tiistai 12. syyskuuta 2023

Matin tarina

Hattulan Pyhän Ristin kirkko ja kellotapuli, V. Schilling. Kuva: Museovirasto.
Eräs herra Tampereelta tutki pohjalaisia sukuja, Jalasjärven postitalonpojan Koskuun Ukoon Kersoja, joita on neljänsadan vuoden ajalta suuri joukko. Kankaanpään Korvaluoman Prinkkilä kuuluu mukaan tähän joukkoon. Siellä Matti oli syntynyt 1787, ison perheen kolmantena lapsena. 

Tarina oli jäänyt siltä osin kuitenkin kesken, kun Matti oli tutkijalta kadonnut. Olin vielä nuorena syntymäkodissani Tammelassa, Kalvolasta liitetyllä pitäjän osalla ja Tiensuun tilalla, jota sata vuotta aiemmin torpaksi mainittiin. Setäni oli isälleni tuonut sukutaulun syntymäpäivälahjaksi ja siinä oli minun isäni esi-isiä ja yksi sukuhaara loppui Mattiin, joka oli syntynyt 1787. Tarina kertoi, että Matti oli ollut sodassa 1808 nimellä Mats Brink, mutta ei tietoa mistä Matti oli kotoisin. 

Tutkin setäni tuomaa taulua ja päädyin nuorena sukututkimuskurssille, jossa opin paljon uusia asioita ja taitoja. Minäpä lähdin tutkimaan esivanhempiani, ensin isoisäni ja hänen isänsä ja isoisänsä, joka oli muuttanut vävyksi Tiensuun torppaan Hattulan Koskenkylän Tiensuun torpasta. Taavi Matinpoika ja se Matti olivat myös siellä, mutta, mistä hän oli kotoisin. Hattulan rippikirjassa on 1818–1825 Kosken kylä, josta Mylläri Matti ja koko perhe löytyy. Sitten ajassa taaksepäin 1812–1818 Kosken Sillansuun torpassa on Mylläri Matti Jaakonpoika (s. 20.9.1787) ja vaimonsa Hedvig Eliaantyttären (s. 11.10.1797) kanssa, missä he olivat avioituneet vuonna 1815. 

Renki Matti muuttaa Hyrvälän Uotilasta, Koskenkylän mylläriksi 3.12. 1814, kun edellinen mylläri Elias Matinpoika oli kuollut 8.10.1814. Matti ja Hedvig vihitään keväällä 30.5.1815. Hyrvälän kylä ja Uotila on noin parin kilometrin päässä Kosken myllystä. Hyrvälän Uotilan kohdalla rippikirjassa mainitaan Matin tulleen Närpiöstä 1808 ja muuttokirja on sidottu rippikirjan väliin samalle sivulle, jossa kerrotaan pyydetyn todistusta kolmannen kerran Kankaanpäästä ja allekirjoitus ”19. Martii 1815, O. Stenman”. 

Sotilas asiakirjoja en ole paljon tutkinut, mutta Matti oli värväytynyt sotilaaksi 1808 ja jäänyt Venäläisten vangiksi Närpiössä 1808 ja raahattu haavoittuneena, jalkavaivaisena Parolaan, josta hän oli päässyt töihin Hyrvälän Uotilan sotilasvirkataloon, joka oli silloin Venäläisten Pajarien hallussa. 

Matti oli renkinä ja teki töitä, kun käskettiin, ja, kun Uotilassa tarvittiin jauhoja, laitettiin renki jyvien kanssa Koskelle myllyyn. Siellä hän tapasi myllärin ja tämän tyttären, josta kiinnostui. Terävänä miehenä hän keskusteli myllärin kanssa työstä ja hänen tyttärestään ja, kun mylläri kuoli, tuli Matista seuraava mylläri ja tyttärestä vaimo. 

Perhe kasvoi ja Matti ja Hedvig saivat yhdeksän lasta, joista seitsemän jatkoi sukua. David, eli Taavi, syntyi kolmantena lapsena 1820. Myllyn vieressä olevaa torppaa, jossa perhe asui, alettiin kutsua Tiensuun torpaksi. Vuonna 1843 Taavi ja isänsä Matti saivat rakentaa uuden torpan Hyrvälän kylän puolelle Laajamäkeen, Simolan talon maille, isännän kanssa tehdyn kontrahdin mukaan. Sinne perhe muutti 1841. 

Mutta sitten Taavi löysi elämänkumppanin Kalvolan Orjanhirrenkylän Tiensuun torpasta ja muutti sinne vävyksi ja isännäksi 1845 vuonna. Nuoret olivat luultavasti tavanneet, kun Kalvolan Tiensuusta mentiin Hämeenlinnaan markkinoille Koskenkylän kautta ja poikettiin myllytuvassa tai yövyttiin.      

Matti kuoli 5.3.1850 62-vuotiaana. Perukirjassa mainittiin jäämistöksi vanha lakki ja vanhat nahat, ei muuta. Sukunimenä Tiensuu ollut käytössä henkikirjan mukaan 1835 lähtien. Jälkeläisillä ja käsityöammattiin lähteneillä sukunimenä oli Stenman, joka oli Matin muuttokirjan lähettäneen kappalaisen sukunimi. 

Ulla, vanhin tytär, eli naimattomana ja toimi Kosken koululla apuopettajana Mauri Sariolan isän ollessa johtajaopettaja. Mauri syntyi Kosken koululla aikanaan ja hänestä kehittyi kirjailija, joka myös kirjoissaan käyttää kyläläisiä ja kylän tapahtumia. Ulla oli persoonallinen ja kyläläisillä on muistoja hänestä kerrottuna. Tiensuun Taavi oli pojista vanhin ja minun esi-isäni. Matin seuraava poika otti nimen Lehtonen ja toimi Torpparina Kosken eri taloissa ja sai paljon jälkeläisiä. Matti oli seuraava poika ja otti sukunimekseen Stenman ja harjoitti suutarin ammattia. Elias-poika toimi renkinä ja kuoli jo 23-vuotiaana. Nuorin pojista Adolf, myöskin Stenman, mainitaan myös käsityöläisenä. Lapsista nuorin Maija oli enemmän kotityttönä ja kuoli naimattomana 65-vuotiaana.

Hattulan Kosken kylä ja kylätie, jota kuljetaan Lauri Tuomenvirran kertomuksen mukaan Hämeen Härkätien suunnasta Hyrvälän kylän halki, alkupiste on Kouvalan kylässä, joka on noin kymmenen kilometriä Hämeenlinnasta. Koskenkylästä löytyy asiakirjatietoa pergamentilla vuodelta 1445, kylän myllyn käytön oikeuksista ja osuuksista, käräjäpöytäkirjassa (Ka/Lehijärvi 8/11 1546/2 D 15/5). Matin vaimon Hedvigin esi-isät löytyvät täältä ja siksi olen päässyt yhtä sukulinjaa keskiajalle, 1400-luvulle, asti. 

Kosken yksinäistalon jälkeläisiä olen selvitellyt 1663 syntyneestä Arvid Juhanpojasta alkaen, joka on myös erään tamperelaisen nimekkään naispuolisen sukututkijan esi-isä. He olivat hämäläisiä talonpoikia, jotka pärjäsivät Hämeen linnan läheisyydessä taloa hoitamalla, kovaa työtä tehden ja palvellen linnanherraa ja kuningasta. He selvisivät verojen maksusta kohtuullisesti ja saivat sotaväkeen vaaditun miehen ja välillä ratsunkin hoidettua. 

Siellä Kalvolan Orjanhirren kylässä Tiensuun torpassa Taavilla oli paljon lapsia, joista Taavi jatkoi Tiensuun torpan töitä; valmistettiin puutöitä, rekiä ja rattaita, myös kasvatettiin eläimiä myyntiin Hämeenlinnan markkinoille, jossa käytiin aina, kun oli myytävää. Siellä sitten sattui kerran Taavi-nuoremmalle, että tuli juotua miestä väkevämpää ja hurjasteltua kaupungin kaduilla hevosella, mistä seurasi käräjät ja sakot ainakin kerran vuonna 1876. Taavin ajoilta on löytynyt torpankontrahti, joka oli viidenkymmenen vuoden ajalle ja rahalla maksettu. Taavi nuoremman poika Fridolf oli eläinkauppias ammatiltaan, joka tunsi setelirahan painon mukaan ja tuli hyvin toimeen kaikkien hevoskauppiaiden kanssa. 

Kaikki Tiensuulaiset ovat olleet aina erittäin persoonallisia ja kylässä erottuvia tai, missä ovat vaikuttaneetkaan, ei huippuviroissa, mutta pärjänneet, yleensä itsenäisesti. Esi-isiä selvittäessäni, olin kiinnostunut mistä Matti Jaakonpoika on kotoisin, etsin tietoja Kankaanpään historiakirjoista ja sain selville monta sukupolvea. Kylätoimintaharrastuksen kautta keksin selvittää Matin kotikylän nykyelämää ja sain selville siellä toimivan yhdistyksen ja otin sinne yhteyttä. 

Minulle kerrottiin, että on painettu kirja Pohjankankaan itälaitaa, joka kertoo Kankaanpään Korvaluoman kylästä, sen taloista, töistä ja ihmisistä. Tekijä Reino Korvala oli ihan äsken edesmennyt ja yksi kirja on vielä myynnissä kuin minua varten. Se oli ja on minulle suuri aarre, jossa kerrotaan Matin kotikylän ihmisistä ja suvuista, ja Matin kotitalo Prinkkilä esitellään. Prinkkilän oli perustanut 1793 Jaakko Mikonpoika Kortteus, Matin isä. 

Lehmä kiinnitetään kuljetusveneeseen Taipalsaarella.
Kuvaaja Osmo Vuoristo 1964. Kuva: Museovirasto.
Jaakon isä Mikko Laurinpoika Kortteus, Kortteuden isäntä oli syntynyt 1728 ja hänen vaimonsa Agneta Bertilintytär Maja on Koskuun Ukoon jälkipolvia, niin kuin minäkin sitä kautta. Olen käynyt katsomassa paikkoja ja seutuja Korvaluomalla ja Kortteuden pihapiirissä ja tavannut muutamia ihmisiä. Matin isoveli Juho (s.1785) otti muuttokirjan vuonna 1809 lähteäkseen Hattulaan veljensä luo, mutta löytyi Kauvatsalta ja taas sieltä lähti Hattulaan ja löytyi Ulvilasta. Prinkkilästä muutti isäntäpari Honkajoelle, josta Matin äiti Leena oli kotoisin. Näihin tarinoihin ja henkilöihin liittyvät lisätiedot ja korjaukset ovat kovasti tervetulleita, samoin kuin kutsut sukulaisten vieraaksi Pohjankankaalle. 

Lopuksi haluan kirjoittaa Hattulan Koskenkylästä muistiin kirjoitetun, erään Fannin arkistosta saadun, veisun Sattui kerran vahingossa.

Sattui kerran vahingossa, Matin muija kuolemaan, 
Matti siitä murhemielin, rovastille kertomaan, 
Matti istui murhemielin, pappi puhkes puhumaan, 
Lehmän kun saan oivallisen, kyllä muija siunataan, 
Annan, annan, lehmäseni, annan vaikka rahassa, 
Ei, ei, ei siinä raha auta, lehmän tahdon luonnossa.
 
Sunnuntaiaamuna sangen varhain, kirkkoväki katseli,
Kun muija vainaa oli rattahilla ja lehmä rinnalla asteli, 
Rovasti siinä hyvillä mielin, saalistansa katseli,
Matti sanoi rovastille, karjastani tää paras on, 
Mutta ei, ei siinä suru auta, nyt se herra rovastin on, 
Pappi piti ruumissaarnan, lohdutteli Mattia, 
Sanoi varmaan, Matin armaan, olevan nyt taivaassa.

Erkki Tiensuu

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 1/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti