuudessakin monet hankkeet tullaan toteuttamaan talkootyönä, ja mitä laajemman joukon niihin saamme, sitä paremmin koko kenttää palvelevia niistä saadaan. Pidetään yhdessä huolta siitä, että mies- ja naispolvet eivät vaipuisi unholaan.

Jouni Elomaa

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 1/2021. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.

Toim. Huom. Joitain kohtia tekstistä on päivitty vastaamaan nykytilannetta.