Isa von Troil ja aatelissukujen historia

Von Troilien sukukokous Helsingin Ritarihuoneella vuonna 1937. Museovirasto. Historian kuvakokoelma. Pietisen kokoelma.

Monelle meistä sukututkijoista esivanhemmat tulevat tutuiksi vasta sukututkimuksen kautta. Harva on aloittaessaan perillä paljonkaan isovanhempiaan kaukaisemmista esivanhemmista. Vasta sukututkimus luo suvulle tarinan. Mutta millaista oli syntyä osaksi sukua, joka jo entuudestaan on tunnettu? Millaisena aatelisneito mielsi sukunsa ja asemansa 1900-luvun alkupuolella?

Margareta Isabella von Troil syntyi Helsingissä vuonna 1914 osaksi kahta vanhaa aatelissukua. Isaksi kutsutun tytön vanhemmat olivat Holger von Troil ja Constance Ramsay. Isa kasvoi suvun ja sukutarinoiden keskellä. Sukuhistoriasta tuli jo varhain osa hänen identiteettiään. Isovanhemmat, tädit ja sedät siirsivät kartanoissa ja pitsihuvioissa suvun tarinaa pienelle Isalle.

Aatelissuku oli aina läsnä: äidin kapioihin, siis kaikkiin liinavaatteisiin, oli kirjailtu Ramsayn suvun monogrammi ja vapaaherrallinen kruunu. Aateluus tervehti nukkujaa lakanoissa ja tyynyliinoissakin. Puhumattakaan, että Constance piikitteli aviomiestään von Troilien vaakunasta nimittämällä sen kerubeja lapsellisina. Toista oli Ramsayn vaakuna, jossa oli uljas kotka. Puhumattakaan, että äidin suku polveutui Skotlannista 1100-luvulta, kun taas von Troilit oli aateloitu vasta vuonna 1756.

Isa von Troil 17-vuotiaana vuonna 1931.
Museovirasto. Historian kuvakokoelma.
Pietisen kokoelma.

Isa von Troil oli kiinnostunut historiasta ja sukuhistoriastaan, mutta mikään sukututkija hän ei koskaan ollut. Vielä 80-vuotiaanakin Isan pöydällä oli vanhoja 1800-luvulla painettuja sukukirjoja ja aateliskalenterimuistin tukena. Kaikki sukulaiset ja esivanhemmat löytyivät siis kirjoista, ja nimiin hän liitti lapsuudessaan kuulemansa tarinat. 

Tuskinpa hänelle tuli mieleen suhtautua kriittisesti kuulemiinsa sukutarinoihin, ja etsiä varmempaa faktaa. Isalle oli täyttä totta esimerkiksi tarina, jonka mukaan hänen isänäitinsä esiäiti Adolf Wilhelm Dammertin (1800–1858) puoliso Pauline Emilie Castegren (1811–1870) oli ollut kaunis ”mustalaistyttö”. Kuiskaamalla kerrottiin myös, kuinka Jaquette Gyldenstolp (1797–1839) oli synnyttänyt aviottomat tyttäret Ruotsin prinssi Oscarille. Heistä Charlotte oli Uno von Troilin puoliso. Isalle sanottiin, että tieto isyydestä oli tullut Charlottelle järkytyksenä ja tehnyt hänet ihmisaraksi. Esiäitiä toki paheksuttiin, mutta toisaalta – skandaalin uskottiin tuoneen von Troilien sukuun kuninkaallista verta.

Isa ei luultavasti paljonkaan pohtinut aikakaudella esitettyjä teorioita sukujen rappeutumisesta, jos niihin ”sekoittuu” huonoa tai vierasta verta. Päinvastoin: erilaiset skandaalit ja vierasmaalaiset esiäidit olivat aatelissuvussa vain pikantti lisä. Siinä mielessä Isa oli oman aikansa lapsi, että isälinja edusti hänellekin oikeaa sukua. Aateluus tietenkin vielä korosti ajattelua. Isa luonnehti sukunsa tyypillisiä piirteitä: von Troilit olivat ”ihanteellisia ja rehellisiä” ja harrastivat taiteita. Ramsayt taas olivat ”säkenöiviä ja nokkelia”, mutta pahimmillaan loukkaavia ja ikäviä, eikä heitä kiinnostanut kulttuuri.   

Kuvaavaa 1930-luvun aateliselle teinitytölle oli sekin, että ihastuessaan runoilija Bertel Gripenbergin teksteihin hän tarkisti aateliskalenterista tiedot tämän suvusta, perheestä ja lapsista. Isalle oli pettymys, että kuuluisan runoilijan poika oli häntä kahta vuotta nuorempi. Siis liian nuori romanttisten haaveiden kohteeksi! Tosin ikäerosta huolimatta Isa von Troil lopulta avioitui Erwin Gripenbergin kanssa. Kuinkahan moni muukin tuon ajan aatelistyttö tutkiskeli aateliskalenterista sopivia sulhasehdokkaita? Ritarihuoneella järjestettiin vuosittain debytanttitanssiaisia, joissa aatelisnuoret saattoivat tutustua toisiinsa.

Isalle ja Erwinille oli luontevaa merkitä keskinäisessä kirjeenvaihdossa kirjekuoriin tittelit ”friherrinnan,” ”friherre,” tai ”baron,” siis vapaaherratar, vapaaherra ja paroni.  Nuori Erwin lähestyi Isaa myös kunnioittavalla ja vanhahtavalla tittelillä ”Högvälborne Fröken” (korkeasti jalosyntyinen neiti) mikä lienee ollut jo enemmänkin vitsi. Aatelistittelit olivat heillä käytössä vielä 1950-luvullakin

Kaikesta huolimatta Isa von Troill suhtautui aateluuteensa arkisesti ja samalla käytännöllisesti: hyödyntämällä hyviä suhteitaan esimerkiksi toimittajan työssään. Jotakin Isan ehkä muuttuneeseenkin asenteeseen aateluudesta kertoo hänen lehtiartikkelinsa vuodelta 1941:

”Nyt riippuu yksilöstä, tuleeko hänestä ritari vai ei.  Ulkonaiset olosuhteet eivät enää määrää samalla tavalla kuin ennen, vaan itse päätämme, tuleeko minusta moderni ritari vai ei – haluanko kehittää itsessäni korkeita hyveitä vai en. Ja tulevaisuuden ritarit ja aateliset ihmiset tulevat olemaan vielä ylhäisempiä ja merkittävämpiä kuin koskaan muinaisajan ritarit, sillä he tulevat kehittymään ritareiksi omasta voimastaan ja ponnistuksestaan, eivät syntymän antamien edellytysten perusteella.”

Tiina Miettinen

Lähteitä:

• Gripenberg, Isa: "Tulevaisuuden ritaristo". Toveritar, Suomen Sosiaalidemokraattien työläisliiton äänenkannattaja, no 18, 1.9.1941.
• Seppälä, Anu: Isa Gripneberg. Aatelisnaisen tarina. Otava 1995.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 2/2021. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.