Kupittaan kylpylä

Kupittaan kylpylä, J. J. Reinbergin litografia vuodelta 1853. Finna, Historian kuvakokoelma.

Suomen keskiajan historia on tapana aloittaa Turun Kupittaalta kertomalla, kuinka piispa Henrik kastoi siellä suomalaisia kristinuskoon ensimmäisen ristiretken päätteeksi vuonna 1157. Soisella ja vetisellä Kupittaalla oli monta muutakin lähdettä kuin kuuluisa Pyhän Henrikin lähde. Kupittaan rautapitoisen lähdeveden terveyttä edistävä vaikutus huomattiin jo 1600-luvulla ja kun terveyskylpylöistä tuli suosittuja, sellainen perustettiin myös Kupittaalle.   

Kupittaan lähdeveden suotuisan vaikutuksen terveyteen huomasi ensimmäisenä Turun akatemian lääketieteen professori, ruotsalaissyntyinen Elias Tillandz (1640–1693). Hän tutki lähdeveden mahdollisuuksia erityisesti sairauksien hoidossa. Tillandzin jälkeen Kupittaan terveyslähteen toimintaa ja mainetta piti yllä toinen Turun akatemian lääketieteen professori, niin ikään ruotsalaissyntyinen Herman Diedrich Spöring (1701–1747).

Spöringin johdolla julkaistiin vuonna 1741 väitöskirja Fons soterii Kuppisensis (suomennettu nimellä Kupittaan lähteestä), joka keskittyy Kupittaan lähdeveden ominaisuuksiin ja terveysvaikutuksiin. Väittelijä oli ensimmäinen Suomessa kokonaan opintonsa suorittanut lääkäri, Vaasassa maalarin poikana syntynyt Johannes Ekelund (noin 1712–1746).  

Kupittaalla oli vaatimattomia kylpylaitosrakennelmia jo 1700-luvulla ja monet kaupunkilaiset kävivät lähes päivittäin juomassa lähteen terveelliseksi todettua vettä. Varsinainen kylpylaitosyhtiö Kupittaalle perustettiin kuitenkin vasta vuonna 1824. Tuolloin rakennettiin arkkitehti Charles Bassin suunnittelema 12 huonetta käsittänyt kaivohuone- ja juhlasalirakennus sekä kahdeksankulmainen lähdepaviljonki. Kylpylän viereen perustettiin noin puolentoista hehtaarin suuruinen puisto kylpyvieraiden ”promenaadeja” varten.  

Kupittaan kylpylän kukoistuskausi osui 1840- ja 1850-luvuille. Sen yhteyteen rakennettiin vuonna 1846 suuri kylpylaitos kylmä- ja kuumavesikuureja varten. Kylpylään hankittiin höyrykaapit ja sinne rakennettiin keilarata. Keilailun lisäksi vieraat saattoivat harrastaa voimistelua, kilpajuoksua, pallonlyöntiä ja tanssia. Kupittaalla tanssittiin joka ilta, sillä tanssin ja vesihoidon katsottiin sopivan erinomaisesti yhteen. Raskasta liikuntaa ei sen sijaan kylpyvieraille suositeltu.

Lähdevesien vikistävään ja terveyttä edistävään vaikutukseen uskoivat ennen muuta säätyläiset, joita Turkuun tuli Pietarista ja Tukholmasta asti. Kylpylässä oleskelevista valtaosa oli kylpyvieraita, jotka nauttivat kaikista tarjolla olevista hoidoista joidenkin keskittyessä pelkästään lähdeveden juontiin.

Kylpylaitoksen johdossa oli vuosina 1846–1853 Turun linnanlääkäri, sittemmin kaupunginlääkäri Frans Vilhelm Avellan (1813–1878) ja hänen jälkeensä Evert Julius Bonsdorff (1810–1898), joka oli Helsingin Aleksanterin yliopiston anatomian ja fysiologian professori, sittemmin arkkiatri ja valtioneuvos.

Krimin sodan (1853–1856) jälkeen kotimaiset kylpylät menivät vähitellen pois muodista, ja Kupittaan paviljongistakin tuli lähinnä tanssipaikka. Siellä toimi edelleen myös ravintola, jonne turkulaiset mielellään suuntasivat iltakävelynsä nauttiakseen punssi- tai totilasillisen. Ravintola oli 1800-luvun lopulla suosittu juhlaillallisten pitopaikka.

Vanhin kylpylärakennus paloi jo vuonna 1855, mutta juhlasalirakennus tuhoutui vasta talvisodan pommituksissa. Lähdepaviljonki on ainoa Kupittaan kylpylän yhä jäljellä oleva rakennus.  

Pirjo Terho

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 1/2021. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.