Onnettomuuden talo

G. W. Finnberg, Turun jäännöksiä, vesiväreillä väritetty litografia, 1827.

Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo, Turun palo 4.–5. syyskuuta 1827, alkoi Aninkaistenmäeltä kauppias Hellmanin talosta. Kauppias itse oli työmatkalla, mutta rouva Kristina Hellman (1786–1867) oli kotona. Juuri hän tunsi ensimmäisenä nenässään savun hajua hieman ennen kello yhdeksää illalla ja riensi pihalle. Tallista tuprusi savua, mutta kun paikalle hälytetty talon renki yritti mennä sinne, hän sai vastaansa tulenlieskan.

Carl Gustaf Hellman syntyi Turussa 14. lokakuuta 1785 kaupunginpalvelija Gabriel Hellmanin ja Botilda Vallenbergin perheeseen. Carl Gustaf aikoi ensin räätäliksi, mutta vuonna 1807 hän toimi Sauvon jahtivoutina ja vuodesta 1808 hän oli Paimion siltavouti. Hellmanilla oli elämänsä aikana monta ammattia, jahti- ja siltavoudin lisäksi laivuri, kapakoitsija, porvari ja ruokatavarakauppias.

Carl Gustaf Hellman avioitui Sauvossa 6. marraskuuta 1808 Kristina Gröndahlin kanssa, jonka vanhemmat olivat Sauvon siltavouti Isak Gröndahl ja Ulrika Timenius. Parille syntyi yhdeksän lasta, joista viisi eli aikuiseksi. Viimeistään vuodesta 1815 perhe asui Turun Luostarikorttelin numerossa 143.

Hellman vaihtoi 6. helmikuuta 1816 Luostarikorttelin talonsa kauppias Matts Tujulinin kanssa kolmeen pieneen taloon, jotka sijaitsivat Pohjoiskorttelin tonteilla 125, 126 ja 127. Näistä muodostui talokokonaisuus, jota sittemmin kutsuttiin Hellmanin taloksi. Koko Aninkaistenmäki oli ahtaasti rakennettu ja siellä asui paljon köyhälistöä, johon kauppias Hellman ei tosin kuulunut. Mainittujen kolmen tontin lisäksi hän omisti Pohjoiskorttelin tontin 129 ja edelleen samassa korttelissa lähellä Aninkaistentullia sijainneen tontin 95½. Hänellä oli myös maatila Maariassa ja pelto Ruohonpäässä.

Turun kartta vuodelta 1808, johon vuonna 1827 palanut alue on merkitty harmaana. Maanmittaushallituksen kaupunkikartat, Kansallisarkisto.

Hellman vei tuotteita omilla purjealuksillaan, sluupeilla, Tukholmaan asti. Tällaisella matkalla hän oli myös 4. syyskuuta 1827 palaten takaisin vasta 11. syyskuuta. Näky, jonka hän palatessaan kohtasi oli perin toisenlainen kuin se, jonka hän oli nähnyt lähtiessään. Hellman kuitenkin tiesi mitä odottaa, sillä tieto kauheasta Turkua kohdanneesta onnettomuudesta oli kulkeutunut nopeasti myös Tukholmaan.

Hellmanit asuivat palon jälkeiset kuukaudet maatilallaan Maarian Koskennurmen Alitalossa. He olivat paremmassa asemassa kuin valtaosa turkulaisista, joiden oli tultava toimeen raunioiden keskellä. Suuria menetyksiä tosin koki myös kauppias Hellman, sillä hän menetti kotinsa lisäksi kauppansa, aittansa ja tavaravarastonsa.

Kaupungin rauniot olivat tuskin lakanneet savuamasta, kun alkoi syyllisten etsintä. Selvää on, että syyttävä sormi osoitti alusta asti sinne, mistä palo oli saanut alkunsa. Välittömästi palon jälkeen kaupungissa kiersi monenlaisia huhuja palon alkusyystä. Suosituin tarina kertoi palon syttyneen Hellmanin talon piian varomattomasta tulenkäsittelystä hänen valaessaan kynttilöitä. Erään huhun mukaan palo oli saanut alkunsa ”salaperäisistä tynnyreistä”, joita talossa säilytettiin. Mielikuvituksellisin tarina kertoi Hellmanin piiasta, jolla oli suhde erään kreivin kanssa. Pariskunnan kiihkeän lemmenhetken tuoksinassa kynttilä kaatui ja tuli tarttui verhoihin.

Kämnerioikeuden suorittamassa, useita päiviä kestäneessä tutkinnassa ei syyllistä voitu osoittaa. Kämnerioikeuden päätöksessä 6. lokakuuta 1827 todettiin, ettei se ollut saanut ”pienintäkään selkoa siitä, kuinka tai kenen tuottamuksesta tuli oli päässyt irti”. Lähes koko ikänsä vuoden 1827 paloa tutkinut Svante Dahlström oli sitä mieltä, että rouva Hellmanin käsitys palon syttymissyystä oli oikea. Rouvan mukaan tuuli lennätti läheisen talon savupiipusta kipinöitä Hellmanin tallin ylisille sytyttäen heinät ja oljet.

Carl Gustaf Hellman kuoli keuhkotautiin vain puoli vuotta palon jälkeen, 30. maaliskuuta 1828. Rouva Hellman eli pitkän elämän saavuttaen 80 vuoden iän. Hän jatkoi miehensä kauppaliikettä, kunnes isänsä kuollessa 17-vuotias Carl August oli valmis astumaan hänen tilalleen. Rouva Hellman sai todennäköisesti koko loppuelämänsä ajan kuulla epäilyjä ja vihjailuja palon todellisesta syttymissyystä. Turkulaisten oli vaikea uskoa, että niin valtava roihu oli saanut alkunsa muutamasta kipinästä.

Pirjo Terho