Turun linnan vankilassa

Turun linnan pyöreän tykkitornin pohjakuva.

1700-luvun loppupuolella vankeus alkoi muuttua myös keinoksi kasvattaa rikoksen tehneitä. Enää ei pyritty ainoastaan rankaisemaan. Tämä johti vankeinhoidon hitaaseen kehittymiseen kohti meidän tuntemaamme laitosta. Esimerkiksi vankilapaot eivät olleet tavattomia aikana jolloin vartijat seurustelivat vielä vankiensa kanssa hyvinkin tuttavallisissa merkeissä. Turun linnan vankitiloja kohennettiin sekä vankien terveydellisistä syistä, että pakojen estämiseksi.

Maaherran määräyksestä Turun raati lähetti vuonna 1763 kaksi raatimiestä suorittamaan katselmuksen linnan vankihuoneiden kunnosta ja hankkimaan paikalle tarvittavat käsityöläiset korjauksiin. Joulukuussa 1770 ilmoitettiin, että kolme elinkautisvankia oli karannut muurin läpi linnan vankihuoneesta. Maaherra pyysi raatia tarkastamaan aukon ja esittämään laskelman sen korjaamisesta. Heinäkuussa 1771 hankittiin linnan sepältä lisää poijuja ja jalkarautoja vankien kahlitsemiseen. Jo vuonna 1635 mainittiin vankitornin yläosaan sisustettu kirkko. Vankitornin sisustuksena oli kolme rautaovea ja kahdet lattiaraudat avaimineen sekä neljä sinkilää ja kaksi haapatukkia vankien kahlitsemiseen.

Linnan lukuisat eri tiloissa sijainneet vankihuoneet eivät tyydyttäneet vankeinhoidon tarpeita, sillä syyskuussa 1777 suorittiin loppukatselmus Turun linnan vankilassa, jonka Turun kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröder oli suunnitellut linnan pyöreään tykkitorniin. Siellä sijaitsi neljä lämmintä huonetta sekä ensimmäisessä että toisessa kerroksessa. Ikkunat oli varustettu kaksinkertaisilla kaltereilla ja alakerrassa niitä suojasivat puiset luukut. Ovet oli rautapellitetty molemmin puolin ja niissä oli vahvat saranat, poikkirauta sekä riippulukot. Tiiliuuneissa oli rautaluukut ja pellit. Lattiat ja välikatot olivat kunnolliset ja vinttikerroksen katto oli suojattu palokatolla. Vankien polttopuille oli varattu ovettomat komerot. Lisäksi rakennuksessa oli kahteen osastoon jaettu vessa. Lavitsat, joilla vangit voisivat maata, puuttuivat. Niitä tuli valmistaa kahdeksan kappaletta. Myös niiden päänaluset valmistettiin puutukeista. Vuonna 1812 laaditussa piirustuksessa näkyvät sellien lisäksi ensimmäisen kerroksen sauna ja käymälä muurissa.

Heinäkuussa 1785 olivat maistraatin edustajat, myös arkkitehti Schröder, maaherran kutsumina tarkastamassa linnan vankihuoneiden kuntoa. Molemmissa kerroksissa lattiat olivat huonot ja ne tuli korvata osin tiilillä ja osin lankuilla. Samoin vankien polttopuille varatut komerot todettiin puutteellisiksi. Heinäkuussa 1818 Turun lääninkonttori kuulutti sanomalehdessä, että se järjesti uuden huutokaupan Turun linnan vankihuoneiden seinien lautavuorauksesta ja ikkunoihin asennettavien venttiilien teosta, sillä edellisessä huutokaupassa kukaan ei ollut ottanut sitä tehtäväkseen.

Vankien hygieniasta ja terveydestä pyrittiin myös huolehtimaan. Helmikuussa 1830 maaherra ilmoitti, että hän oli valinnut linnasta sairaiden vankien käymälän paikaksi huoneen, joka sijaitsi keittiön ja ruoanjakeluhuoneen välissä. Heinäkuussa 1835 vankilalle pystyttiin uusi sauna ja käymälä, ja vankihuoneita, kirkkoa ja vankien halkoliiteriä korjattiin. Joulukuussa 1835 ilmoitettiin, että Turun linnaan pystytetty sauna ja käymälä vankien tarpeisiin olivat valmistuneet. Keisarillinen senaatti antoi Lars Gabriel von Haartmanin eli Hänen hirmuisuutensa kautta Turun maistraatille tiedoksi 6. lokakuuta 1835, että vastaisuudessa Suomen vankiloiden pöydät ja sängyt tulisi maalata niin kutsutulla setrivärillä entisen vaaleanvihreän maalin sijaan. Tätä oli suositellut Lääkintälautakunta. 

Veli Pekka Toropainen