 |
| Matthias Caloniuksen hautamuistomerkki. Åbo Tryckeris Klichéanstalt 1920-1929. Museovirasto. |
Entisaikain hautausmailla seisoi puisia hautalautoja ja -ristejä, jos seisoi. Kaikilla haudoilla ei ollut muistomerkkiä vielä 1800-luvullakaan. Kun kirkkoon hautaaminen lopetettiin Kaarinan seurakunnassa vuonna 1795, päätti kirkonkokous toukokuussa 1799, että kirkkomaan pohjoispuolella olleen puisen hautakammion alle haudattiin ne vainajat, joiden hautarauha haluttiin varmistaa. Ahtaalla kirkkomaalla ruumiit eivät saaneet levätä kovinkaan kauaa rauhassa, sillä uusia vainajia oli tungokseen asti. Hautausmaata jouduttiinkin laajentamaan toistuvasti.
Hautausmaalle rakennettiin seuraavaksi Turun piispan ja Kaarinan kirkkoherran Jakob Gadolinin tiilipintainen hautakappeli, joka valmistui vuonna 1789. Hän arveli, että kappelin vaatima maan lunastushinnaksi sopi sata tai 120 kuparitaalaria ja jokaisesta haudatusta vainajasta suoritettu maksu. Hän aikoi lisäksi siirrättää sinne Turun tuomiokirkosta appivanhempansa piispa Johan Browalliuksen ja piispatar Elisabet Ehrenholmin, ja oli hän valmis maksamaan heistä ja heidän kahdesta lapsestaan kaksi riksiä ruumiilta.
Isposten kartanon omistaja lääninkamreeri Arndt Johan Winter kysyi syyskuussa 1789 Kaarinan kirkonkokouksen mielipidettä siitä, saisiko hänkin rakentaa perhehaudan kirkkomaan aidan viereen. Lupa myönnettiin, mutta osa seurakuntaa huomautti, että vaikka rakennus tulisi koristamaan hautausmaata, ei se saisi olla liian lähellä kirkon päätyovea, sillä se saattaisi kasata talvella lumikinoksia ihmisten tielle. Rakennus valmistui vuonna 1791.
Seuraavaksi Turun akatemian kirjanpainaja Johan Kristoffer Frenckell anoi vuonna 1818 Kaarinan kirkonkokoukselta, että hän saisi pystyttää perheelleen kivisen hautakammion. Keskustelun jälkeen paikaksi osoitettiin hautausmaan lounaiskulma sillä ehdolla, ettei hauta tukkisi liiaksi hautausmaata, vaan olisi sen koristus. Loppuvuodesta voitiin todeta, että Frenckellin hautakammio oli valmistunut ja se oli vihitty haudaksi 8. marraskuuta 1818.
Kaarinan kirkonkokouksen puheenjohtaja kertoi marraskuussa 1817, että Kaarinan hautausmaalle oli haudattu yksi Suomen kuuluisimpia miehiä, todellinen valtioneuvos, oikeustieteen professori ja ritari Matthias Calonius. Seurakunta sopi, että hänen hautansa jätettiin koskemattomaksi, sillä oli luultavaa, että sille tultaisiin pystyttämään hautamuistomerkki. Näin tehtiin kunnioituksesta ja rakkaudesta hänen tekemiään suuria palveluksia kohtaan. Hän saisi levätä rauhassa ylösnousemuksen päivään saakka.
Vuonna 1819 todettiin, että paikka, johon Calonius oli haudattu, oli hautamuistomerkin tarkoitukseen liian ahdas ja sopimaton. Seurakunnalle esitettiin hautamuistomerkin piirustukset. Tästä seurakuntalaiset olivat yksimielisiä, sillä he olivat sopineet, että isänmaan palveluksessa uupuneen Caloniuksen ruumis saisi levätä ikuisesti rauhassa heidän kirkkomaallaan. Vaikka tämä muistomerkki veikin enemmän tilaa, kuin aiemmin oli ajateltu, olivat Caloniuksen opit edelleen hänen keisarillisen majesteettinsa virkamiesten käytössä ja hänen sijansa hautausmaalla siten ansaittu.
Helmikuussa 1848 pidetyssä kirkonkokouksessa pohdittiin perikunnan pyynnöstä sopivan hautamuistomerkin pystyttämistä 8. heinäkuuta 1847 edesmenneelle arkkipiispa Erik Gabriel Melartinille, joka oli ollut Kaarinan seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1815−1830. Hänen hautansa sijaitsi Kaarinan kirkon pohjoispuolella. Keisari Nikolai I oli nimittänyt hänet vuonna 1833 ensimmäiseksi Suomen arkkipiispaksi. Hautamuistomerkin piirustuksen mukaan sen alaksi tarvittiin neljä neliökyynärää. Seurakunta keskusteli asiasta ja useat talolliset käyttivät puheenvuoron. Päätökseksi tuli antaa pystyttää muistomerkki tässä laajuudessa hautausmaalle.
Veli Pekka Toropainen
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 2/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti