Auvo Kostiainen – juuret Karjalassa ja Varsinais-Suomessa

Kiinnostukseni sukuhistoriaan johtuu varmaankin siitä, että vanhempani olivat evakkoja Karjalan kannakselta ja kotona Vaasassa kuulin paljon kertomuksia ja muisteluksia siitä, millainen paikka siellä sodassa menetetyllä alueella oli. Ehkä tämä johti siihen, että lähdin opiskelemaan historiaa Turun yliopistoon. Myöhemmin minusta tulikin yliopistolainen ja historiantutkija, kuitenkin yleisen historian oppiaineen puolella. Omat akateemiset aiheeni liittyivät vähemmistöjen historiaan, Pohjois-Amerikkaan siirtolaisuuteen ja Neuvostoliittoon sekä yleiseen matkailun historiaan.  Siten sukututkimus ei tuolloin vielä ollut minun aihepiirini, mutta henkilöhistorialliset kysymykset tulivat tutuksi.  

Työuran loppupuolella alkoivat ajatukset jälleen palailla oman sukuni historiaan, ja hieman arkistotietoja myös hain lainaamalla kirkonkirjojen mikrofilmejä Turun maakunta-arkistoon luettavaksi. Kuitenkin vasta eläkkeelle vuonna 2014 jäätyäni päätin panostaa tosissani sukututkimukseen. Kävin kahteen kertaan sukututkimuksen jatkokursseja Auralan opistossa ja sain hankittua jonkinasteisen vanhojen käsialojen lukutaidon. Kadutti todella moneen kertaan, etten yliopisto-opiskelun aikana ollut käynyt silloin opetusohjelmaan kuuluneita käsialakursseja. Tuolloin olin kuitenkin päätellyt, etten niitä taitoja tulisi koskaan tarvitsemaan, ja olin tietysti täysin väärässä.

Tavoitteena oli sukututkimuksen aloitettuani tutkia ensin isän sukua, ja päätin lähteä liikkeelle isänäidin suvun ”salaperäisestä” vaiheesta. Nimittäin kun toisen maailmansodan jälkeen isän sukulaiset hajosivat kuin akanat tuuleen eri puolille Suomea ja ulkomaillekin, aina väliin puhuttiin tarinaa siitä, että isänäidin suku olisi tullut Ruotsista.  Mutta eihän se sitten niin ollut. Päädyin kokoamaan tämän sukuhaaran vaiheet kirjaan, jonka nimeksi tuli Reskan Erikssonien jäljillä, jonka julkaisin vuonna 2018. Sen päähenkilöksi tuli isäni äidinpuoleinen isoisä Enoch Richard Eriksson, joka syntyi talollisen poikana Piikkiön Viukkalan kylän Reskan talossa vuonna 1851. Hän kuului vanhaan varsinaissuomalaiseen talonpoikaiseen sukuun, jonka juuret ovat varsinkin muutamassa Piikkiön kylässä – Viukkalassa, Makarlassa, Bertalassa ja Harvaluodon Kokkolahdessa.  Erikssonien juuret olivat paitsi Piikkiössä, laajalti monissa naapuripitäjissä kuten Paimiossa, Halikossa, Paraisilla ja Turussa.

Enoch Eriksson hankki sepän kisällin koulutuksen Turussa, kunnes muutti vuonna 1877 Suomen toiselle laidalle Viipuriin uusien työmahdollisuuksien perässä. Metallimiehen työt eivät pidemmän päälle kiinnostaneet, vaan hän ja hiljan vihitty puolisonsa, Liperistä Pohjois-Karjalasta Viipuriin tullut Kristiina Tanskanen hankkivat maatilan Antrean Paakkarilasta. Näin Enoch Eriksson tavallaan palasi juurilleen, viljelemään maata. Tämä teos kertoo Enoch Erikssonin elämänmuutoksista ja siitä millaiseen sukupolvien ketjuun hän ja hänen perheensä ovat kuuluneet.

Kun tämä kirja oli valmis, jatkoin tarkemmin isäni suvun tutkimusta Karjalan kannaksella. Isäni Toivo syntyi Räisälässä, mutta suvun juuret löytyivät varsinkin Antrean ja Jääsken Hannilan kylästä. Hannila kuului ensin Jääskeen, sitten Antreaan. Kun vuonna 1721 Isovihan jälkeen valtionraja vedettiin keskelle Jääskeä, muodostettiin Antrean pitäjä, joka josta tuli osa keisarillista Venäjää.  Suomen Sodan 1808–1809 jälkeen Antrea siirtyi Suomen suuriruhtinaskunnan yhteyteen.

Kokosin aineiston sukututkimukseen lähinnä kirkollisen ja maallisen hallinnon arkistoista. Harmittavasti toisen maailmansodan aikana osa arkistoista oli tuhoutunut Neuvostoliiton toimeenpanemissa pommituksissa tai sitten niitä saatetaan nykyisin löytää jostain Venäjän arkistoista. Kuitenkin aineistoa lopulta löytyi melko monipuolisesti ja lisäksi eräät sukulaiset olivat merkinneet muistiin tietojaan sekä omista että laajemmin suvun asioista.

Isäni sukua koskeva toinen kirja on nimeltään Hannilan kylässä, Harjun talossa (2020). Se on huomattavasti laajempi kuin edellä mainittu Reskan talon väestä kertova kirja.  Se käsittelee Hannila 1:n eli Kostiaisen eli Harjun talon vaiheita 1600-luvun alkupuolelta aina toisen maailmansodan vuosiin. Sukututkimuksessa oli mentävä myös kauemmas ajallisesti Jääsken pitäjään ja erityisesti Kostialan kylään.  Hannilan kylän perustajia ovat ehkä olleet Hanniset, kun muita merkittäviä sukuja siellä ovat olleet Haukat ja Kostiaiset sekä myöhemmin Ikoset.  Käsittelyssä ovat Kostiaisen viljelijäsuvun nousut ja laskut ja monet värikkäät henkilöhahmot. Kirja esittelee myös yhteyksiä, joita Hannila 1:n väellä oli muihin kylän taloihin kuten myös laajemmalle Antreaan ja lähipitäjiin. Tutkimukseen sovelletaan myös geneettisen sukututkimuksen tarjoamia mahdollisuuksia suvun nk. kantaisän jäljittämisessä. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suuret yhteiskunnalliset muutokset johtivat Hannilan Kostiaisten sukuhaaran hajoamiseen. Päädyttiin oikeussaleihin, ”mieron tielle” – ja konkreettisesti rautatietyömaille.

Yhteistä kahdelle edellä mainitulle kirjalle, siis Piikkiön haaraa ja Hannilan haaraa koskeville kirjoille on se, että ne kertovat 1600–1700-luvulta alkaen isäni suvun historiaa, molempien kirjojen perusnäkökulma on talon historiassa. Mielestäni tämä oli hyvä valinta, koska silloin aiheen käsittelyä oli mahdollista rajata sopivalla tavalla, eikä mainituksi tulevien nimien ja henkilöiden määrä päässyt paisumaan kovin suureksi.  Kätevä apukeino tietojen hallintaan on ollut Sukujutut- tietokoneohjelma, joka tosin on niin monipuolinen, etten edes ole käyttänyt kaikkia siitä löytyviä hienoja ominaisuuksia.

Näiden sukukirjojen lisäksi olen saanut toteutettua pitkäaikaisen hankeen, jossa yhdistetään historiantutkimusta ja nykyaikaista geneettistä sukututkimusta. Tämän kirjan olen tehnyt yhdessä Pekka Haikkalan kanssa, nimeltään John Mortonin juuret ovat Suomessa. Historiaa ja DNA-tutkimusta (2021). Kirja liittyy siihen, että Delawarejoen varrelle Pohjois-Amerikkaan perustettiin  vuonna 1638 Uuden Ruotsin siirtokunta, minne muutti Ruotsista ja Suomesta 1630-1650-luvulla satoja uudisasukkaita. Suurin osa muuttajista oli nk. metsäsuomalaisia eli kaskenkaatajia Keski-Ruotsista. Nämä kuuluivat niihin tuhansiin suomalaisiin, jotka 1500–1600-luvulla muuttivat Ruotsin kuninkaan kutsusta Keski-Ruotsin suurille metsäalueille raivaamaan uusia viljelysalueita. Heidän joukossaan oli Mårten Mårtensson (suomalaisittain Martti Marttinen) vanhempi, jonka pojanpojanpojasta John Mortonista (1725–1777) tuli merkittävä poliitikko Pennsylvaniaan.  Tämä teos kertoo suomalaistaustaisen, vuonna 1776 Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajaksi päätyneen John Mortonin (1725–1777) sukujuurista. 

John Mortonin taustasta on kiistelty paljon, koska riittävää asiakirja-aineistoa ei ole löytynyt. Oliko hänen isoisoisänsä Mårten Mårtensson suomalainen vai ruotsalainen, entä missä hän syntyi?  Teoksessa kootaan yhteen tiedot Mortonin syntyperästä ja sovelletaan uusimpia geneettisen sukututkimuksen (DNA-tutkimuksen) piirissä kehitettyjä menetelmiä. Loppupäätelmänä on, että DNA-tutkimuksen perusteella John Mortonin sukujuuret todellakin ovat vahvasti Suomessa. Hänen juurensa johtavat Etelä-Savoon.  Suomalaisen Marttisten suvun useista haaroista Mortonia lähimpänä ovat Kangasniemen Salmenkylän Marttiset.  Syvemmät taustat ovat Etelä-Karjalassa ja Karjalan kannaksella, joten Mortonia voidaan sanoa juuriltaan karjalaiseksi. Joka tapauksessa jälkeläistestien perusteella John Morton edustaa itäsuomalaisille miehille tyypillistä N-haploryhmää.

Sukututkimukselleni ei loppua näy. Edellä olevia aiheita on mahdollistaa laajentaa ja tarkentaa aineistojen osalta, mutta myös seuraamalla pidemmälle sukuhaaroja ja eri sukupolvissa muodostuneiden uusien perheiden jälkeläisiä. Näitä tehtäviä ennen minua kuitenkin odottaa äitini Martta Kostiaisen (os. Kaijanen) sukujuurien selvitystyö, jota olen melko paljon jo tehnytkin.  Hänen juurensa olivat Karjalan kannaksen Kuolemajärvellä ja sen lähipitäjissä. Jollei tämäkään vielä riitä, odottavat vuoroaan pidemmälle menevät tutkimukset myös puolisoni juurista, joita on esimerkiksi Kaarinassa, Paraisilla, Sauvossa, Somerolla ja Tornionjokilaaksossa.

Auvo Kostiainen

Tekstissä mainittuja kirjoja voi ostaa Sukututkijan verkkokaupan kautta.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 8/2021. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.