Lapsenmurha

Asetus lasten murhasta vuodelta 1681. Kuva: Veli Pekka Toropainen,
Kansalliskirjasto.

Turussa tapahtui 1600-luvulla lapsenmurhia lähes joka vuosi. Lapsensa surmanneet äidit ilmoittivat syyksi tekoonsa mielenhäiriön, raskasmielisyyden, raskaan syntitaakkansa ja Jumalaa vastaan rikkomisen, kauhunsa ikuisen autuuden menettämisestä, raskaan ja kestämättömän häpeänsä, päähänpiston ja ymmärtämättömyytensä. Tekonsa he tekivät kenenkään neuvomatta. Jotkin äideistä käyttäytyivät oikeudessa täysin kylmästi ja katselivat eteensä tuotua lapsen ruumista ilmeenkään värähtämättä. Lapsenmurha näyttää olleen usein nopea ja harkitsematon päätös, mutta joissakin tapauksissa voidaan epäillä ns. suisidaali-itsemurhaa, jossa kuolemaa kaipaava äiti vältti helvetin, kun hän murhasi lapsensa itsensä sijaan. Itsemurhaajalle kun ei ollut tiedossa anteeksiantoa.

Erik Kopparin vaimo Brita oli oikeudessa toukokuussa 1623 tekemänsä lapsenmurhan vuoksi. Lapsen isäksi hän ilmoitti kysyttäessä erään kirjurin Pohjanmaalta. Lapsi syntyi hänen mukaansa kuolleena ja hän laittoi sen arkkuunsa viideksi päiväksi. Sen jälkeen hän hautasi sen saunan katon alle. Hän sanoi lapsen syntyneen kuolleena, koska hän oli kaatunut yötuvan portaissa. Grels Piimäsen vaimo, jonka luona hän asui huonevaimona, sanoi, ettei hän ollut ymmärtänyt tämän olevan raskaana. Piimäsen huonemies Lars Nilsson kertoi, että kun hän tuli eräänä päivänä kotiin, pyysi hänen vaimonsa ottamaan selvää, mikä pudotti välikatosta hiekkaa silmiin. Mies tutki välikaton hiekkaa ja löysi sieltä rääsyn. Hän haki naapurit paikalle ja he ottivat rääsyn ylös ja löysivät siitä puoliksi mädäntyneen lapsen ruumiin. 

Brita Koppar kertoi lapsen olleen yhdeksän kuukauden ikäinen. Britaa kuulusteltiin ankarasti 6.-7. marraskuuta, mutta mikään ei auttanut, hän ei tunnustanut lapsen syntyneen elävänä, vaikka se oli täysiaikainen. Britasta oli juoruiltu aikaisemminkin. Puheiden mukaan hänellä olisi ollut tekemistä Nicolaus Petrin ja Lars Larsson Tacken kanssa, mutta nämä olivat puhdistaneet maineensa oikeudessa. Britan mieskään ei halunnut rukoilla hänen puolestaan, vaan hänet tuomittiin kuolemaan.

Grels Piimäsen piikaa Gertrud Jakobsdotteria kuulusteltiin syyskuussa 1649 lapsenmurhasta. Oikeus kysyi Gertrudilta, eikö hän pitänyt itseään syyllisenä lapsensa kuolemaan Jumalan silmissä? Hän synnytti yksin, vaikka hänen olisi pitänyt kertoa asiasta muille ja pyytää vaimoja auttamaan synnytyksessä. Lisäksi häneltä kysyttiin, eikö hän pitänyt tekoaan pahana. Hän ei vastannut ensin mitään ja sanoi sitten, ettei ymmärtänyt kysymystä. Kun se toistettiin, sanoi Gertrud lopulta, ettei hänen tekonsa voinut olla muuta kuin paha. Vaikka oikeus kuinka kuulusteli häntä, ei hän vastannut enää mitään. Oikeus kävi tuomiolle ja katsoi, että teko oli toteennäytetty. Gertrud mestattiin lapsenmurhasta kirveellä ja hänen ruumiinsa poltettiin sen jälkeen roviolla.

Aina ei voitu olla varmoja siitä, oliko kyseessä todella murha vai vahinko. Kun vauvat nukkuivat samassa vuoteessa äitiensä kanssa, sattui toisinaan onnettomuuksia. Esimerkiksi Lisbeta Simonsdotter kertoi huhtikuussa 1697 tukehduttaneensa lapsensa tietämättään nukkuessaan. Hän vetosi siihen, että hän kantoi lasta käsillään, eikä siten ollut aikonut surmata sitä. Todistajana hän halusi kuultavan emäntäänsä räätäli Matts Mängin leskeä Juliana Simonsdotteria. Leski todisti, ettei hän huomannut mistään, että Lisbeta haluaisi murhata lapsensa. Päinvastoin, hän piti sitä hyvin rakkaana. Lapsen kuoltua Lisbeta kertoi siitä heti itkien Julianalle. Lääketieteen professori Laurentius Bruchs tutki lapsen ruumiin oikeuden pyynnöstä ja totesi, että se kuoli äidin kuvaamalla tavalla.

Veli Pekka Toropainen