Vastuullista sukututkimusta

Viime marraskuussa Suomen Sukututkimusseura antoi yhdessä Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen kanssa Vastuullisen sukututkimuksen julkilausuman. Vastuullisuus on myös yksi keskeisimmistä lähtökohdista Seuran strategiassa vuosille 2021–2025. Ovatko sukututkijat sitten osoittautuneet aivan erityisen vastuuttomiksi, että asiaa täytyy noin joka paikassa korostaa? Suuri osa sukututkijoista ja varsinkin Seuran jäsenistä toimii varmasti suhteellisen moitteettomasti, siinä missä muidenkin alojen tutkijat. Mutta aina mahtuu joukkoon myös niitä, jotka eivät jaksa päätään vaivata tekojensa seurauksilla, tai joille tarkoitus pyhittää keinot. Ja kyllä valitettavasti näyttää siltä, että tällainen välinpitämättömyys on jossain määrin jopa ollut lisääntymään päin. Siksi olemme halunneet korostaa laadukkaan tutkimuksen lisäksi myös eettistä kestävyyttä.

Vastuullista toimintaa, siis myös sukututkimusta, voidaan lähestyä siitä näkökulmasta, keihin toimintamme kohdistuu. Milloinkaan ei voi liikaa korostaa vastuuta tutkimuskohteistamme. Sukututkija tutkii toisia ihmisiä, niin menneitä sukupolvia kuin toisinaan myös edelleen eläviä. Ihmistieteiden etiikkaa opettaessani olen yleensä korostanut tutkijan velvollisuuksia ja tutkittavan oikeuksia. Vaikka tutkimus olisi meille kuinka suuri intohimojen kohde, ei se koskaan saa aiheuttaa haittaa lähimmäisillemme. Henkilötietojen suojan pitäisi olla vähitellen kaikille itsestäänselvyys siinä kuin kotirauhan tai viestintäsalaisuudenkin. Sukututkijalla ei pitäisi olla mitään tarvetta kerätä elävistä ihmisistä tietoja, joita nämä eivät itse ole valmiita antamaan. Ja kaikkia tietoja tulee säilyttää siten, ettei niitä voida käyttää väärin. Sukututkimuksemme kohteena olevilla elävillä ihmisillä tulee olla mahdollisuus itse vaikuttaa siihen, millaista tietoa heistä kerätään ja julkaistaan. Avoimuudella ja reiluudella voimme luoda luottamusta tutkijoihin ja tieteeseen yleisemminkin.

Toinen ihmisryhmä, joka odottaa meiltä vastuullisuutta, ovat toiset sukututkijat. Julkaisemalla vaikkapa sukukirjoja tai artikkeleita kollegamme tarjoavat tutkimustuloksiaan kaikkien arvioitavaksi. Tämä on yksi perusedellytys tieteellisen tiedon ja ymmärryksen kasvulle. Akateemisessa maailmassa puhutaan juuri tästä syystä paljon nk. avoimesta julkaisemisesta. Sen osalta myös Seura ja sen ylpeys aikakauskirja Genos tekevät linjauksia. En tässä kuitenkaan halua ottaa kantaa siihen, tarkoittaako avoin julkaiseminen aina ilmaista julkaisemista. Kaikki tutkijat ja kustantajat eivät elä pelkästään yhteiskunnan kustannuksella. Eikä ilmaista työtä tai palveluja voi kaikissa tilanteissa vaatia. Mutta vastuullisuus koskee myös sitä, miten me käytämme toisten tutkimustuloksia. Muistammehan mainita aina lähteemme niin, että kunnia menee sinne, minne se myös kuuluu. Samoin tietenkin myös kriittiset huomiot. Eikä unohdeta myöskään sukutaulujen nauttimaa 15 vuoden luettelosuojaa. Uusien sukukirjojen tietojen kopioiminen verkon sukupuupalveluihin osoittaa yksinkertaisesti huonoa käytöstä ja piittaamattomuutta toisten työstä.

Kolmanneksi vastuullisuuden tulisi kohdistua kaikkiin tutkimuksemme lukijoihin ja suureen yleisöön. Kestävä sukututkimus perustuu aina alkuperäislähteisiin ja niiden lähdekriittiseen arviointiin. Lähdekritiikki on asia, josta Seuran ehkä tulisi järjestää vielä enemmän koulutusta. Kun julkaisemme jotain, on se sitten kirjana tai verkossa, tulisi meidän pitäytyä vain sellaiseen tietoon, jonka oikeellisuudesta voimme olla varmoja. Ja muistetaan merkitä taaskin ne lähdetiedot, että lukijamme voivat itse vakuuttua tulkintojemme pitävyydestä. Siksi jokainen vastuullinen sukututkija on jatkuvasti valmis kehittämään osaamistaan. Seura puolestaan on sitoutunut tarjoamaan mahdollisuuksia siihen.

Nämä samat vastuullisuuden vaatimukset koskevat niin kansalaistiedettä kuin akateemistakin tutkimusta. Niiden avulla saamme tutkimuksellemme laajan yhteiskunnallisen hyväksynnän, ehkä jopa arvostuksen, ja voimme samalla turvata tulevienkin sukututkijasukupolvien toimintaedellytykset. Kaikin puolin hyvää alkanutta sukututkimusvuotta teille toivottaen,

Jouni Elomaa

Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtaja