Kuolemansyyntutkinta 1642

C. L. Engelin akvarelli Suuresta Kirkkokadusta ja
tuomiokirkosta 1814. Aalto-yliopiston arkisto.

Turun raastuvanoikeudessa tutkittiin elokuusta joulukuuhun 1642 ylioppilas Sigfridus Erici Boijan kuolemaa. Ylioppilas oli syntynyt Turussa Karjakadulla. Hän oli ollut ylioppilas Joachimus Joachimi Stutaeuksen kanssa kaupunginkellarissa 15. elokuuta ja löytyi hukkuneena Aurajoesta 22. elokuuta porvari David Måsen talon alapuolelta. Vainajalla oli tummat hiukset ja mustat vaatteet sekä mustat sukat, ja hän oli suurikokoinen ja lihavahko. Parturi Mårten Sumboldt, joka oli lähetetty tarkastamaan ruumis heti sen löydyttyä, kertoi, että hän ei ollut löytänyt mitään merkkejä siitä, että Sigfridusta olisi lyöty tai pistetty millään esineellä. Hiuksia jotka tällä oli kädessä, hän oli verrannut Sigfriduksen omiin hiuksiin ja todennut niiden kuuluvan hänelle itselleen. Sitä hän ei osannut sanoa, miten ne olivat joutuneet hänen käteensä.

Sigfridus katoaa

Sigfriduksen vanha ystävä ja opiskelutoveri Henrik Mattsson, joka oli jättänyt opinnot ja antautunut kaupan alalle, oli tullut edellisenä päivänä kuutollaan Tukholmasta ja puhunut Sigfriduksen kanssa viimeiseksi. Kello oli ollut tuolloin kuusi maanantai-iltana. Sigfridus oli sillalla pyytänyt häntä ylioppilaiden mukaan kellariin. Henrik oli kieltäytynyt ja sanonut olevansa liian väsynyt lähteäkseen krouviin. Sigfridus oli pyytänyt häneltä markkaa lainaksi ja sanonut tulevansa myöhemmin yöksi Henrikin kuuttoon joelle nukkumaan. Kun hänellä ei ollut rahaa mukanaan, olivat he eronneet ja Sigfridus ja Joachimus olivat menneet kaupunginkellariin. Henrik oli mennyt saunaan majapaikkaansa ja nukkunut siellä yönsä enää näkemättä Sigfridusta.

Seuraavana päivänä Henrik oli mennyt Karjakadulle kysymään Sigfridusta, mutta kukaan talossa ei ollut tiennyt hänen olinpaikkaansa. Henrik oli ajatellut hänen matkustaneen Joachimuksen kanssa tämän maatilalle Kakskertaan, sillä tämä oli ollut aikeissa lähteä sinne. Kun Sigfridus sitten oli löytynyt joesta, oli hänellä ollut mustia hiustukkoja kädessään ja 15 markkaa rahaa housujen taskussa, vaikka hänellä ei ollut laisinkaan rahaa kellariin mennessään.

Sigfriduksen veli Anders Eriksson Bakare, joka oli Turussa leipurimestarina, kertoi ymmärtäneensä, että veli oli pelannut killan krouvissa korttia ja joutunut riitaan jonkun kanssa. Anders Merthenin kapakan tarjoilijalta Anders Persson Kellaresveniltä kysyttiin, kuka oli ollut hänen luonaan kyseisenä iltana. Sigfridusta hän ei ollut nähnyt ja sanoi sulkeneensa kapakan oven kello 9 maistraatin käskyn mukaan. Hän ei ollut myöskään anniskellut sen jälkeen kenellekään.

Uskolliset ystävät

Henrik Mattsson päästettiin vastaamaan vapaalta jalalta, kun Klemet Posoila takasi hänet. Henrik kielsi Sigfriduksen olleen enää yöllä hänen luonaan ja tähdensi, että hän olisi tuskin palannut Tukholmasta, jonne hän oli ennättänyt tehdä vielä syksyn aikana matkan, mikäli hän olisi tehnyt ystävälleen pahaa.

Sigfriduksen veli Anders Bakarekaan ei halunnut sitoa Henrikiä veljensä kuolemaan. Sigfriduksen äitikin kertoi heidän aina olleen hyviä ystäviä. Kun Henrikin hiuksia verrattiin Sigfriduksen kädestä saatuun hiustukkoon, todettiin ne melko samanvärisiksi, mutta pidemmiksi ja laadultaan ohuemmiksi. Henrikiä kehotettiin vielä kerran kertomaan totuus ja hänelle esitettiin esimerkki, kuinka salattu teko tuli kuitenkin ilmi myöhemmin. Hän sanoi omantuntonsa olevan puhdas ja voivansa nauttia ehtoollista ja kuolla sen kanssa. Lopulta oikeus päätti, että koska Sigfriduksen ja Henrikin välillä oli ollut hyvä ja uskollinen ystävyys, ei Henrikiä voitu tuomita Sigfriduksen kuolemasta.

Veli Pekka Toropainen

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 3/2021. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.