Välskäröintiä

Turun kaupunginvälskäri Gustaf Treudderin antama lääkärintodistus. Puuseppien ammattikunta. Turun kaupunginarkisto. Veli Pekka Toropainen 2019.

Turussa asui ja työskenteli 1600-luvulla eritasoisia lääkäreitä, apteekkareita, välskäreitä, lääketieteen professoreita ja ylioppilaita, partureita ja saunottajia, jotka kaikki harjoittivat laillista parannustointa, josta he nauttivat palkkaa. Lisäksi monet kaupunkilaisnaiset osasivat parannuskeinoja ja heihin myös turvauduttiin, kun ammattimiesten hoidot olivat liian kalliita. Vaikka heitä mainitaan kaupungin oikeuslähteissä jatkuvasti, vain harvat tapaukset kertovat mitään itse hoitotilanteesta. Seuraavat kolme tapausta kuitenkin tekevät niin.

Saunasairaala

Rykmentinvälskäri Johan Delfvendal kertoi helmikuussa 1692, että hän oli ottanut jokin aika aiemmin potilaaksi Anders Mårtenssonin Huittisten Lauttakylästä. Tämä oli kuollut edellisenä päivänä. Hänellä oli ollut kaupunkiin tullessaan rahaa mukanaan 90 taalaria. Kun Delfvendal tutki Andersin repun löytääkseen liinaksia ruumiin pesemiseen heti tämän kuoltua, ei repussa ollut lainkaan rahaa. Delfvendal ilmoitti nostaneensa tämän jutun, jotta hänen talonsa maineeseen ei tulisi tahraa varkaudesta.

Välskäri epäili sairaan luona valvoneen Jöran Mickelssonin vieneen rahat. Sairasta olivat valvomassa Jöranin ja Delvendalin kisällin Nicklas Thormühlenin lisäksi ratsumies Matts Bertilsson, renki Bertil Mickelsson sekä eräs vaimo, joka oli kuurilla. Myös tämän vaimon tytär ja edesmenneen Andersin tytär olivat paikalla. Muut olivat nukahtaneet, ja Jöran valvonut yksin. Vasta kun vainajan tytär oli tutkinut seuraavana aamuna koko saunan, oli hän löytänyt sen oven vieressä olleesta kanahäkistä kukkaron, jossa oli runsaat 12 taalaria. 

Vääriä tulkintoja

Miekkaseppä Mårten Mårtensson valitti joulukuussa 1689, että välskärin kisälli David Otkens oli levittänyt Turussa huhua, että hänellä olisi ranskantauti eli kuppa. Kisälli oli ollut jokin aika sitten Mårtenin talossa ja antanut hänelle peräruiskeen sekä laskenut häneltä verta. Verestä kisälli oli nähnyt, että Mårtenilla oli tämä tauti. Mårten ja tämän vaimo Maria Jöransdotter olivat ottaneet asian pahakseen ja kysyneet, pystyikö hän parantamaan taudin. Kisälli oli vastannut, että kesäaikaan hän parantaisi taudin 16 plootulla, jos nämä haluaisivat maksaa niin paljon. 

Kun Mårtenin vuokralaiset olivat kuulleet tästä, olivat he muuttaneet muualle. Mårten oli antanut myös professori Elias Til-landzin katsoa verta, mutta tämä ei ollut todennut siinä vähäisintäkään jälkeä kupasta. Kisälli sanoi kertoneensa taudista hyvässä tarkoituksessa. Vaimo Maria Jöransdotter halusi asian merkittäväksi pöytäkirjaan, sillä hän aikoi miehensä ja lastensa kanssa Tukholmaan keväällä, jossa kuninkaallisen majesteetin parhaat lääkärit saisivat tutkia hänen miehensä. Koska kisälli oli kiertelevä, halusi vaimo takuut siitä, ettei tämä häipyisi ennen asian selviämistä. Kisälli määrättiin korvaamaan Mårtenille viisi hopeataalaria tämän menetyksistä.

Välskärin kisälli Casper Weise kertoi maaliskuussa 1697, että porvari Johan Kaliman vaimo oli tullut hänen luokseen ja pyytänyt häntä sitomaan haavansa, jotka satulaseppä Hans Nicklas John oli lyönyt häneen. Weise ei halunnut tehdä sitä, sillä vaimolla oli vain pieni naarmu oikeassa käsivarressa, eikä hänellä ollut rahaakaan, millä maksaa kisällille. Vaimo meni pois ja palasi takaisin mukanaan puoli karoliinia. Tällöin Weise sitoi käden. Vaikka vaimoa oli hoidettu vain puolella karoliinilla, oli hän sanonut välskärin kisälleille Weiselle ja Lars Thorwöstelle, että nämä kirjoittaisivat todistuksen koko karoliinille, sillä Johnilla olisi varaa kyllä maksaa se. Satulaseppä ei kuitenkaan ollut samaa mieltä laskusta.

Veli Pekka Toropainen