Vielä kerran Turun raatihuoneen vankilassa

Turun tuomiokirkko ja Suurtori. Akvarellimaalaus.
C. L. Engel 1814.

Vankien olot Turun raatihuoneen ja myös Turun linnan vankilassa aiheuttivat huolta jo 1600-luvulla. Kaupunki ja kruunu toimittivat elannon osalle heistä, mutta usein tämä oli vankeutta vaatineen henkilön vastuulla. Ruoan toimittamatta jättäminen oli jatkuvana ongelmana, sillä vankeuden tarkoitus ei ollut näännyttää vankeja. Heidän ei ollut myöskään tarkoitus kuolla vankeusaikanaan. Hygieniaan alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota vasta 1700-luvulla. Vangeista itsestään aiheutuneita ongelmia yritettiin estää puuttumalla heidän alkoholinkäyttöönsä. Pienimpänä huolena ei suinkaan ollut vankien karkaaminen rappeutuneista vankitiloista. Tähänkin puututtiin tiukemmin 1700-luvulta lähtien. Tuolloin aika oli jo ajamassa ohi lähinnä tavaroiden säilyttämiseen tarkoitettujen kosteiden kellareiden ja halvalla rakennettujen väliaikaisten huoneiden käyttämisestä vankitiloina.

Syyskuussa 1816 peräti seitsemän vankia pakeni kaupungin vankihuoneesta murtautumalla sen seinän läpi. Vankihuone sijaitsi Böckelmanin talon vieressä. Heidät saatiin myöhemmin kiinni Paraisilla. Tarkastuksessa todettiin, että pelkällä vartioinnin lisäämisellä vastaavia tapauksia ei saataisi loppumaan. Vankilan kaksi hirsiväliseinää tuli uusia ja kadulle ollut aukko, josta vangit keskustelivat vapaasti ulkopuolisten kanssa, tuli muurata puoliksi umpeen. Siitä pääsisi edelleen tarpeeksi valoa vankihuoneeseen. Lisäksi vankilan kiviset ulkoseinät tuli täyttää muurausten väliseltä tilaltaan sepelillä ja muulla sopivalla paon vaikeuttamiseksi. Päävartio näkyy C. L. Engelin vuonna 1814 piirtämän kuvan etualalla. Maaherra kehottikin elokuussa 1830 kaupunkia hankkimaan itselleen terveellisemmän ja sopivamman vankilan.

Vankilassa ruoka koostui lähinnä kuivatusta ja suolatusta kalasta, eri viljalajikkeista valmistetuista velleistä ja puuroista, papusopasta ja kotikaljasta. Vankien oli mahdollista saada ylimääräisiä ruoka-annoksia, mikäli joku toimitti niitä heille tai maksoi vartijoille niiden hankkimisesta. Vuonna 1648 Turun raatihuoneella velkavankilassa istunut Matts Kellare valitti, että hänen velkojansa olivat antaneet vangita hänet, mutta eivät toimittaneet hänelle ruokaa. Kaiken lisäksi nämä olivat matkustaneet Ruotsiin, joten hänen vankeutensa tuli jatkumaan. Raastuvanoikeus määräsi velkojat ruokkimaan vankinsa.

Turun raati sai maaliskuussa 1698 kuninkaan kirjeen, jossa sitä kehotettiin määräämään kuluvalle vuodelle taksa, joka maksettaisiin kullekin elinkautisvangille hänen elannokseen. Raati katsoi, että vaikeiden aikojen vuoksi summa tuli pitää kahdessa hopeaäyrissä päivältä. Sama summa oli maksettu jo edellisenä vuonna. Vuonna 1722 tämän ruokarahan ilmoitettiin olevan kolme hopeaäyriä päivältä. Myös ulkopuoliset henkilöt myivät Turun linnan vangeille ruokatarvikkeita. Linnan vahtimestari Petter Qvidja esitti joulukuussa 1722 raadille maaherran kirjeen, jossa kiellettiin porvaristoa myymästä leipää linnan vangeille miehitysvuosien myötä maahan tullutta venäläistä rahaa vastaan. 

Tammikuussa 1723 luettiin Turun raadille hovioikeuden kirje, joka mukaan pidätetyt oli heti tuomion jälkeen ohjattava hovioikeuden tuomiolle, jotta nämä eivät turhaan kuluttaisi kruunun varoja vankilassa. Kämneri Hacklén taas ilmoitti raadille toukokuussa 1777, ettei hänelle ollut annettu riittävästi varoja pidätettyjen ylläpitoon kaupungin päävartiossa. Vankeudessa istui tuolloin peräti 19 aikuista ja seitsemän lasta. Maaliskuussa 1809 Turun päävartion vankihuoneessa Suurtorilla säilytettiin ruotsalaisia sotavankeja. Venäläinen komendantti määräsi tilan lämmitettäväksi heitä varten.

Veli Pekka Toropainen