Isänisän äidin jäljillä Itä-Euroopassa

Moldavian Dragoş I (1351–1353).

Aluksi minua pyydettiin kirjoittamaan esimerkiksi aiheesta, mitä Genos tai Suomen Sukututkimusseura on minulle merkinnyt. Olen kuitenkin kirjoittamassa Genokseen artikkelia isälinjani alkuvaiheista, joten mielestäni se aihe on poissuljettu vaihtoehto tässä vaiheessa. Siinä näiden merkitys on luonnollisesti ollut hyvinkin suuri. Päätin siis kirjoittaa hieman eksoottisemmasta aiheesta, johon en ole suoraan saanut apua Seuralta, mutta jonka myötä moni voi saada vinkkejä etsiessään sukuaan Suomen ulkopuolelta. 

Isänisäni äiti Elena Konstantinovna Dragoș (1872–1950) oli nimittäin Bessarabiasta, joka oli hänen syntymänsä aikoihin samanlainen Venäjän valtakunnan rajamaa kuin Suomikin – kuuluihan se myöhemmin Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa maamme ohella Neuvostoliiton etupiireihin. Maailmansotien välillä alue oli osa Romaniaa. En koskaan ehtinyt nähdä häntä, mutta kuulin jonkin verran tarinoita ja olin jo lapsena tietoinen tällaisesta erikoisesta esivanhemmasta. Lapsuudenkodissani oli tavallaan yksi huone pyhitetty esivanhemmille; sen seinillä oli heidän kuviaan ja sinne oli sijoitettu kaikki vanhimmat huonekalut ja muut esineet. Uskon, että sillä oli suuri vaikutus siihen, että minusta sittemmin kasvoi innokas sukututkija. Parikymmentä vuotta sitten aloin toden teolla etsiä Elenan juuria. Tässä minulla oli apuna tätini miehen tekemä ansiokas tutkielma.

Tutkimukseni on perustunut hyvin pitkälle yksinkertaisesti Googlen hakukoneeseen. En voi kyllin tähdentää sen merkitystä. Myös suomalaisten esivanhempien etsimisessä se on ollut tärkeässä roolissa, ja oikeastaan kaikki olennaiset sivut olen löytänyt Googlella sopivilla hakusanojen kombinaatioilla. Tässä nimenomaisessa tapauksessa on ollut tärkeää myös etsiä kyrillisillä kirjaimilla, sillä suuren osan tiedoista olen löytänyt venäjänkielisiltä sivuilta. Venäjän alkeet opin teknillisessä korkeakoulussa ja kävin myös Venäjällä muutamia kertoja ennen sukututkimuksen aloittamista. Isoisäni vielä osasi venäjää, mutta hän ei siirtänyt sitä oppia enää eteenpäin. Samalla olen tutustunut myös romanian kieleen, sillä Bessarabia eli käytännössä nykyinen Moldovan tasavalta on suurelta osin etnisesti romanialainen ja tällä hetkellä romania onkin valtion virallinen kieli, vaikka neuvostoaika onkin jättänyt jälkensä.

Sukunimen perusteella olin jo lähes varma, että Elena oli ainakin isänpuoleltaan etnisesti romanialainen. Kävikin ilmi, että hänen isänsä Constantin Fjodorovitš Dragoș (n. 1841–n. 1912) oli ortodoksi ja muuttanut Venäjän Bessarabiaan. Joissakin asiakirjoissa perhe on kirjattu aateliseksi. Constantin kävi lukion Kamjanets-Podilskyissa, minkä jälkeen hän opiskeli lakia Kiovan keisarillisessa Pyhän Vladimirin yliopistossa. Sukutarinoiden mukaan oli kotoisin Gatațin kaupungista.

Tutkimuksen myötä tutustuin Suomessa muihin, joilla oli erilaisia siteitä Moldovaan, ja perustimme vuonna 2011 Suomi-Moldova-ystävyysseuran, jonka sihteerinä toimin tällä hetkellä. Google toi esiin puoliksi myyttisen 1300-luvulla eläneen ruhtinas Dragoșin, jota pidetään Moldovan perustajana. Tästä aiheesta olen kirjoittanut artikkelin seuramme julkaisuun vuonna 2020. Jonkin verran löysin näin myös aivan uusia tietoja omista sukulaisistani, mutta pian kävi ilmeiseksi, että täytyy etsiä myös paikallisista arkistoista. Niihin aikoihin netistä ei löytynyt juuri mitään alkuperäisiä lähteitä. Palkkasin isäni kanssa pari paikallista tutkijaa, jotka löysivät Moldovan kansallisarkistosta uusia tärkeitä tietoja. Osa niistä tulikin tässä jo mainittua, mutta suvun juurille ne eivät kuitenkaan vieneet.

Vaikeuksia aiheuttaa se seikka, että Dragoș voi olla joko etunimi tai sukunimi, ja Romaniassa oli ainakin ennen usein tapana kirjoittaa sukunimi ensin. Olinkin jonkun aikaa yhteydessä erääseen Constantin Dragoșiin, kunnes kävi ilmi, että hän on Dragoș Constantin. Moldovan pääkaupungista Chișinausta löytyi kansallisen oopperan taiteellinen johtaja ja Venäjällä kuuluisa baritoni Vladimir Dragoș. Otin yhteyttä oopperan kautta ja aluksi olinkin häneen yhteydessä nuoren sopraano-oppilaan välityksellä hänen huonon englannin taitonsa takia. Sittemmin olemme tavanneet muutamia kertoja ja sopineet olevamme sukulaisia, vaikka varmaa yhteyttä ei vielä olekaan löytynyt. 

Sukumme on tehnyt myös DNA-testejä, joiden olemme toivoneet auttavan tutkimuksessa. Vaikeutena ja toisaalta myös etuna on ollut se, että meidän Bessarabian sukumme oli osaksi juutalainen. Isäni serkkutestin osumista noin neljäsosa on juutalaisia, mutta ortodokseja on hyvin vaikea erottaa sieltä joukosta. Itäisessä Euroopassa tehdään hyvin vähän DNA-testejä, ja nämä juutalaiset sukulaiset ovat lähes kaikki nykyään amerikkalaisia.

Elenan pikkuveli Mihail oli kuuluisa oopperalaulaja ja musiikillinen johtaja, joka kierteli esiintymässä ympäri Venäjää oman ryhmänsä kanssa noin 1900–1921, kunnes sukutarinan mukaan kuoli lavalle vuonna 1921. Hänen vaiheistaan sain tietää enemmän internetiin lisätystä venäjänkielisestä kirjasta, joka käsitteli erään sopraanon muistelmia. Siinä kerrotaan, kuinka Mihail oli kuollut kesken kiertueen Rostov-na-Donussa ja kuinka suuri kansanryhmä oli saattanut hänet ikuiseen lepoon. Eräs avulias venäläinen neiti, joka opiskeli Helsingissä, kävi myös hakemassa minulle Moskovan taidearkistosta Mihailia käsitteleviä dokumentteja. Eri tietoja yhdistelemällä olen myöhemmin selvittänyt, että hän oli ryhmänsä kanssa 1908 Viipurissa järjestetyillä musiikkijuhlilla, joissa esimerkiksi kantaesitettiin ensimmäinen suomenkielinen ooppera, Oskar Merikannon Pohjan neiti.

Kymmenisen vuotta sitten minua pyydettiin venäläiseen TV-ohjelmaan “Zhdi menya” (Odota minua), jossa etsitään kadonneita ihmisiä. He olivat nimittäin löytäneet pikkuserkkuni Pietarista. Vahinko vain että, olin juuri löytänyt hänet itsekin moldovalaisen sukututkijan kautta, ja täten ohjelman sääntöjen mukaan he eivät voineetkaan ottaa minua ohjelmaansa mukaan.

Vuodet ovat vierineet ja lisää varmoja tietoja näistä sukulaisistani en ole enää saanut. He jäivät sotien ja Venäjän vallankumouksen myllerryksiin. Tarinoita kuitenkin riittää ja ne on hyvä jättää myöhempään kertaan. Olen huomannut, että viime aikoina nettiin on ilmestynyt digitoituja asiakirjoja ainakin Romanian puolelta. Tutkimista siis riittää jatkossakin. Muutama vanhempi ihminen Tampereella vielä muistaa isoisoäitini Elenan (tai Helenan). Isäni kohtasi kerran erään vanhemman miehen Kauniaisten hautausmaalla, joka muisti tavanneensa Elenan. Kun isäni ihmetellen kyseli, miten voit muistaa sen, kertoi hän, että joitakin ihmisiä ei vain voi unohtaa.

Kim Calonius